Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puolison traumaterapia on tuhonnut koko perheen hyvinvoinnin, onko kokemuksia että kyllä tämä tästä? Voimat on aivan loppu
08.04.2025 |
Puolisoni on elänyt hyvin traumaattisen lapsuuden. Hän on oireillut monella tapaa läpi elämän, mutta kokemuksiinsa nähden pärjännyt ihmeellisen hyvin. Hän on positiivinen, empaattinen, rakastava, huolehtiva ja luotettava. Meillä on ollut ihana pitkä elämä yhdessä, lapset ovat varttuneet fiksuiksi nuoriksi aikuisiksi.
Noin vuosi sitten hän meni vihdoin terapiaan käsittelemään traumojaan, jotta pääsisi elämään elämää omana itsenään eikä niiden taakkaa mukana raahaten.
Tämä prosessi on nyt sitten räjäyttänyt koko meidän elämän. Tuska jota siellä käsitellään on niin syvää, että puoliso on aivan hajalla. Hänestä on tullut todella ärtyisä, ahdistus huokuu hänen olemuksestaan kaiken aikaa. Hän saa silmittömiä raivareita ihan yhtäkkiä ja yllättäen, tilanteissa joissa sitä ei yhtään olisi osannut odottaa. Pahoittaa mielensä ns aivan mitättömistä, ja pelkää hylätyksi tulemista joka käänteessä ja se näyttäytyy hirvittävänä sanallisena aggressiona. Hän on aivan kuin toinen ihminen. Vereslihalla oleva arvaamaton raivopää.
Olemme puhuneet tästä paljon lastenkin kanssa, ja selittäneet että tämä on todella vaikea ja raskas tilanne elämässä joka pitää vaan jaksaa taistella yhdessä läpi. Ja että hän ei ole oma itsensä, eikä tarkoita niitä pahoja asioita mitä reagoidessaan huutaa. Hän menee aina aivan sijoiltaan noiden kohtausten jälkeen, häpeästä ja syyllisyydestä ja siitä että aiheuttaa pelkoa ja hätää meissä.
Tämä on sitten johtanut siihen, että kaikki yrittävät välttää noiden kilahdusten aiheuttamista kaikin tavoin. Omien murheiden ja haasteiden esilletuominen on aivan mahdotonta, sillä puoliso on aivan poissa pelistä ja sellaisessa nurkkaan ajetun kuolemaa pelkäävään eläimellisessä pakokauhussa. Elämä on munankuorilla kävelyä.
Puoliso on nyt uudelleen se pieni lapsi, joka raivokkaasti koittaa vaatia sitä huomiota ja turvaa mitä ei koskaan vanhemmiltaan saanut. Terapeutti sanoo, että tämä on osa prosessia, vaikka aivan hirveää tuskaa onkin. Haavat ovat nyt auki, ja siksi kaikki triggerit räjäyttelevät miinoja kaiken aikaa. Ja että tämä on vain välttämätön vaihe matkalla kohti mielen korjaantumista.
Hän tiedostaa oma tilansa todella hyvin, löytää syy-yhteyksiä reaktioilleen, ja pahoittelee toimintaansa niin perusteellisesti ja itseään ruoskien että ihan pahaa tekee. Hokee koko ajan, että tämä menee ohi, tämän on pakko mennä ohi, kun vaan tekee töitä sen eteen.
Toivon todella että kukaan ei poistata tätä aloitusta. Jos ei muuta, niin voisin edes tänne ajoittain purkaa omaa oloani, kun on jaksaminen todella vähissä. Näen puolisossa sen pienen hylätyn lapsen, joka on kokemuksiensa vanki ja siihen syytön. Näen kuitenkin yhä sen hänen sydämensä hyvyyden ja sen todellisen minän, johon aikoinaan rakastuin. Rakkaus ei ole mihinkään kadonnut, mutta sitä sävyttää syvä huoli. Miten kauan tämä voi kestää? Meneekö tämä varmasti ohi?
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?
Kommentit (842)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeat lapsuuden traumat muuttavat ihmisen persoonan, minän. Traumaterapiassa siis ihmisen minuus hajotetaan palasiksi ja, jos sitten saataisiin jotenkin kursittua kokoon toinen minuuus.Puolisosi on kuitenkin pystynyt elämään parisuhteessa ja kasvattamaan lapsia, niin mitä puuttuu? Kaikki eivät voi saada täydellistä elämää, vaan toiset kohtaavat vaikeuksia ja ongelmia. Eikö puolisosi kunto ja elämä ollut riitävän hyvää, miksi terapiaan?
Tuo ajatus, että terapiassa hajotetaan psyyke ja parsitaan takaisin kokoon jotenkin uutena ja ehjempänä... Luin amerikkalaisista terapeuteista, jotka uskoivat 80- ja 90-luvuilla, että ihminen voidaan ihan oikeasti "resetoida", eli palauttaa psykologisen kehityksen lähtöruutuun, minkä jälkeen hänet voidaan kasvattaa uudestaan paremmaksi ja tasapainoisemmaksi yksilöksi. Tämä on tietenkin pseudotieteellistä hölynpölyä, mutta sitä
Jos puhut MK ultrasta, sillä ei ole mitään tekoa terapian kanssa. Se oli aivopesuohjelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävin itse läpi traumaterapian ja vaikka sain kelakorvauksen niin se maksoi ehkä 3600e. Olen edelleen työkyvyttömyyseläkkeellä dissosatiivisen häiriön, vakavan masennuksen ja muistivaikeuksien takia.
Suututtaa ne hukkaan heitetyt rahat. Helpotti kyllä kuulla syitä muistivaikeuksille ja harhoille, mutta olisin saanut samat tiedot kirjasta tai vaikka monisteelle kerätystä tiivistelmästä.
Terapia pahensi ptsd:tä, unettomuutta ja masennus paheni lähes psykoottiselle tasolle. Terapeutti halusi vaan saada mahdollisimman paljon palkkaa vaikka olisi ollut asiallista keskeyttää, eikä ilmoittaa lähes lopussa et olen sellainen liian vaikea tapaus parannettavaksi. Uskoisin, etten ollut ainut potilaansa, joka tämän kuuli.
En suosittele traumaterapiaa kellekkään. Korkeintaan lyhyenä max 5 käyntiä ja vertaistukea ja lääkkeitä, jos on tarvetta.
Kävitkö 200 kertaa ja mikä oli tavoite sille ajalle? Itse hoidin PTSD:n pois alta ja vakautumaan myös ennen traumaterapian alkua. Nähtäväksi jää, helpottaako dissosiaatio vai ei.
"Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? "
Lapsen terapian osalta kyllä. Myös vanhemmat kävivät terapeutilla, niitä sanottiin ohjauskäynneiksi.
Kysy tältä traumaterapeutilta, voisiko siihen sisällyttää muutakin kuin puolisosi käynnit, vai mitä se terapeutti suosittelisi. Varmasti hän siihen jotain osaa sanoa, on ihan normaalia että terapia nostaa asioita pintaan ja se vaikuttaa ympärillä oleviin.
Vierailija kirjoitti:
"Onhan se niin, että jos on ollut pitkä rakkaudellinen avioliitto niin tällaiseen pitää todella suhtautua kuten johonkin akuuttiin fyysiseen sairauteen. Ei sitä puolisoa hylätä millään tasolla. Hän kärsii todennäköisesti elämänsä toiseksi suurinta tuskaa, suurin on tapahtunut siellä lapsuudessa."
Fyysinen sairaus on asia, mikä tapahtuu tahdosta riippumatta. Psyykkinen sairaus on asia, mikä tapahtuu tahdosta riippumatta. Terapia on asia, minkä voi valita. Et voi verrata sairautta ja terapiassa käymistä. Jos terapiassa käyminen tekee läheisten elämästä helvettiä, silloin lopetetaan terapia! Elämänne laatu oli parempi ennen terapiaa. Ei mitään järkeä pilata sitä terapialla. Ja kun tuo terapia jatkuu riittävän pitkään, ei ole mitään takeita, että vanha normaali palaa enää koskaan takaisin.
Ainakin minä jouduin terapiaan, kun en enää jaksanut niiden traumojen kanssa. Eikös tuossa käynyt samoin. Ja voiko edellyttää,että toinen ei saisi mennä vaikka selkäleikkaukseen vaan on kärsittävä,?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnetaitojen opettelu ennen terapiaan menoa olisi voinut olla hyödyllistä, mutta ei se myöhäistä ole vieläkään.
Ai. Minä joudun just tunnetaitoja siellä terapiassa opiskelemaan. Missä niitä oppii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeat lapsuuden traumat muuttavat ihmisen persoonan, minän. Traumaterapiassa siis ihmisen minuus hajotetaan palasiksi ja, jos sitten saataisiin jotenkin kursittua kokoon toinen minuuus.Puolisosi on kuitenkin pystynyt elämään parisuhteessa ja kasvattamaan lapsia, niin mitä puuttuu? Kaikki eivät voi saada täydellistä elämää, vaan toiset kohtaavat vaikeuksia ja ongelmia. Eikö puolisosi kunto ja elämä ollut riitävän hyvää, miksi terapiaan?
Tuo ajatus, että terapiassa hajotetaan psyyke ja parsitaan takaisin kokoon jotenkin uutena ja ehjempänä... Luin amerikkalaisista terapeuteista, jotka uskoivat 80- ja 90-luvuilla, että ihminen voidaan ihan oikeasti "resetoida", eli palauttaa psykologisen kehityksen lähtöruutuun, minkä jälkeen hänet voidaan kasvattaa uudestaan paremmaksi ja tasapainoisemmaksi yksilöksi. Tämä on tietenkin pseudotieteellistä hölynpölyä, mutta sitä
Tätä perustaa käytetään armeijan ja ehkä myös poliisin erikoishenkilöiden koulutuksissaEikä yhtään kiinnosta nämä ihmiset elämässä. Jostakin syystä 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Onhan se niin, että jos on ollut pitkä rakkaudellinen avioliitto niin tällaiseen pitää todella suhtautua kuten johonkin akuuttiin fyysiseen sairauteen. Ei sitä puolisoa hylätä millään tasolla. Hän kärsii todennäköisesti elämänsä toiseksi suurinta tuskaa, suurin on tapahtunut siellä lapsuudessa."
Fyysinen sairaus on asia, mikä tapahtuu tahdosta riippumatta. Psyykkinen sairaus on asia, mikä tapahtuu tahdosta riippumatta. Terapia on asia, minkä voi valita. Et voi verrata sairautta ja terapiassa käymistä. Jos terapiassa käyminen tekee läheisten elämästä helvettiä, silloin lopetetaan terapia! Elämänne laatu oli parempi ennen terapiaa. Ei mitään järkeä pilata sitä terapialla. Ja kun tuo terapia jatkuu riittävän pitkään, ei ole mitään takeita, että vanha normaali palaa enää koskaan takaisin.
Itse olen käynyt molemmat läpi, sekä traumojen käsittelyn että vakavan fyysisen sairastumisen ja aika hyvin ne kokemukset vertautuvat toisiinsa. Sekä lapsuudessa koetut asiat että fyysinen sairaus ovat jättäneet minuun jälkensä joiden kanssa on joutunut opettelemaan elämään, mutta kummankaan kohdalla en olisi elossa mikäli en hoitoihin olisi lähtenyt. Minulle terapian avulla menneisyyteni käsittely oli samanlainen valinta kuin syöpähoitoihin lähteminen.
Vierailija kirjoitti:
No mulle kävi samoin ainoo että olen se traumatisinoitunut, vielä on prosessi kesken ja 9 vuotta mennyt.,
Tämän takia en ole itse halunnut mennä terapiaan traumojani availemaan. Prosessi olisi liian pitkä ja raskas, ja tekisi vain enemmän vahinkoa. Traumani ovat vaikuttaneet koko elämääni, mutta olen vuosien varrella jotenkin oppinut käsittelemään niitä. Ja olen jotenkin pystynyt hyväksymään sen, että olen traumojeni takia tällainen kun olen, ja traumojani kannan loppuun asti ja ne tulevat vaikuttamaan aina.
Olen tarvinnut paljon voimia elämäni aikana. Sinnikkäästi puskenut eteenpäin. Näin olen pärjännyt. Mutta sisin on sen verran rikkinäinen, että voimia ei riittäisi mennä terapiaan repimään haavoja auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan kuten joka alalle niin myös tälle eksyy/hakeutuu ihmisiä joitten ei pitäisi olla alalla.
Onko mitään netillä minne voisit laittaa hänen nimensä hakusanana?
Eipä tehdä tästäkään ammattikunnasta epäjumalia.
Selvästikin jotkut tekevät enemmän haittaa kun hyötyä näkee näistä vastauksista ja aapeen kirjotuksesta.
Jos trauma/traumat todetaan niin eikö olisi tärkeintä oppia elämään vaan menneisyydensä kanssa. Menneisyyttään ei pysty muuttamaan kuitenkaan.
En usko terapiaan mikä haavoittaa sielua enemmän kun eheyttää.
Monelta huonovoitiselta kerätään rahat pois.
Tietty rahastaja on mielissään kun jonoa riittää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulle kävi samoin ainoo että olen se traumatisinoitunut, vielä on prosessi kesken ja 9 vuotta mennyt.,
Tämän takia en ole itse halunnut mennä terapiaan traumojani availemaan. Prosessi olisi liian pitkä ja raskas, ja tekisi vain enemmän vahinkoa. Traumani ovat vaikuttaneet koko elämääni, mutta olen vuosien varrella jotenkin oppinut käsittelemään niitä. Ja olen jotenkin pystynyt hyväksymään sen, että olen traumojeni takia tällainen kun olen, ja traumojani kannan loppuun asti ja ne tulevat vaikuttamaan aina.
Olen tarvinnut paljon voimia elämäni aikana. Sinnikkäästi puskenut eteenpäin. Näin olen pärjännyt. Mutta sisin on sen verran rikkinäinen, että voimia ei riittäisi mennä terapiaan repimään haavoja auki.
Sitten kun ne voimat loppuu oot mt-eläkkeellä. Joo, voit ihan hyvin viettää elämääsi siihen asti noin, jos siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hänellä oli kaikki hyvin, niin mitä hyötyä oli kaivella vanhat ongelmat terapiassa esiin jotain 50+ ikäisenä. (Päättelin, kun on itsenäistyneitä lapsia monikossa)
Onko ap sanonut puolisonsa sukupuolta. Sillä olisi merkitystä. Miten sujuivat raskaushormonijutut. Vaikuttiko olotilaan. Entä se, että nyt on vaihdevuodet kohta käsillä.
Iso kuormitus ympäristölle, jos jonkun ongelmia kaivellaan.
Ja huomatkaa, että jos tulee sota, niin niitä traumatisoituneita ei pysty hoitamaan kukaan. Resurssit ei riitä.
Eli kaikki pitää laittaa oikeaan mittakaavaan.
MIten sota liittyy tähän?
Sodissa niitä todellisia traumoja vasta syntyykin. Paljon pahempia kuin, ettei aina saanut lapsena huomiota halutessaan.
Miten sä niitä voit pistää pahemmuusjärjestykseen? Monenlaisista sotatraumoista voi selvitä, jos on hyvä terve lapsuus ollut, eli on alunalkaen EHJÄ ihminen. Lapsuustraumoista selviäminen voi olla paljon vaikeampaa, kun ei ole sitä selviämiseen tarvittavaa ehjää lapsuutta. Minäkuvaa, maailmankuvaa ja itseluottamusta.
Teille jotka käytte näissä terapioissa.
Lukekaapa mt hoidon historiaa. Millälailla on mitäkin mt sairautta/ongelmaa hoidettu vuosien saatossa.
Voitte olla 100 varma kun tiede menee eteenpäin niin ehkäpä jo 10 v sisällä todetaan että tämänpäivän terapia muodot on täysin väärät.
Käykää ihmeessä hakemassa se second opinion.
Terapeuttinne ei ole jumala, vaan voi pahentaa oloanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulle kävi samoin ainoo että olen se traumatisinoitunut, vielä on prosessi kesken ja 9 vuotta mennyt.,
Tämän takia en ole itse halunnut mennä terapiaan traumojani availemaan. Prosessi olisi liian pitkä ja raskas, ja tekisi vain enemmän vahinkoa. Traumani ovat vaikuttaneet koko elämääni, mutta olen vuosien varrella jotenkin oppinut käsittelemään niitä. Ja olen jotenkin pystynyt hyväksymään sen, että olen traumojeni takia tällainen kun olen, ja traumojani kannan loppuun asti ja ne tulevat vaikuttamaan aina.
Olen tarvinnut paljon voimia elämäni aikana. Sinnikkäästi puskenut eteenpäin. Näin olen pärjännyt. Mutta sisin on sen verran rikkinäinen, että voimia ei riittäisi mennä terapiaan repimään haavoja auki.
Sitten kun ne voimat loppuu oot mt-eläkkeellä. Joo, voit ihan hyvin viettää elämääsi siihen asti noin, jos siltä tuntuu.
Ei välttämättä. Tiedän paljon etenkin vanhempaa väkeä, joiden menneisyys kuulostaa hyvinkin traumaattiselta, mutta työkyvyttömiä eivät koskaan (ole) olleet. Muita ongelmia sitten kyllä ollut paljon, etenkin ihmissuhteissa ja riippuvuuksien kanssa.
Minä olen saanut 9 vuotta terapiaa, ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Uskon, että olisin paremmassa kunnossa, jos en olisi saanut terapiaa, vaan minua olisi autettu elämässä eteenpäin. Mennyttä ei voi muuttaa. Traumojen muistelu nostaa ne pintaan.
Moni ammattilainenkin myöntää, että aina ei kannata aloittaa terapiaa, vaikka olisi traumoja, koska terapia voi viedä myös huonoon suuntaan, jos voimavarat eivät ole riittävät. Käsittämätön terapeutti, kun ei ole vielä keskeyttänyt terapiaa asiakkaan voinnin romahtaessa.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuten joka alalle niin myös tälle eksyy/hakeutuu ihmisiä joitten ei pitäisi olla alalla.
Onko mitään netillä minne voisit laittaa hänen nimensä hakusanana?
Eipä tehdä tästäkään ammattikunnasta epäjumalia.
Selvästikin jotkut tekevät enemmän haittaa kun hyötyä näkee näistä vastauksista ja aapeen kirjotuksesta.
Jos trauma/traumat todetaan niin eikö olisi tärkeintä oppia elämään vaan menneisyydensä kanssa. Menneisyyttään ei pysty muuttamaan kuitenkaan.
En usko terapiaan mikä haavoittaa sielua enemmän kun eheyttää.
Monelta huonovoitiselta kerätään rahat pois.
Tietty rahastaja on mielissään kun jonoa riittää
Ei ole noin. Hän on erittäin menestyksekkäästi tehnyt tuota esittämääsi. Mieti kohdallesi, että sinulta kiellettäisiin osa itsestäsi ja pakotettaisiin tiettyyn toimintatapaan ja otettaisiin osa tunteista pois. Sitten sopeutettaisiin sinut tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa tässäkin asiassa. Ole sinä turva toiselle siihen asti, kuin hän sitä tarvitsee. Kun aika on valmis, saat hänet eheytyneenä ihmisenä takaisin. Muista aika...
Paljon voimia tähän hetkeen.
Liian pitkään ei kuitenkaan kannata tilannetta seurata. Tulossa uusi sukupolvi traumatisoituneita hyvää vauhtia.
Se on jo mennyt juna. Jos traumatisoituivat niin ei sille enää mitään voi. Pitäisi olla pienemmät lapset.
"Monenlaisista sotatraumoista voi selvitä, jos on hyvä terve lapsuus ollut, eli on alunalkaen EHJÄ ihminen."
No huh, kuule ne traumat jatkuu moneen sukupolveen. Etsippä vaikka Areenasta asiaa käsittelevä suomalainen dokkarisarja. Yhdessä jaksossa on mun kirjailijaystävä, jonka isä oli sodassa traumatisoitunut ja tää tytär joutui kotoa lähtemään ja sitten mielisairaalaan. Veli teki itsemurhan. Olet ilmeisesti nuorempaa sukupolvea ja täysin tietämätön. Samoin kun vanhempi menettää lapsen, niin se särkee ihmisen koko identiteetin vaikka olisi kuinka terve pohja ja lapsuus ja minäkuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että vaikka kuinka on terapiassa, pitää joko pystyä hillitsemään itsensä aikuisen tavoin tai muuttaa oma-aloitteisesti ainakin väliaikaisesti muualle.
Siellä on juuri olennaista se, että hänen ei kerrankin tarvitse hillitä itseään aikuisen tavoin. Että hän saa huutaa tai itkeä tai osoittaa oman tarpeensa eikä häntä hylätä, kuten aina aiemmin on tehty. Se tarve häviää kyllä, kun tulee varmuus siitä, että on lupa pitää puolensa tulematta hylätyksi.
Ei tietysti voi pakottaa avioliitossa pysymään, mutta juuri tuollaisten ihmisten takia se vaimo on siellä terapiassa purkamassa vuosikymmenten taakkaa.
Oletko sinä itse aina täysin aikuinen? Ja jos olet, oletko ihan varma, ettet yhtään dominoi tai ahdista vastapuolta, millä estät konfliktin? Tai että vastapuoli on aidosti ja terveesti kanssasi?
Niin siellä terapiassa voikin olla oleellista, että ei tarvitse hillitä itseään aikuisen tavoin eikä ottaa ketään muuta huomioon kuin oma itse. Siksi siellä on se (toivottavasti) sellaisia tilanteita käsittelemään koulutettu terapeutti.
Mutta ihan tosissaan nyt, ap tai lapset eivät ole syyllisiä ap:n puolison lapsuuden traumoihin, eikä heillä ole mitään kapasiteettia terapioida traumasta kärsivää. On aivan uskomatonta pskaa väittää, että heidän pitäisi nyt työntää syrjään kaikki tarpeensa ja tunteensa ja elää terapiassa käyvän tarpeiden ehdoilla jopa vuosia! Mitä luulet sellaisen tekevän varsinkin juuri aikuistumassa oleville lapsille? Omasta lapsuudenkodista irtautuminen on nuorelle iso prosessi ilman, että tarvitsee ryhtyä omalle vanhemmalle siksi vanhemmaksi, jonka hyväksyntää ja rakkautta tämä ei koskaan saanut. Ei sellaista voi millään kohtuudella vaatia, eikä se voi kuulua osaksi mitään normaalia terapiaa.
Ja jos tosissaan olet sitä mieltä, että ap:n puolisolla on oikeus kohdella perhettään noin, koska hän kuitenkin on omien vanhempiensa uhri, niin eiköhän vaan hänenkin vanhemmillaan ole ollut omat traumansa ja vaikeutensa, joilla he vuorostaan voisivat julistautua uhreiksi ja oikeuttaa sen, että eivät ole osanneet vastata ap:n puolison tarpeisiin tämän lapsuudessa.
En tiedä, olisiko oikea ratkaisu välikainen muutto muualle, osastohoito, toisenlainen terapia vai mikä, mutta aivan uskomatonta porukkaa olette te, joiden mielestä perheen nyt vaan pitäisi kestää tuollaista menoa määrittelemättömän kauan.
-eri
Alue: Aihe vapaa
Liian pitkään ei kuitenkaan kannata tilannetta seurata. Tulossa uusi sukupolvi traumatisoituneita hyvää vauhtia.