Pahasti masentuneelle yleisin neuvo: Mene ulos kävelemään se auttaa

Vierailija kirjoitti:

Ajoitus on tärkein. Kevätaamu, kun linnut laulaa. Jos on parveke, niin sekin riittää.

Ei kannata suositella parveketta masentuneelle.

Vierailija kirjoitti:

Masennuksessa on oireena juuri se, ettei saa mentyä ja tehtyä mitään. Joten neuvo on sen takia ihan hölmö, vaikka aurinko ja ulkoilu tutkitusti vaikuttavatkin mielialaan suotuisasti. Masentunut tarvitsisi jonkun, joka suostuttelee kanssaan ulos. Masenetunut itse luultavasti jää korkeintaan ikkunan ääreen huokailemaan ja katsomaan ulos. Jos ylipäänsä on pystyasennossa.

Olen ollut todella syvästi masentunut. En tiedä olisinko noussu sängystä, jos ei lapsen vuoksi olisi täytynyt jaksaa. Terapia auttoi traumoihin, lääkkeitä en huolinut. Myös taloudellinen tilanteeni oli hyvä, auttoi jaksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turhin neuvo ikinä, ei ole parantanut ketään masennuksesta.

No kyllä edesauttaa taluttamaan masennusta. Raitis ilma oikeasti jättää tuuleen synkkiä ajatuksia. Syvästi masentunut olen ollut ja siitä selvinnyt.

Kaikki eivät ole depressiivisesti masentuneita. Atyyppisesti masentunut ei kieritä ikäviä ajatuksia. Toki atyyppinen reagoi paremmin hyviin asioihin eli jos tykkää ulkoilusta, saa siitä kokemuksen mielihyvästä.

Menin ulos kävelemään. Kävelin suoraan sillalle hypätäkseni.

Toisella kertaa kävelin juna-aseman lähelle radan mutkaan.

Mutta olen yhä täällä, elossa ja yhtenä kappaleena. Sekös orpopurraa ottaa pannuun.

Jo pelkkä aktivoituminen voi aktivoida epätoivoisen olon tai itsetuhoisuuden. Silloin on kyllä viisainta olla aktivoitumatta. 

Itse pystyn tekemään jo useaa asiaa, mutta on muutamia juttuja, joissa menen dissosiaatioon eikä niiden tekemisestä tule mitään. Olen yrittänyt lääkkeiden avulla tehdä, mutta kun aktivoidun niin aktivoituu todellisuuden vyöryminen päälle myös.

Vierailija kirjoitti:

"Mitä olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat jääneet luoksesi laittamaan ruokaa ja syöneet sen kanssasi?"

 

Sitä emme koskaan saa tietää, kun en päästänyt ketään kämppääni sisään. Eikä sillä enää ole väliäkään, nousin lopulta siitä syvimmästä masennuksesta omin avuin (en lenkkeilemällä). Tiesin, että se oli ainoa keinoa, käydä se kaikki läpi ja joko kuolla siihen tai löytää itse motivaatio elää.

Mulla on kans mutsi joutunut hoitamaan mua, aikuista kakaraansa usein kun mä vaan en pääse ovesta ulos. Siis myös paniikkihäiriö ja vaikeaa dissosiaatiolta joihin auttaisi vaan rauhoittava mutta niitäpä ei saa.

Mulle tulee vaan entistä syyllisempi olo että mulla on joku epävirallinen omaishoitaja ja oon vaan vihaisempi itselleni kun en selviä niinkuin muut. Inhoan itseäni.

Jos hän vielä tunkisi siihen hössöttämään ja kokkailemaan niin purskahtaisin itkuun. Kamalaa kun eläkeläinen joutuu hyysäämään kohta keski-ikäistä.

Ja tiedän, että se on omalla tavallaan karhunpalvelus kun mun pitäisi kyetä itse. En vaan pysty, yhteiskunnan ja terveydenhuollon tulisi auttaa mutta sieltä ei ainakaan apua saa.

Myös jokainen poikaystävä on välillä joutunut hoitajan rooliin kun menen niin pahaksi.

Ja sit jos kukaan ei auta niin oon tosiaan syömättäkin.

Mitä ihmettä mä sitten teen kun ei ole ketään auttamassa?

Oletko (pitkän viestin kirjoittaja) käynyt vuosien terapian? Oon pahoillani. Minä olen jo kokonaan yksin, mutta paremmassa kunnossa ja yritän pitää huolen, etten itse vahingossa päästä toimintakykyä kapenemaan. Sillehän en mitään taas voi, jos sairaus pahenee tai tulee ulkopuolisia traumoja lisää.

Vierailija kirjoitti:

Jo pelkkä aktivoituminen voi aktivoida epätoivoisen olon tai itsetuhoisuuden. Silloin on kyllä viisainta olla aktivoitumatta. 

Itse pystyn tekemään jo useaa asiaa, mutta on muutamia juttuja, joissa menen dissosiaatioon eikä niiden tekemisestä tule mitään. Olen yrittänyt lääkkeiden avulla tehdä, mutta kun aktivoidun niin aktivoituu todellisuuden vyöryminen päälle myös.

Höpö höpö. Keksit mitä vaan, ettei sun tarvitse nenääsi pistää ulos, enkä usko että olet edes masentunut. Lähinnä laiska ja esittämällä masentunutta saat läheisesi kivasti säälistä palvelemaan itseäsi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat jääneet luoksesi laittamaan ruokaa ja syöneet sen kanssasi?"

 

Sitä emme koskaan saa tietää, kun en päästänyt ketään kämppääni sisään. Eikä sillä enää ole väliäkään, nousin lopulta siitä syvimmästä masennuksesta omin avuin (en lenkkeilemällä). Tiesin, että se oli ainoa keinoa, käydä se kaikki läpi ja joko kuolla siihen tai löytää itse motivaatio elää.

 

 

Mulla on kans mutsi joutunut hoitamaan mua, aikuista kakaraansa usein kun mä vaan en pääse ovesta ulos. Siis myös paniikkihäiriö ja vaikeaa dissosiaatiolta joihin auttaisi vaan rauhoittava mutta niitäpä ei saa.

Mulle tulee vaan entistä syyllisempi olo että mulla on joku epävirallinen omaishoitaja ja oon vaan vihaisempi itselleni kun en selviä niinkuin muut. Inhoan itseäni.

Jos hän vi

Toivottavasti lakkaat manipuloimasta muita ihmisiä.  Et todellakaan vaikuta masentuneelta. 

Ihan helvetin hyvä idea, ulkona on sitten tietysti lisää kusipäitä kouluttumattomine koirineen päivineen, joihin menee lisää energiaa, joita ei haluaisi edes nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turhin neuvo ikinä, ei ole parantanut ketään masennuksesta.

No kyllä edesauttaa taluttamaan masennusta. Raitis ilma oikeasti jättää tuuleen synkkiä ajatuksia. Syvästi masentunut olen ollut ja siitä selvinnyt.

Kaikki eivät ole depressiivisesti masentuneita. Atyyppisesti masentunut ei kieritä ikäviä ajatuksia. Toki atyyppinen reagoi paremmin hyviin asioihin eli jos tykkää ulkoilusta, saa siitä kokemuksen mielihyvästä.

Kukahan taas tätäkin on alapeukuttanut. Ei sovi omaan maailmankuvaan, että toinen masennustyyppi ei ole ikävissä asioissa kierivä? Sen yksi tunnuspiirre nimenomaan on se, ettei ole depressiivinen. Masennus se silti on.  

Vierailija kirjoitti:

Ihan helvetin hyvä idea, ulkona on sitten tietysti lisää kusipäitä kouluttumattomine koirineen päivineen, joihin menee lisää energiaa, joita ei haluaisi edes nähdä.

Positiivinen asenne ruokkii hyvää mieltä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan helvetin hyvä idea, ulkona on sitten tietysti lisää kusipäitä kouluttumattomine koirineen päivineen, joihin menee lisää energiaa, joita ei haluaisi edes nähdä.

Positiivinen asenne ruokkii hyvää mieltä :)

Nuo asenteet eivät ole ihan noin vaan itsensä valittavissa. Tuollainen ylenpalttinen negatiivisuus on yleensä lapsuuden kehityksellinen trauma ja vaatii terapiaa päästä siihen käsiksi ja opetella ja löytää uusia tapoja ja se onnistuu sillä laajuudella kuin onnistuu.

Itse olen juuttunut positiiviseen asenteeseen, mutta ymmärrän hyvin heitä, jotka on jumitettu negatiiviseen.

Ihminen ei voi vapaasti valita, mitä hänen mieleensä nousee. Lääkkeillä tähän voidaan toki vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat jääneet luoksesi laittamaan ruokaa ja syöneet sen kanssasi?"

 

Sitä emme koskaan saa tietää, kun en päästänyt ketään kämppääni sisään. Eikä sillä enää ole väliäkään, nousin lopulta siitä syvimmästä masennuksesta omin avuin (en lenkkeilemällä). Tiesin, että se oli ainoa keinoa, käydä se kaikki läpi ja joko kuolla siihen tai löytää itse motivaatio elää.

 

 

Mulla on kans mutsi joutunut hoitamaan mua, aikuista kakaraansa usein kun mä vaan en pääse ovesta ulos. Siis myös paniikkihäiriö ja vaikeaa dissosiaatiolta joihin auttaisi vaan rauhoittava mutta niitäpä ei saa.

Mulle tulee vaan entistä syyllisempi olo että mulla on joku epävirallinen omaishoitaja ja oon vaan vihaisempi itselleni kun en selviä niinkuin muut. Inhoan itseäni.

Jos hän vi

Olet työkyvytön? Saatko mitään hoitoa? Kuinka usein lääkitystäsi tarkastellaan?  Et saa yhtään rauhoittavia vai sen pikkumäärän kuin muutkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan helvetin hyvä idea, ulkona on sitten tietysti lisää kusipäitä kouluttumattomine koirineen päivineen, joihin menee lisää energiaa, joita ei haluaisi edes nähdä.

Positiivinen asenne ruokkii hyvää mieltä :)

Nuo asenteet eivät ole ihan noin vaan itsensä valittavissa. Tuollainen ylenpalttinen negatiivisuus on yleensä lapsuuden kehityksellinen trauma ja vaatii terapiaa päästä siihen käsiksi ja opetella ja löytää uusia tapoja ja se onnistuu sillä laajuudella kuin onnistuu.

Itse olen juuttunut positiiviseen asenteeseen, mutta ymmärrän hyvin heitä, jotka on jumitettu negatiiviseen.

Ihminen ei voi vapaasti valita, mitä hänen mieleensä nousee. Lääkkeillä tähän voidaan toki vaikuttaa.

 

Vaikka mieleen nousevia asioita ei voi valita, niin päätöksellä voi valita vaikuttaa siihen, millaisella asenteella vastaanottaa sen mieleen nousevan asian

Vierailija kirjoitti:

Vaikka mieleen nousevia asioita ei voi valita, niin päätöksellä voi valita vaikuttaa siihen, millaisella asenteella vastaanottaa sen mieleen nousevan asian

Tässä taas neuvoa sellaiselta, joka ei ole kokenut sitä, mitä on kun mielialaan ja ahdistuneisuuteen ei vain voi vaikuttaa.

Ymmärrän kyllä, että sellaisen, joka ei ole kokenut, on vaikea ymmärtää. Mutta sen verran pitäisi ymmärtää, että ei viljele syyllistäviä neuvoja, ennen kuin ottaa asioista selvää.

Otetaan vaikka yksi tilanne. Miten neuvoisit ihmistä, joka haluaisi itkeä, mutta jolla ei ole enää kyyneleitä? Olo on hirveä, itku helpottaisi, mutta se ei enää tule. Mitä neuvot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan helvetin hyvä idea, ulkona on sitten tietysti lisää kusipäitä kouluttumattomine koirineen päivineen, joihin menee lisää energiaa, joita ei haluaisi edes nähdä.

Positiivinen asenne ruokkii hyvää mieltä :)

Nuo asenteet eivät ole ihan noin vaan itsensä valittavissa. Tuollainen ylenpalttinen negatiivisuus on yleensä lapsuuden kehityksellinen trauma ja vaatii terapiaa päästä siihen käsiksi ja opetella ja löytää uusia tapoja ja se onnistuu sillä laajuudella kuin onnistuu.

Itse olen juuttunut positiiviseen asenteeseen, mutta ymmärrän hyvin heitä, jotka on jumitettu negatiiviseen.

Ihminen ei voi vapaasti valita, mitä hänen mieleensä nousee. Lääkkeillä tähän voidaan toki vaikuttaa.

 

Vaikka

Joo. Mutta positiivisia niistä ei saa yleensä kuin pitkässä terapiassa. Ja voit kuvitella, miten paljon energiaa vie muulta, jos vaikkapa 30 kertaa päivässä käy keskustelua itsensä kanssa sisältään nousevista tunteista. 

Kaikki empatiani negatiivisuuden puolelle juuttuneille. 

Voi kun olisi joku normaali elämä, mihin voisi transporttautua. Olisin terve muutamassa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka mieleen nousevia asioita ei voi valita, niin päätöksellä voi valita vaikuttaa siihen, millaisella asenteella vastaanottaa sen mieleen nousevan asian

 

Tässä taas neuvoa sellaiselta, joka ei ole kokenut sitä, mitä on kun mielialaan ja ahdistuneisuuteen ei vain voi vaikuttaa.

Ymmärrän kyllä, että sellaisen, joka ei ole kokenut, on vaikea ymmärtää. Mutta sen verran pitäisi ymmärtää, että ei viljele syyllistäviä neuvoja, ennen kuin ottaa asioista selvää.

Otetaan vaikka yksi tilanne. Miten neuvoisit ihmistä, joka haluaisi itkeä, mutta jolla ei ole enää kyyneleitä? Olo on hirveä, itku helpottaisi, mutta se ei enää tule. Mitä neuvot?

 

Taidat joko tahallaan vääristellä mitä sanoin, tai sitten ymmärrät jotenkin väärin. En sanonut että mielialaan ja ahdistuneisuuteen voi vaikuttaa, vaikka kai terve mieli siihenkin kykenee jossain määrin. Siihen voi vaikuttaa millä tavalla suhtautuu ahdistuneisuuteen tai epäsuotuisaan mielialaan.

Syytät mua syyllistävistä neuvoista, mutta kysyt neuvoa toiseen tilanteeseen? Kannattaakohan edes vastata.

Voi olla, että noilla "negatiivisilla" ihmisillä ei edes ole tunteita onni, ilo, tyyneys, rakkaus, innostus tms. Yleensä heillä on takana traumalapsuus ja siihen liittyy tunnepaletin kaventuminen. Osaa on kielletty kotona olemasta iloisia. Jos on ollut hyvällä tuulella, toksinen vanhempi on pilannut ilon tahallaan.