Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puolison traumaterapia on tuhonnut koko perheen hyvinvoinnin, onko kokemuksia että kyllä tämä tästä? Voimat on aivan loppu
08.04.2025 |
Puolisoni on elänyt hyvin traumaattisen lapsuuden. Hän on oireillut monella tapaa läpi elämän, mutta kokemuksiinsa nähden pärjännyt ihmeellisen hyvin. Hän on positiivinen, empaattinen, rakastava, huolehtiva ja luotettava. Meillä on ollut ihana pitkä elämä yhdessä, lapset ovat varttuneet fiksuiksi nuoriksi aikuisiksi.
Noin vuosi sitten hän meni vihdoin terapiaan käsittelemään traumojaan, jotta pääsisi elämään elämää omana itsenään eikä niiden taakkaa mukana raahaten.
Tämä prosessi on nyt sitten räjäyttänyt koko meidän elämän. Tuska jota siellä käsitellään on niin syvää, että puoliso on aivan hajalla. Hänestä on tullut todella ärtyisä, ahdistus huokuu hänen olemuksestaan kaiken aikaa. Hän saa silmittömiä raivareita ihan yhtäkkiä ja yllättäen, tilanteissa joissa sitä ei yhtään olisi osannut odottaa. Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä, ja pelkää hylätyksi tulemista joka käänteessä ja se näyttäytyy hirvittävänä sanallisena aggressiona. Hän on aivan kuin toinen ihminen. Vereslihalla oleva arvaamaton raivopää.
Olemme puhuneet tästä paljon lastenkin kanssa, ja selittäneet että tämä on todella vaikea ja raskas tilanne elämässä joka pitää vaan jaksaa taistella yhdessä läpi. Ja että hän ei ole oma itsensä, eikä tarkoita niitä pahoja asioita mitä reagoidessaan huutaa. Hän menee aina aivan sijoiltaan noiden kohtausten jälkeen, häpeästä ja syyllisyydestä ja siitä että aiheuttaa pelkoa ja hätää meissä.
Tämä on sitten johtanut siihen, että kaikki yrittävät välttää noiden kilahdusten aiheuttamista kaikin tavoin. Omien murheiden ja haasteiden esilletuominen on aivan mahdotonta, sillä puoliso on aivan poissa pelistä ja sellaisessa nurkkaan ajetun kuolemaa pelkäävään eläimellisessä pakokauhussa. Elämä on munankuorilla kävelyä.
Puoliso on nyt uudelleen se pieni lapsi, joka raivokkaasti koittaa vaatia sitä huomiota ja turvaa mitä ei koskaan vanhemmiltaan saanut. Terapeutti sanoo, että tämä on osa prosessia, vaikka aivan hirveää tuskaa onkin. Haavat ovat nyt auki, ja siksi kaikki triggerit räjäyttelevät miinoja kaiken aikaa. Ja että tämä on vain välttämätön vaihe matkalla kohti mielen korjaantumista.
Hän tiedostaa oma tilansa todella hyvin, löytää syy-yhteyksiä reaktioilleen, ja pahoittelee toimintaansa niin perusteellisesti ja itseään ruoskien että ihan pahaa tekee. Hokee koko ajan, että tämä menee ohi, tämän on pakko mennä ohi, kun vaan tekee töitä sen eteen.
Toivon todella että kukaan ei poistata tätä aloitusta. Jos ei muuta, niin voisin edes tänne ajoittain purkaa omaa oloani, kun on jaksaminen todella vähissä. Näen puolisossa sen pienen hylätyn lapsen, joka on kokemuksiensa vanki ja siihen syytön. Näen kuitenkin yhä sen hänen sydämensä hyvyyden ja sen todellisen minän, johon aikoinaan rakastuin. Rakkaus ei ole mihinkään kadonnut, mutta sitä sävyttää syvä huoli. Miten kauan tämä voi kestää? Meneekö tämä varmasti ohi?
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Kommentit (842)
Vierailija kirjoitti:
"Minkä suuntauksen terapiasta sairastuit/sairautesi paheni? Psykodynaaminen?"
Kyllä. Mistä arvasit? Tiedän myös muita, joille on käynyt sama. Terapia oikeasti muuttaa aivoja, ja siksi siinä piilee myös valtavat riskit.
Minusta alkoi terapiassa tuntua (ja sen toimintaperiaatteista selvää ottaessani) siltä, että koko suuntaus on sadistisen narsistin tai pykopaatin kehittämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se menee ohi. Jaksa vain vielä, vaikeampaa se on hänelle itselleen. Terapian loputtua miehesi voi paremmin, kuin koskaan ennen. Olen käynyt pitkän traumaterapian ja elämäni on nyt todella hyvää ja tasapainoista. Terapian pahimmassa vaiheessa itkin, karjuin, raivosin, viskelin tavaroita jne. Mieheni jaksaminen rinnallani oli ensiarvoisen tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Ei ole turvallinen vanhempi lapsilleen, arvaamaton, epäluotettava kasvattaja. Ei aikuinen ihminen käyttäydy noin oli mitä tahansa menneisyydessä. Lopeta "terapia": Voi olla vaaraksi hänen miekenterveydelleen, ja koko perheen. Onko terapeutti oikeasti psykiatri, psykologi, vai näitä muita feikki puoskareita?? Selvitä huolella taustat ennen kun annat itsenne heidän käsiin. Huijareitakin ON, valehdellaan kouluts ,opinnot feikki kouluissa.
"Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä," Kulostaa että hän on mielialalääkityksellä. Kesksyttäkää se lääkärin valvonnassa nuilla oireilla. Voi olla ettei se lääke sovi hänelle.
Sivusta. Varoitan, että oireet voivat pahentua lopetusvaiheessa. Itselleni tuli kauheat mielialanvaihtelut ja masennus oli pahempi kuin koskaan ennen. Jos lopettaa, kannattaa se tehdä hitaasti. Mielialalääkkeet koukuttavat.
Asiaa ei aivan varmasti auta semmoinen, että yrittää mestaroida kumppanin terapiaa ja mustamaalata terapeuttia epäpäteväksi. Voi myös yrittää olla kumppanin tukena ja olla hänelle turvallinen ja hakeutua vaikka itsekin terapiaan tai jonku avun piiriin. Joskus voi terapiassa tulla semmoinenkin havainto, että elää ihan hirveässä suhteessa, mutta ei ole sitä vaan nähnyt. Se aiheuttaa ristiriitaa, kunnes tulee selkeys ja toiminta.
"Minusta alkoi terapiassa tuntua (ja sen toimintaperiaatteista selvää ottaessani) siltä, että koko suuntaus on sadistisen narsistin tai pykopaatin kehittämä."
Voisitko lyhyesti kertoa näistä toimintaperiaatteista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta traumatisoituneen näkökulmasta. Prosessi on todella raskas. Itseni kohdalla se jätettiin kesken tuossa vaiheessa (Kela säästää kuntoutuksista), enkä tiedä miten pärjään.
Olen itse kanssa traumatisoitunut ja vaikka sitä ei suositella niin juttelen nykyään tekoälyn kanssa. Käyn läpi traumoja ja se teettää mulla harjoituksia. Oli pakko ryhtyä tähän kun muutakaan ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän moni tässä ketjussa on sitä mieltä, että asioiden pitäisi antaa olla ja muistojen pysyä syvällä mikäli ne eivät häiritse elämää. Sivuutetaan se, että jo aloituksessa kerrottiin, että terapiaan hakeutumisen syy oli se, ettei aloittajan puoliso enää halunnut kantaa menneisyytensä taakkaa. Eli selvästi hänellä joku tarve oli ja asiat häiritsivät hänen elämäänsä.
Muutenkin, muistojen ja vaikeiden asioiden poissysääminen on harvoin ikuisesti toimiva taktiikka. Itsekin olin monta vuotta siinä uskossa, että kaikki on hyvin ja olen tehnyt ilman minkäänlaista asioiden käsittelyä rauhan menneisyyteni kanssa. Dissosiaatio auttaa kummasti unohtamaan ja sitten päälle kun sinnikkäästi sivuuttaa sen takaraivossa jyskyttävän epämääräisen olon, niin sitä voi kuvitella olevansa hyvinkin tasapainossa. Silti, ensimmäinen vakava parisuhde kummasti alkoi nostamaan asioita pintaan ja lopulta minun oli pakko myöntää, etten ollutka
Ei tässä siitä olekaan kyse, ettei ap:n puoliso saisi mennä terapiaan. Mutta potilaan perheellä ei ole mitään velvollisuutta ottaa vastaan kaikkia siitä seuraavia negatiivisia asioita. Terapeutin tulisi huolehtia, ettei potilaan kokonaistilanne mene pahemmaksi sen takia, että tulee vaikka ero kun puolison mitta tulee täyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Ei ole turvallinen vanhempi lapsilleen, arvaamaton, epäluotettava kasvattaja. Ei aikuinen ihminen käyttäydy noin oli mitä tahansa menneisyydessä. Lopeta "terapia": Voi olla vaaraksi hänen miekenterveydelleen, ja koko perheen. Onko terapeutti oikeasti psykiatri, psykologi, vai näitä muita feikki puoskareita?? Selvitä huolella taustat ennen kun annat itsenne heidän käsiin. Huijareitakin ON, valehdellaan kouluts ,opinnot feikki kouluissa.
"Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä," Kulostaa että hän on mielialalääkityksellä. Kesksyttäkää se lääkärin valvonnassa nuilla oireilla. Voi olla ettei se lääke sovi hänelle.
AP:n lapset ovat jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykoterapia ei sovi kaikille ja psykoterapialla on omat haittansa. Teidän ei tarvitse sietää tuollaista. Puolisosi tulisi lopettaa terapia.
Itse olen käynyt 3 psykoterapiajaksoa. 2 jaksoa oli haitallisia. Kolmas oli hyvä. Kadun valtavasti, että menin terapiaan, sillä olin terapian jälkeen sairaampi kuin ennen sitä. Tämä ei ole pelkästään oma mielipiteeni, vaan myös diagnoosi muuttui.
Terpia vaikuttaa aivoihin. Jos terapia onnistuu, jos terapeutti on ammattilainen, terapiasta on hyötyä, ja aivot muuttuvat parempaan suuntaan. Jos terapia epäonnistuu tai terapeutti on ammattitaidoton tai patologinen, aivot muokkautuvat huonoon suuntaan.
Myös terapeuteissa on ammattitaidottomia tai jopa patologisia persoonia, jotka voivat käyttää valtaansa tai asemaansa väärin, ja aiheuttaa tuhoa. Terapia ei saisi koskaan viedä ihmistä huonompaa
Ei tuo ole mitään rajojen asettamista. Rajat asetetaan itselleen, ei toisille. Käyttäydyit kuin pikkulapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menee ohi. Jaksa vain vielä, vaikeampaa se on hänelle itselleen. Terapian loputtua miehesi voi paremmin, kuin koskaan ennen. Olen käynyt pitkän traumaterapian ja elämäni on nyt todella hyvää ja tasapainoista. Terapian pahimmassa vaiheessa itkin, karjuin, raivosin, viskelin tavaroita jne. Mieheni jaksaminen rinnallani oli ensiarvoisen tärkeää.
Aika monen puoliso ei katselisi tuollaista kauaan. Olitko itse varautunut siihen, että miehesi olisi voinut jättää sinut tuon takia?
Tekoäly on hyödyllisempi kuin yksikään terapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivot toimivat siten, että hermoyheydet joko vaimenevat tai voimistuvat. Vieraan kielen oppiminen on tästä hyvä esimerkki. Jos opiskelet vaikkapa 2 vuotta saksaa yläasteella, mutta sitten et ole missään tekemisissä saksan kielen kanssa 30 vuoteen, et juuri enää osaa saksaa. Eli hermoyhteys on vaimentunut. Jos alat uudelleen opiskella saksaa, ja vaikkapa muutat saksaan, alat taas osata kieltä.
Traumojen kohdalla on sama. Mitä enemmän möyhit traumaa, sitä vahvemmaksi hermoyhteys muodostuu, ja sitä pienemmät asiat triggeroivät trauman. Hermoyhteyksien pitää antaa vaimentua, ja suunnata huomio muualle, vaikkapa siihen saksan kielen opiskeluun tai johonkin muuhun harrastukseen.
Ne hermoyhteydet vaimenevat, joita ihminen ei käytä aktiivisesti. Ne hermoyhteydet vahvistuvat, joita ihminen käyttää aktiivisesti. Miksi vahvistaa traumaan liittyviä hermoyhteyksiä traumaterapiassa?
Ei omassa terapiassa traumaan liittyviä hermoyhteyksiä vahvistettu, vaan nimenomaan opeteltiin uusia, terveempiä tapoja toimia ja vahvistettiin niitä. Huomion kääntäminen muualle oli siellä pidemmän päälle haitallisten selviytymiskeinojen joukossa, jälleen vain yksi viesti lisää, ettei pahalla ololla ole merkitystä. Onhan!
En lukenut jokaista viestiä mutta traumat yleensä vievät ihmisen lukkoon ja niiden auetessa saattaa tapahtua tunteiden ylilyöntiä. Ja niiden voimakkuus, miten terapia vaikuttaa yms riippuu traumojen aiheuttamista oireista.
Minulla on takana väkivaltainen vanhempi ja hyväks**äyttöä. Diagnoosiksi tuli traumaperäinen dissosiaatiohäiriö. Traumaterapiani alussa en edes kyennyt muistamaan, mitä minulle oli tapahtunut. Mieleni ja kehoni kuitenkin reagoivat traumaan, mutten tiennyt miksi. Tunteet olivat suurimmaksi osaksi suljettu ja toimin kuin robotti, olin tunnollinen ja päälle päin positiivinen tyyppi, joka aina auttoi muita. Todellisuudessa en tuntenut mitään. Toivoin ettei tarvitsisi jatkaa elämää. Päälle päin vaikutin hyvin vakaalta ja toimintakykyiseltä, iloiselta persoonalta, mutta oli vain ajan kysymys, milloin loikkaan junan alle.
Kun tällaisesta tilanteesta lähdetään liikkeelle, niin tuli toimintakyvyn pahenemisia, kun tuli takaumia traumoista. Emme terapeutin kanssa kaivelemalla kaivelleet, mutta takaumia tuli kun olo oli vakaa ja turvallinen ja ne hetkellisesti romahduttivat toimintakyvyn. Minäkin käyttäydyin kuin lapsi, mutten siksi koska aikuisena olisin halunnut käyttäytyä niin, vaan putosin siihen lapsuuden traumaan, johon olin jäänyt jumiin. Kesti aikansa, että opin nousemaan niistä hetkistä ylös ja käyttäytymään kuin aikuinen. Kun tällainen putoaminen tuli ja huusin ettei saa lyödä tai tulla lähelle (puolisoni ei tietenkään lyönyt) en huutanut puolisolle vaan lapsuuden traumalle. Nyt kun joku sitten miettii, että terapeuttini olisi pitänyt olla näissä mukana, niin pahimmat "kohtaukset" tulivat terapian päätyttyä (kela maksaa vain 3 v kerrallaan) ennen kuin sitä pystyi hakemaan uudestaan. Näitä putoamisia oli ollut jo ennen terapiaa mutta dissosiaatiohäiriö aiheutti sen etten muistanut niistä mitään ja olin lähinnä poissaoleva. Tunteita ei oikein tullut, olin laittanut ne lapsena tiukan lukon taa. Jouduin opettelemaan tunteiden hallinnan vasta aikuisena niin tottakai siellä oli epäonnistumisia joukossa. Muut olivat oppineet sen lapsena, ja aikuisena sen oppimista haittasi häpeä omista voimakkaista tunteenilmauksista.
Toimintakykyni aaltoili, huonoja kausia kesti jokusen kuukauden, sitten oli parempia kausia. Puolisolleni tämä oli raskasta. Kohtauksien jälkeen pyysin anteeksi ja häpesin käytöstäni. Keskustelimme rauhallisissa tilanteissa. Kerroin, miten hän voi auttaa minua "maadottumaan" ja hän kertoi miten tilanne näyttäytyy hänen näkökulmasta. Jos hän lähti tilanteesta pois, saatoin kokea suurta hylätyksitulemisen pelkoa, joten sovimme että hän sanoo tietyt sanat, josta tiesin myös siinä putoaminen aikana, ettei hän hylkää vaan tarvitsee tilaa. Tällaiset keskustelut kannattaa käydä puolison ja myös lasten kanssa, varsinkin kun ovat jo isompia (ap:n lapset taitavat olla jo aikuisia). Miltä tilanteet tuntuvat ja mitä niissä voisi tehdä ilman että ne käyvät ylivoimaisiksi kenellekään. Syyllistäminen ja "voisit käyttäytyä kuin aikuinen" osoittavat empatian puutetta ja eivät auta yhtään.
Traumaterapiat ovat pitkiä ja raskaita. Ja voin vakuuttaa, että vaikka puolisosi on vaikuttanut vakaalta ja toimintakykyiseltä, on tilanne pinnan alla ollut pahempi jo pitkään ja se voi päätyä hyvinkin huonosti. Vaikka itse prosessi on vuosia kestävä, siellä on huonompia ja parempia kausia. Nyt on selkeästi huonompi kausi menossa puolisollasi ap. Jos tilanne jatkuu pitkään tuollaisena, se pitää ottaa terapeutin kanssa esille ja miettiä, saisiko tilannetta vakuutettua jotenkin. Tai vaihtaa terapeuttia jos ei vuodessa saa etenemistä aikaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Ei ole turvallinen vanhempi lapsilleen, arvaamaton, epäluotettava kasvattaja. Ei aikuinen ihminen käyttäydy noin oli mitä tahansa menneisyydessä. Lopeta "terapia": Voi olla vaaraksi hänen miekenterveydelleen, ja koko perheen. Onko terapeutti oikeasti psykiatri, psykologi, vai näitä muita feikki puoskareita?? Selvitä huolella taustat ennen kun annat itsenne heidän käsiin. Huijareitakin ON, valehdellaan kouluts ,opinnot feikki kouluissa.
"Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä," Kulostaa että hän on mielialalääkityksellä. Kesksyttäkää se lääkärin valvonnassa nuilla oireilla. Voi olla ettei se lääke sovi hänelle.
Sellainen aikuinen, joka ei ole traumojensa vuoksi pystynyt kasvamaan aikuiseksi vaan on joutunut patoamaan osia itsestään sisälleen, saattaa vaikka käyttäytyä kuten lapsi. Ei ne patoutuneet osat tule sieltä ulos valmiiksi aikuiseksi kehittyneitä vaan siihen lapsen tasoon jämähtäneitä. Niitä kasvatellaan sitten terapiassa mutta prosessi etenee myös terapiakertojen välillä.
Luin vielä kerran tuon aloituksen. Ennen kaikkea tulee mieleen, ettei ap:n puoliso kestä omien muistojensa painoa ja vaikutusta itseensä. Tämä saa ainakin minut kyseenalaistamaan koko terapian merkityksen. Kaikkia potilaita ei voi auttaa edes elämän kestävällä terapialla, joten ainoa järkevä tapa on rajata jotenkin yrityksen kestoa ja sitä näyttääkö se parantavan tilannetta vain huonontavan sitä.
Ap:n vaimon häpeä kohtausten jälkeen viittaa siihen, ettei hän hallitse itseään. Lääkitys voi olla väärä kuten monet ovat huomauttaneet. En myöskään väheksyisi hormonaalisia syitä, ne voivat olla mukana vaikuttamassa, esivaihdevuodethan voivat kestää jopa 10 v.
Kuten moni on jo sanonut: ap, lopeta munankuorilla käveleminen ja puhu selvänä hetkenä vaimosi kanssa ja kerro se hänelle. Kerro, ettet hylkää häntä, mutta voit joutua esim. poistumaan paikalta kun et jaksa kohtauksia. Kun räyhääminen alkaa, voit rauhallisella äänellä muistuttaa tästä ja poistua. Lapsille kannattaa sanoa, että lähtevät vain paikalta jos joutuvat kohteeksi kohtaukselle, heidän ei tarvitse moista katsella tai tuntea vastuuta mistään.
Pidä huoli itsestäsi, ettet sinäkin sairastu. Sinä et voi olla puolisosi terapeutti. Ei ole oikein, että sinä ja lapsenne joudutte jatkuvasti pelkäämään omassa kodissanne - koska pelkoahan tuo "koko ajan munankuorilla kävely" on. Lapset tarvitsevat edes yhden tasapainoisen vanhemman.
Vierailija kirjoitti:
"Minä vastaanotin eksäni traumoja niin pitkään, että lopulta itse sairastuin keskivaikeaan masennukseen. Ei sen terapian tavoite ole, että potilas sairastuttaa myös läheisensä."
Entäs jos tuo onkin terapeutin tavoite? Hyvä bisnes, lisää asiakkaita, loputon tulonlähde. Traumatisoidaan koko suku yksin kerrallaan.
Terapeutit ovat niin kysyttyjä, että ei tosiaan tarvitse markkinoida. Kun vapautuu paikka, se täyttyy heti.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät rakkaat kanssaihmiset.
Miettikää kolmeen kertaa ennenkun alotatte nämä traumaterapiat.
Se lapsuudentraumoissa myllertäminen ja muisteleminen saa aivonne luulemaan että elätte jälleen niitä traumatilanteita.
Aivot ei tajua mikä on nyt ja mikä oli sillon.
Sen takia myös vartalo reagoi näissä tilanteissa.
Ole avoin ja kokeile seuraavaa:
Mene metsään, ota kengät pois jalasta. Etsi silmällesi levollinen puu. Nojaa selkäsi ja takaraivosi, takapuolesi sekä kantapäät puuhun.
Sulje silmäsi. Kuvittele että puu halaa sinua takaantapäin.
Kerro puulle murheesi, surusi ja pelkosi. Voit huutaa jos siltä tuntuu.
Jos jaksat henkisesti niin tee tätä pari kertaa viikossa. Kerran viikossakin on jo hyvä. Aina se sama puu. Tuntee jo sinut kun tulet toisen kerran.
Näin jätät murheesi puulle.
Luonnonterapiaa.
Jos ajatukset muutenkin alkavat vip
Olen yli vuoden maadoittanut itseäni hetkeen. Sujuu ihan älyttömän hyvin ja olo on ihan mukava.
Ongelmana vaan on se, että joudun olemaan koko ajan maadoitettuna kuhunkin hetkeen niin elämä alkaa hajota ympäriltä, kun ei hahmota hoidettavia asioita jne. Että pitäisi tästä maadoituksesta päästä turvallisesti liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menee ohi. Jaksa vain vielä, vaikeampaa se on hänelle itselleen. Terapian loputtua miehesi voi paremmin, kuin koskaan ennen. Olen käynyt pitkän traumaterapian ja elämäni on nyt todella hyvää ja tasapainoista. Terapian pahimmassa vaiheessa itkin, karjuin, raivosin, viskelin tavaroita jne. Mieheni jaksaminen rinnallani oli ensiarvoisen tärkeää.
Kauanko se kesti? Pikakelauksella uhmaikä ja murrosikä?
Alue: Aihe vapaa
Tee lasu. Ei ole turvallinen vanhempi lapsilleen, arvaamaton, epäluotettava kasvattaja. Ei aikuinen ihminen käyttäydy noin oli mitä tahansa menneisyydessä. Lopeta "terapia": Voi olla vaaraksi hänen miekenterveydelleen, ja koko perheen. Onko terapeutti oikeasti psykiatri, psykologi, vai näitä muita feikki puoskareita?? Selvitä huolella taustat ennen kun annat itsenne heidän käsiin. Huijareitakin ON, valehdellaan kouluts ,opinnot feikki kouluissa.
"Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä," Kulostaa että hän on mielialalääkityksellä. Kesksyttäkää se lääkärin valvonnassa nuilla oireilla. Voi olla ettei se lääke sovi hänelle.