Ei voi mennä niin, että lapsettomat mahdollistavat lapsia hankkivien lomat suosittuihin loma-aikoihin
Mielestäni käytäntö on syrjivä. Olen alkanut töitä hakiessani selvittämään etukäteen, että jos työpaikalla työskentelee lapsia saaneita henkilöitä, en hae edes sellaiseen työpaikkaan. Teen keikkatyötä, joten kenenkään on turha alkaa marisemaan, että menetän työni. Sen päätän minä! Soisin tämän muillekin ihmisille, toki kaikille se ei ole mahdollista.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/8397758
Kommentit (956)
Elokuussa koulujen alettua sulkeutuu suuri osa kesäpaikoista Suomessa ja Euroopassa todellinen tungos muiden lomaillessa silloin. Samoin eteläinen Eurooppa on jo tulikuuma pätsi kyseiseen aikaan. Suomen kesätapahtumat keskittyvät lähes täysin koulujen loma-aikaan ja vaikka lomalaisia on vielä paljon niin eurot eivät kelpaa. Sitten ihmetellään mikseivät kotimaassa lomailla enempää elokuussa. Elokuussa Irlantiin ja Skotlantiin. Viimeksi elokuun loman aikaan olimme Portugalissa ja Espanjassa mutta nyt ei enää viitsi sinne mennä koska koetaan lämpötilat liiallisiksi. Mieluummin noin +20 astetta ja vaikka joka päivä vesisadetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee, että lapselliset valitsee lomikseen koulujen loma-ajat. Tosin työelämässä se ei saisi olla peruste antaa jollekin aina loma samaan aikaan, jos joku muukin sen lomansa siihen jonain vuonna haluaa. Lomien kierto on reiluinta, jos ei keskenään haluta/voida sopia aikoja, jotka on kaikille ok.
No näinhän se ei mene. Tai toki jos kesälomaa pitää, niin se tulee melkein pakolla koulujen loma-aikaan, koska kouluista ollaan lomalla parisen kuukautta. Kuka normaali työssäkäyvä voi valita lomikseen koulujen loma-ajat? sehän vaatii yli 10 viikkoa lomaa vuodessa, ja yleensä lomia on käytössä suunnilleen puolet tuosta.
Vain julkisella sektorilla lomaa on 38 arkipäivää ma-pe
Ja sielläkin vain jos vuosilomaa kerryttävää palvelusaikaa kertynyt yli 15 vuotta. Muuten 30 tai ensimmäisen vuoden virkailijalla 22.
Vierailija kirjoitti:
Elokuussa koulujen alettua sulkeutuu suuri osa kesäpaikoista Suomessa ja Euroopassa todellinen tungos muiden lomaillessa silloin. Samoin eteläinen Eurooppa on jo tulikuuma pätsi kyseiseen aikaan. Suomen kesätapahtumat keskittyvät lähes täysin koulujen loma-aikaan ja vaikka lomalaisia on vielä paljon niin eurot eivät kelpaa. Sitten ihmetellään mikseivät kotimaassa lomailla enempää elokuussa. Elokuussa Irlantiin ja Skotlantiin. Viimeksi elokuun loman aikaan olimme Portugalissa ja Espanjassa mutta nyt ei enää viitsi sinne mennä koska koetaan lämpötilat liiallisiksi. Mieluummin noin +20 astetta ja vaikka joka päivä vesisadetta.
Elokuussa mökillä on ihan parasta! Lämpimät pimeät illat, ei enää hyttysiä, uimavesi on lämmintä.
Itsekästä on myöskin se että jos lapseton ottaa automaationa joka vuosi sen elokuun loma-ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se menee, että lapselliset valitsee lomikseen koulujen loma-ajat. Tosin työelämässä se ei saisi olla peruste antaa jollekin aina loma samaan aikaan, jos joku muukin sen lomansa siihen jonain vuonna haluaa. Lomien kierto on reiluinta, jos ei keskenään haluta/voida sopia aikoja, jotka on kaikille ok.
Miksi se viikko 8 pks on juuri oikea aika lapsettoman lomalle?Itse en koskaan pidä kyseisellä viikolla talvilomaa.
Tapahtumat? Sukulaislasten lomat?
Jos ne sukulaiset ei saa sitä lomaa tolle viikolle, et sinäkään siitä heidän kanssaan voi nauttia vaan ne lapset on leirillä tms. Tapahtumiin pääset kyllä vaikka sulla olisi loma
Miten niiden vanhempien lomat liittyy mihinkään?
Ja jos talvivaellus järjestetään sillä viikolla niin en voi vaatia sitä jollain toisella viikolla. Aivan varmasti yritän hakea lomaa sille viikolle. Jos sitä ei saa niin sitten ei saa, mutta sun kysymys liittyi siihen että miksi edes hakea. Ihmiset hakee lomaa silloin kun on tarve.
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä on myöskin se että jos lapseton ottaa automaationa joka vuosi sen elokuun loma-ajaksi.
Millois sitä sitten saa olla lomilla?
No voit toki vaatia työnantajaa kierrättämään lomakuukausia. Muista sitten, että jos hankit lapsia, niin tämä käytäntö koskee sinuakin.
Aiemmin oli reilu epävirallinen sopimus, että lapsettomat eivät lomailleet heinäkuussa ja perheelliset lomailivat. Kun perheellisten lapset aikuistuivat, niin he lopettivat heinäkuussa lomailun, jolloin lapsettomat olivat hankkineet lapsia ja he pääsivät heinäkuussa lomalle.
Nykyään ei enää osata sopia tällaista ja se on sääli.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni ovat nyt kesätyöikäisiä, ja mahdollistavat kesätyöpaikoissaan omalla työpanoksellaan kesälomat vakituiselle henkilökunnalle.
Vela, milloin sinun lapsesi mahdollistaa muille loman?
Työpaikka on suljettu lomieni ajan. Aina.
Vierailija kirjoitti:
No voit toki vaatia työnantajaa kierrättämään lomakuukausia. Muista sitten, että jos hankit lapsia, niin tämä käytäntö koskee sinuakin.
Aiemmin oli reilu epävirallinen sopimus, että lapsettomat eivät lomailleet heinäkuussa ja perheelliset lomailivat. Kun perheellisten lapset aikuistuivat, niin he lopettivat heinäkuussa lomailun, jolloin lapsettomat olivat hankkineet lapsia ja he pääsivät heinäkuussa lomalle.
Nykyään ei enää osata sopia tällaista ja se on sääli.
Meinaat että ihmiset hankkivat kullakin työpaikalla lapsia 18 vuoden syklissä? Kuulostaa joltain neukkulan suunnitelmataloudelta.
Lomien kiertäminen ei ole ongelma, jos sen voi ennustaa vuosia etukäteen.
Lapseni ovat syntyneet vuosina 80-90. Olin töissä yliopistollisessa sairaalassa. Lomat oli pidettävä toukokuun-syyskuun välisenä aikana. Se lomavuoro sattui siis myös muulloinkin kuin heinäkuussa, kun kierto oli mikä oli. Jokainen työntekijä tiesi siis vuosiksi eteenpäin, että tänä vuonna on mun lomani toukokuussa jne. Ei siinä lapsilla ollut merkitystä. Jotkut lapsettomat saattoivat hyvyyttään vaihtaa hiihtolomaviikon lapsellisen kanssa, siten että lapsellinen saattoi olla lomalla koulujen hiihtolomaviikolla. Lienee lapsettomalla sama saako sen viikon 10 vaiko 11 tai 9 talvilomaviikoksi. Kaikki sujui hyvin eikä mitään kateutta ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä on myöskin se että jos lapseton ottaa automaationa joka vuosi sen elokuun loma-ajaksi.
Millois sitä sitten saa olla lomilla?
Tietysti välillä myös heinäkuussa tai minä muuna kuukautena tahansa aivan kuten lapselliset. Eivät lapset tai lapsettomuus ole mikään syy ottaa aina samaan aikaan lomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voit toki vaatia työnantajaa kierrättämään lomakuukausia. Muista sitten, että jos hankit lapsia, niin tämä käytäntö koskee sinuakin.
Aiemmin oli reilu epävirallinen sopimus, että lapsettomat eivät lomailleet heinäkuussa ja perheelliset lomailivat. Kun perheellisten lapset aikuistuivat, niin he lopettivat heinäkuussa lomailun, jolloin lapsettomat olivat hankkineet lapsia ja he pääsivät heinäkuussa lomalle.
Nykyään ei enää osata sopia tällaista ja se on sääli.
Meinaat että ihmiset hankkivat kullakin työpaikalla lapsia 18 vuoden syklissä? Kuulostaa joltain neukkulan suunnitelmataloudelta.
Lomien kiertäminen ei ole ongelma, jos sen voi ennustaa vuosia etukäteen.
Et ilmeisesti osaa laskea. No ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä kukaan lapseton edes haluaisi lomailla samaan aikaan lapsiperheiden kanssa? Itse välttelen aina, kaikki paikat tukossa kiljuvia lapsia ja hinnat tapissa. Muutenkin elokuu on paras kesälomakuukausi, talviloman tykkään pitää maaliskuun lopulla/huhtikuussa.
Nyt kun meillä on lapset maailmalla niin tosiaan lomaillaan mieluummin huhti-toukokuussa (ulkomailla) ja/tai elokuussa (Suomessa). Ainoastaan kun matkustamme lasten ja/tai lastenlasten kanssa niin täytyy mennä koulujen lomien mukaan.
On se vaikeeta.. Työttömän elämä paljon helpompaa kun ei tartte tuommoisista asioista menettää yöuniaan. :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voit toki vaatia työnantajaa kierrättämään lomakuukausia. Muista sitten, että jos hankit lapsia, niin tämä käytäntö koskee sinuakin.
Aiemmin oli reilu epävirallinen sopimus, että lapsettomat eivät lomailleet heinäkuussa ja perheelliset lomailivat. Kun perheellisten lapset aikuistuivat, niin he lopettivat heinäkuussa lomailun, jolloin lapsettomat olivat hankkineet lapsia ja he pääsivät heinäkuussa lomalle.
Nykyään ei enää osata sopia tällaista ja se on sääli.
Meinaat että ihmiset hankkivat kullakin työpaikalla lapsia 18 vuoden syklissä? Kuulostaa joltain neukkulan suunnitelmataloudelta.
Lomien kiertäminen ei ole ongelma, jos sen voi ennustaa vuosia etukäteen.
Et ilmeisesti osaa laskea. No ei voi mitään.
Kun perheellisten lapset aikuistuivat, niin he lopettivat heinäkuussa lomailun, jolloin lapsettomat olivat hankkineet lapsia ja he pääsivät heinäkuussa lomalle.
Yleensä lapsi muuttuu aikuiseksi täytettyään 18, mutta kerro toki milloin se sun mukaan on. 25?
Näin yrittäjän silmin luettuna tää ketju on absurdi.
Jos joku maksaisi minulle lomailusta palkkaa, niin minulle olisi ihan sama, milloin loma olisi. Olisi vaikka marraskuu!
Minulla on lapsia ja hengissä ollaan kaikki, vaikka ei ikinä olla kuukauden lomaa pystytty yhdessä viettämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä on myöskin se että jos lapseton ottaa automaationa joka vuosi sen elokuun loma-ajaksi.
Millois sitä sitten saa olla lomilla?
Lomakausi on toukokuu-syyskuu. Juu ei aina satu ne heinäkuun helteet, mutta isoissa työpaikoissa on vuoroteltava, jos koko lafkaa ei laiteta kiinni. Vuorottelu on sama oliko lapsia vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voit toki vaatia työnantajaa kierrättämään lomakuukausia. Muista sitten, että jos hankit lapsia, niin tämä käytäntö koskee sinuakin.
Aiemmin oli reilu epävirallinen sopimus, että lapsettomat eivät lomailleet heinäkuussa ja perheelliset lomailivat. Kun perheellisten lapset aikuistuivat, niin he lopettivat heinäkuussa lomailun, jolloin lapsettomat olivat hankkineet lapsia ja he pääsivät heinäkuussa lomalle.
Nykyään ei enää osata sopia tällaista ja se on sääli.
Meinaat että ihmiset hankkivat kullakin työpaikalla lapsia 18 vuoden syklissä? Kuulostaa joltain neukkulan suunnitelmataloudelta.
Lomien kiertäminen ei ole ongelma, jos sen voi ennustaa vuosia etukäteen.
Et ilmeisesti os
Jollakin on päiväkoti-ikäisiä lapsia, jollakin peruskouluikäisiä, jollakin lukiolaisia. En käsitä, mistä kuvittelet jotain 18 vuoden sykliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voit toki vaatia työnantajaa kierrättämään lomakuukausia. Muista sitten, että jos hankit lapsia, niin tämä käytäntö koskee sinuakin.
Aiemmin oli reilu epävirallinen sopimus, että lapsettomat eivät lomailleet heinäkuussa ja perheelliset lomailivat. Kun perheellisten lapset aikuistuivat, niin he lopettivat heinäkuussa lomailun, jolloin lapsettomat olivat hankkineet lapsia ja he pääsivät heinäkuussa lomalle.
Nykyään ei enää osata sopia tällaista ja se on sääli.
Meinaat että ihmiset hankkivat kullakin työpaikalla lapsia 18 vuoden syklissä? Kuulostaa joltain neukkulan suunnitelmataloudelta.
Lomien kiertäminen ei ole ongelma, jos sen voi ennustaa vuosia etukäteen.
Aiemmin suuri osa työntekijöistä oli jopa vuosikymmeniä samassa työpaikassa. Lisäksi aiemmin työpaikkaan tulevat ottivat nöyrästi ne kaikkein huonoimmat lomat esimerkiksi vuodesta toiseen ennen kuin nousivat arvoasteikossa. Nykyään työpaikat vaihtuvat nopeammin eivätkä tulokkaat ole enää yhtä tyhmänkin nöyriä. Aikoinaan oli itsestään selvää että uusimmat tulokkaat olivat kaikki paikalliset kesätapahtumat työvuoroissa ja juuri illassa ja yössä. Nyt pitävät itsestään selvänä että heille kuuluu myös silloin vähintään vapaita jos eivät lomaa saa. Ehdottomasti muutos parempaan vaikken enää itse nuorinta ikäluokkaa olekaan. Järkyttävin kyykyttäminen jäänyt taakse.
Sä kysyit, miksi. Mä vastasin siihen. Ei ihmisillä ole mitään velvollisuutta olla hakematta lomaa noille ajoille, jos sitä haluavat. Ja miten jollekin talvivaellukselle esimerkiksi pääsee jos on töissä? Ei sukulaislasten tarvitse hakea lomaa, saavat sitä koulusta pyytämättä.
Niin ne lapset on lomalla, ihan samalla tavalla vanhemmat sen hakee kuin sinäkin. Säkö et voi mennä talvivaellukselle kuin vkolla 8?