Lue keskustelun säännöt.
Kuinka itsenäisiä teidän 14-15-vuotiaat on? Kiista miehen kanssa
18.04.2025 |
Varoitus jo etukäteen, nyt seuraa pitkä avauminen. Eli siis, meillä on mieheni edellisestä liitosta poika, joka on nyt kasiluokan lopussa. Täyttää nyt toukokuussa 15. Poikaa passataan ja tuetaan (minun mielestäni) ihan mahdottomasti. Esimerkkinä, joka aamu isä huolehtii heräämisestä, patistaa repun laittoon, ja pojalle tehdään aamupala valmiiksi lautaselle. Usein tämä on esim. munakasta ja voileipiä, eli ihan panostusta vaativaa. Näin on sekä meillä, että äitinsä luona. Poika valuu huoneestaan pöytään ja istuu valmiin aamiaisen ääreen uppoutuen puhelimeen. Isä pitää huolen, että milloin pitää alkaa laittaa vauhtia, ettei myöhästy. Aamut on jatkuvaa patistusta, pojalla ei varmaan itsenäisesti eväkään värähtäisi. Poika viedään joka päivä autolla kouluun, vaikka ajankohta meidän töiden kanssa on joinakin päivinä huono, ja bussilla/pyörälläkin pääsisi.
Koulunkäynnistä vanhemmat kantavat päävastuun. Joka päivä patistetaan läksyihin. Isänsä on kartalla mitkä läksyt on millekin päivälle ja milloin on mikäkin koe, ja patistelee poikaa lukemisiin. Muistuttaa, muistuttaa, muistuttaa ja kehottaa, kehottaa, kehottaa. Pojalla itsellään ei huolta huomisesta, on usein ihan pihalla omista koulujutuistaan. Oma-aloitteisesti ei tee mitään. Rehellisesti en tiedä mitä tapahtuisi, jos isä ei koko ajan patistaisi ja muistuttaisi, tekisikö poika yksiäkään läksyjä ikinä tai lukisiko yhteenkään kokeeseen?
Poika harrastaa urheiluharrastusta, jossa 4 x vko treenit. Isä huolehtii, että poika syö sopivaan ajankohtaan ennen treenejä, patistaa lähtöön ajallaan, huolehtii että on oikeat kamat mukana jne. Jos on vaikka poikkeuksellisesti treenit eri paikassa, niin isänsä on tästä tietoinen, poika itse on ihan ulapalla eikä huolehdi tällaisista yhtään. Treeneihin tietysti kuskataan ovelle.
Meillä on ajan mittaan syntynyt mieheni kanssa kiistaa tässä pojan passaamisesta. Minun mielestäni pian 15v. pojan pitäisi olla jo itsenäisempi ja kantaa vastuuta koulustaan, heräämisistään,kamojen pakkaamisesta, tehdä itse aamupala jne. Kun muistelen omaa yläasteaikaani, niin vanhempani eivät millään lailla puuttuneet esim. aamuihini tai koulutehtäviin. Itse huolehdin kouluunlähdön ajallaan. Vanhemmilla ei varmaan ollut mitään hajua mitkä kokeet minulla oli milloinkin, itse niihin luin tai olin lukematta. Tiesin tottakai itse, mitkä kirjat ja kamat pitää olla millekin päivälle mukana. Olisi tuntunut OUDOLTA, että tuossa iässä äiti tai isä olisi tehnyt aamupalan valmiiksi lautaselle tai ollut koko ajan vieressä ohjaamassa jotain repun pakkaamista. Poikaa saa siis ohjata ihan kädestä pitäen: onko juomapullo - ei ole, no ota se tuolta kuivauskaapista ja laita reppuun, laita paita reppuun, laita matikankirja reppuun, missä on matikanvihko, hae se ja laita reppuun, jne. Ihan tervanjuontia.
Mieheni mielestä taas on normaalia, että kasiluokkalaisesta huolehditaan tällä tavalla, ja minun perheeni kuulemma on ollut epänormaali, kun ei ole huolehdittu. Minua suoraan sanottuna ärsyttää, kuinka uusavuton ja vetelä poikapuoleni on. Siis kirjaimellisesti MITÄÄN ei varmaan tapahtuisi, jos ei koko ajan potkittaisi. Puhelin on ongelma, poika on siihen liimautuneena koko ajan. Meillä tulee kiistaa myös siitä, että poika ei osallistu kotitöihin millään tavalla. Minusta pitäisi, miehen mielestä taas pojan arki on kouluineen ja treeneineen niin rankkaa, ettei voi vaatia enempää kuin ehkä joskus ihan satunnaisesti.
Kertokaahan nyt, että kuinka itsenäisiä teillä yläasteikäiset lapset ovat? Mistä asioista huolehtivat itse ja mitä te teette heille? Kuulostaako tämä meidän meininki muka normaalilta tämän ikäiselle? Puuh, kiitos kun sain avautua.
Kommentit (314)
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa vielä. Kyllä tämä miehellenikin on kuormittavaa. On usein ihan väsynyt ja päivittelee, kuinka tahmeaa kaikki on pojan kanssa. Ei jaksa tehdä omia juttujaan muulloin kuin lapsivapaalla viikolla. Silti hänen mielestään oikea tie on tehdä itse enemmän pojan eteen, kuin alkaa vastuuttaa poikaa.
Puhumattakaan siitä, millainen karhunpalvelus tämä on pojalle tulevaisuuden pärjäämisen kannalta. Joku kommentoi, että tällä tavalla huolehdituista pojista tulee pärjääviä aikuisia. Sitä on kyllä tämän pojan kohdalla tällä hetkellä vaikea nähdä, mutta toivottavasti olen väärässä.
Miten se pojan harrastus, pitääkö hän siitä? Sitähän on aika usein, neljä kertaa viikossa. Onko hän innostunut siitä tai mistään kouluaineesta? Vai tekeekö vain sen, mitä käsketään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sääliks käy lasta. Ei pitäis ihmisten erota niin helposti.
"Minä minäminäääääääää... Ota ainakin pää pois omasta persauksestasi hetkeksi.
Mieti poikaa, joka joutuu leikkimään perhettä ihmisen kanssa, joka ei edes hänestä pidä. Et edes sitä kiistä. Sinä et hänestä pidä.
Kaikkein epäreiluinta tuo on sille POJALLE! Ei sinulle, vaikka niin luulet. Aikuiset sekoilee ja lapsi jää jalkoihin.
Varmaan isä yrittää kompensoida käytöksellään pojalle tuota. Nyt tämä kuvio alkaa vaikuttaa entistä selkeämmältä."
Kun kerran MINÄ olen mielestäsi se ongelma, niin silloin varmaan MINUN pitäisi muuttuakin. Joten toistan kysymyksen: mitä suosittelet minun tekevän, jotta poika ei tällä tavalla kärsisi minusta ja hänen hankaluutensa ratkeaisivat? 🙂 Toistan edelleen sen, että kohtelen poikaa hyvin, vaikka mielessäni on usein ärtymystä.
Meillä pitää ekaluokkalaisenkin huolehtia itse aamupalastaan ja kouluunlähdöstä. Vanhemmat lähtee töihin aiemmin ja ekaluokkalaisen koulu alkaa vasta ysiltä.
Kännykkään on valmiiksi laitettu herätykset, että tietää, milloin pitää herätä ja lähteä kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Et selvästi pidä siitä pojasta. Se on ongelma, kun alat keskustelemaan näistä asioista. Varmasti isä ja poika ovat tietoisia tuosta, joten luulevat että syynä on se, ettet pidä tuosta pojasta. Joten kannattaa olla varovainen miten asiasi esität
Turha teidän on alapeukuttaa, ei ap sitä missään kiistä. Hän ei pidä pojasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Minä minäminäääääääää... Ota ainakin pää pois omasta persauksestasi hetkeksi.
Mieti poikaa, joka joutuu leikkimään perhettä ihmisen kanssa, joka ei edes hänestä pidä. Et edes sitä kiistä. Sinä et hänestä pidä.
Kaikkein epäreiluinta tuo on sille POJALLE! Ei sinulle, vaikka niin luulet. Aikuiset sekoilee ja lapsi jää jalkoihin.
Varmaan isä yrittää kompensoida käytöksellään pojalle tuota. Nyt tämä kuvio alkaa vaikuttaa entistä selkeämmältä."
Kun kerran MINÄ olen mielestäsi se ongelma, niin silloin varmaan MINUN pitäisi muuttuakin. Joten toistan kysymyksen: mitä suosittelet minun tekevän, jotta poika ei tällä tavalla kärsisi minusta ja hänen hankaluutensa ratkeaisivat? 🙂 Toistan edelleen sen, että kohtelen poikaa hyvin, vaikka mielessäni on usein ärtymystä.
Mielestäni sanoin jo, mutta väännetään rautalangasta: lakkaa käpertymästä edes hetkeksi itseesi ja ala näkemään asioita lapsen näkökulmasta. Et sinä ole mikään tarinan uhri.
Minusta on epäreilua, että poika on pakotettu leikkimään kotia ihmisen kanssa, joka ei hänestä pidä. Se on todella väärin. Ja varmasti poika sen aistii. Jos pojan isä on ollut tuosta tietoinen (oletko ollut rehellinen hänelle tästä??) on isältäkin sikamainen temppu pakottaa saman katon alle.
Mutta itsekkäät aikuiset taas ajattelemassa itseään. Toivottavasti edes toisessa kodissa pojalla olisi asiat paremmin.
Vähän veikkaan, ettei tämä ongelma ole edes uusi, vaan häirinnyt sua aina? Jos et 4 vuodessa ole oppinut hänestä pitämään, on se aika omituista. Rakastaa ei tarvitse. Mutta kun et edes pidä.
Aluksi annoin vinkkejä, kun luulin että oikeesti välität pojasta, mutta nyt tämä kuvio selkeentyi.
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi toimimaton uusperhe ja tyytymätön äitipuoli.
No mitenpä se perhemalli tähän liittyy, ei mitenkään.
Minä olin tuollainen teininä arkirutiinien kanssa, ja ydinperheessä elin. Vanhemmat ei varmasti nauttineet siitä kun ison lapsen toiminnanohjaus oli täysin heidän harteillaan, eivät he huvikseen minua patistaneet vaan siksi koska oli pakko. Sisaruksilleni eivät joutuneet olemaan sellaisia, heillä hoitui paremmin aamut ym.
Voisi tosiaan selvitellä mistä tuo AP:n poikapuolella johtuu, onko joku murrosiän vaihe kun poika on kuin väkisillä pystyyn nostettu räkä, vai onko ollut jo pidempään toiminnanohjauksen haasteita. Niihin voi saada apua esim. toimintaterapeutilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama mitä kukaan sanoo ni ei tuo passaaminen normaalia ole. Parin vuoden kuluttua kaverin pitäisi pystyä jo täysin itsenäiseen asumiseen ja työelämään. Omat lapset on kulkeneet itsenäisesti kouluun ja harrastuksiin ekaluokasta asti, samoin oppineet itse tekemään aamupalan ja välipalan. Ovat myös itsenäisesti hoitaneet kouluun liittyvät asiat, läksyt, kokeet, sukset, luistimet ja muut. Nyt 4 ja 6. Luokkalaisina osaavat hoitaa jo ruuanlaittoa ja leipomista itsenäisesti, ja ovat ylpeitä siitä. Lapsen itsetunnolle tekee oikein hyvää se, että huomaa itsekin olevansa pärjäävä, osaava ja nokkela. Pienet lapsethan oikein nauttivat siitä, että tekevät ja osaavat itse, tätä tervettä halua ei missään nimessä saisi tukahduttaa.
Toisaalta, koska et ole vanhempi, et voi oikein tehdä asialle mitään. Harmi sinänsä. Olen töissä mielenterveysalalla, ja ikävä kyllä meillä on paljon asiakkaina juurikin tuollaisia puhelimeen liimautuneita parikymppisiä, jotka ovat kotoa pois muuttaessa lamaantuneet täysin, kun eivät ikinä ole vastuuta kantaneet ja kukaan ei ole opettanut miten elämässä eletään. He eivät osaa herätä kouluun, syödä tai pestä pyykkiä, ja lopulta lähtee alta niin koulupaikka kuin asuntokin. Pienetkin vastoinkäymiset lamaannuttaa viikoiksi. Rahaa, aikatauluja tai mitään aikuisuuteen liittyviä vastuita ei hallita. Huonot eväät saa poika elämään.
Jos olet jo miehelle puhunut tästä ja tilanne ei muutu, sulla ei oikein ole vaihtoehtoa kuin joko hyväksyt tilanteen tai lähdet pois. Kuulostaa karulta, mutta niin se vaan on. Varaudu myös siihen, että tilanne tuskin taikaiskusta muuttuu kun poika täyttää 18 tai lähtee opiskelemaan muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et selvästi pidä siitä pojasta. Se on ongelma, kun alat keskustelemaan näistä asioista. Varmasti isä ja poika ovat tietoisia tuosta, joten luulevat että syynä on se, ettet pidä tuosta pojasta. Joten kannattaa olla varovainen miten asiasi esität
Turha teidän on alapeukuttaa, ei ap sitä missään kiistä. Hän ei pidä pojasta.
Kyllä alapeukutan kaikki sun viestit, kun draamailet täällä ja syytät turhaan AP:ta
Jutuissasi ei ole näin sivusta seurattuna mitään järkeä, vaan vaikuttaa siltä kuin purkaisit tyyliin jotain omaa traumaasi sokeasti aloittajaan. Tuollainen patisteltava teini ärsyttää varmasti talouden aikuisia ihan riippumatta siitä onko oma lapsi vai ei. Ja varmasti siinä teinissä on silti hyvätkin puolet, kuten AP kirjoittikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minä minäminäääääääää... Ota ainakin pää pois omasta persauksestasi hetkeksi.
Mieti poikaa, joka joutuu leikkimään perhettä ihmisen kanssa, joka ei edes hänestä pidä. Et edes sitä kiistä. Sinä et hänestä pidä.
Kaikkein epäreiluinta tuo on sille POJALLE! Ei sinulle, vaikka niin luulet. Aikuiset sekoilee ja lapsi jää jalkoihin.
Varmaan isä yrittää kompensoida käytöksellään pojalle tuota. Nyt tämä kuvio alkaa vaikuttaa entistä selkeämmältä."
Kun kerran MINÄ olen mielestäsi se ongelma, niin silloin varmaan MINUN pitäisi muuttuakin. Joten toistan kysymyksen: mitä suosittelet minun tekevän, jotta poika ei tällä tavalla kärsisi minusta ja hänen hankaluutensa ratkeaisivat? 🙂 Toistan edelleen sen, että kohtelen poikaa hyvin, vaikka mielessäni on usein ärtymystä.
Mieles
Tässä taitaa olla yksi huonon uusperhe-elämän traumatisoima kommentoija. kova hyökkäys ap:ta kohtaan, mistähän kumpuaa? Minäkään en kyllä tavoita mitään konkreettista neuvoa noissa viesteissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi toimimaton uusperhe ja tyytymätön äitipuoli.
No mitenpä se perhemalli tähän liittyy, ei mitenkään.
Minä olin tuollainen teininä arkirutiinien kanssa, ja ydinperheessä elin. Vanhemmat ei varmasti nauttineet siitä kun ison lapsen toiminnanohjaus oli täysin heidän harteillaan, eivät he huvikseen minua patistaneet vaan siksi koska oli pakko. Sisaruksilleni eivät joutuneet olemaan sellaisia, heillä hoitui paremmin aamut ym.
Voisi tosiaan selvitellä mistä tuo AP:n poikapuolella johtuu, onko joku murrosiän vaihe kun poika on kuin väkisillä pystyyn nostettu räkä, vai onko ollut jo pidempään toiminnanohjauksen haasteita. Niihin voi saada apua esim. toimintaterapeutilta.
Liittyy mm siten voiko tuon äitipuolen sanaan luottaa ja mitä hän oikeastaan sanoo.
Ihminen paljastaa yllättävän paljon sillä itsestään, mitä sanoo.
Täältä haetaan nyt vahvistusta omalle urputukselle. "Eikö niin että minä olen oikeassa" Ja pojan etu ei ole keskeinen missään vaiheessa, vaan ap:n oma napa.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et selvästi pidä siitä pojasta. Se on ongelma, kun alat keskustelemaan näistä asioista. Varmasti isä ja poika ovat tietoisia tuosta, joten luulevat että syynä on se, ettet pidä tuosta pojasta. Joten kannattaa olla varovainen miten asiasi esität
Turha teidän on alapeukuttaa, ei ap sitä missään kiistä. Hän ei pidä pojasta.
Kyllä alapeukutan kaikki sun viestit, kun draamailet täällä ja syytät turhaan AP:ta
Jutuissasi ei ole näin sivusta seurattuna mitään järkeä, vaan vaikuttaa siltä kuin purkaisit tyyliin jotain omaa traumaasi sokeasti aloittajaan. Tuollainen patisteltava teini ärsyttää varmasti talouden aikuisia ihan riippumatta siitä onko oma lapsi vai ei. Ja varmasti siinä teinissä on silti hyvätkin puolet, kuten AP kirjoittikin
Täällä on monta eri kirjoittajaa, senkun alapeukuttelet. Eikä ole omia traumojakaan. Sori siitä. Kunpa ihmiset pysähtyis vähän miettimään omaa napaa pidemmälle. Varsinkin jos on lapsia. Mutta tätä se nykyään on. Ihmiset on todella itsekkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni on lapsena diagnosoitu ja lääkitsemätön ADD eikä häntä ole noin passattu teininä. Etenkin jos tuolla aloituksen pojalla on toiminnanohjauksen vaikeuksia niin pilalle passaaminen on melkoinen karhunpalvelus vai onko hänen tarkoitus asua siis vielä viisikymppisenä aamut isin ja äidin kainalossa ja suunnilleen suuhun ruokittuna :/
Jotain voi kyllä erikoisesti kun poika suostuu tuohon, en ole itse tuntenut moniakaan jotka teininä olisivat olleet noin avuttomia. Hölmöjä ja huithaipeleita kyllä mutta hyvin hanakoita itsenäistymään eikä niin että vaelletaan zombina kun palvelusväki häärii ympärillä.
Minulla on kolme teiniä. Jokainen kykenee itsenäisesti hoitamaan Ap:n mainitsemat jutut. Joku hieman paremmin kuin toinen, mutta tarvittaessa kaikilta kyllä heräämiset, aamupalat, läksyt, harkat sujuvat itsenäisesti.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että haluaisivat kovin, että vanhemmat edelleen hoitaisivat kaikki jutut heidän puolestaan. Toki taustalla koko ajan vahdin ja valvon (ja tarvittaessa muistuttelen), mutta pääosin laitan nuoret itse vastaamaan omista asioistaan. Tämä on mielestäni aivan puhtaasti opettamista heitä vastuuseen ja velvollisuuksiensa hoitamiseen. Ja tietenkin välillä haluan aina hemmotella heitä ja tehdä esim. aamupalat valmiiksi. Silloin he ovat onnensa kukkuloilla ja kiittävät kauniisti. :)
Tosin voin sanoa, että paljon helpommalla itse pääsisin, mikäli vain tekisin asiat, ilman että muistuttelisin, vaatisin ja vahtisin teinien tekemistä. Mielestäni vanhemmuuteen kuitenkin kuuluu nuorten kasvattaminen vastuuseen ja oma-aloitteellisuuteen, joten jatkan valitsemallani polulla. Ap:n poikapuolen vanhemmat ovat valinneet helpon tien, helpommalla pääsevät, kun eivät mitään pojalta vaadi, vaan tekevät kaiken mahdollisen hänen puolestaan. Karhunpalvelus tämä kuitenkin pojalle pitkällä tähtäimellä tulee olemaan.
Mahtavaa että pojalla on isä joka tukee hankalassa elämänvaiheessa. Noin tehdään menestyjiä.
Toisaalta voi olla nykypäivän normaalia, kun suuri osa lapsista opetetaan pienestä pitäen siihen että mitään ei tarvitse tehdä ja koko elämä on kännykän tuijottelussa. Nämä on sitten niitä jotka ei pärjää työelämässä ja joille kirjoitetaan työkyvyttömyyseläke alle 30v kun ahistaa . Burnoutti iskee jo siitä kun pitäisi aamulla nousta sinne töihin, jos niin pitkälle ovat päässeet. Suomessa nuorten mielenterveysdiagnoosit ovat moninkertaistuneet kymmenessä vuodessa, näistä löytyy ihan tilastoa helposti.
Ap, yritä vaikka jollain positiivisella tavalla tsempata miestäsi siihen että tuo tarvitsee joko hoitoa tai kunnon potkua persauksiin. Nuoren tulevaisuudesta tässä on ennen kaikkea kysymys. Jos ei parannusta ala tulla , aloittakaa karsiminen vaikka tuosta harrastuksiin kuskaamisista jos matka olisi kuljettavissa muullakin tapaa. Jos kerran harrastus on nuoren oma valinta ja mieluinen (toivottavasti on), silloin luulisi että edes se kiinnostaisi. Voisi myös kysyä että tosissaanko kaikki ikätoverit kuskataan isin autolla joka paikkaan. Parin vuoden päästähän tuo voi jo ajaa oman ajokortin ja mopokortin saisi jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä huolehdin 80-luvulla kaikki koulu- ja lääkärijuttuni jo 14-vuotiaana itse. Hoidin kaksi kesää 14-15 vuotiaana ja kouluaikoina toisinaan viikonloppuisin kahta päiväkoti-ikäistä lasta, minulla oli kymmentuntiset työpäivät. Palkalla ostin itse vaatteeni.
Äitini ollessa iltavuorossa tai viikonloppuvuoroissa, tein isälleni ja pikkuveljelleni ruuan. Jollen tehnyt, syötiin isän tekemää purkkihernaria, keitettyä HK:n sinistä tai ehkä Saarioisten maksalaatikkoa. Joskus oli toki äitini tekemää ruokaa jota vain lämmitettiin hellalla. Mikroaaltouunia ei vielä ollut.
Joka perjantai oli siivouspäivä. Jos äitini oli töissä saatoin yksin imuroida kotimme 100 neliötä, pyyhkiä pölyt ja pestä vessan/kylpyhuoneen. Joskus isä imuroi myös ja veljeni ehkä juuri ja juuri oman huoneensa. Pölyjen pyyhkiminen ja vessa/kylppärisiivous oli kokonaan mun työtäni. Äiti hoiti pyykkihuollon.
Näin se oli usein ennen vanhaan. Naiset tekivät kotityöt, miehet lorvivat. Näin on myös leijonien parissa. Naarat saalistavat ryhmänä. Kun saalis on kaadettu, paikalle tulevat urokset syömään, ensin urokset ajavat naaraat pois. Viimeisenä ruokailevat pennut.
Ja isä ja veli ilmeisesti vaan vetivät lonkkaa?