Lue keskustelun säännöt.
Tabu: vaikeasti sairaat saavat hankkia lapsia, vaikka ei kannattaisi
16.04.2025 |
Vastaan on tullut monenlaisia tarinoita:
-vaikeasti liikuntarajoitteinen nainen hankki kaksi lasta, tarvitsi ympärivuorokautiset hoitajat lapsille
-geeniensä vuoksi perinnöllistä sairautta kantanut pariskunta hankki monta lasta ja jokaisella oli tuo sama sairaus
-vanhemmalla on selvä adhd ja perheessä on useita lapsia, joilla kaikilla on samoja haasteita
On täysin tabu, että vaikeasti sairaiden ei kannattaisi lisääntyä. Lapsen saaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Tällaisissa tilanteissa koituu yhteiskunnalle valtavasti kuluja, kun syntyy sairaita lapsia tai vanhempi tarvitsee jatkuvaa apua arjesta selvitäkseen. Toki on tilanteita, jotka tulevat yllättäen, mutta eivät kaikki tilanteet sellaisia ole. Jos perheessä on jo 3 adhd-lasta ja vanhempi samaa sarjaa, niin ei liene yllätys, että seuraavillakin lapsilla olisi adhd. Tai jos vanhempi on valmiiksi halvaantuneena pyörätuolissa, niin ei hän saa liikuntakykyään takaisin lapsen synnyttyä.
Ja tiedän itse, mistä puhun. Sairastuin itse ainoan lapsen syntymän jälkeen (selvisi periytyvä sairaus, josta ei aiemmin tiedetty) ja oli selvää, että lapsia ei enempää tule. Minusta on moraalitonta, että olisin altistanut syntyvän lapsen perinnölliselle sairaudelle. Puhumattakaan siitä, millaiset kulut tällaisista tilanteista yhteiskunnalle koituisi.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Joskus luin tekstin: "Huostaan päätyvistä lapsista yli 90 %:ssa tapauksista voidaan tietää jo ennen kuin nämä lapset ovat edes olemassa vain katsomalla niitä ihmisiä, jotka heidät tekevät."
Tämä on niiiin epäreilua niitä lapsia kohtaan :(
Usein sillä tavalla monisyisiä inhimillisiä tragedioita, että ei ole hedelmällistä edes niitä vanhempia syyttää, vaikka syyllisiä ovatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on asia jota en ymmärrä tai hyväksy ollenkaan. Jos on mahdollisuus, että lapselle periytyy jokin vanhempien elämää pahasti haittaava ominaisuus tai sairaus millään todennäköisyydellä, niitä lapsia EI TODELLAKAAN PIDÄ TEHDÄ. ihan hel..tin itsekästä puuhaa.
No sitten sinun ei kannata tehdä lapsia, eikä kenenkään muunkaan, sillä aina on mahdollista että periytyy jokin geeni mikä aiheuttaa sairauden.
Ei hätää, ei tehdä nyt eikä tulevaisuudessa. En antaisi vanhemmilleni koskaan anteeksi jos sairastaisin jotain kamalaa tautia ja he ovat minut tehneet vaikka ovat tienneet tällaisesta mahdollisuudesta.
Moni on jo hankkinut liudan lapsia ennen kuin sairaus paljastuu. Nuorena ollaan vielä terveitä eikä perinnölliset sairaudet ole vielä välttämättä puhjenneet tai niiden kanssa on sopeutunut elämään ettei niitä tajua. Tai jos lapsilla on aivopoikkeamaa niin ne voidaan huomata vasta kouluiässä, jolloin pikkusisaruksia on jo useampia.
Mutta jos on jo tiedossa olevia (vaikeasti elämää haittaavia) sairauksia ja silti hankitaan lapsia niin vika on vanhemmassa, joka itsekkyyttään haluaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen osittain samaa mieltä.
Mutta tuttavaperhe sai neljä lasta ja vasta neljännen synnyttyä selvisi että yhdellä on ADHD. Kolmella muulla eri perinnöllinen sairaus, joka selvisi vasta lasten ollessa teinejä ja äitinsä keski-ikäinen, äiti diagnosoitiin ensimmäisenä. Lääkäri oli sanonut että miksi lapsia piti tehdä noin monta kun kaikilla jotain "ongelmia". Äiti oli vastannut että kaikki oli jo syntyneet kun yhdellä alettiin tutkia oireita, haluatko nyt valita kenet näistä lopetat?
Itselläni todettiin keski- ikäisenä perinnöllinen sairaus jota olin sairastanut tietämättäni vuosikymmeniä. Onneksi sain vain yhden lapsen. Hän ei ole vielä sairastunut toivottavasti ei koskaan sairastukaan.
En ymmärrä yhtä sukulaistani, naista joka on koko ikänsä sairastanut reumaa. Miksi piti saada kaksi lasta joilla kummallakin sama sairaus heti syntymästä saakka? Kuka oikeasti halua
Reumatekijät löytyi verestä ja leikki-ikäisenä puhkesi.
Suomessa pitäisi laskea kynnystä perinnöllisyysneuvontaan pääsyyn. Meidän lapsella oli lieväksi luokiteltuja oireita. Olimme huolissamme, ettei ole mitään vakavampaa ja periytyvää. Pyysimme pääsyä perinnöllisyysneuvontaan. Lastenneurologi kieltäytyi tekemästä lähetettä perinnöllisyysneuvontaa, ja vakuutti, että ei ole vakavampaa, eikä periytyvää. Nyt meillä on kaksi vaikeasti kehitysvammaista lasta, joista olen toki äärimmäisen kiitollinen. Mutta raskasta on ollut, ja oma terveys on mennyt, kun hoitovastuu on 24/7 läpi elämän.
Miksi perinnöllisyysneuvontaan on niin vaikea päästä? Sitä voisi miettiä, että onko perinnöllisyysneuvonta oikea säästökohde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis hetkinen, joku älypää täällä selittää, että lapsilla on ollut reuma syntymästä saakka, ja sitten se onkin puhjennut leikki-ikäisenä.
Aika hurjaa, jos tuollaisilla tiedoilla aletaan ehdotella eugeniikkaa.
Näin viikko sitten messuilla äidin, joka lykki vauvaa vaunuissa istuen itse sähköpyörätuolissa. Kyllä mietin, kuinka tämä äiti sitten hoitaa lastaan kun pitäisi olla nopea ja maailma on täynnä erilaisia vaaroja. Toivottavasti lapsen isä pystyy olla aina lapsen elämässä mukana, kun pyörätuolissa istuva ei kyllä normiarjen velvotteista lapsen kanssa mitenkään yksin selviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten saamistahan on pidetty lähes ihmisoikeutena siksi, että tarvitaan niitä terveitä ja työkykyisiä jäseniä yhteiskuntaan. Ap:n näkemys lähtee tästä. Kaikki joutuu kieltäytymään jostain, joten ei nuo esimerkit ole mahdottomia kieltäymyksen aiheita. Ennen ilman lääketieteellistä hoivaa moni karsiutui luonnollisesti itsekseen muutenkin. Jo syntyneet pitää tietenkin hoitaa.
Aloitus on tosi ongelmallinen. Miten sitten ne perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat aluksi terveitä, mutta sairastuvat vakavasti lasten saamisen jälkeen? Miten tällaisissa tapauksissa toimitaan? Miten vanheneminen otetaan huomioon? Jokainen ihminen vanhenee joskus ja todennäköisesti myös sairastuu. Pitäisikö kaikkia ihmisiä kieltää saamasta lapsia, koska me kaikki kuitenkin sairastumme jossakin kohtaa elämäämme? Suurin osa ihmisistä myös kuolee lopulta johonkin sairauteen. Miten lopulta edes määritellään tarkasti se, että ihminen on riittävän terve saamaan lapsia? Näiden seikkojen takia aloitus on aika järjetön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on skitsofrenia ja aion kuitenkin jossain vaiheessa tehdä lapsen. Ei sairaus automaattisesti sano sitä että lapsi saa sairauden ja on minunkin elämäni ollut arvokasta vaikka olen aikuisena sairastunut. Eiköhän kaikilla ole jokin sairaus suvussa.
Vierailija kirjoitti:
Näin viikko sitten messuilla äidin, joka lykki vauvaa vaunuissa istuen itse sähköpyörätuolissa. Kyllä mietin, kuinka tämä äiti sitten hoitaa lastaan kun pitäisi olla nopea ja maailma on täynnä erilaisia vaaroja. Toivottavasti lapsen isä pystyy olla aina lapsen elämässä mukana, kun pyörätuolissa istuva ei kyllä normiarjen velvotteista lapsen kanssa mitenkään yksin selviä.
Aika hyvin näytti kuitenkin pärjäävän sähköpyörätuolissaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on asia jota en ymmärrä tai hyväksy ollenkaan. Jos on mahdollisuus, että lapselle periytyy jokin vanhempien elämää pahasti haittaava ominaisuus tai sairaus millään todennäköisyydellä, niitä lapsia EI TODELLAKAAN PIDÄ TEHDÄ. ihan hel..tin itsekästä puuhaa.
Pidän kyllä sitäkin aika itsekkäänä, että ainoa vanhempi sairastaa jotain lihasrauppeumasairautta ja hankkii kaksi lasta. Kyllä siinä jää lapsilla aika monet metsäretket ja puihin kiipeilyt tekemättä, kun kaikkeen tarvitaan käytännössä avustaja.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on skitsofrenia ja aion kuitenkin jossain vaiheessa tehdä lapsen. Ei sairaus automaattisesti sano sitä että lapsi saa sairauden ja on minunkin elämäni ollut arvokasta vaikka olen aikuisena sairastunut. Eiköhän kaikilla ole jokin sairaus suvussa.
On tietysti arvokasta, en usko, että kukaan sitä kiistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on liikuntarajoitteinen ystävä, joka ei pärjää arjessaan ilman avustajaa. Hänellä on kaksi lasta. Kumpikaan ei asu hänen luonaan, vaan kun erosi lasten isästä, hänestä tuli etävanhempi. Ihan siitä syystä, että hän ei fyysisesti voi pitää huolta kahdesta pienestä lapsesta. Kun lapset ovat hänellä kylässä, hän tarvitsee jonkun kanssaan auttamaan ja se on sitten joko joku läheinen tai palkattu avustaja.
Ei se hääviä ole niille lapsillekaan, että äidin luona istutaan kotona eikä mennä edes puistoon, jos avustaja ei ole työvuorossa.
Periaatteessa tuo on noin. On kuitenkin hankalaa vetää rajaa riittävän vakavien sairauksien ja ei-niin-vakavien välille. Mikä olisi niin paha sairaus, ettei yksilö enää saisi lisääntyä? Entä miten toimittaisiin, jos henkilö sairaudestaan huolimatta tulisi raskaaksi? Pakotettaisiinko hänet keskeytykseen? Mitäs, jos henkilö onnistuu salaamaan raskauden niin pitkään, ettei keskeytys ole enää laillinen?
Lisääntymisessä pitäisi aina huomioida ensisijaisesti lapsen etu ja miten se toteutuu perheessä. Vasta sen jälkeen vanhempien mielihalut ja toiveet.
Täyttyykö perustarpeet? Tapahtuuko parentifikaatiota?
Miten tämä nyt on tabu? Ihan tavanomaistahan tämä suhtautumistapa on, vaikka lait ovat muuttuneet.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on tosi ongelmallinen. Miten sitten ne perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat aluksi terveitä, mutta sairastuvat vakavasti lasten saamisen jälkeen? Miten tällaisissa tapauksissa toimitaan? Miten vanheneminen otetaan huomioon? Jokainen ihminen vanhenee joskus ja todennäköisesti myös sairastuu. Pitäisikö kaikkia ihmisiä kieltää saamasta lapsia, koska me kaikki kuitenkin sairastumme jossakin kohtaa elämäämme? Suurin osa ihmisistä myös kuolee lopulta johonkin sairauteen. Miten lopulta edes määritellään tarkasti se, että ihminen on riittävän terve saamaan lapsia? Näiden seikkojen takia aloitus on aika järjetön.
Tämä kommentti on täynnä kehäpäätelmiä ja whataboutismia.
Aloitus ei ole lainkaan ongelmallinen. Kyse on lasten hankkimisesta silloin kun tiedossa on vanhemman oma kyvyttömyys vanhemmuuteen tai todistettavasti suvussa periytyvistä sairauksista. Ja kyllä, näistä on viime aikoina niin paljon puhuttu, että kukaan ei enää voi mennä sen taakse, että "en tiennyt". Vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu etukäteen selvittää myös nämä asiat.
Se, että kaikki lopulta vanhenevat ja kuolevat, sillä ei ole tässä keskustelussa merkitystä.
Minulla ja miehelläni on ADHD-diagnoosi. Meillä on kolme lasta, joista jokainen saa hyviä arvosanoja koulussa, keskiarvo kaikilla yli 9. Kaikilla heillä on lieviä ADHD-piirteitä, mutta se ei ole millään tasolla estänyt menestymistä koulussa, harrastuksissa tai kaverisuhteissa. Yliopistolla fysiikan laitoksella opiskeluaikana ei varmasti oltu ainoita ADHD-geenejä kantavia opiskelijoita. En usko hetkeäkään, että lapsillamme tulisi olemaan haasteita elämässä.
Jos pohditaan elämänmittausta vanhemmuutta, se aika vanhemmuudesta, kun saa juosta pienten lasten perässä on todella lyhyt. Haastava, mutta kestoltaan lyhyt. En nää mitään syytä, miksi sellainen pariskunta ei voisi hankkia lasta missä esimerkiksi äiti on pyörätuolissa ja isä ei. Menkööt isä lasten kanssa leikkipuistoon, kuten suurin osa yh-äideistäkin joutuu tekemään. Suurin (ja mielestäni tärkein) osa vanhemmuudesta on sellaista mitä voi tehdä istualtaan.