Miksi on hyväksyttävää, että lapsi itkee joka yö kerrostalossa, mutta
kun toisen naapurin koira haukkuu tai ulvahtaa muutaman kerran, niin siitä heti tehdään valitus? Olen nyt viimeisen kolmen kk ajan herännyt lähes joka yö yläkerran lapsen itkuhuutoon. Kävin kysymässä, onko kaikki hyvin ja totesin sen olevan hiukan häiritsevää. Vastauksena oli yölliset kauhukohtaukset, ja kiinteistöltä, että kuluu elämisen ääniin, eikä siitä voi oikein valittaa.
Toisen naapurin koira alkoi kärsiä eroahdistuksesta, kun toinen henkilö muutti pois, ja on nyt muutaman kerran ulvahdellut. Siitä tuli heti heippalappua ilmoitustaululle ja kyseiselle naapurille kiinteistöltä palautetta, että eläin ei saa aiheuttaa häiriötä talon asukkaille.
Mikä näissä tapauksissa on oikeasti niin erilaista?
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin, miksi niille lapsiperheille ei ole olemassa kerrostaloja, joissa asuisivat vain lapsiperheet. Saisi muut ihmiset olla rauhassa. Minua ei koiran haukunta haittaa. Ja sit kerrostaloja, jotka olisi vain lapsettomille. Kaikilla olisi helpompaa.
Olisi. Samoin, että olisi vain tupakoivien taloja. Siellä voisivat rauhassa savustaa niin paljon kuin sielu sietää, eikä haittaisi ketään
Kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt lasun vastaavanlaisessa tapauksessa, nimettömänä. Hyvin nopeasti loppui itku.
Olen pyytänyt päiväkodin henkilökuntaa tekemään lapsestani lasun. Ei sieltä mitään apuja saanut. Tuli itku.
Kenelle tuli itku? Sossulle vai?
Vierailija kirjoitti:
Koirasta ei kasva verojen maksajaa.
Eikä Jammu Siltavuorta.
Sairas aloitus.
Jos aloittaja ei ymmärrä eroa koiran ja ihmislapsen välillä, niin...
Mutta provohan tämä oli.👹
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirasta ei kasva verojen maksajaa.
Eikä Jammu Siltavuorta.
Siltavuorta ei voitu Suomessa lopettaa.
HauHau vaan teille koiravihaajahulluille taas 🐶
Mä ja koirani kuittaillaan yhdessä teille: HauHau 🐶🐾🥰
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin, miksi niille lapsiperheille ei ole olemassa kerrostaloja, joissa asuisivat vain lapsiperheet. Saisi muut ihmiset olla rauhassa. Minua ei koiran haukunta haittaa. Ja sit kerrostaloja, jotka olisi vain lapsettomille. Kaikilla olisi helpompaa.
Myös oma kerrostalo tupakoitsijoille, kiitos.
Pari haukahdusta ja ulvahdusta kuuluu elämisen ääniin. Tuntikausien ei.
Jos sitä ei kestänyt edes 5 minuuttia. Koirasta on valitettu aiheettomasti. Yleensä eroahdistus ei ilmene parilla haukulla ja parilla ulvonnalla. Vaan pidempikestoisena.
Vierailija kirjoitti:
Sairas aloitus.
Jos aloittaja ei ymmärrä eroa koiran ja ihmislapsen välillä, niin...
Mutta provohan tämä oli.👹
Ei ollut provo. Ja mikä tekee aloituksesta sairaan? Pointtina on meteli ja se, miksi toinen meteli on hyväksyttävämpää kuin toinen.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin, miksi niille lapsiperheille ei ole olemassa kerrostaloja, joissa asuisivat vain lapsiperheet. Saisi muut ihmiset olla rauhassa. Minua ei koiran haukunta haittaa. Ja sit kerrostaloja, jotka olisi vain lapsettomille. Kaikilla olisi helpompaa.
Olen miettinyt ihan samaa. Näiltä ei pääse pakoon edes muuttamalla taloon, jossa on pelkkiä yksiöitä ja kaksioita, pieniinkin asuntoihin mahtuu hyvin lapsi tai parikin. Ei ole reilua, että muut joutuvat muuttamaan näiden ulinan ja töminän takia muualle.
Yleensä rakennuttajat haluavat rakentaa eri kokoisia asuntoja samaan taloon, taisi ainakin jossain vaiheessa olla kaavoituksessakin että eri kokoisia asuntoja piti olla tietty määrä. Muutenkin asuinalueiden eriytymistä ei perinteisesti ole pidetty kovin positiivisena asiana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirasta ei kasva verojen maksajaa.
Eikä Jammu Siltavuorta.
Siltavuorta ei voitu Suomessa lopettaa.
Eristettiin pois normaaleista ihmisisä. sama loppu tulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen on ihmislapsi. Toinen on eläin. Eläimestä voi luopua, lapsesta ei. Ihminen on arvokkaampi kuin koira.
No voisi tuollaiset häiriköivät penikat heittää mäkeen kerrostalosta.
Hae apua. Vaikka trollaisit, tämä on silti sairasta.
Lapsiperheen ei ole mikään pakko asua kerrostalossa, joten tuossa kommentissa ei ole mitään sairasta.
Lasten heittäminen yhtään minnekään on sairasta. Tuolla mainittiin järvi ja merikin. Oikeasti nyt ryhdistäytykää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin, miksi niille lapsiperheille ei ole olemassa kerrostaloja, joissa asuisivat vain lapsiperheet. Saisi muut ihmiset olla rauhassa. Minua ei koiran haukunta haittaa. Ja sit kerrostaloja, jotka olisi vain lapsettomille. Kaikilla olisi helpompaa.
Olisi. Samoin, että olisi vain tupakoivien taloja. Siellä voisivat rauhassa savustaa niin paljon kuin sielu sietää, eikä haittaisi ketään
Uudet talot taitavat lähes aina olla savuttomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin, miksi niille lapsiperheille ei ole olemassa kerrostaloja, joissa asuisivat vain lapsiperheet. Saisi muut ihmiset olla rauhassa. Minua ei koiran haukunta haittaa. Ja sit kerrostaloja, jotka olisi vain lapsettomille. Kaikilla olisi helpompaa.
Olisi. Samoin, että olisi vain tupakoivien taloja. Siellä voisivat rauhassa savustaa niin paljon kuin sielu sietää, eikä haittaisi ketään
Kyllä!
Jep. Näihin vielä sellainen ilmanvaihto, että savu jää huoneiston sisälle pyörimään eikä kulkeudu ulkoilmaan muiden hengitettäväksi. Saisivat tervakeuhkot rauhassa tukehtua paskaansa.
Vierailija kirjoitti:
Pari haukahdusta ja ulvahdusta kuuluu elämisen ääniin. Tuntikausien ei.
Jos sitä ei kestänyt edes 5 minuuttia. Koirasta on valitettu aiheettomasti. Yleensä eroahdistus ei ilmene parilla haukulla ja parilla ulvonnalla. Vaan pidempikestoisena.
Kyllä mun entisessä asunnossa kuului vauvan ulinaa aamusta iltaan lähes tauotta.
Ihmislapsi kasvaa ja kehittyy ja itkut jäävät pois. Koira, jolla on tapana haukahdella ja ulvahdella tekee sitä koko ikänsä. Meillä on koira, jonka kanssa ei voisi asua kerrostalossa.

Lasun paikka.

Kusipeltiä postilaatikosta tuossa tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmislapsi kasvaa ja kehittyy ja itkut jäävät pois. Koira, jolla on tapana haukahdella ja ulvahdella tekee sitä koko ikänsä. Meillä on koira, jonka kanssa ei voisi asua kerrostalossa.
Hienoa, että löytyy vielä järki-ihmisiä, jotka ymmärtää realiteetit ja valitsee asumismuotonsa niin että häiritsee muita mahdollisimman vähän.
Koira on lemmikki.
Ihminen on ihminen.
Oliko muita typeriä kysymyksiä?