Minkä ikäisenä on ensimmäinen muistosi lapsuudesta?

Vierailija kirjoitti:

1v 9 kk

Kilpaile vaikka peilikuvasi kanssa.

3,5 v lähtien muistanut erityisiä tapahtumia ja omia tekoja. Olen nyt eläkkeellä.

Muistan kun olin 2 v ja 3 kk. Heräsin yöllä pinnasängystäni ja kierin omassa virtsassani siihen asti, kun isovanhemmat tulivat lopulta pelastamaan. Äidin isä ei elänyt sen jälkeen enää kauaa ja tuo on viimeisiä ja myös ainoita muistikuvia hänestä.

Joku välähdys ihan taaperoiästä. Ennen kuin olen oppinut kävelemään. En tiedä onko tuo muisto vai jokin harha. Ekat koherentit muistot jostain 3 ikävuoden tienoilta.

Ei sitä kukaan usko kuitenkaan. Muistan kun äiti istuessaan piteli minua sylissään niin että olin selälläni ja pääni lepäsi hänen käsissään. Myöhemmin näin hänen pitävän samalla tavalla kissaa ja sanoin, että noin pitelit minuakin ja että mun täytyi olla silloin tosi pieni. Siitä ei ole valokuvaa. Mutta äiti ihmetteli, miten voit muistaa sen. En tiedä, minkä ikäinen olin.

Heti kun synnyin. Ajatus oli että kun tänne syntyy on tehnyt jotain pahaa taivaassa , että tämä on rangaistus. Ja etten halua syntyä pahaan maailmaan.  Elikkä omasta halusta me emme tänne tule.  Ja muistoja on kun mummu häärii vaunujen kanssa ja pakkasella nukun terassilla kuin muutakin. Vauvat nukutettiin ulkona kerran päivässä jostain syystä myös pakkasella että saa raitista ilmaa. Hyvin muistoissa on. Ja ne kertomukset kun venäläiset varasti lasten kenkiä lasten piti olla paljain jaloin ulkona kylmässä. Nytkin varastavat niitä myyntiin kirppikselle. 

Oli keväinen talvi. Pihalla oli vielä lunta ja vesi virtasi pieninä puroina. Minulla oli punaiset kumipintaiset pitkävartiset kintaat. Otin lunta maasta ja yritin sitä muotoilla ja puristaa kuin olin isän nähnyt tekevän. Eihän siitä mitään tullut lumi karkasi pois liukkaista ja kosteista kintaista. En osaa arvioida ikääni tuossa. 

Vierailija kirjoitti:

2,5 -vuotiaana ja vähän alle kolmevuotiaana. Varhaisimmat muistot ovat ajalta, jolloin opin puhumaan.

Muutimme uuteen kotiin juuri ennen kolmevuotissynttäreitä. Muistan joitain tapahtumia entisestä kodista sekä uuden asunnon etsimisestä, joka oli valtavan jännittävää. Muistan tapahtumia puistotädiltä, jossa olin muuttoon asti. Muistan myös, miten oli ärsyttävää jos aikuinen ei ymmärtänyt puhettani.

Teimme isän kanssa lumiukkoa vanhan kodin pihalla. Äiti oli ikkunassa, hänellä oli varmaan tuuletusikkuna auki. Isä huusi äidille, että tämä heittäisi lumilapion. Äiti heitti minun pienen lumilapioni ensimmäisen kerroksen ikkunasta hankeen. Olin innoissani, se oli jännintä mitä koko elämässä ikinä oli tapahtunut! Tämä hurja juttu, maailman järkevin äiti viskomassa äkkiä hymyhuulin tavaroita ikkunasta pihalle, on jäänyt mieleen. Olin aika hiljakkoin varmaan itse päässyt kärryille, ettei tavaroita saa heitellä. 

2- tai 3-vuotiaana, söin ensimmäistä kertaa mustikoita ja ihmettelin niitä.

Ehkä neljä-viisivuotiaana.katsottiin  mustavalkoisesta televisiosta jotain lännen elokuvaa.siinä sheriffi ampui roiston.joku sanoi että roisto kuoli.minä siihen sanoin että on hyvä että vain elokuvissa kuollaan.siihen joku sanoi että kaikki ihmiset kuolevat.se tieto järkytti minua enemmän kuin mikään muu.voisi sanoa että siihen loppui minun viaton lapsuus.

Mulla on muutamia muistoja siitä, kun olin noin 3-vuotias. Nämä muistot eivät liity ainakaan valokuviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vain muistan välähdyksiä ja juurikin tuon laivan kannella kävelyn ja pelon. Muuta en matkasta muista. Matka oli kesällä, ja syksyllä täytin 3-vuotta. -ap

Et muista. Ja 3 vuotta kirjoitetaan ilman väliviivaa.

Tuossa sinä olet oikeassa vain väliviiva-asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, 2 vuotiaana ei synny muistoja

Kyllä voi syntyä.

Muistan, kun olin isän ja alakouluikäisten serkkujeni kanssa kävelyllä ja otti päähän, kun olin heitä hitaampi ja kömpelömpi. En päässyt yhtä ketterästi ojien yli, enkä mäkiä alas, ja minua piti odotella ja auttaa aidan yli. Ärsytti olla kömpelö taapero, kun he muut olivat niin ison ja elinvoimaisen oloisia.

Oikeasti olin lapsena motorisesti lahjakas, joten olin varmasti todella nuori tuolloin, ehkä kolmen vanha tai pari kuukautta alle

On ollut alle kaksivuotias ja kokenut hyvin ahdistavan tilanteen hätääntyneenä kun tapahtunut hyvin ikävä asia ja vanhemmat pois tolaltaan.Kolmivuotiaana jo muistaa johdonmukaisesti.

3,5 v, kun muutimme

Muistan pienen hetken juhlista setäni luona. Äitini seisoi salin ovella setäni vaimon kanssa ja he seurasivat touhujani. Muistan ihan hyvin, mitä sedän vaimo sanoi. Ilmeisesti osasin ainakin jo puhua hyvin.

Kun kerroin tästä aikuisena sedälleni, hän tiesi, kenen hautajaiset juhlat olivat olleet. Hänen mukaansa en ollut täyttänyt vielä kahtakaan.

En muista mitään.

Olin korkeintaan 3-4 -vuotias, sanottiin pihassaunassa äidin ja mummon kanssa. Siinä oli maalattia ja muistan, kun sammakko hyppi siellä. 

Varhaisin muistoni on siltä syksyltä, kun olin juuri täyttänyt kaksi vuotta. On harmaa syysaamu ja nousen äidin kanssa bussista tutulla pysäkillä silloisessa kotikaupungissamme. Sataa tai on juuri satanut, asfaltti ja märkää ja mustaa. Joko istun rattaissa tai äiti kantaa minua, mutta itse en tällä kertaa kävele. Lähdemme pysäkiltä eri suuntaan kuin yleensä kaupungille mennessä. Läheisessä kerrostalossa meidät ottaa vastaan ihan vieras täti asuntonsa eteisessä. Minun pitäisi jäädä hänen luokseen hoitoon, mutta minä en halua. Asiasta käydään jonkinlaista vääntöä siinä eteisessä. Sitten huomaan eteisen seinällä hyvin saman näköisen kuvan kuin meidän mummolan ulkohuussin seinällä on :D Kiinnostun kuvasta ja se toimii jonkinlaisena jäänmurtajana, ja lopulta jään paremmilla mielin hoitopaikkaan. Muuta en tuosta vierailusta enää muista.

Vuosia myöhemmin tuli mieleen kertoa äidille tämä muisto. Kysyin, onko tuollaista oikeasti tapahtunut. Hän pystyi heti sanomaan, että kyllä on! Olin ollut vähän kipeänä enkä siis voinut mennä päiväkotiin. Yh-äidilläni oli tentti yliopistolla ja minulle piti löytää varahoitopaikka tentin ajaksi. Jonkun tutun kautta oli sitten löytynyt tämä tutun tuttu hoitotädiksi. Ja ajankohta oli juuri tuo kun olin 2-vuotias - äiti muisti, minkä kurssin oli silloin suorittanut.