Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puolison traumaterapia on tuhonnut koko perheen hyvinvoinnin, onko kokemuksia että kyllä tämä tästä? Voimat on aivan loppu
08.04.2025 |
Puolisoni on elänyt hyvin traumaattisen lapsuuden. Hän on oireillut monella tapaa läpi elämän, mutta kokemuksiinsa nähden pärjännyt ihmeellisen hyvin. Hän on positiivinen, empaattinen, rakastava, huolehtiva ja luotettava. Meillä on ollut ihana pitkä elämä yhdessä, lapset ovat varttuneet fiksuiksi nuoriksi aikuisiksi.
Noin vuosi sitten hän meni vihdoin terapiaan käsittelemään traumojaan, jotta pääsisi elämään elämää omana itsenään eikä niiden taakkaa mukana raahaten.
Tämä prosessi on nyt sitten räjäyttänyt koko meidän elämän. Tuska jota siellä käsitellään on niin syvää, että puoliso on aivan hajalla. Hänestä on tullut todella ärtyisä, ahdistus huokuu hänen olemuksestaan kaiken aikaa. Hän saa silmittömiä raivareita ihan yhtäkkiä ja yllättäen, tilanteissa joissa sitä ei yhtään olisi osannut odottaa. Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä, ja pelkää hylätyksi tulemista joka käänteessä ja se näyttäytyy hirvittävänä sanallisena aggressiona. Hän on aivan kuin toinen ihminen. Vereslihalla oleva arvaamaton raivopää.
Olemme puhuneet tästä paljon lastenkin kanssa, ja selittäneet että tämä on todella vaikea ja raskas tilanne elämässä joka pitää vaan jaksaa taistella yhdessä läpi. Ja että hän ei ole oma itsensä, eikä tarkoita niitä pahoja asioita mitä reagoidessaan huutaa. Hän menee aina aivan sijoiltaan noiden kohtausten jälkeen, häpeästä ja syyllisyydestä ja siitä että aiheuttaa pelkoa ja hätää meissä.
Tämä on sitten johtanut siihen, että kaikki yrittävät välttää noiden kilahdusten aiheuttamista kaikin tavoin. Omien murheiden ja haasteiden esilletuominen on aivan mahdotonta, sillä puoliso on aivan poissa pelistä ja sellaisessa nurkkaan ajetun kuolemaa pelkäävään eläimellisessä pakokauhussa. Elämä on munankuorilla kävelyä.
Puoliso on nyt uudelleen se pieni lapsi, joka raivokkaasti koittaa vaatia sitä huomiota ja turvaa mitä ei koskaan vanhemmiltaan saanut. Terapeutti sanoo, että tämä on osa prosessia, vaikka aivan hirveää tuskaa onkin. Haavat ovat nyt auki, ja siksi kaikki triggerit räjäyttelevät miinoja kaiken aikaa. Ja että tämä on vain välttämätön vaihe matkalla kohti mielen korjaantumista.
Hän tiedostaa oma tilansa todella hyvin, löytää syy-yhteyksiä reaktioilleen, ja pahoittelee toimintaansa niin perusteellisesti ja itseään ruoskien että ihan pahaa tekee. Hokee koko ajan, että tämä menee ohi, tämän on pakko mennä ohi, kun vaan tekee töitä sen eteen.
Toivon todella että kukaan ei poistata tätä aloitusta. Jos ei muuta, niin voisin edes tänne ajoittain purkaa omaa oloani, kun on jaksaminen todella vähissä. Näen puolisossa sen pienen hylätyn lapsen, joka on kokemuksiensa vanki ja siihen syytön. Näen kuitenkin yhä sen hänen sydämensä hyvyyden ja sen todellisen minän, johon aikoinaan rakastuin. Rakkaus ei ole mihinkään kadonnut, mutta sitä sävyttää syvä huoli. Miten kauan tämä voi kestää? Meneekö tämä varmasti ohi?
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Kommentit (842)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos traumoista kärsivä puoliso on nainen. Koko perhe ymmärtää, yrittää ja mukautuu.
Jos taas traumoista kärsii perheen mies. Luiskaan koko äijä. Hän ei voi pilata koko perheen mahdollisuutta keskiluokkaiseen elämään käyttäytymällä kuin avuton lapsi.
Onko tämä aina sama tyyppi, joka ilmestyy tänne kommentoimaan täysin ketjun sisällön kannalta epärelevantteja arveluitaan.
Kyllä. Todennäköisesti joku elätys ja mahdollistamis velvollisuuttaan välttelevä vätys mieslapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"No jossain kohta huomasin, että jos toinen alkaa varomaan ja hipsiin niiden munankuorten päällä, niin se oli se tekijä, joka toi ärsytyksen, josta ei ennen sen huomaamista ollut tietoakaan. Tietty kehä siinä, toinen ei halua suututtaa ja varoo, mutta se onkin juuri se mikä suututtaa, tai oikeastaan muistuttaa siitä, että minun tunnetiloissa on jotain varomisen arvoista ja laukaisee sellaisen tunnetilan."
Riippuu perhetilanteesta ja siitä, onko vastavuoroisuutta. Kyllä itse kypsyin täysin puolisoni aggressiivisuuteen pienten lasten kanssa. Häiriintyneelle kun ei mikään asenne ole oikea vaan aina toinen tekee väärin. Pariterapian myötä otin eron ja johan elämä valkeni.
Vierailija kirjoitti:
"No jossain kohta huomasin, että jos toinen alkaa varomaan ja hipsiin niiden munankuorten päällä, niin se oli se tekijä, joka toi ärsytyksen, josta ei ennen sen huomaamista ollut tietoakaan. Tietty kehä siinä, toinen ei halua suututtaa ja varoo, mutta se onkin juuri se mikä suututtaa, tai oikeastaan muistuttaa siitä, että minun tunnetiloissa on jotain varomisen arvoista ja laukaisee sellaisen tunnetilan."
Riippuu perhetilanteesta ja siitä, onko vastavuoroisuutta. Kyllä itse kypsyin täysin puolisoni aggressiivisuuteen pienten lasten kanssa. Häiriintyneelle kun ei mikään asenne ole oikea vaan aina toinen tekee väärin. Pariterapian myötä otin eron ja johan elämä valkeni.
Ap ei kuvaile puolisoaan häiriintyneeksi vaan uupuneeksi ja henkisessä mankelissa olevaksi.
Itse tuossa kohtaa sain pari raivokohtausta, joissa kiroilin ja huusin. En kiroile ikinä - paitsi tuolloin. Omaa tunnesäätelyäni on aina hankaloittanut ja vaatinut enemmän hallintaa, jos vastapuoli kävelee munankuorilla. Rajat ovat turvaa. Aina kun niitä ei ole, homma jotenkin vääristyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No jossain kohta huomasin, että jos toinen alkaa varomaan ja hipsiin niiden munankuorten päällä, niin se oli se tekijä, joka toi ärsytyksen, josta ei ennen sen huomaamista ollut tietoakaan. Tietty kehä siinä, toinen ei halua suututtaa ja varoo, mutta se onkin juuri se mikä suututtaa, tai oikeastaan muistuttaa siitä, että minun tunnetiloissa on jotain varomisen arvoista ja laukaisee sellaisen tunnetilan."
Riippuu perhetilanteesta ja siitä, onko vastavuoroisuutta. Kyllä itse kypsyin täysin puolisoni aggressiivisuuteen pienten lasten kanssa. Häiriintyneelle kun ei mikään asenne ole oikea vaan aina toinen tekee väärin. Pariterapian myötä otin eron ja johan elämä valkeni.
Ap ei kuvaile puolisoaan häiriintyneeksi vaan uupuneeksi ja henkisessä mankelissa olevaksi.
Itse tuossa kohtaa sain pari raivokohtausta, joissa kiroilin ja huusin. En kiroile ikinä - paitsi t
Niin, jos itsellä ei ole rajoja, niin toisella pitäisi olla voimia panna vastaan aggressiolle. Siinä voi olla myös väkivallan uhka, siis ihan fyysisenkin. Joten ei kiitos. Ja kyllä tuo ap:n vaimon käytös on nyt kerrotun perusteella erittäin häiriintynyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormonihoidon vaikutukset näkyy kunnolla vasta kuukausien päästä. Ja perusverikokeet ettei ole muuta ongelmaa. Luonteen muutos voi johtua monesta muustakin asiasta, aikainen Alzheimerin tauti, aivokasvain, kilpirauhasongelmat, anemiaaiheuttaa jaksamattomuutta, Joka tapauksessa kannattaa selvittää ennenkuin eroatte.
Itselläni vaikutti mielialaan jo heti ensimmäisellä viikolla.
Ap. Oletko sanonut vaimollesi tuon, miltä kohtaukset sinusta tuntuvat? Et varmaan vielä, koska ehkä hahmotat asiaa itsekin. Sinun kuitenkin pitää kertoa se suoraan, jotta hän tietää.
Olen itse (ollut) traumatisoitunut, uupunut, väsynyt, masentunut you name it. Olen tällä hetkellä terapiassa. Terapiapäivänä minulla ei ole voimaa mihinkään muuhun. Tulen kotiin, syön, kirjoitan vihkoon muistiinpanot terapiasta ja painun päiväunille.
Oli aika, jolloin olin todella
"Tämä yksikön toinen puoli (ap) ei ollut varautunut tilanteeseen eikä hänen omat pohjaongelmat ole hoidettu."
"Jos vaimo on täyttänyt ap:n tyhjän osan niin sattuuhan se ihan sairaan paljon, kun se osa itsestä ei nyt toimikaan totutulla tavalla."
Hetkinen, eihän tässä satu nyt se, ettei vaimo toimi "totutulla" tavalla, vaan hän toimii jatkuvasti ihan aikuisten maailman oikeasti satuttavalla epäreiluilla käytöksellä.
Varmasti ap on uudessa ja oudossa tilanteessa, eikä tuollaiseen osannut varautua, mikä on täysin normaalia. Hän on koittanut olla parhaansa mukaan tukena, kuten hyvä kumppani, mutta vaimon käytös on liian satuttavaa ja joku iso muutos tilanteeseen on saatava.
Ehkä ap:lla on luonteessaan paljonkin halua joustaa tilanteen vaatiessa, mikä on itse asiassa aika hieno piirre, ja empatiaa löytyy, mikä sekin on hieno piirre. Mutta mielestäni on nyt vähän erikosta, että selvästi pääosin toisesta johtuvista asioista, koitat jotenkin vastuuttaa ja jopa vähän syyllistä ap:tä (?), vaikka hän kuulostaa toimineen vaikeassa tilanteessa todella hienosti. Toki olen täysin samaa mieltä siinä, ettei voi liikaa joustaa omalla kustannuksellaan ja rajat on laitettava. Siinä voi olla harjoiteltavaa.
Kaikilla ihmisillä on tietenkin omia kompastuskiviään, jonkinlaisia traumojakin ja opeteltavaa, kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvi ollakaan. Minusta teet omituisesti ihan liian pitkälle vietyjä tulkintoja, että ap "ei ole hoitanut omaa traumaansa, jää osa puuttumaan ja varjoon eikä ihminen ole kokonainen." ,ja siten vastuutat häntä jotenkin tällaisella verukkeella tilanteesta, vaikka ap ei ole vastuussa vaimonsa ikävästä käytöksestä, eikä vaimon lapsuudentraumoista, eikä niiden käsittelyn aiheuttamasta isosta sekamelskasta kotona. Kyllä nyt sormen pitää osoittaa sinne, missä se varsinainen vika on.
On ihan tavallista ja ymmärrettävää, että rajojen laittaminen haastavassa tilanteessa rakkaille ihmisille ei aina ole niin heppoa, vaikka tärkeää onkin. Varsinkin silloin, kun oma kuorma alkaa olla jo liian suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Uskon kyllä täysin siihen, ettei terapiat tai jotku sen muodot aina tee hyvää tai sovi ihmiselle, ja että joskus ne menee vikaan tai että se ammattilainen on epäsopiva tai -pätevä
Mulle tulee mieleen tuosta munankuorilla kävelystä yks edellinen suhde, jossa toinen teki mieluummin sitä kuin olisi sietänyt multa jotain negatiivisen tunnetilan kokemista ja sen ilmentämistä. Olin silloin masentunut ja nuori ja muuten terapiassa kans siihen aikaan, ja saatoin tuntea ajoittian voimakasta ärsytystä ja vihaa. Vaikka pyrinkin säästään toista niiltä, niin silti välillä jotku aiheet meni ääntä korottaen ja vihaisena rauhoittumaan lähtien.
No jossain kohta huomasin, että jos toinen alkaa varomaan ja hipsiin niiden munankuorten päällä, niin se oli se tekijä, joka toi ärsytyksen, josta ei ennen sen huomaamista ollut tietoakaan. Tietty kehä siinä, toinen ei halua suututtaa ja varoo, mutta se onkin juuri se mikä suututt
Vaimon pitäisi nyt terapian myötä oppia, että maailma ei kaadu, jos hän ei hillitse tunteitaan ylimaallisesti vaan näyttää ne. Maailma on kaatunut hänen lapsuuskodissaan ja nyt se kaatuu myös nykyisessä kodissa eli hän kokee, että hänen pitäisi palata entiseen vankilaan.
Oireilu saattaisi helpottaa, jos se maailma ei kaatuisikaan. Omat tunteet eivät aiheuta toiselle munankuorilla hiipimistä ja henkistä pakenemista eikä hänelle itselleen jäätävää lisähäpeää.
Kodin perusta on rakentunut sille, että kukaan ei ravistele sitä. Ei siinä, sopuisa yhteiselo on hyvä juttu. Mutta jos rakenne kestää vain sen, molempien on oltava vieraskoreita.
Olen itse samanlainen. Olen aina joustanut ja vääntynyt ihmissuhteiden eteen. Olen ihmetellyt, mikseivät vastapuolet toimi samoin, näinhän on oppinut lapsesta asti toimimaan ollakseni kelvollinen kumppani. Nyt opettelen olemaan kuin muutkin. Voin olla välillä vaivalloinen enkä tule hylätyksi. Ja jos tulen, kumppani oli väärä. Saan olla väsynyt eikä kaikkeen tarvitse taipua toisen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee aloituksessa se, että ap ei voi ilmaista sukupuolia. Kuitenkin mies ja nainen ovat psyykkiseltä dynamiikaltaan erilaisia joten sukupuolella on merkitystä. Sukupuolettomuus saa koko asian tuntumaan teoreettiselta, eikä sitä voi oikein ymmärtää.
Annapa kun arvaan. Mielestäsi jommalta kummalta sukupuolelta pitäisi hyväksyä sellaista epäasiallista käytöstä jota taas toiselta sukupuolelta ei pidä hyväksyä. Näinhän tää aina menee kaksinaismoralisteilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kannattaa muistaa:
Teoriassa kuka tahansa voi tarjota terapeutin palveluita. Erilaisia vaihtoehtohoitoja antavia terapeutteja löytyy Suomesta iso joukko. Valviran valvonnan alla on ainoastaan kuusi nimikesuojattua terapeuttia. Laillistettuja ammattihenkilöitä ovat puhe-, ravitsemus-, fysio- ja toimintaterapeutti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormonihoidon vaikutukset näkyy kunnolla vasta kuukausien päästä. Ja perusverikokeet ettei ole muuta ongelmaa. Luonteen muutos voi johtua monesta muustakin asiasta, aikainen Alzheimerin tauti, aivokasvain, kilpirauhasongelmat, anemiaaiheuttaa jaksamattomuutta, Joka tapauksessa kannattaa selvittää ennenkuin eroatte.
Itselläni vaikutti mielialaan jo heti ensimmäisellä viikolla.
Ap. Oletko sanonut vaimollesi tuon, miltä kohtaukset sinusta tuntuvat? Et varmaan vielä, koska ehkä hahmotat asiaa itsekin. Sinun kuitenkin pitää kertoa se suoraan, jotta hän tietää.
Olen itse (ollut) traumatisoitunut, uupunut, väsynyt, masentunut you name it. Olen tällä hetkellä terapiassa. Terapiapäivänä minulla ei ole voimaa mihinkään muuhun. Tulen kotiin, syön, kirjoitan vihkoon muistiinpanot terapiasta ja painun päiväun
Ehkä ap:lla on luonteessaan paljonkin halua joustaa tilanteen vaatiessa, mikä on itse asiassa aika hieno piirre, ja empatiaa löytyy, mikä sekin on hieno piirre. Mutta mielestäni on nyt vähän erikosta, että selvästi pääosin toisesta johtuvista asioista, koitat jotenkin vastuuttaa ja jopa vähän syyllistä ap:tä (?), vaikka hän kuulostaa toimineen vaikeassa tilanteessa todella hienosti. Toki olen täysin samaa mieltä siinä, ettei voi liikaa joustaa omalla kustannuksellaan ja rajat on laitettava. Siinä voi olla harjoiteltavaa.
En yritä vastuuttaa tai syyllistää vaan avata silmät sille mahdollisuudelle, että hän myös itse toimiessaan supertasapainoisesti, onkin epätasapainossa ja tarvitsee apua. Olen itse ollut samanlainen. Mikään ei saanut tasapainoani horjumaan, olin aina se turvallinen ja fiksu ja viisas. Ihan sairasta oikeasti ja johtui lapsuuden ajan ongelmista.
Olen huolissani ap:sta. Ovathan muutkin huomanneet, että kyvyttömyys asettaa rajoja ja kävellä munankuorilla, ei ole "normaalia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle oikea kohde on oma terapeutti muutamaksi kerraksi, joka auttaa kartoittamaan tilanteen. Mutta ei mikä tahansa terapeutti vaan sellainen, jolla on osaamista perhekriiseistä ja traumaihmisistä jne. Pelkkä hymisijä ei nyt riitä, koska ei tarvita kuuntelijaa vaan ihmistä, joka tuo selkeyttä kuvioon ammattitaidollaan.
On se nyt jo selvää, että ap:n venyminen, miellyttäminen ja joustaminen on ylittänyt terveen rajat. Se ei vaan ole haitannut niin kauan kuin homma toimi. He ovat molemmat olleet varovaisia ja hienotunteisia toisiaan kohtaan. Toinen alkaa nyt haluta olla kokonainen, tasapaino järkkyy, jos toinen on edelleen se hienotunteinen ja varovainen. Ja on tosiaan terapian tarpeessa, mutta ei vain siksi, että hänelle on nyt huudettu vaan oman pohjansakin vuoksi.
Todella typerää kertoa täällä, että ap olisi vain puolikas tms...
Tasapaino on järkkynyt vaimon raivokohtauksista ja muusta kohtuuttomasta käytöksestä johtuen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kannattaa muistaa:
Teoriassa kuka tahansa voi tarjota terapeutin palveluita. Erilaisia vaihtoehtohoitoja antavia terapeutteja löytyy Suomesta iso joukko. Valviran valvonnan alla on ainoastaan kuusi nimikesuojattua terapeuttia. Laillistettuja ammattihenkilöitä ovat puhe-, ravitsemus-, fysio- ja toimintaterapeutti.
On annettu ymmärtää vaimon olevan KELA-terapiassa. Sen sijaan ap voisi mennä pariksi kerraksi kenen tahansa sopivaa keskusteluapua antavan, näkemyksen omaavan terapeutin luokse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle oikea kohde on oma terapeutti muutamaksi kerraksi, joka auttaa kartoittamaan tilanteen. Mutta ei mikä tahansa terapeutti vaan sellainen, jolla on osaamista perhekriiseistä ja traumaihmisistä jne. Pelkkä hymisijä ei nyt riitä, koska ei tarvita kuuntelijaa vaan ihmistä, joka tuo selkeyttä kuvioon ammattitaidollaan.
On se nyt jo selvää, että ap:n venyminen, miellyttäminen ja joustaminen on ylittänyt terveen rajat. Se ei vaan ole haitannut niin kauan kuin homma toimi. He ovat molemmat olleet varovaisia ja hienotunteisia toisiaan kohtaan. Toinen alkaa nyt haluta olla kokonainen, tasapaino järkkyy, jos toinen on edelleen se hienotunteinen ja varovainen. Ja on tosiaan terapian tarpeessa, mutta ei vain siksi, että hänelle on nyt huudettu vaan oman pohjansakin vuoksi.
Todella typerää kertoa täällä, että ap olisi vain puolikas tms...
Tasapaino o
It takes one to know one.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee aloituksessa se, että ap ei voi ilmaista sukupuolia. Kuitenkin mies ja nainen ovat psyykkiseltä dynamiikaltaan erilaisia joten sukupuolella on merkitystä. Sukupuolettomuus saa koko asian tuntumaan teoreettiselta, eikä sitä voi oikein ymmärtää.
Annapa kun arvaan. Mielestäsi jommalta kummalta sukupuolelta pitäisi hyväksyä sellaista epäasiallista käytöstä jota taas toiselta sukupuolelta ei pidä hyväksyä. Näinhän tää aina menee kaksinaismoralisteilla.
Ihan syystä aloituksessa ei mainita sukupuolta. Saadaan aikaan kunnon kinastelu ja ihmisten stereotyyppiset ajatukset nostettua esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormonihoidon vaikutukset näkyy kunnolla vasta kuukausien päästä. Ja perusverikokeet ettei ole muuta ongelmaa. Luonteen muutos voi johtua monesta muustakin asiasta, aikainen Alzheimerin tauti, aivokasvain, kilpirauhasongelmat, anemiaaiheuttaa jaksamattomuutta, Joka tapauksessa kannattaa selvittää ennenkuin eroatte.
Itselläni vaikutti mielialaan jo heti ensimmäisellä viikolla.
Ap. Oletko sanonut vaimollesi tuon, miltä kohtaukset sinusta tuntuvat? Et varmaan vielä, koska ehkä hahmotat asiaa itsekin. Sinun kuitenkin pitää kertoa se suoraan, jotta hän tietää.
Olen itse (ollut) traumatisoitunut, uupunut, väsynyt, masentunut you name it. Olen tällä hetkellä terapiassa. Terapiapäivänä minulla ei ole voimaa mihinkään muuhun. Tulen kotiin, syön, kirjoitan
En yritä vastuuttaa tai syyllistää vaan avata silmät sille mahdollisuudelle, että hän myös itse toimiessaan supertasapainoisesti, onkin epätasapainossa ja tarvitsee apua. Olen itse ollut samanlainen. Mikään ei saanut tasapainoani horjumaan, olin aina se turvallinen ja fiksu ja viisas. Ihan sairasta oikeasti ja johtui lapsuuden ajan ongelmista.
Olen huolissani ap:sta. Ovathan muutkin huomanneet, että kyvyttömyys asettaa rajoja ja kävellä munankuorilla, ei ole "normaalia".
On täysin normaalia, että nopeasti muuttuneessa vaikeassa tilanteessa ei tiedä aina täysin, miten pitäisi toimia, mikä olisi paras tie, mihin pitäisi laittaa omat rajat, ja on hyvin normaalia koittaa olla silloin se vakaa perheessä ja paikata toisen kykenemättömyyttä ja epätasapainoa.
Samaa mieltä olen rajojen laittamisen tärkeydestä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormonihoidon vaikutukset näkyy kunnolla vasta kuukausien päästä. Ja perusverikokeet ettei ole muuta ongelmaa. Luonteen muutos voi johtua monesta muustakin asiasta, aikainen Alzheimerin tauti, aivokasvain, kilpirauhasongelmat, anemiaaiheuttaa jaksamattomuutta, Joka tapauksessa kannattaa selvittää ennenkuin eroatte.
Itselläni vaikutti mielialaan jo heti ensimmäisellä viikolla.
Ap. Oletko sanonut vaimollesi tuon, miltä kohtaukset sinusta tuntuvat? Et varmaan vielä, koska ehkä hahmotat asiaa itsekin. Sinun kuitenkin pitää kertoa se suoraan, jotta hän tietää.
Olen itse (ollut) traumatisoitunut, uupunut, väsynyt, masentunut you name it. Olen tällä hetkellä terapiassa. Terapiapäivänä minulla ei ole voimaa
On täysin normaalia, että nopeasti muuttuneessa vaikeassa tilanteessa ei tiedä aina täysin, miten pitäisi toimia, mikä olisi paras tie, mihin pitäisi laittaa omat rajat, ja on hyvin normaalia koittaa olla silloin se vakaa perheessä ja paikata toisen kykenemättömyyttä ja epätasapainoa.
Samaa mieltä olen rajojen laittamisen tärkeydestä tilanteessa.
Lisään vielä, että tuota munankuorilla kävelyä aiheuttaa tässä se vaimon käytös, ja tuo on ihmisten hyvinkin tavallinen reagointitapa tuollaiseen epätasapainoiseen raivoamiskäytökseen. Munankuorilla kävely on yleinen seuraus sellaisissa suhteissa ja perheissä, joissa on vaikkapa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Se ei ole silloin sen munakuorilla kävelijän oma ominaisuus, vaan seuraus toisen epäterveeseen käytökseen.
Se on sitten vähän eri asia silloin, jos sitä munakuorilla kävelyä joku tekee ihan normaaleissa tilanteissa ja suhteissa, missä ei ole todellista pelkoa vaikkapa toisen raivokohtauksille mitättömistä syistä. Sinä taidat puhua nyt enemmänkin tuollaisesta tilanteesta, kun munanuorilla kävelylle ei ole oikeaa syytä.
Kuulostaa vaan kovasti siltä, että perheessä ei ole koskaan laitettu rajoja. Kun yhdessä on kaksi kilttiä ihmistä, homma soljuu. Mutta kun tulee vastaan tilanne, missä niitä rajoja pitäisi asettaa, tulee ongelmaksi se, ettei rajoja ole oppinut hahmottamaan eikä ilmaisemaan. Moni opettelee tätä jo taaperona isomman sisaruksen höykytyksessä.
Varsin moni terapiassa käynyt tai käyvä näyttää täällä kuvittelevan, että terapia oikeuttaa häiriintyneeseen käytökseen jopa omaa perhettä kohtaan. No ei oikeuta! Nämä terapiakävijät kylvävät pahoinvointia ympärilleen. Ja kohta joku "olen aina ollut liian kiltti, en ole saanut ilmaista tunteitani" määkäisee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hormonihoidon vaikutukset näkyy kunnolla vasta kuukausien päästä. Ja perusverikokeet ettei ole muuta ongelmaa. Luonteen muutos voi johtua monesta muustakin asiasta, aikainen Alzheimerin tauti, aivokasvain, kilpirauhasongelmat, anemiaaiheuttaa jaksamattomuutta, Joka tapauksessa kannattaa selvittää ennenkuin eroatte.
Itselläni vaikutti mielialaan jo heti ensimmäisellä viikolla.
Ap. Oletko sanonut vaimollesi tuon, miltä kohtaukset sinusta tuntuvat? Et varmaan vielä, koska ehkä hahmotat asiaa itsekin. Sinun kuitenkin pitää kertoa se suoraan, jotta hän tietää.
Olen itse (ollut) traumatisoitunut, uupunut, väsynyt, masentunut you name it. Olen tällä hetkellä
Lisään vielä, että tuota munankuorilla kävelyä aiheuttaa tässä se vaimon käytös, ja tuo on ihmisten hyvinkin tavallinen reagointitapa tuollaiseen epätasapainoiseen raivoamiskäytökseen. Munankuorilla kävely on yleinen seuraus sellaisissa suhteissa ja perheissä, joissa on vaikkapa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Se ei ole silloin sen munakuorilla kävelijän oma ominaisuus, vaan seuraus toisen epäterveeseen käytökseen.
Se on sitten vähän eri asia silloin, jos sitä munakuorilla kävelyä joku tekee ihan normaaleissa tilanteissa ja suhteissa, missä ei ole todellista pelkoa vaikkapa toisen raivokohtauksille mitättömistä syistä. Sinä taidat puhua nyt enemmänkin tuollaisesta tilanteesta, kun munanuorilla kävelylle ei ole oikeaa syytä.
Olet aivan oikeassa sinänsä. Mielestäni kuitenkin pohja on rakennettu jo historiassa, jos viisikymppinen mies alkaa kävellä munankuorilla ilman fyysistä vaaraa ja hyökkäyksistä ainakin osa on selvästi sisäänpäin kääntyvää, ei toisen kimppuun käymistä.
Tässä tullaan siihen, että vankalla pohjalla oleva ihminen lähtee uudessa suhteessa ensimmäisistä red flageista. Heikolla pohjalla (esim. hoitamattomat lapsuuden traumat, muttei persoonallisuushäiriötä) jäädään katselemaan ja sietämään asiaa pidempään ja annetaan red flageja mennä ohi, ei myöskään ole osattu asettaa ennalta rimaa ja rajoja sen suhteen, mitä toivoo suhteelta, tai ainakaan sitä, mitä tapahtuu, jos niiden suhteen alkaa tulla ongelmaa. Sitten jäädään yliymmärtämään joksikin aikaa, kunnes tajuaa lähteä. Ja persoonallisuushäiriöiset tms. vakavasti epätasapainossa olevat jäävät ns. matti&mervi -suhteeseen.
Tuo esimerkki ei koske ap:n pitkää avioliittoa, mutta kuvastaa sitä miten aikuiset ihmiset toimivat rajojensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Varsin moni terapiassa käynyt tai käyvä näyttää täällä kuvittelevan, että terapia oikeuttaa häiriintyneeseen käytökseen jopa omaa perhettä kohtaan. No ei oikeuta! Nämä terapiakävijät kylvävät pahoinvointia ympärilleen. Ja kohta joku "olen aina ollut liian kiltti, en ole saanut ilmaista tunteitani" määkäisee...
Ei se OIKEUTA mihinkään. Varmaan aika harva KYLVÄÄ pahoinvointia ympärilleen.
Joskus on valittava, onko sitä perhettä vai ei. Ja kun se nyt siinä on niin onko ideaalia sekään, että erotaan heti kättelyssä aiemmin hyvästä liitosta eikä yritetä katsoa, miten ja milloin asia saataisiin balanssiin.
Siinä on meinaan aina sekin vaara, että terapiassakävijä alistetaan edelleen noudattamaan tai sietämään haitallista käytöstä lääkkeiden ja omien vaistojen tukahduttamisen hinnalla.
Alue: Aihe vapaa
Oletko todella tätä mieltä?