YLE: Viisikymppinen Jaana kokee yksiössä asumisen nöyryyttäväksi
Tukien varassa elävä Jaana asui kaksiossa, jonka vuokrasta tuli hänelle liian kallis asumistuen leikkauksien takia.
"Jaana yritti etsiä halpaa yksiötä, mutta ei löytänyt sopivaa, eikä hänellä ollut varaa jatkaa aiempaa suuremman omavastuun maksamista.
Epätoivoisen tilanteen edessä Jaana oli yhteydessä vuokranantajaansa Jyväskylän vuokra-asuntoihin (JVA), ja pyysi asunnon muuttamista joustoasunnoksi. Jaana oli kuullut menettelystä tuttavaltaan.
Niinpä Jaanan makuuhuoneen oveen asennettiin lukko, jolloin kaksiosta tuli yksiö. Kun neliöt vähenivät, myös vuokra laski.
---
Jaana pitää tilannettaan nöyryyttävänä.
Viisikymppinen Jaana kertoo, että hän on ollut työelämässä yhtäjaksoisesti noin 30 vuotta. Jaana jäi sairauslomalle nivelrikon vuoksi noin puoli vuotta sitten, minkä jälkeen hänen tulonsa tippuivat.
Jaanaa harmittaa, että huonon taloustilanteen sattuessa yhteiskunta ei tue häntä nykyistä enempää.
- Olen ollut yksinhuoltaja ja asunut olohuoneessa. Kun muutin tähän asuntoon, sain vihdoin oman makuuhuoneen, mutta nyt olen taas olohuoneessa."
Kommentit (784)
Muuttaminen ei ole ilmaista eikä Kela anna siihen tukea kuin pari kymppiä, sillä rahalla ei muuttofirmaa palkata ja nivelrikkoinen sairaslomalla oleva ei paljon tavaroita pysty kantamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole niin kateellinen kuin suomalainen porvari. Ollaan jopa köyhille ja sairaille kateellisia...
Niin kauan kun asuu muiden rahoilla,on muilla myös oikeus määrätä .Missä näet kateutta?
Entäs yritystuet. Pitäsikö määrätä, että osinkoja ei saa jakaa, jos saa yritystukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo aika uskomatonta että yksi huone lukitaan. Mietippä nyt omalle kohdillesi. Mutta parempi vaihtoehto tuo on varsinkin jos tulot taas nousevat jostain syystä.
No ei ole. Jaana ei maksa huoneesta vuokraa niin se ei ole hänen käytössä
Helsingissä joissain kerrostaloissa hissi on lukossa ja vain ne käyttää, jotka osallistuu hissin kustannuksiin. Osa ei osallistu eikä käytä.
Tuossakin on toisaalta se ongelma että hissi vaikuttaa asunnon arvoon, ja jos tuleva omistaja haluaa sitä käyttää, se alkuperäinen hissistä maksamaton myyjä hyötyy hissistä myös.
Vierailija kirjoitti:
50 vuotiaalla on vielä yli 15 vuotta aikaa tehdä palkkatyötä ennen eläkkeelle jääntiä. Nivelrikkoon on lääkkeitä. Ei muuta kuin töihin, joita nivelrikkoinenkin voi tehdä.
MITÄ! Kerro heti mitä lääkkeitä on nivelrikkoon? Menen heti hakemaan. JA kerro myös se puhelinnumero johon voi ilmottautua tekemään töitä joita voin nivelrikkoni kanssa tehdä. Kiitos kovasti etukäteen, pelastit elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ainakaan ole JVA:lla pulaa tarjonnasta. Löytyy monen hintaista ja kokoista kämppää joka lähtöön.
Myös yksiöitä lähelle As.- ja TT-tukinormeja.
Että mikä tässä on oikein kuvio?
Huoneiden lukitseminen muka joustona on täysin järjenvastaista puuhaa.
Sehän on tappiota vuokranantajalle, joka näkyy sitten vuokravajeena ja aiheuttaa korotuspaineen vuokriin.
Linkki, jos jotakuta kiinnostaa:
Vtut ole. Yksiöt ja pienet (lue:halvat) kaksiot on pääsääntöisesti kortilla. Vapautuu ehkä kerran vuodessa.
jepp. tämmösiin asuntoihin on aina jonot vähänkin isommissa kaupungeissa
yksityiseltä vois ehkä löytyä, mutta ne on sitten ylensä kalliimpia
Meitä asuu ihan vapaaehtoisesti kaksi ihmistä yksiössä. Pienet kulut ja ihan hyvin menee. Ei ole turhaa tavaraa. Ei ihminen niin paljoa tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo aika uskomatonta että yksi huone lukitaan. Mietippä nyt omalle kohdillesi. Mutta parempi vaihtoehto tuo on varsinkin jos tulot taas nousevat jostain syystä.
Tuon täytyy olla aprillipila. Ei voi olla totta! Seuraavaksiko naulataan ovi kiinni ja kulkea saa vain ikkunasta? Kätevää olisi myös laittaa silmälaput, joita pitäisi käyttää, ettei näe kuin pari neliötä kerrallaan. Älyttömintä, mitä sitten lastensuojelusta leikkaamisen jälkeen olen kuullut. Jotain rajaa ääliömäisyydelle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50 vuotiaalla on vielä yli 15 vuotta aikaa tehdä palkkatyötä ennen eläkkeelle jääntiä. Nivelrikkoon on lääkkeitä. Ei muuta kuin töihin, joita nivelrikkoinenkin voi tehdä.
MITÄ! Kerro heti mitä lääkkeitä on nivelrikkoon? Menen heti hakemaan. JA kerro myös se puhelinnumero johon voi ilmottautua tekemään töitä joita voin nivelrikkoni kanssa tehdä. Kiitos kovasti etukäteen, pelastit elämäni.
Kovin paljon tuntuu olevan nivelrikkoisia Suomessa. Mitähän asialle voisi tehdä? Eihän se niinkään voi olla että kaikille kustannetaan sitten lukaalit kun eivät voi tehdä töitä. -eri
Johan tuon asmistuki lumipallon on aika sulaakkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole niin kateellinen kuin suomalainen porvari. Ollaan jopa köyhille ja sairaille kateellisia...
Niin kauan kun asuu muiden rahoilla,on muilla myös oikeus määrätä .Missä näet kateutta?
Entäs yritystuet. Pitäsikö määrätä, että osinkoja ei saa jakaa, jos saa yritystukea?
tosi mies tekee itte talot ja hissit ja autot ja öljyt ja perunatkin kasvattaa. itte oon kaiken tehny mitään en oo muilta saanu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50 vuotiaalla on vielä yli 15 vuotta aikaa tehdä palkkatyötä ennen eläkkeelle jääntiä. Nivelrikkoon on lääkkeitä. Ei muuta kuin töihin, joita nivelrikkoinenkin voi tehdä.
MITÄ! Kerro heti mitä lääkkeitä on nivelrikkoon? Menen heti hakemaan. JA kerro myös se puhelinnumero johon voi ilmottautua tekemään töitä joita voin nivelrikkoni kanssa tehdä. Kiitos kovasti etukäteen, pelastit elämäni.
Kovin paljon tuntuu olevan nivelrikkoisia Suomessa. Mitähän asialle voisi tehdä? Eihän se niinkään voi olla että kaikille kustannetaan sitten lukaalit kun eivät voi tehdä töitä. -eri
eli heikkokuntoisille luoti niskaan niinkö
mitä jos se luoti niskaan laitettas ennemmin sun kaltaisille sadistipaskoille
Vierailija kirjoitti:
Meitä asuu ihan vapaaehtoisesti kaksi ihmistä yksiössä. Pienet kulut ja ihan hyvin menee. Ei ole turhaa tavaraa. Ei ihminen niin paljoa tarvitse.
Tämä on totta. Huvittaa kun muakin on säälitty, kun asuin vanhempieni kanssa kolmiossa lapsuuteni. Mä taas en ymmärtänyt mihin sitä ylimääräistä tilaa olisi tarvinnut, en ymmärrä vieläkään. Sitä ymmärrän vielä vähemmän, miksi kaikkien pitäisi saada asua isoissa asunnoissa kaupungeissa. Muuttakoot maalle tai syrjemmälle sitten jos kaipaa tilaa.
Kaksio hyvältä paikalta pitäisi kyllä olla ihmisoikeus. Ihan älytöntä ettei vaan voi maata ja elää samalla tavalla kuin 300k asunnostaan maksanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämänkö takia kaksioita on niin vaikea löytää?
"Myös JVA hyötyy joustoasumisesta. Menettely on mahdollista kohteissa, joiden kysyntä ei ole suurta."
Jos ei ole kysyntää, niin silloin hintaa on liikaa. Vuokrat alemmas. Ei huoneiden lukitus ole mikään ratkaisu, eikä se alenna talon kustannuksia.
Tässä on nyt Jyskylässä otettu joku sumea logiikka käyttöön, jota joustoksi kutsutaan.
Tarkoitus on pitää vuokratasoa korkeana tarjontaa supistamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole niin kateellinen kuin suomalainen porvari. Ollaan jopa köyhille ja sairaille kateellisia...
Niin kauan kun asuu muiden rahoilla,on muilla myös oikeus määrätä .Missä näet kateutta?
Entäs yritystuet. Pitäsikö määrätä, että osinkoja ei saa jakaa, jos saa yritystukea?
Ehdottomasti kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Meitä asuu ihan vapaaehtoisesti kaksi ihmistä yksiössä. Pienet kulut ja ihan hyvin menee. Ei ole turhaa tavaraa. Ei ihminen niin paljoa tarvitse.
Niin? Voihan sitä asua vaikka koirankopissa eikä mene rahaa lämmitykseen, sähköön tai veteenkään.
Kun kaupungin omistama vuokrakämppä joka ei kelpaa kenellekään mutta silti on niin kallis että ylittää kelanormit, että tehdään tällaisiä pelletemppuja, niin jossain on vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmettelen, miksi vuokrayhtiö on suostunut tuohon. Varmaan olisi löytynyt vuokralainen, joka pystyy maksamaan koko asunnon vuokran.😅
Juuri siksi ettei löydy ja vuokralainen on ollut hyvä vuokralainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
50 vuotiaalla on vielä yli 15 vuotta aikaa tehdä palkkatyötä ennen eläkkeelle jääntiä. Nivelrikkoon on lääkkeitä. Ei muuta kuin töihin, joita nivelrikkoinenkin voi tehdä.
MITÄ! Kerro heti mitä lääkkeitä on nivelrikkoon? Menen heti hakemaan. JA kerro myös se puhelinnumero johon voi ilmottautua tekemään töitä joita voin nivelrikkoni kanssa tehdä. Kiitos kovasti etukäteen, pelastit elämäni.
Kovin paljon tuntuu olevan nivelrikkoisia Suomessa. Mitähän asialle voisi tehdä? Eihän se niinkään voi olla että kaikille kustannetaan sitten lukaalit kun eivät voi tehdä töitä. -eri
eli heikkokuntoisille luoti niskaan niinkö
mitä jos se luoti niskaan laitettas ennemmin sun kaltaisille sadi
Onko yksiössä asuminen niin tuskallista? Eli jos ei saa asua isossa asunnossa, se vastaa niskalaukausta ja tekee minusta sadistipaskan?
Helsingissä joissain kerrostaloissa hissi on lukossa ja vain ne käyttää, jotka osallistuu hissin kustannuksiin. Osa ei osallistu eikä käytä.