Pahasti masentuneelle yleisin neuvo: Mene ulos kävelemään se auttaa

Jatkan vielä tuosta, lainaus ei onnistu. 

Terapeuttikin sanoo, että on ihan eri hoitaa ihmistä, jolla on joskus ollut olemassa turvallinen perusta kuin ihmistä, jolla sitä ei ole ollut lapsuudessa, aikuisuudessa eikä sillä hetkelläkään eikä ikinä kokemusta turvasta tai normaalista elämästä. Kun jossain mielikuvaharjoituksissa sanotaan, että kuvittele nyt joku turvallinen paikkasi niin ei keksi yhtäkään. 

Siinä on todella vaikea saada mieli uskomaan, että voisi turvallisesti tulla pois sieltä hermoston ja alitajunnan freeze-tilasta, mihin joutuu kun taistele/pakene ei ole mahdollinen tai toimi eli leikkii kuollutta. Kun ei se ympäristö edelleenkään ole turvallinen, vaikka sieltä olisi poistettu kaikki poistettavissa olevat tekijät. Myös puute aiheuttaa turvattomuutta ja puuteasioita on vaikea taikoa oleviksi, väkivaltaiset ihmiset tms. voi poistaa (toki he voivat jäädä häiriköimään ja olla vaarallisia välirikon jälkeenkin). 

Kävin vasta ulkoilemassa Mustikkamaalla ja heti alkoi mieli virkistyä. Aurinko paistaa  eikä haittaa vähän vilpoisa tuuli. Viikonloppuna ei ole töitä joten voin vetää vaikka pikku kännin ja mennä katsomaan Azealia Banksiä Ääniwalliin. Elämä hymyilee kun antaa sille mahdollisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin turhuudelta yrittää auttaa, kun niitä olemassa olevia ongelmia ja masennuksen aiheuttajia ei nähdä eikä hyväksytä vaikka niitä rautalangasta vääntäisi ja osoittaisi. 

Jos on vaikkapa tuo aiemmin mainittu tilanne, että terveys ja omaisuus on mennyttä iäksi hometalon takia, niin totta ihmeessä se vetää mielen sysimustaksi. Onhan tuo aivan todella kauhea tragedia jota ei toivoisi kenellekään. Silti niitä tapahtuu, ja sille ei vaan mahda mitään jos se omalle kohdalle osuu. Jos todella kykenee hyväksymään että näin todella kävi, enkä mahda tapahtuneelle enää yhtään mitään, voi olla mahdollisuus päästä joskus synkkyydestä pois. Hyväksyä se fakta, että näillä eväillä mun on nyt loppuelämäni kuljettava, nämä on mun olemassa olevat resurssit. Mitä niillä voin tehdä? Minkälainen elämä on mahdollista minulle? 

Voi uhriutua ja katkeroitua, ja vaa

No sittenhän teet juuri hyvin ja oikein, teet siellä oikeasti asioiden eteen jotain, ja jonain päivänä se sitten kantaa hedelmää. Puhuin siitä, että kun uhriutuminen on niin syvää eikä asioita ole hyväksynyt, ei ikinä milloinkaan hakeudu tuollaiseen hoitoon. Kuten tämä ensimmäinen ystäväni. Sinä selkeästi olet hyväksynyt, koska nyt olet siellä apua saamassa. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia jaksaa 😊

Masentunut ei välttämättä kestä kohdata ihmisten katseita. Ja ihmiset saattavat katsella vähän oudoksuen sisäisesti rikkoutunutta ihmistä ja tällaiset katseet eivät todellakaan vahvista vaan edelleen pahentavat tilannetta. Se joka ei ole kokenut masennuksen syövereitä, ei todellakaan tajua. Ei puhuta mistään huonosta tai vetämättömästä päivästä, joka menisi ohi sillä, että lähtee liikkeelle. Otapa kuule kuppi teetä, se piristää minua aina.

Faith kirjoitti:

Monet saavat apua masennuslääkkeestä aluksi niin että jonkin aikaa, ehkä päiviä tai viikkoja, mieliala ja aloitekyky ovat paremmat. Silloin kannattaa ruveta käymään lenkillä tai harrastamaan muuta säännöllistä liikuntaa sekä jatkaa rutiinia vaikka lääkkeen vaikutus alkaisi poistua.

Tällaisissa tapauksissa liikunta voi kuulemma olla ratkaisevassa osassa parantumisessa. Tuloksena ei välttämättä ole mahtava onnellisuus, mutta mieliala ja toimintakyky ovat paremmat kuin lähtötilanteessa.

Joo toki terve tai toipuva ihminen hyötyy auringosta ja raikkaast ilmasta, ja miksei myös liikunnasta. Mutta ei se mikään hoitokeino ole jos on oikeasti masis, ei silloin pääse ylös, ulos tai lenkille. Oikea osote on lääkäri ja apteekki aluksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin turhuudelta yrittää auttaa, kun niitä olemassa olevia ongelmia ja masennuksen aiheuttajia ei nähdä eikä hyväksytä vaikka niitä rautalangasta vääntäisi ja osoittaisi. 

Jos on vaikkapa tuo aiemmin mainittu tilanne, että terveys ja omaisuus on mennyttä iäksi hometalon takia, niin totta ihmeessä se vetää mielen sysimustaksi. Onhan tuo aivan todella kauhea tragedia jota ei toivoisi kenellekään. Silti niitä tapahtuu, ja sille ei vaan mahda mitään jos se omalle kohdalle osuu. Jos todella kykenee hyväksymään että näin todella kävi, enkä mahda tapahtuneelle enää yhtään mitään, voi olla mahdollisuus päästä joskus synkkyydestä pois. Hyväksyä se fakta, että näillä eväillä mun on nyt loppuelämäni kuljettava, nämä on mun olemassa olevat resurssit. Mitä niillä voin tehdä? Minkälainen elämä on mahdollista minulle?

No sittenhän teet juuri hyvin ja oikein, teet siellä oikeasti asioiden eteen jotain, ja jonain päivänä se sitten kantaa hedelmää. Puhuin siitä, että kun uhriutuminen on niin syvää eikä asioita ole hyväksynyt, ei ikinä milloinkaan hakeudu tuollaiseen hoitoon. Kuten tämä ensimmäinen ystäväni. Sinä selkeästi olet hyväksynyt, koska nyt olet siellä apua saamassa. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia jaksaa 😊

Joo. Se vaan on ristiriitaista, koska minä ja kaltaiseni ollaan niitä pahasti masentuneita, mistä otsikossa puhutaan. Ei auta ulkoilu tähän, ei. Toki tekee ihan hyvää. Ja muut latteudet tässä ketjussa "elämä hymyilee, kun sille antaa tilaisuuden". Antaisin 50 000 euroa, jos sillä olisin terve kesään mennessä. Joten jos se onnistuisi ulkoilemalla niin olisin siitä äärimmäisen huojentunut. 

Ei teille ikifeikkimasentuneille kelpaa ikinä mitkään neuvot. Ette halua parantua.

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan, ja jo 10 min kävelyn jälkeen oikein huomaa miten hyvänolonhormonit virtaa kehossa, siis endorfiinit :) 

Joo, siis normaalilla terveellä ihmisellä. Masentunut ihminen ei ole alakuloinen tavis vaan vaikeasti sairas ihminen, joka hyötyy ammattilaisen avusta ja lääkkeistä, ja toipuu pikkujhiljaa. Terveenä kannattaa mennä ulos reippailemaan, mutta jos olet  masentunut niin kannattaa yrittää selvitä päivä kerrallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Monet saavat apua masennuslääkkeestä aluksi niin että jonkin aikaa, ehkä päiviä tai viikkoja, mieliala ja aloitekyky ovat paremmat. Silloin kannattaa ruveta käymään lenkillä tai harrastamaan muuta säännöllistä liikuntaa sekä jatkaa rutiinia vaikka lääkkeen vaikutus alkaisi poistua.

Tällaisissa tapauksissa liikunta voi kuulemma olla ratkaisevassa osassa parantumisessa. Tuloksena ei välttämättä ole mahtava onnellisuus, mutta mieliala ja toimintakyky ovat paremmat kuin lähtötilanteessa.

Joo toki terve tai toipuva ihminen hyötyy auringosta ja raikkaast ilmasta, ja miksei myös liikunnasta. Mutta ei se mikään hoitokeino ole jos on oikeasti masis, ei silloin pääse ylös, ulos tai lenkille. Oikea osote on lääkäri ja apteekki aluksi. 

Se on hoitokeino, josta asiantuntijatkin ovat antaneet lausuntojaan. Asiaa on myös tutkittu todella kauan ja ulkoilu on sama kuin toimintaterapia mielisairaalassa. Liikkuminen on tervehdyttävää 

Kannattaa tutustua alan teoksiin 

Luova toiminta auttaa masennukseen. Sitä voi tehdä yksin kotona, JOS vaan jaksaa ja pystyy jossain vaiheessa. 

Enkä tarkoita todellakaan, että sillä paranee. Se vaan tutkitusti parantaa JONKIN VERRAN verrattuna vaikkapa sudokuun tai ristikkoon, jotka eivät paranna. 

Itselleni se on ulkoilun lisäksi tärkeä osa toipumista. Kumpikaan eivätkä molemmat yhdessä riitä paranemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan, ja jo 10 min kävelyn jälkeen oikein huomaa miten hyvänolonhormonit virtaa kehossa, siis endorfiinit :) 

Joo, siis normaalilla terveellä ihmisellä. Masentunut ihminen ei ole alakuloinen tavis vaan vaikeasti sairas ihminen, joka hyötyy ammattilaisen avusta ja lääkkeistä, ja toipuu pikkujhiljaa. Terveenä kannattaa mennä ulos reippailemaan, mutta jos olet  masentunut niin kannattaa yrittää selvitä päivä kerrallaan. 

Eipä näytä ainakaan kommenttien perusteella kotona makaaminen ja lääkkeet auttavan edes vuosikymmensisä. 

Kannattaisi kokeilla oikeasti sitä liikuntaa paitsi, jos ei halua päästä pois siitä itsesäälistään. Varsinkin jos kokee ympäristön jakavan "empatiaa"  ja kela rahaa pelkällä narinalla 

Totta kai ulkoilu auttaa silloin kun se auttaa (ei aina auta). Mutta täällä on näitä, jotka kuvittelevat sen auttamisen tarkoittavan parantumista. 

Meille muuten kuntoutuksessakin on annettu lupa skipata ihan mikä tahansa toiminta, jos ei jaksa. On se sitten luovaa, liikuntaa, ulkoilua, keskustelua tms. Kun ihminen on sairas, ihminen ei parane hokkus pokkus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan, ja jo 10 min kävelyn jälkeen oikein huomaa miten hyvänolonhormonit virtaa kehossa, siis endorfiinit :) 

Joo, siis normaalilla terveellä ihmisellä. Masentunut ihminen ei ole alakuloinen tavis vaan vaikeasti sairas ihminen, joka hyötyy ammattilaisen avusta ja lääkkeistä, ja toipuu pikkujhiljaa. Terveenä kannattaa mennä ulos reippailemaan, mutta jos olet  masentunut niin kannattaa yrittää selvitä päivä kerrallaan. 

 

Eipä näytä ainakaan kommenttien perusteella kotona makaaminen ja lääkkeet auttavan edes vuosikymmensisä. 

Kannattaisi kokeilla oikeasti sitä liikuntaa paitsi, jos ei halua päästä pois siitä itsesäälistään. Varsinkin jos kokee ympäristön jakavan "empatiaa"  ja kela rahaa pelkällä narinalla 

On myös sairaat, jotka överiliikkuvat. Kun ei ole yhteyttä keholla mielellä, ei ole. Itseäni lääkäri on välillä kyseenalaistanut, jaksanko varmasti liikkua niin paljon. Joku taas juoksee/pyöräilee/hiihtää/kävelee maanisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan, ja jo 10 min kävelyn jälkeen oikein huomaa miten hyvänolonhormonit virtaa kehossa, siis endorfiinit :) 

Joo, siis normaalilla terveellä ihmisellä. Masentunut ihminen ei ole alakuloinen tavis vaan vaikeasti sairas ihminen, joka hyötyy ammattilaisen avusta ja lääkkeistä, ja toipuu pikkujhiljaa. Terveenä kannattaa mennä ulos reippailemaan, mutta jos olet  masentunut niin kannattaa yrittää selvitä päivä kerrallaan. 

 

Eipä näytä ainakaan kommenttien perusteella kotona makaaminen ja lääkkeet auttavan edes vuosikymmensisä. 

Kannattaisi kokeilla oikeasti sitä liikuntaa paitsi, jos ei halua päästä pois siitä itsesäälistään. Varsinkin jos kokee ympäristön jakavan "empatiaa"  ja kela rahaa pelkällä narinalla 

Kukahan siellä ympäristössä jakaa empatiaa? Kela ei hyväksi sairauslomia kirjoitetun pituisina eikä eläkeyhtiökään ole samaa mieltä lääkärin kanssa. Hakemuksista hylätään puolet. Jos joku on noiden läpi mennyt, on kyllä ihan oikeasti sairas. 

Olen ollut masentunut jo pari vuotta mutta vielä ei ole ulkoilu parantanut. Käyn joka päivä kävelyllä. Sellaisen ihmisen masennus paranee kävelyllä jolle se masennus on tullut kävelyn puutteesta. Itse en tunne ketään tästä syystä masentunutta. Tiedän miten oma oloni kohenisi, mutta sellaiset toimenpiteet eivät ole mahdollisia, joten masentuneena pitää vain yrittää jatkaa

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut masentunut jo pari vuotta mutta vielä ei ole ulkoilu parantanut. Käyn joka päivä kävelyllä. Sellaisen ihmisen masennus paranee kävelyllä jolle se masennus on tullut kävelyn puutteesta. Itse en tunne ketään tästä syystä masentunutta. Tiedän miten oma oloni kohenisi, mutta sellaiset toimenpiteet eivät ole mahdollisia, joten masentuneena pitää vain yrittää jatkaa

Minäkin allekirjoitan tuon juuri tuollaisenaan. 

Ja on ihmisiä, joiden olo kohenisi kävelemällä ja olemme kävelemällä kohentaneet sen siihen pisteeseen, mihin se kävelemällä kohenee. 

Sekin voi auttaa, että lakkaa ruoskimasta itseään siitä, ettei saa aikaiseksi asioita, joita "pitäisi". Ystäväni vakavaa masennusta ja ahdistusta on auttanut se, että hänellä on "lupa" olla sisällä viisi päivää putkeen ja yrittää osata olla tyytyväinen siihen, mitä tekee eikä kokea huonommuutta siitä mitä ei tee.

Ja hän on jo eläkeläinen, että työkykyä ei tarvitse miettiä.  

Vierailija kirjoitti:

Totta kai ulkoilu auttaa silloin kun se auttaa (ei aina auta). Mutta täällä on näitä, jotka kuvittelevat sen auttamisen tarkoittavan parantumista. 

Meille muuten kuntoutuksessakin on annettu lupa skipata ihan mikä tahansa toiminta, jos ei jaksa. On se sitten luovaa, liikuntaa, ulkoilua, keskustelua tms. Kun ihminen on sairas, ihminen ei parane hokkus pokkus. 

Tässä sun tapauksessakin on niin päivänselvää, että ei masennus parane kun olosuhteet ylläpitävät sitä. Ja sulla se olosuhde on tällä hetkellä vielä ne traumat. Tämä on jotenkin niin tuskallisen vaikea yhtälö, kun pitäisi jaksaa taapertaa sitä terapiaa, joka itsessään riittäisi myös jopa laukaisemaan masennuksen. Sehän on aivan järkyttävän raskasta ja kuormittavaa ja ahdistavaa. Ennen kuin se alkaa auttaa. Kokemuksesta todellakin tiedän. Jos minulle ei olisi jankutettu, että tämä on nyt tätä ja asiaan kuuluvaa, en yksinkertaisesti ikinä olisi selvinnyt siitä.

Ei tietenkään ihmisen masennus parane yhtään millään ulkoilulla ja täydellisen oikein itseään ravitsemalla tai kaikella muulla mitä nyt ikinä suositellaankin, jos masennuksen syynä on aivan hirvittävät traumat. Tai ne jotkut muut mitkä tahansa huonot olosuhteet.

Aivan valtavan monella on kuitenkin sellainen totaalinen sokeus niille asioille, mitkä ne haitalliset olosuhteet omassa elämässä on. Tavallaan se on ymmärrettävää ja suojakeinokin, koska onhan se niinkin että jos niiden kanssa joutuu kasvokkain, voikin olla edessä todella iso ja vaikea työmaa. Jos siihen ei ole voimia, niiden olemassaolon vaistomaisesti kieltää. Ja päätyy vaan ihmettelemään, miksi masennus ei parane. Kokenut itse tämänkin vaikeimman kautta. 

Mitä tuo ryhmämuotoinen muuten traumaterapia on? Kiinnostaisi kovasti tutustua. 

Usein se ei tunnu miltään, mutta välillä masentaa lisää, kun ulkona on ihmisiä perheineen tai pariskuntia ja itse ulkoilee aina yksin. Se vain alleviivaa omaa syrjäytymistä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut masentunut jo pari vuotta mutta vielä ei ole ulkoilu parantanut. Käyn joka päivä kävelyllä. Sellaisen ihmisen masennus paranee kävelyllä jolle se masennus on tullut kävelyn puutteesta. Itse en tunne ketään tästä syystä masentunutta. Tiedän miten oma oloni kohenisi, mutta sellaiset toimenpiteet eivät ole mahdollisia, joten masentuneena pitää vain yrittää jatkaa

Mitä ne mahdottomalta tuntuvat toimenpiteet ovat?