Pahasti masentuneelle yleisin neuvo: Mene ulos kävelemään se auttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni auttaa siihen ajatukseen. Se että saan noustua ja vietyä roskapussin on itelle iso saavutus ja sen sijaan et päässä pyörii kela et oon kelvoton enkä jaksa en pysty en kykene, käännän ajatusta noihin pieniin juttuihin mitä oon jaksanu. Jos selviän suihkuun niin sen päälle myös semmoisia positiivisia ajatuksia saa itselleen. Ei sitä kukaan kuka ei ole ollut lopussa voi tietää miltä se masennus tuntuu, mutta suosittelen kokeilemaan, et joka päivä 1 pieni juttu ja joku päivä voit jaksaa jo 2. Jos on parveke yms niin ei tarvii edes lenkille lähteä, istuu hetken ja hengittää raitista ilmaa.

Kiitos tästä! Aivan kuin olisin itsestäni lukenut. Roskien vienti ja suihkuun meno ovat urotekoja. Asunnon saan pidettyä siistinä, mutta ovesta ulos meno ilman hyvää syytä on kauhistus. Kävely on vaikeaa polven nivelrikon vuoksi, mutta juuri sen takia pitäisi liikkua. On vain nii

Oletko vaihdevuosi-ikäinen ilman hormonihoitoa? 

Vierailija kirjoitti:

Ei se kenenkään masennusta paranna, mutta säännöllinen ulkoileminen, liikunta ja hyvin syöminen eivät ainakaan pahenna oloa. Ajattelisin sen niin, että jos on vähänkään voimavaroja yrittää hoitaa perusjuttuja niin se kannattaa aina. "Fake it till you make it" on yllättävän toimiva lähestymistapa moneen juttuun.

Olen itse kärsinyt mielenterveysongelmista ja kyllä kun sain nukkumisen hallintaan ja ulkoilua lisää arkeen sillä oli selvä vaikutus. Ei mikään valtava, mutta kuitenkin. Itseäkin ärsytti, että ne vuosikausia saadut pyytämättömät neuvot milloin keneltäkin sukulaiselta tai puolitutulta olivat lopulta osittain oikeassa, mutta minkäs sille voi.

Kuinka sait nukkumisen hallintaan?

Olin tosi lääkevastainen aiemmin. SSRI:llä on huono maine enkä oikein mieltänyt olevan muita lääkkeitä kuin ne ja triptaanit, rauhoittavat ja psykoosilääkkeet. En ollut niin kovin perehtynyt aiheeseen ja tutuissa oli pari zombiksi lääkittyä. 

Kaiken vaihtoehtoisten hoitokokeilujen jälkeen tuli lopulta työkyvyn menetys. Oli vähän niin kuin pakko alkaa kiinnostua lääkkeistä. 

Se avasi silmäni sille, miten valtavan paljon ihminen on omien välittäjäaineidensa ja hormoniensa summa. Kun joku aine on vinossa, lihakset ovat voimattomat, aivot sumussa, motivaatio nolla. Mutta tilanne voi olla täysin eri kolmen päivän kuluttua, kun taas välittäjäaineet ovat eri asennossa. Jalka nousee vahvana ilman mitään treeniä tuossa välissä, on notkeampi, mieli halajaa tekemistä, on voimia. Välillä sitä miettii, onko minuutta ollenkaan, kun nuo muutokset ovat niin valtavia, mutta kai se siellä jossain on ja nuo ovat vain tiloja, joissa on heilahdettu omasta normaalista joko erittäin hyvän ja aktiivisen puolelle (seuraava askel mania) tai sitten apaattisen ja voimattoman puolelle. 

On kokemusta onnistuneista ja epäonnistuneista lääkekokeiluista. Epäonnistunein oli sellainen, että halusin jäädä kotiin, lopettaa ulkoilun ja puhumisen ihmisten kanssa. Siltikään en palannut takaisin lääkevastaiseksi, koska on myös kokemusta siitä, miten lääkkeet toimivat ja vertaistuessa kuullut muilta, miten lääkkeet ovat heitä auttaneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut masentunut jo pari vuotta mutta vielä ei ole ulkoilu parantanut. Käyn joka päivä kävelyllä. Sellaisen ihmisen masennus paranee kävelyllä jolle se masennus on tullut kävelyn puutteesta. Itse en tunne ketään tästä syystä masentunutta. Tiedän miten oma oloni kohenisi, mutta sellaiset toimenpiteet eivät ole mahdollisia, joten masentuneena pitää vain yrittää jatkaa

Mitä ne mahdottomalta tuntuvat toimenpiteet ovat?

Että olisi työkykyä, että ei olisi niin kipeä, että lapsi ei olisi peruuttamattomasti sairas jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut masentunut jo pari vuotta mutta vielä ei ole ulkoilu parantanut. Käyn joka päivä kävelyllä. Sellaisen ihmisen masennus paranee kävelyllä jolle se masennus on tullut kävelyn puutteesta. Itse en tunne ketään tästä syystä masentunutta. Tiedän miten oma oloni kohenisi, mutta sellaiset toimenpiteet eivät ole mahdollisia, joten masentuneena pitää vain yrittää jatkaa

Mitä ne mahdottomalta tuntuvat toimenpiteet ovat?

Että olisi työkykyä, että ei olisi niin kipeä, että lapsi ei olisi peruuttamattomasti sairas jne.

Niin, ja nämä ei TUNNU mahdottomilta vaan ne OVAT sitä.

Toisinaan masentaa jopa enemmän, kun näkee kaikki uuden karheat asumukset ja kulkuneuvot uudella asuinalueella. Toisaalta muistaa, että kaikki omat menot ovat yhteensä alle tonnin kuussa, on vain maltillisesti opintolainaa maksettavana eikä merkittäviä puutteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut masentunut jo pari vuotta mutta vielä ei ole ulkoilu parantanut. Käyn joka päivä kävelyllä. Sellaisen ihmisen masennus paranee kävelyllä jolle se masennus on tullut kävelyn puutteesta. Itse en tunne ketään tästä syystä masentunutta. Tiedän miten oma oloni kohenisi, mutta sellaiset toimenpiteet eivät ole mahdollisia, joten masentuneena pitää vain yrittää jatkaa

Mitä ne mahdottomalta tuntuvat toimenpiteet ovat?

Että olisi työkykyä, että ei olisi niin kipeä, että lapsi ei olisi peruuttamattomasti sairas jne.

Voimia <3 Toivottavasti kuntosi on paras mahdollinen tuossa tilanteessa. 

Lääkkeitä ehdottomasti vastustavat eivät varmaan tiedä nykyisistä lääkkeistä. Voxra tuo voimaa uupuneeseen kehoon, laihduttaa, luo/ vahvistaa positiivisia tunteita tms. Siis jos se osuu ihmisen ongelman juurisyyhyn.

Luonnon positiivisista vaikutuksista on todella paljon tutkimuksia. Nyt tulee kevät ja jos sattuu asumaan luonnon lähellä, niin kyllä sitä kannattaa ainakin kokeilla. Se ei maksa mittän 😊

Eläkeyhtiö on myöntänyt kuntoutustukea vuodeksi. Ehkä ei myöntäisi, jos työkyky olisi saavutettavissa ulkoilulla. Varmaan olisi lähetetty personal trainer käymään muutaman viikon tai kuukauden ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turhin neuvo ikinä, ei ole parantanut ketään masennuksesta.

Kyllä muuten on, siitä on ihan tutkimuksia että luonnossa kävely keventää mieltä. 

Muistan tutkimuksen. Siitä ei ole montaa vuotta. Aikoinaan mielisairaalat rakennettiin hienoihin luonnon paikkoihin, koska tiedettiin luonnon parantava vaikutus mielialaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajoitus on tärkein. Kevätaamu, kun linnut laulaa. Jos on parveke, niin sekin riittää.

 

 

Keväällä ja kesällä tapahtuu kuitenkin eniten itsareita. Selitys on se, että ko. vuodenaika ahdistaa vieläkin enempi, kun muilla menee vieläkin paremmin yleensä silloin, toisin kuin masentuneella.

Itselläkin puoliso kuoli keskellä komeinta hellekesää, +30 astetta mittarissa, mutta minä olin täysin turta. Muut kantoivat kaljakoreja kesätamineissa kaupasta ulos, nauroivat, ilakoivat ja nauttivat kesästä yms., mutta minä tuijotin ikkunasta ulos hymyttömänä ja yksin jääneenä. Ei se kesä auttanut silloin mitään.

Täysin normaali reaktio puolison kuolemaan, aivan eri asia kuin kliininen masennus.

https://mieli.fi/mielenterveys-koetuksella/masennus/keinoja-masennukses…

Tuossa on ihan hyviä neuvoja masennuksesta toipumiseen lääkityksen ja terapian lisäksi. 

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/161219/Koskela-Issa_Saara…

Tutkimustulokset osoittivat, että taiteella on positiivisia vaikutuksia kuntoutumisen edistymiseen, mielenterveyskuntoutujan identiteetin muodostumiseen ja vahvistumiseen, selviytymiskyvyn paranemiseen, yleiseen hyvinvointiin, sosiaalisten taitojen karttumiseen, sekä itsetunnon ja tunnetaitojen kehittymiseen. Taide olisi hyvä ottaa osaksi mielenterveyskuntoutusta, koska sen hyödyt ovat selkeät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsesäälissä piehtarointi kannattaa lopettaa ja miettiä, miksi on masentunut. Jotain elämässä täytyy muuttaa, mikä se konsti on, tietysti vaihtelee yksilöiden välillä.

Helppo neuvoa!

No makaa siellä sängyn pohjalla sitten, ehkä se ennen pitkää auttaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajoitus on tärkein. Kevätaamu, kun linnut laulaa. Jos on parveke, niin sekin riittää.

 

 

Keväällä ja kesällä tapahtuu kuitenkin eniten itsareita. Selitys on se, että ko. vuodenaika ahdistaa vieläkin enempi, kun muilla menee vieläkin paremmin yleensä silloin, toisin kuin masentuneella.

Itselläkin puoliso kuoli keskellä komeinta hellekesää, +30 astetta mittarissa, mutta minä olin täysin turta. Muut kantoivat kaljakoreja kesätamineissa kaupasta ulos, nauroivat, ilakoivat ja nauttivat kesästä yms., mutta minä tuijotin ikkunasta ulos hymyttömänä ja yksin jääneenä. Ei se kesä auttanut silloin mitään.

 

Täysin normaali reaktio puolison kuolemaan, aivan eri asia kuin kliininen masennus.

Ei se kyllä aivokemialta varmaan juurikaan eroa. Ero on siinä, että terveen surijan aivot lähtevät parantamaan itse itseään, mutta masentuneen aivot ovat jääneet looppiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut tarvitsisi jonkun, joka suostuttelee kanssaan ulos. 

Et varmaan ymmarra miten raskasta on olla "se joku". Sita yrittaa rohkaista ja kannustaa ja houkutella, tekee vaikka mita temppuja niin toinen vain makaa sangyssa ja valittaa. Ei ketaan voi velvoittaa olemaan toisen terapeuttina ja ulosraahaajana.

 

 

Se toinen tuntee tuon vaan painostamisena ja tietää sun turhautumisen, joka vaan lisää sitä hänen taakkaa.

Jos ei auteta, olet uhri ja jos yritetään auttaa, olet vielä enemmän uhri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut tarvitsisi jonkun, joka suostuttelee kanssaan ulos. 

Et varmaan ymmarra miten raskasta on olla "se joku". Sita yrittaa rohkaista ja kannustaa ja houkutella, tekee vaikka mita temppuja niin toinen vain makaa sangyssa ja valittaa. Ei ketaan voi velvoittaa olemaan toisen terapeuttina ja ulosraahaajana.

 

 

Se toinen tuntee tuon vaan painostamisena ja tietää sun turhautumisen, joka vaan lisää sitä hänen taakkaa.

 

Jos ei auteta, olet uhri ja jos yritetään auttaa, olet vielä enemmän uhri. 

Minusta se tukihenkilö voisi tulla sossusta/teveydenhuollosta. Luultavasti palvelu maksaisi itsensä takaisin.

Mitenkä vois lähtee ulos käveleen kun ei jaksa edes sängystä nousta saatikka pukeutua tai peseytyä? Helppo neuvoo mut jos et ole itse kokenut masennusta niin et todellakaan tiedä millasta se on. Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut tarvitsisi jonkun, joka suostuttelee kanssaan ulos. 

Et varmaan ymmarra miten raskasta on olla "se joku". Sita yrittaa rohkaista ja kannustaa ja houkutella, tekee vaikka mita temppuja niin toinen vain makaa sangyssa ja valittaa. Ei ketaan voi velvoittaa olemaan toisen terapeuttina ja ulosraahaajana.

 

 

Se toinen tuntee tuon vaan painostamisena ja tietää sun turhautumisen, joka vaan lisää sitä hänen taakkaa.

 

Jos ei auteta, olet uhri ja jos yritetään auttaa, olet vielä enemmän uhri. 

Minusta se tukihenkilö voisi tulla sossusta/teveydenhuollosta. Luultavasti palvelu maksaisi itsensä takaisin.

&

Minkälaista apua niiden pitäisi antaa? Olisko kuitenkin sairaala oikea paikka, jos fyysisesti kykenevä aikuinen tarvitsee hampaiden harjaajan kotiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Turhin neuvo ikinä, ei ole parantanut ketään masennuksesta.

Itseasiassa urheilu lisää hyvänolon hormonin tuotantoa. Se todellakin auttaa paremmin kuin masennuslääke. Se on fysiologinen reaktio. Kannattaa kokeilla.