Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puolison traumaterapia on tuhonnut koko perheen hyvinvoinnin, onko kokemuksia että kyllä tämä tästä? Voimat on aivan loppu
08.04.2025 |
Puolisoni on elänyt hyvin traumaattisen lapsuuden. Hän on oireillut monella tapaa läpi elämän, mutta kokemuksiinsa nähden pärjännyt ihmeellisen hyvin. Hän on positiivinen, empaattinen, rakastava, huolehtiva ja luotettava. Meillä on ollut ihana pitkä elämä yhdessä, lapset ovat varttuneet fiksuiksi nuoriksi aikuisiksi.
Noin vuosi sitten hän meni vihdoin terapiaan käsittelemään traumojaan, jotta pääsisi elämään elämää omana itsenään eikä niiden taakkaa mukana raahaten.
Tämä prosessi on nyt sitten räjäyttänyt koko meidän elämän. Tuska jota siellä käsitellään on niin syvää, että puoliso on aivan hajalla. Hänestä on tullut todella ärtyisä, ahdistus huokuu hänen olemuksestaan kaiken aikaa. Hän saa silmittömiä raivareita ihan yhtäkkiä ja yllättäen, tilanteissa joissa sitä ei yhtään olisi osannut odottaa. Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä, ja pelkää hylätyksi tulemista joka käänteessä ja se näyttäytyy hirvittävänä sanallisena aggressiona. Hän on aivan kuin toinen ihminen. Vereslihalla oleva arvaamaton raivopää.
Olemme puhuneet tästä paljon lastenkin kanssa, ja selittäneet että tämä on todella vaikea ja raskas tilanne elämässä joka pitää vaan jaksaa taistella yhdessä läpi. Ja että hän ei ole oma itsensä, eikä tarkoita niitä pahoja asioita mitä reagoidessaan huutaa. Hän menee aina aivan sijoiltaan noiden kohtausten jälkeen, häpeästä ja syyllisyydestä ja siitä että aiheuttaa pelkoa ja hätää meissä.
Tämä on sitten johtanut siihen, että kaikki yrittävät välttää noiden kilahdusten aiheuttamista kaikin tavoin. Omien murheiden ja haasteiden esilletuominen on aivan mahdotonta, sillä puoliso on aivan poissa pelistä ja sellaisessa nurkkaan ajetun kuolemaa pelkäävään eläimellisessä pakokauhussa. Elämä on munankuorilla kävelyä.
Puoliso on nyt uudelleen se pieni lapsi, joka raivokkaasti koittaa vaatia sitä huomiota ja turvaa mitä ei koskaan vanhemmiltaan saanut. Terapeutti sanoo, että tämä on osa prosessia, vaikka aivan hirveää tuskaa onkin. Haavat ovat nyt auki, ja siksi kaikki triggerit räjäyttelevät miinoja kaiken aikaa. Ja että tämä on vain välttämätön vaihe matkalla kohti mielen korjaantumista.
Hän tiedostaa oma tilansa todella hyvin, löytää syy-yhteyksiä reaktioilleen, ja pahoittelee toimintaansa niin perusteellisesti ja itseään ruoskien että ihan pahaa tekee. Hokee koko ajan, että tämä menee ohi, tämän on pakko mennä ohi, kun vaan tekee töitä sen eteen.
Toivon todella että kukaan ei poistata tätä aloitusta. Jos ei muuta, niin voisin edes tänne ajoittain purkaa omaa oloani, kun on jaksaminen todella vähissä. Näen puolisossa sen pienen hylätyn lapsen, joka on kokemuksiensa vanki ja siihen syytön. Näen kuitenkin yhä sen hänen sydämensä hyvyyden ja sen todellisen minän, johon aikoinaan rakastuin. Rakkaus ei ole mihinkään kadonnut, mutta sitä sävyttää syvä huoli. Miten kauan tämä voi kestää? Meneekö tämä varmasti ohi?
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Kommentit (842)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä sanoisin, että jos lapset kärsivät, niin eroa, ellei sitten tilanne pian parane. Kaikilla m ulkuilla ja raivoajilla on joku syy siihen toisten ihmisten piinaamiseen, varmasti usein lapsuuden traumat. Minulla oli kumppani, joka oli kärsinyt koulukiusaamisesta ja kylmästä lapsuudenkosista, ja hän näki omassa pienessä tavallisesa ja kiltissä pojassaan kiusaajan ja kohteli lasta julmasti ja yritti vakuuttaa minulle että lapsi tarvitsee lääkkeitä, että olisi hiljaa jne. Minua hän haukkui ja pahoinpiteli. Ymmärsin koko ajan, että mies kipuilee omia traumojaan, mutta mitä järkeä olisi siirtää niitä eteenpäin. Mies pellolle ja rauha maahan. Ei saa olla liian kiltti ja ymmärtäväinen, siinä rikkoo vain itsensä ja ehkä lapsensakin.
Aloittajan lapset ovat fiksuja nuoria aikuisia. Lienevät jo omillaan. En suosittele eroa, siitäkin koituu suurta murhetta molemmille.
Myös puolison mukana olo välillä kuuluu terapiaan kun parisuhteessa kerran ollaan. Ei tietoa, miten aloittajan tilanteessa on mennyt? Rikki revitty ihminen on heikko eikä osaa pitää puoliaan, joten toisen on hyvä nähdä missä mennään. Puoskarointia esiintyy terapeuttien taholta yllättävän paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kasvanut ei-toivottuna lapsena ja sain tuntea sen nahoissani. Oli vähättelyä, selkäsaunoja ja nolaamista. Kukaan ei oikeasti välittänyt. Jotenkin sen vaan otti silloin faktana.
Myöhemmin huomasin, että joillain koulukavereilla oli paremmat ja joillain huonommat olot kuin minulla. Moni asia elämässä on sattumasta kiinni.
Haaveilin paremmasta elämästä aikuisena ja lähdin opiskelemaan. Urahaaveeni toteutuivat ja pääsin mukavaan työyhteisöön, jonka ihmissuhteet antoivat korvaavia kokemuksia. Äkkiä olinkin tykätty, hauska ja osaava. Elämäni muuttui. Perustin perheen ja pääsin osaksi miehen sukua. Anoppini oli hienotunteinen ja viisas.
Lapsuuteni jäi taakse ja pääsin elämään sellaista elämää kuin halusin.
Minulla sama. Mutta haaveeni eivät toteutuneet, koska lapsuuden vuoksi en osannut niitä toteuttaa. Ihan hyvä elämä oli silti ja sain muuta hyvää sisältöä elämääni. Uralla etenin yli odotusten.
Sitten vaan tuli hetki, kun ei enää jaksa. Olin aina ajatellut, että elämäni alkoi vasta 25-vuotiaana, kun se hyvä elämä alkoi. Mutta ei se riittänyt. En ollut surrut enkä käsitellyt kipua kaltoinkohtelustani. Olin vain kulkenut eteen päin ja olin ihan tyytyväinen, kun olin aikuisena paremmassa paikassa kuin lapsena ja irti siitä.
Nyt sitten olen työkyvytön ja terapian tarpeessa. Niin irti todellisuudesta olin omine kuvitelmineni kaikkien läheisten ihmisten kanssa, etten ollenkaan ymmärtänyt, että työkyky oli oikeasti mennyt jo kauan sitten. Jatkoin vaan eteen päin, kuten koko elämäni olin tehnyt. Lopulta olin varmaan jyrsinyt irti jokaisen käpälän ja matka loppui.
Terapeutti onneksi näki. Menin lääkäriin "keskustelemaan työssäjaksamisesta"' . Lääkäri totesi, että tässä on nyt vuoden, parin sairausloma edessä. Oli se sinällään ihan hyvä, että sai luvan pysähtyä. Mutta en meinannut uskoa lääkäriä. Enhän minä nyt niiin sairas ole. Miten minä voisin nyt "heittäytyä sairastamaan". Olin oikeasti ihan loppuunajettu.
Eli yksi lapsi asuu vielä kotona? Luultavasti kyse ei ole siitä että hänellä on seurustelusuhde ja harrastuksia, vaan siitä että tällä hetkellä teidän perheessä ei ole tilaa kenenkään muun tunteille kuin tämän traumapuolison. Silloin lapset piilottavat tunteensa, itseltäänkin. Mikä puolestaan altistaa depressiolle myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kaikki medikalisoidaan.
Ei kehno lapsuus ole lääketieteellinen ongelma. Se on tapahtunut tosiasia, joka täytyy itselleen tehdä selväksi.
Sellaista sattuu elämässä. Ei elämässä ole mitään vakuutusta, että kaikki menisi hyvin. Pitää ymmärtää, että elämä on sattumanvaraista ja arvaamatonta. Ja sitten kyetä elämään tämän tiedon kanssa ja rakentaa itselleen niin hyvä elämä kuin pystyy.
On ihan globaalisti tunnistettu seikka, että mitä korkeammat ACE-pisteet, sitä suuremmat riskit mitä erilaisimpiin sairauksiin.
Ehkä teillä ei sitten ole ollut niin hirveän kovat traumat tai sitten olette aikapommi, joka räjähtää tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli yksi lapsi asuu vielä kotona? Luultavasti kyse ei ole siitä että hänellä on seurustelusuhde ja harrastuksia, vaan siitä että tällä hetkellä teidän perheessä ei ole tilaa kenenkään muun tunteille kuin tämän traumapuolison. Silloin lapset piilottavat tunteensa, itseltäänkin. Mikä puolestaan altistaa depressiolle myöhemmin.
Riippuu siltä, millainen suhde äitiin on. Totta kai lapsilla on muutenkin trauma-altistus, kun heidän vanhemmallaan on hoitamaton trauma, joka oli vain näennäisesti hallinnassa (kuten näillä terpiankiletäjillä) lasten ollessa pienet.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin aloitusta lukiessani, että traumatisoitunut on perheen mies.
Miesten traumat on niitä parempia traumoja. Mies saa tuntea mitä vain, hän on aina hyvis. Nainen sen sijaan on noita, ja kaikki naisen ajatukset ovat liiallisia.
Siksihän teitä ärsyttääkin, kun ette ap:n sepostuksen perusteella pääse ämmittelemään ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneisyyden voi muuttaa heti kun keksitään aikakone. Siihen asti sen kanssa vaan täytyy opetella elämään.
No daa. Siksi ollaan terapiassa. Integroimassa ihminen menneisyytensä kanssa.
Kuulostaa ihan joltain tieteisleffan seikkailulta suoraan ulkoavaruudesta. Integroidaan ihminen menneisyyden kanssa. Just-joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin aloitusta lukiessani, että traumatisoitunut on perheen mies.
Miesten traumat on niitä parempia traumoja. Mies saa tuntea mitä vain, hän on aina hyvis. Nainen sen sijaan on noita, ja kaikki naisen ajatukset ovat liiallisia.
Siksihän teitä ärsyttääkin, kun ette ap:n sepostuksen perusteella pääse ämmittelemään ketään.
Olisko iltalääkkeen aika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menneisyyden voi muuttaa heti kun keksitään aikakone. Siihen asti sen kanssa vaan täytyy opetella elämään.
No daa. Siksi ollaan terapiassa. Integroimassa ihminen menneisyytensä kanssa.
Kuulostaa ihan joltain tieteisleffan seikkailulta suoraan ulkoavaruudesta. Integroidaan ihminen menneisyyden kanssa. Just-joo.
Ei se siitä muuksi muutu, vaikka sinä et sitä pysty ymmärtämään. Tietokoneen sirukin toimii, vaikka et pysty sellaista rakentamaan etkä edes tietäisi, miten se tehdään.
Koko perheen hyvinvointi tuhottu jo ja vielä pitäisi jatkaa samaa? Herätkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terapeutin koulutus ei todellakaan kerro mitään, vaan minkälainen henkilö. Mutta, jos/kun noin kuohuu, olisko tauko?
Itsellä insestitausta, joutunut vuosien aikana hakemaan apua Tukinaisen, Suomen delfinsin, naistenlinjan, NUTin, ACAn, ties mistä tahoilta. Toipuminen on elämänmittainen tehtävä. Noista voi läheisetkin kysyä apua, ehkä Finfamista. Lapsille olisi hyvä olla joku keskustelumahdollisuus. Toisaalta lasten ei tarvisi kaikkea tietää. Perhe tai parisuhde ei ole hoitosuhde. Sietoikkuna on sitä että käsittelee vaan sen mitä kerralla kestää. Päiväkirjan kirjoittaminen ihan fyysisesti kynällä paperille voi olla hyvä keino paketoida asia jotenkin.
Terapeutin koulutus kertoo vain sen että oot loistava matikassa. Suuri oikeasti empaattisista ja pahoja kokeneista jolle terapeutin virka olisi sopiva ja jotka voisivat oikeasti auttaa muita, tippuu tossa koska matemaattinen taito on se mitä tuossa vaaditaan, mikä on aivan järjetöntä .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä sanoisin, että jos lapset kärsivät, niin eroa, ellei sitten tilanne pian parane. Kaikilla m ulkuilla ja raivoajilla on joku syy siihen toisten ihmisten piinaamiseen, varmasti usein lapsuuden traumat. Minulla oli kumppani, joka oli kärsinyt koulukiusaamisesta ja kylmästä lapsuudenkosista, ja hän näki omassa pienessä tavallisesa ja kiltissä pojassaan kiusaajan ja kohteli lasta julmasti ja yritti vakuuttaa minulle että lapsi tarvitsee lääkkeitä, että olisi hiljaa jne. Minua hän haukkui ja pahoinpiteli. Ymmärsin koko ajan, että mies kipuilee omia traumojaan, mutta mitä järkeä olisi siirtää niitä eteenpäin. Mies pellolle ja rauha maahan. Ei saa olla liian kiltti ja ymmärtäväinen, siinä rikkoo vain itsensä ja ehkä lapsensakin.
Aloittajan lapset ovat fiksuja nuoria aikuisia. Lienevät jo omillaan. En suosittele eroa,
Noin on. Eräälle pariskunnalle kävi huonosti kun mies lähti hakemaan apua terapeutilta. Psykologi sai miehen uskomaan, että hänen on erottava vaimostaan ja muutettava muualle. Molemmat puolisot olivat järkyttyneitä, koska ongelmat olivat hyvin pieniä ja rakkautta paljon. Ei pettämistä eikä muutakaan pahempaa ollut tapahtunut.
Kyseinen pariskunta ei ole toipunut vieläkään, vaikka erosta on tullut kuluneeksi pian 10 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa miten lähes kaikki pahimmat traumat on miesten aiheuttamia. Miehet hylkäävät, käyttävät hyväksi, hyökkäävät päälle, lyövät ja silti te akatkin ylikorostatte naisten pahuutta. Noloa. Mies on aina ylevä jumala ja vain nainen on paha demoni! En ikinä perustaisi perhettä miehen kanssa, ihan järkyttävä riski. Ja ihan turha pillittää miten "kyl naisetkihhh" ja "mutku mutku mulla ÄITI pahoinpiteli muahhh". Naiset ovat enemmän lasten kanssa ja silti ne ovat miehiä jotka kykenevät aiheuttamaan pahimmat traumat. Miehet eivät mitenkään kompensoi paskaansa, ovat pelkkä taakka.
Miksi ette kritisoi koskaan miehiä vaan vänkäätte vain miten kyl naisetkin? :D Miehethän ovat kaiken perheväkivallan sallineet, feministien piti lopettaa nekin tavat.
""...,jos tässä pitäisi vielä jotenkin erityisesti itsensä kustannuksella huomioida muita..."
Mutta eihän terapiassa käyminen ja omien ongelmien selvittäminen, ole mikään vapautus siitä, että pitää edelleenkin huomioida toisetkin ihmiset, varsinkin omat läheisensä ja heidänkin tunteensa. Ei terapia anna mitään erioikeutta olla äärimmäisen itsekekeinen ja piittaamaton toisia kohtaan. Mistä tällainen käsitys tulee? En usko että tuollaisella ajatusmallilla saavutetaan edes kovin hyvää lopputulosta.
Kaikkien ihmisten tulee huomioida myös toisetkin. Kävi sitten terapissa tai ei."
"Tässä ketjussa ei ole _yksikään_ kirjoittaja väittänyt, että psyykkinen sairaus tai terapiassa käynti olisi vapaapassi äärimmäiseen itsekeskeisyyteen tai käyttäytymään miten vain. Päin vastoin, aloittajaa on neuvottu painokkaasti laittamaan rajoja ja huolehtimaan omasta jaksamisestaan.
Lainaamasi lausahdus oli vastaus väitteeseen, että psyykkisestä sairaudesta voi parantua keskittymällä muiden auttamiseen. Ei voi (Olen kokeillut 30 vuoden ajan)."
Kirjoitit kyllä tällä tavalla, (johon vastaukseni oli), et toisten auttamisesta:
"Olen kovin paljon samantyyppinen ap:n vaimon kanssa. En voi sanoa muuta kuin että olisi täysi painajainen, jos tässä pitäisi vielä jotenkin erityisesti itsensä kustannuksella huomioida muita niin että oma paraneminen vaikenee. Pulssi nousee jo ajatuksesta.
Ap. Laita oikeudenmukaiset rajat lempeästi, mutta jämäkästi. Älä munankuoreile. Anna huomiota niin, että hän saa niitä kokemuksia ja laita keskustelemaan terapiassa tilanteesta tai käykää siellä yhdessä."
Täällä on selvästi hyvinkin erilaisia näkemyksiä siitä, millaiseen tukemiseen ja joustoon ap:n pitäisi venyä ja mitä puolisolta pitäisi sietää traumaterapiassa käymisen takia. ("korjaavat kokemukset", kun toinen raivoaa ja on kohtuuton tms.)
On rajansa sillä, miten läheisilleen saa kotona vaikka raivota, tai ilkeillä sanoilla verbaalisesti iskeä mitättömistä syistä jne, jatkuvalla syötöllä. Tästä ap kirjoitti aloituksessa. Tuollainen käytös ON itsekästä ja läheisiä pahastikin satuttavaa. Aikuisella ihmisellä on käytöksestä vastuunsa kuitenkin, vaikka olisikin vaikeutta ja sairautta, trauman käsittelyä tms. Suhde muuttuu epäterveeksi, jos toinen käyttöytyy tuolla tavoin, varsinkiin pidempään, oli syy mikä tahansa.
Mielestäni jotkut oikeuttavat terapian ja traumojen käsittelyn takia liian satuttavaa ja itsekeskeistä käytöstä läheisimpiään kohtaan. Läheiset voivat mennä siitä rikki ja parisuhde lopulta kariutua, vaikka koittaisi kestää kaikki karikot ja tukea ja ymmärtää valtavasti toista. Siihen liialliseen itsekeskeisyyteen voi terapiassa käyvä todella eksyä.
Joskus tuntuu, että elämä on meillä liian helppoa. Aivoilla ei ole työtä. Ne on valjastettu evoluutiossa työskentelemään eloonjäämisen puolesta.
Jos joskus tulisi vaikka sota ja pula-aika, voimat menisi siihen, että löytää ruokaa ja suojaa ja välttyy kuolemasta pommituksissa. Nyt kun kaikki on tasaista ja turvallista, ihmisten aivot työstää kaikkea vanhaa ja turhaa.
Sama kuin allergioissa. Ennen oli huonompi hygienia ja lapset terveitä. Nyt on niin hygieeniset olot ja kaikilla astmat ja allergiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykoterapia ei sovi kaikille ja psykoterapialla on omat haittansa. Teidän ei tarvitse sietää tuollaista. Puolisosi tulisi lopettaa terapia.
Itse olen käynyt 3 psykoterapiajaksoa. 2 jaksoa oli haitallisia. Kolmas oli hyvä. Kadun valtavasti, että menin terapiaan, sillä olin terapian jälkeen sairaampi kuin ennen sitä. Tämä ei ole pelkästään oma mielipiteeni, vaan myös diagnoosi muuttui.
Terpia vaikuttaa aivoihin. Jos terapia onnistuu, jos terapeutti on ammattilainen, terapiasta on hyötyä, ja aivot muuttuvat parempaan suuntaan. Jos terapia epäonnistuu tai terapeutti on ammattitaidoton tai patologinen, aivot muokkautuvat huonoon suuntaan.
Myös terapeuteissa on ammattitaidottomia tai jopa patologisia persoonia, jotka voivat käyttää valtaansa tai asemaansa väärin, ja aiheuttaa tuhoa. Terapia ei saisi koskaan viedä ihmistä huonompaan suuntaan edes väliaikaisesti.
Puolisosi
Missä sanottiin, että kyseessä olisi vaimo?
Vaikka kuinka monessa paikassa on sanottu, että on vaimo.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa miten lähes kaikki pahimmat traumat on miesten aiheuttamia. Miehet hylkäävät, käyttävät hyväksi, hyökkäävät päälle, lyövät ja silti te akatkin ylikorostatte naisten pahuutta. Noloa. Mies on aina ylevä jumala ja vain nainen on paha demoni! En ikinä perustaisi perhettä miehen kanssa, ihan järkyttävä riski. Ja ihan turha pillittää miten "kyl naisetkihhh" ja "mutku mutku mulla ÄITI pahoinpiteli muahhh". Naiset ovat enemmän lasten kanssa ja silti ne ovat miehiä jotka kykenevät aiheuttamaan pahimmat traumat. Miehet eivät mitenkään kompensoi paskaansa, ovat pelkkä taakka.
Miksi ette kritisoi koskaan miehiä vaan vänkäätte vain miten kyl naisetkin? :D Miehethän ovat kaiken perheväkivallan sallineet, feministien piti lopettaa nekin tavat.
Huoh, huoh. Ei voi muuta sanoa.
En tykkää siitä, että kumpaakaan sukupuolta syyllistetään tai vihataan.
Alue: Aihe vapaa
Facessa on ryhmä trauman kokeneille. Sieltä voi saada apua myös.