Ei voi mennä niin, että lapsettomat mahdollistavat lapsia hankkivien lomat suosittuihin loma-aikoihin
Mielestäni käytäntö on syrjivä. Olen alkanut töitä hakiessani selvittämään etukäteen, että jos työpaikalla työskentelee lapsia saaneita henkilöitä, en hae edes sellaiseen työpaikkaan. Teen keikkatyötä, joten kenenkään on turha alkaa marisemaan, että menetän työni. Sen päätän minä! Soisin tämän muillekin ihmisille, toki kaikille se ei ole mahdollista.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/8397758
Kommentit (956)
Mistä tulee oletus, että lapseton matkustaa lomallaan, kun aina vedotaan matkojen ja majoitusten hintaan?
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan ollut työpaikassa jossa on kiertävät lomat. Eli aina olen saanut tapella lapsellisten kanssa lomista. Nuorempana rivityöntekijänä v'tutti olla aina se joka joustaa ja on töissä parhaimpaan kesäaikaan. Lopulta se kuitenkin osoittautui hyväksi asiaksi koska opin paljon sillä että tuurasin kaikkia muita. Tuurasin kesällä jopa johtaja -tasoisia henkilöitä ja olin todella hyvin perillä firman asioista, jopa niin hyvin että olen itsekin nyt edennyt johtajaksi asti. Enää ei tarvitse sopia lomista kenenkään kanssa vaan voin lähteä miehen kanssa mökille heinäkuuksi välittämättä tuon taivaallista lapsellisten tai lapsenlapsellisten kitinästä.
Kivaa, että elämä on nyt noin mallillaan. Aurinkoisia taivaallisia heinäkuita!
Kiertävä lomasysteemi on reiluin.
Mutta kyllä ymmärrän senkin, ettei isät ja äidit halua pitää lomiaan touko- ja syyskuussa kun lapset ovat koulussa.
Lapsettomille taas ei-sesonkikuukaudet ovat parhaita matkustamiseen. Matkat halvempia, ei ruuhkaa, ei huutavia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tulee oletus, että lapseton matkustaa lomallaan, kun aina vedotaan matkojen ja majoitusten hintaan?
Ilmeisesti monella on tarpeen lähteä aina pois kuin mahdollista. Minusta Suomessa on niin paljon tekemistä hyvien säiden aikaan, ettei ole tarpeen lähteä minnekään.
Lapsettomat parit myös maksavat lapsellisten kuluja ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kesäloman heinäkuussa ymmärrän, mutta käsittämätön tämä ajatus ottaa hiihtoloma koulujen hiihtoloman aikaan. Oletan siis, että esim. puolison ei ole pakko ottaa silloin tmv. Miksi ihmeessä? Kiusatakseen lapsellisia?
Yleisesti kannatan esim. hiihtoloman antamista koulujen loma-aikaan ensi sijaisesti niille, joilla on kouluikäisiä lapsia. Meillä on lapsista pula ja asenteissa todella paljon korjattavaa siinä, että lapsiperheitä ja lapsia arvostettaisiin. Jos tuo aiheuttaa kateutta, niin kannattaa sitten tehdä niitä lapsia itsekin. Lapsia näes kaivataan lisää. Ovat arvokkainta tälle yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle.
Ja omat lapset on jo isoja. Omassa työssäni saatiin kaikki ottaa lomat niin kuin haluttiin ja ei ne lapsettomat tai isojen lasten vanhemmat niin olisi välittäneetkään lomailla juuri koulujen hiihtoloman aikaan. Tietenkään 21 ja 24 -vuotiaiden vanhempana ei tulisi mieleenkään olla tappelemassa joltain kouluikäisen
Nykyään vanhemmat pyytää lapsilleen viikon tai kaksi vapaata koulusta, jos lomat ei sovi kohdakkain. Siis jos lähtevät perheenä ulkomaille. Silloin lapsi voi olla hiihtolomakautena kolmekin viikkoa pois koulusta, kun kotosalla vietetty lomaviikko lasketaan. En suosittele matkavapaita ysin kevätlukukaudelle, jos nuoren on tarkoitus esim. korottaa numeroita. Jos kaikki on tukevalla pohjalla ja näytöt jo riittää, sitten kyllä. t. yläkoulun ope
Vierailija kirjoitti:
Mistä tulee oletus, että lapseton matkustaa lomallaan, kun aina vedotaan matkojen ja majoitusten hintaan?
Minä ainakin matkustaisin jos loma osuisi touko- tai syyskuulle.
Vierailija kirjoitti:
Mutta eikös lapsettomana ole mukavampi lomailla silloin, kun joka paikassa ei ole kiljuvia kakaroita? Matkat ja hotellit on halvempia kuin sesonkina ja kohteissa on tilaa
Valitettavasti jotkut turistikohteet ovat kiinni sesongin ulkopuolella. Etelässä joissain kaupungeissa saattaa olla hotelleja ja liikkeitä kiinni sesongin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
.Lapsettomille taas ei-sesonkikuukaudet ovat parhaita matkustamiseen. Matkat halvempia, ei ruuhkaa, ei huutavia lapsia.
Ei lasten määrä ole ainoa ihmistä määrittelevä tekijä, juuri tämä oletus tässä kyrsii. Säät ovat samat, oli lapsia tai ei. Tapahtumat järjestetään silloin kun järjestetään. Kaikki eivät halua kesällä matkustaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiertävä lomasysteemi on reiluin.
Mutta kyllä ymmärrän senkin, ettei isät ja äidit halua pitää lomiaan touko- ja syyskuussa kun lapset ovat koulussa.Lapsettomille taas ei-sesonkikuukaudet ovat parhaita matkustamiseen. Matkat halvempia, ei ruuhkaa, ei huutavia lapsia.
Pidä sinä lomasi toukokuussa räntäsateessa. Onpa ihana kesä!
Vierailija kirjoitti:
Mutta eikös lapsettomana ole mukavampi lomailla silloin, kun joka paikassa ei ole kiljuvia kakaroita? Matkat ja hotellit on halvempia kuin sesonkina ja kohteissa on tilaa
Miksi aina pitäisi lähteä lomalla johonkin? Minä haluan viettää kesälomani Suomessa silloin kun täälläkin voi nauttia kesän parhaista hetkistä. Eivät kiljuvat kakarat yleensä pääse esimerkiksi keikoille ja festareille ja harvoin niitä on myöskään pilvin pimein rannoilla, joihin päästäkseen tarvitsee auton. Talviloma sitten on asia erikseen, sen pidän aina kun koululaisten lomat ovat menneet. Ihmeellinen yleistys myös tuo, että lapseton ei haluaisi lapsia lähelleen, monella kun on läheisiä lapsia, joita otetaan kyläilemään tai lähdetään yhdessä reissuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesäloman heinäkuussa ymmärrän, mutta käsittämätön tämä ajatus ottaa hiihtoloma koulujen hiihtoloman aikaan. Oletan siis, että esim. puolison ei ole pakko ottaa silloin tmv. Miksi ihmeessä? Kiusatakseen lapsellisia?
Yleisesti kannatan esim. hiihtoloman antamista koulujen loma-aikaan ensi sijaisesti niille, joilla on kouluikäisiä lapsia. Meillä on lapsista pula ja asenteissa todella paljon korjattavaa siinä, että lapsiperheitä ja lapsia arvostettaisiin. Jos tuo aiheuttaa kateutta, niin kannattaa sitten tehdä niitä lapsia itsekin. Lapsia näes kaivataan lisää. Ovat arvokkainta tälle yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle.
Ja omat lapset on jo isoja. Omassa työssäni saatiin kaikki ottaa lomat niin kuin haluttiin ja ei ne lapsettomat tai isojen lasten vanhemmat niin olisi välittäneetkään lomailla juuri koulujen hiihtoloman aikaan. Tietenkään 21 ja 24 -vuotiaiden
Riippuu lapsesta. Mulla numerot nousi ja hyvinvointi lisääntyi aina kun sai opiskella itsenäisesti. Olisi ollut ihana breikki päästä pois laitoksesta muutamaksi viikoksi nimenomaan ysillä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat parit myös maksavat lapsellisten kuluja ja paljon.
Ai, kuinka kiva! Miten tämä toimii? Jos laitan tilinumeroni, niin siirrätkö sinne rahaa? Vai lähetänkö esim. laskuja sulle vaikka sähköpostiin?
Jos Suomen kansan ei haluta kuolevan sukupuuttoon, niin työ - ja perhe-elämän yhdistämistä pitäisi helpottaa. Lakiin voisi kirjata, että lapsiperheiden vanhempien kuuluu saada koulujen loma-ajoille lomat.
Ei ole syrjintää, vaan erilaisten elämäntilanteiden huomiointia.
Hankipa lapsi tai kaksi niin sitten voit itse ottaa ne parhaat loma-ajat 😉
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tulee oletus, että lapseton matkustaa lomallaan, kun aina vedotaan matkojen ja majoitusten hintaan?
Minä ainakin matkustaisin jos loma osuisi touko- tai syyskuulle.
Mutta jos ei halua matkustaa? Moni olisi mieluummin ihan vaan töissä kuin lomalla toukokuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tulee oletus, että lapseton matkustaa lomallaan, kun aina vedotaan matkojen ja majoitusten hintaan?
Minä ainakin matkustaisin jos loma osuisi touko- tai syyskuulle.
Ehkä minäkin, mutta silloin kun loma osuu kesäkuukausille, niin en taatusti matkusta kuin mökille.
Niin ja mikseivät työnantajat palkkaa sijaisia kesälomien ajaksi? Pääsisi lapsettomat myös paremmin lomalle.
Ei voi mennä niin että lapsettomat lokkeilevat yhteiskunnassa niin etteivät kasvata yhtään varonmaksajaa.
Missä kukaan puhui hyväpalkkaisesta työstä? Voihan sitä olla varaa palkattomaan lomaan jos on lapseton ja kuluttaa muuten pienesti.