YLE: Viisikymppinen Jaana kokee yksiössä asumisen nöyryyttäväksi
Tukien varassa elävä Jaana asui kaksiossa, jonka vuokrasta tuli hänelle liian kallis asumistuen leikkauksien takia.
"Jaana yritti etsiä halpaa yksiötä, mutta ei löytänyt sopivaa, eikä hänellä ollut varaa jatkaa aiempaa suuremman omavastuun maksamista.
Epätoivoisen tilanteen edessä Jaana oli yhteydessä vuokranantajaansa Jyväskylän vuokra-asuntoihin (JVA), ja pyysi asunnon muuttamista joustoasunnoksi. Jaana oli kuullut menettelystä tuttavaltaan.
Niinpä Jaanan makuuhuoneen oveen asennettiin lukko, jolloin kaksiosta tuli yksiö. Kun neliöt vähenivät, myös vuokra laski.
---
Jaana pitää tilannettaan nöyryyttävänä.
Viisikymppinen Jaana kertoo, että hän on ollut työelämässä yhtäjaksoisesti noin 30 vuotta. Jaana jäi sairauslomalle nivelrikon vuoksi noin puoli vuotta sitten, minkä jälkeen hänen tulonsa tippuivat.
Jaanaa harmittaa, että huonon taloustilanteen sattuessa yhteiskunta ei tue häntä nykyistä enempää.
- Olen ollut yksinhuoltaja ja asunut olohuoneessa. Kun muutin tähän asuntoon, sain vihdoin oman makuuhuoneen, mutta nyt olen taas olohuoneessa."
Kommentit (784)
Vierailija kirjoitti:
Tämänkö takia kaksioita on niin vaikea löytää?
"Myös JVA hyötyy joustoasumisesta. Menettely on mahdollista kohteissa, joiden kysyntä ei ole suurta."
Mikä niissä yksiöissä oli epäsopivaa? Jos hän oli oikeasti valmis muuttamaan yksiöön niin mikäs tässä järjestelyssä on hänen kannaltaan vialla?
Monella on käsitys siitä että todellista elämää on vain suurissa neliöissä asuminen. En nyt sano että jutun henkilö niin suoraan ajattelisi, mutta tiedostamatta saattaa tulla sellaisia ajattelumalleja, että aina vaan isompaa ja ns.parempaa pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Ja siellä se yksi huone sitten on käyttämättömänä.
Tosi outo tilanne.
Niinpä. Mitähän se vuokranantaja tästä hyötyy? Toki asuminen aina kuluttaa pintoja, että onhan se siellä nyt sitten säästössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavaltahan tuo kuulostaa. Eihän sen huoneen lukitseminen hyödytä ketään.
Sääntö-Suomi, jota ulkomaita myöten ihmetellään. Jossa yölläkin pikkukylän ihmiset seisovat aivoissa liikennevaloissa.
Ihmiset eivät opi käyttämään aivojaan. Sitten joku tulee ja vie, viimeksi woke.
Paitsi että pikkukylillä ei ole liikennevaloja. Ja isommissa taajamissa se ainoa liikennevalo ei ole käytössä öisin.
Ja yleensä pikkukaupungeissa liikennevalot ovat yöllä pois päältä tai vilkuttavat keltaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siellä se yksi huone sitten on käyttämättömänä.
Tosi outo tilanne.Niinpä. Mitähän se vuokranantaja tästä hyötyy? Toki asuminen aina kuluttaa pintoja, että onhan se siellä nyt sitten säästössä.
Senhän voisi periaatteessa ottaa sitten varmaan varastokäyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siellä se yksi huone sitten on käyttämättömänä.
Tosi outo tilanne.Aivan, mitä asunnon sisällä olevalla lukitulla huonella tekee? Miksi joku vuokranantaja tämän takia pudottaisi vuokraa, eihän tuo alenna mitään vastiketta tai mitään?
Lukekaa se juttu. Asunnot on rakennettu valtion tuella, ja silloin vuokranantajan pitää kohdella vuokralaisia tasapuolisesti. Nyt he voivat pitää pitkäaikaisen vuokralaisen sellaisessa kohteessa, jonka asunnoista on vähemmän kysyntää.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole niin kateellinen kuin suomalainen porvari. Ollaan jopa köyhille ja sairaille kateellisia...
Vai kumminkin niin päin, että kukaan ei ole niin kiittämätön ja tuet itsestäänselvyytenä ottava, kuin suomalainen tukien varassa eläjä. Yksinasuvankin pitäisi saada aivan vähintään kaksio, mielellään kolmio hyvältä alueelta, ettei tarvitse hävetä. Ruokajonojen anneistakin valitetaan, kun ei ole kunnon lihaa yms.
Olisi samassa tilanteessa vaikka Malesiassa tai Initiassa, niin saisi kerätä 3 kiloa muovijätettä päivässä, jotta saisi edes jotain syötävää.
JVA:lla nytkin vapaana ja vapautumassa 18 yksiötä ja kaksiota alle 550€/kk. Osa saunallisia lähellä keskustaa.
Ja sopivaa halvempaa ei löydy? Mikä mahtaa olla SOPIVA hinta yliopistokaupungissa?
Vai onko näihin tuhansien hakijoiden jonot?
Eli meidän työssäkäyvien verotusta pitää nostaa ettei Jaana tuntisi oloaan nöyryytetyksi?
Minäkin haluaisin isomman asunnon piakkoin kun lapset kasvaa ja tarvitsevat omat huoneet ja haluaisin kyllä myös autotallin että voisin pestä työautoani ja sitten haluaisin myös alkaa harrastamaan taas ratsastusta mieleni virkistämiseksi. Ajattelin saavuttaa nämä tekemällä töitä ja säästämällä mutta onko tosiaan joku taho jossain joka voisi kustantaa nämä jos ilmaisen tunteeni sopivasti ja kuuluvasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuossa vuokrassa ihan hirveästi tyhjää ilmaa, jos huoneen lukitsemalla saadaan kaksion kustannukset muka yksiön tasolle.
Myydäänkö jossain yhtiössä yksiöitä ja kaksioita muka samalla hinnalla? Entäs kolme huonetta ja keittiö?
Luehan se juttu uudelleen vai onko luetun ymmärtämisessä haasteita? Siinä selvästi selostettiin että tällä tavoin voidaan toimia paikkakunnilla/ alueilla joissa ei ole kovasti kysyntää vuokra-asunnoista. Näin firma saa pidettyä hyvän vuokralaisen jos on olemassa riski että asunto jää kokonaan tyhjäksi. Eikä vuokralaisen tarvi muuttaa joka yleensä tarkoittaa lisäkuluja.
Jos markkinavoimien annettaisiin toimia, ylitarjonta ei purkautuisi huoneiden tyhjillään seisottamisena vaan vuokratason alenemisena. Jostain nykyistä alemmalla tasolla löytyisi vuokrataso, jolla kysyntä ja tarjonta ovat saman suuruiset. Sosialismi nyt vaan ei toimi, asumisessakaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä niissä yksiöissä oli epäsopivaa? Jos hän oli oikeasti valmis muuttamaan yksiöön niin mikäs tässä järjestelyssä on hänen kannaltaan vialla?
Monella on käsitys siitä että todellista elämää on vain suurissa neliöissä asuminen. En nyt sano että jutun henkilö niin suoraan ajattelisi, mutta tiedostamatta saattaa tulla sellaisia ajattelumalleja, että aina vaan isompaa ja ns.parempaa pitäisi olla.
Pk-seudulla on ihan normaalia että yksinelävät keski-ikäisetkin asuvat yksiössä eikä kukaan täällä näe siinä mitään ihmeellistä. Onko sitten niin että muualla Suomessa yksiöt mielletään vaan nuorten ja opiskelijoiden kämpiksi? Katsoin Jyväskylän vuokra-asuntotarjontaa ja pk-seudulla asuvan näkökulmasta yksilöiden vuokrat oli suunnilleen puoli-ilmaisia. Ihan siistejä asuntoja oli tarjolla, erikoista jos mikään niistä ei kelpaa.
Idioottimaisuus huipussaan. Jos ei ole tarjota pienempiä asuntoja, niin sitten eletään sen mukaan mitä on. Tuntuu pelkältä kyykyttämiseltä. Kansanedustajat käyttävät häikäilemättömästi jokaisen sentin, minkä saavat nyhdettyä vähävaraisilta, oman asemansa pönkittämiseen. Kristilliset ovat pahimpia. "Kun raha kirstuun kilahtaa kristillisten vaalimainonnan määrä taivaisiin vilahtaa"
:D ai siis yks huone suljettu pois käytöstä että on saatu kela tyytyväiseks
järjen riemuvoitto se jatkaa kulkuaan. tän hallituksen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siellä se yksi huone sitten on käyttämättömänä.
Tosi outo tilanne.Niinpä. Mitähän se vuokranantaja tästä hyötyy? Toki asuminen aina kuluttaa pintoja, että onhan se siellä nyt sitten säästössä.
Senhän voisi periaatteessa ottaa sitten varmaan varastokäyttöön.
Kaikki huoneen käyttö kuluttaa pintojen. Parasta nyt vaan antaa olla lukossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämänkö takia kaksioita on niin vaikea löytää?
"Myös JVA hyötyy joustoasumisesta. Menettely on mahdollista kohteissa, joiden kysyntä ei ole suurta."
Jos ei ole kysyntää, niin silloin hintaa on liikaa. Vuokrat alemmas. Ei huoneiden lukitus ole mikään ratkaisu, eikä se alenna talon kustannuksia.
Tässä on nyt Jyskylässä otettu joku sumea logiikka käyttöön, jota joustoksi kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä niissä yksiöissä oli epäsopivaa? Jos hän oli oikeasti valmis muuttamaan yksiöön niin mikäs tässä järjestelyssä on hänen kannaltaan vialla?
Monella on käsitys siitä että todellista elämää on vain suurissa neliöissä asuminen. En nyt sano että jutun henkilö niin suoraan ajattelisi, mutta tiedostamatta saattaa tulla sellaisia ajattelumalleja, että aina vaan isompaa ja ns.parempaa pitäisi olla.
Pk-seudulla on ihan normaalia että yksinelävät keski-ikäisetkin asuvat yksiössä eikä kukaan täällä näe siinä mitään ihmeellistä. Onko sitten niin että muualla Suomessa yksiöt mielletään vaan nuorten ja opiskelijoiden kämpiksi? Katsoin Jyväskylän vuokra-asuntotarjontaa ja pk-seudulla asuvan näkökulmasta yksilöiden vuokrat oli suunnilleen puoli-ilmaisia. Ihan siistejä asuntoja oli tarjolla, erikoista jos mikään nii
Joo mulla heräsi kyllä epäilys siitä, onko hän oikeasti edes katsonut niitä yksiöitä jos tämä nyt tuntuu nöyryyttävältä. Hän halusi lisää tilaa ja aina saa haluta, mutta se ettei saa muiden kustantamana kaikkea mitä haluaa, ei ole nöyryyttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Asumistukia leikattiin, ei siksi että saataisiin merkittäviä säästöjä, vaan jotta omahyväiset luuserit tuntisivat mielihyvää jo valmiiksi köyhien köyhentämisestä. Ja jotta Urpo saisi tunnin junansa.
Luusereita ovat kyllä ne asumistuen saajat.maksakaa itse asumisenne ,näin me muutkin tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämänkö takia kaksioita on niin vaikea löytää?
"Myös JVA hyötyy joustoasumisesta. Menettely on mahdollista kohteissa, joiden kysyntä ei ole suurta."
Jos ei ole kysyntää, niin silloin hintaa on liikaa. Vuokrat alemmas. Ei huoneiden lukitus ole mikään ratkaisu, eikä se alenna talon kustannuksia.
Tässä on nyt Jyskylässä otettu joku sumea logiikka käyttöön, jota joustoksi kutsutaan.
ymmärsin että asunnon pinta-ala on yks kriteereistä tuen saannille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumistukia leikattiin, ei siksi että saataisiin merkittäviä säästöjä, vaan jotta omahyväiset luuserit tuntisivat mielihyvää jo valmiiksi köyhien köyhentämisestä. Ja jotta Urpo saisi tunnin junansa.
Luusereita ovat kyllä ne asumistuen saajat.maksakaa itse asumisenne ,näin me muutkin tehdään.
ittekkö omat rahas painat. vai tuleeko ne sittenkin sieltä suojatyöpaikasta jonka oot saanu sukulaistes kautta