Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
141/670
|
25.03.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lankapuhelimen aikaan jokainen joutui pitämään sovitusta kiinni, ei voinut jollain tekstarille perua tai muuta.
Tämä muuttui siis jokus 90-luvun puolivälissä ja ihmisten käytös muuttui todella paljon epäreilummaksi ja välinpitämättömäksi ja parisuhteissa ruvettiin pettämään yht äkkiä todella paljon enemmän, aivan räjähdysmäisesti.
Kaikki tuo tehtiin niin helpoksi. Tuli tekstiviestit. Ja ekat ns kännykät.
Bänditreenien järjestäminen oli paljon helpompaa ennen kännyköitä. Edellisissä treeneissä sovittiin, että ensi perjantaina rokataan taas klo 18. Kukaan ei voinut peruttaa eikä selitellä mitään. Be there or be square.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tallentava VHS-laite oli kätevä. Pystyit nauhottamaan kasetille telkkarista sen, mitä halusit, sarjat ja leffat. Kasetteja oli eri pituisia, toisiin kasetteihin mahtui monta tuntia tavaraa, toisiin mahtui vähemmän. Meidän vehje oli 70-luvun lopusta ja siinä oli jopa ajastin, ostettiin satoja tyhjiä kasetteja ja tehtiin omia leffoja telkkarista tulleilla leffoilla eli nauhoitettiin ne suoraan telkkarista itsellemme.
Vasta 80-luvun lopussa kavereidenkin perheet ostivat tallentavan VHS-laitteen.
Sen jälkeen tuli tallentavat DVD-soittimet, mutta ne poistui vähin äänin jonkun tekijänsuojajuttujen takia, muistan äänittäneeni 2000-luvun alussa DVD:lle telkkarista itselleni leffoja. Sitten tuli tallentavat digiboksit, jonne pystyi tallentaa sarjoja ja leffoja telkkarista suoraan.
VHS-kasetit kesti joten kuten muutaman kerran käytön. Sitten alkoi tulla nauhan reunaan venymiä. J
Mutta oli se hienoa aikaa porukalla katsottiin videoita,ei edes ryypätty,välillä keitettiin kahvit ja sen jälkeen jatkettiin videon katsomista,eka video jonka katsoin oli Hyvät pahat ja rumat sen jälkeen Turpiin vaan ja onnea Hillin ja Spencerin juttuja.
Kaikkea sitä voidaankin hoitaa netin kautta nykyään. Etäohjataan kodinkoneita, talotekniikka. Kas kun ei ihmisiä ja lemmikkejäkin. Ei ollenkaan huvittavaa tuo viimeinen vaihtoehto. Kohta varmaan tarvitaan lainsäädäntö siihenkin.
"Toisaalta - eipä tarvitse vaivautua sinne pankkikonttoriin. Eipä siellä kovin usein tarvitse käydä. Kaikki hoituu 24/7 mistä vain kännykällä tai tietokoneella."
Kyllä. Nyt. Tuossa oli se välivaihe, jossa oli pakko mennä paikan päälle tunnistautumaan tms. Aika vaikeaa, jos pankissa ei ole ketään...
Vierailija kirjoitti:
Voi vinde olispa upeeta jos olisi ollut jossain projektissa tyyliin seurataan yhteiskunnan kehitystä. No mut tavallaan oltiin. Meille tuli aina uusimmat tekniset laitteet heti kun tuli kauppoihin kuluttajille.
Niin meillekin. Isä osti aina ekana koko mun kaveripiiristä kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet.
Meille tuli VHS-kasettinauhuri jo 70-luvun lopussa. Väritelkkari heti kun tuli. Kaverit tulivat meille katselemaan leffoja VHS-kaseteilta koko 80-luvun ajan (olen 80-luvun lapsi). Muut ostivat noita nauhureita vasta 80-luvun lopussa, jos silloinkaan. Meillä oli myös lankapuhelimia koko talossa viisi kappaletta, jokaisen lapsen huoneessa ikioma, keittiössä ja vanhempien huoneessa.
Myös telkkareita oli joka huoneessa, oli telkkaria olohuoneessa, jokaisen makuuhuoneessa ja pieni telkkari jopa keittiössä. Jokaiselle lapselle hommattiin nauhoittavat c-kasettisoittimet ja walkmanit.
Mikro hommattiin heti 80-luvun puolivälissä, jota kaverit tulivat ihmettelemään.
Monilla kavereilla siis oli vain yksi telkkari olohuoneessa, yksi lankapuhelin eteisessä koko perheelle eikä VHS-nauhureita tai muita härpäkkeitä.
Vedenkeittimelle naurettiin ysärin alussa, teevesihän keitetään heidän mukaan aina kattilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tallentava VHS-laite oli kätevä. Pystyit nauhottamaan kasetille telkkarista sen, mitä halusit, sarjat ja leffat. Kasetteja oli eri pituisia, toisiin kasetteihin mahtui monta tuntia tavaraa, toisiin mahtui vähemmän. Meidän vehje oli 70-luvun lopusta ja siinä oli jopa ajastin, ostettiin satoja tyhjiä kasetteja ja tehtiin omia leffoja telkkarista tulleilla leffoilla eli nauhoitettiin ne suoraan telkkarista itsellemme.
Vasta 80-luvun lopussa kavereidenkin perheet ostivat tallentavan VHS-laitteen.
Sen jälkeen tuli tallentavat DVD-soittimet, mutta ne poistui vähin äänin jonkun tekijänsuojajuttujen takia, muistan äänittäneeni 2000-luvun alussa DVD:lle telkkarista itselleni leffoja. Sitten tuli tallentavat digiboksit, jonne pystyi tallentaa sarjoja ja leffoja telkkarista suoraan.
VHS-kasetit kesti joten kuten muutaman kerran käytön. Sitten alkoi tulla nauhan reunaan venymiä. J
Jos vhs videolaite ei ole ihan säädöissään, ja jos nauharadan ohjurit on likaisia, alkaa se murjoa nauhaa ajan mittaan. Kunnossa oleva laite ei venyttele tai muutenkaan murjo nauhaa, esim. itsellä on vm. 2003 vhs nauhuri ja aikalaisiaan nauhoja katsottu sillä varmaan kymmeniäkin kertoja, ja kuva on vieläkin ihan hyvä, kuva ei hypi eikä ole häiriöraitoja tms. 80-luvun nauhurit oli hyvin monimutkaisia, ja herkempiä säätöjen muuttumiselle tms.. Nämä viimeiset nauhurit on paljon yksinkertaisempia ja toimintavarmempia. Sen huomaa jo painosta, vanha nauhuri painaa "tonnin", ja uudemmat on selvästi kevyempiä, sisuskaluissa vanhassa on isoja piirikortteja tungettu koko laatikko täyteen, uudemmassa on vain yksi piirikortti kotelon pohjalla, virtalähde ja tv modulaattori usein pystyssä kotelon sivulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Tämä on itselle varmaan ihan vaikein käsittää, miten ihmiset ovat löytäneet perille yhtään mihinkään. En itse meinaa löytää aina navigaattorinkaan avulla perille.
Firman omistajilla oli sukulaisia pääkaupunkseudulla ja kuormurissa oli mukana puhelinluetteloiden kartat. Vanha päällikkö etsi ja merkkasi kohteet kartoille tai kirjoitti ajo- ohjeet paperille. Muistin reitit yleensä hyvin, joskus piti lukea karttaa ajaessa. Silloin oppi paremmin tuntemaan paikkoja kuin nyt navigaattoriaikana. Ostan mielelläni paikallisen kartan matkakohteista vieläkin ulkomailla ajellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kuinka lainasin kirjastosta paljon kirjoja ja osa kirjoista provosoi minua pahasti. Tein valituksen kyseisistä teoksista ja ehdotin kieltoa näille kirjoille.
Melkein yhtä paljon kirjallisuus provosoi kuin tämä palsta. Kirjoissa vaikutus oli pidempi ja ärsytti kun kirja lojui pöydällä pitkäänkin. Se piti ihan kiikuttaa takaisin kirjastoon. Olisi tehnyt mieli polttaa teos.
Osa kirjojen lopuista ärsytti minua, koska niistä puuttui onnellinen loppu jne.
Meidän 70-luvun lopun VHS-nauhuri oli kyllä todella laadukas. Nauhoitettiin ja katsottiin varmastikin satoja kertoja niistä, vain muutaman kasetit hajosivat, että nauha venyi ja tursusi ulos.
Niin ja mä oon se, jonka isä osti kaikki vempeleet heti. Meillä oli myös 80-luvun lopussa rumpukuivaaja, joka oli harvinaisuus siihen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan kuinka lainasin kirjastosta paljon kirjoja ja osa kirjoista provosoi minua pahasti. Tein valituksen kyseisistä teoksista ja ehdotin kieltoa näille kirjoille.
Melkein yhtä paljon kirjallisuus provosoi kuin tämä palsta. Kirjoissa vaikutus oli pidempi ja ärsytti kun kirja lojui pöydällä pitkäänkin. Se piti ihan kiikuttaa takaisin kirjastoon. Olisi tehnyt mieli polttaa teos.
Osa kirjojen lopuista ärsytti minua, koska niistä puuttui onnellinen loppu jne.
:D
"Alan" sisällön hankkiminen:
-Mene kauppaan tai kioskille ja silmäile ylähyllyltä mieltymystesi mukainen lehti, joka on kääritty sellofaaniin, jotteivät alaikäiset voisi sitä kaupassa selailla.
-Ota julkaisu ja siirry sen kanssa kassalle jonottelemaan, samalla punastellen ja kaulukset korkealla.
-Maksa lehti paheksuvasti katsovalle kassaneidille.
-Ota lehti, poistu kiireellä kaupasta ja toivo ettei tule ketään tuttua vastaan ovella.
-Mene kotiin, revi sellofaanikääre lehden päältä ja ala tutustumaan numeron sisältöön.
-Varo ettet laukaise lastiasi lehden sivuille, etteivät ne liimaudu kiinni.
Näin nettiaikaan tuntuu melko vaivalloiselta prosessilta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin lukioni ysärillä pelkällä lyijykynällä, kumilla ja fyysisillä kirjoilla. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1995. Tietokoneita ei tarvittu mihinkään koko opiskelun aikana. Ylioppilaskirjoituksetkin kirjoitettiin paperille omin käsin. Kaunolla.
Meidän kotiimme tuli tietokone ja nettiyhteys vuonna 1997.
Kännykät ja kotikoneet alkoivat yleistymään vasta 1997.
Vierailija kirjoitti:
Vanhan ajan Netflix oli ihan kivijalassa toimiva videovuokraamo.
Sinne ihan fyysisesti mentiin, seinät täynnä leffoja VHS-kaseteilla ja myöhemmin DVD:illä.
Oli erikseen komedia, toiminta ja jännäriosastot.
Siellä sitten kierreltiin hyllyjen välissä muiden asiakkaiden seassa, otettiin käteen joku DVD, luettiin takakansi, että mistäs tämä kertoo jne. Auta armias, jos joku asiakas nappasi itselleen just sen leffan, mitä olisit halunnut. Suosituimmista leffoista oli useampi kopio tarjolla kylläkin. Mutta monista leffoista oli vain se tasan yksi kappale. Jos se oli jo lainassa, niin voi voi.
Sieltä sai myös irtokarkkeja.
Sitten vain tiskille vuokraamaan leffa. Sitten leffan kanssa kotiin. Seuraavana päivänä piti raahautua takaisin siihen videovuokraamoon palauttamaan se leffa, se oli kaikista työläin osuus. Jos ei palauttanut seuraavana päivänä, vaan myöhässä, siitä joutui maksamaan myöhästymismaksua.
Me saatiin siskojen kanssa vanhemmilta usein perjantaisin tai lauantaisin rahaa ja kyyti kaupunkiin että voitiin käydä vuokraamassa leffa ja ostamassa irtokarkkeja Filmtownista tai Makuunista. Voi sitä kiistelyä kun yksi olisi halunnut katsoa jonkun tietyn leffan ja toinen jotain muuta. Joskus saatiin vuokrata useampi leffa jolloin jokainen sai valita haluamansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soitettiin pilapuheluita hassuille nimille, kun maalla oli tekeminen vähissä.
"Kokki.
Täällä keittäjä".
Anteeksi!
Pilapuheluista tulee mieleen Simpsonien Bart, joka soitteli niitä Moen kapakkaan. Tuli naurettua monet hyvät naurut.
Vierailija kirjoitti:
"Alan" sisällön hankkiminen:
-Mene kauppaan tai kioskille ja silmäile ylähyllyltä mieltymystesi mukainen lehti, joka on kääritty sellofaaniin, jotteivät alaikäiset voisi sitä kaupassa selailla.
-Ota julkaisu ja siirry sen kanssa kassalle jonottelemaan, samalla punastellen ja kaulukset korkealla.
-Maksa lehti paheksuvasti katsovalle kassaneidille.
-Ota lehti, poistu kiireellä kaupasta ja toivo ettei tule ketään tuttua vastaan ovella.
-Mene kotiin, revi sellofaanikääre lehden päältä ja ala tutustumaan numeron sisältöön.
-Varo ettet laukaise lastiasi lehden sivuille, etteivät ne liimaudu kiinni.
Näin nettiaikaan tuntuu melko vaivalloiselta prosessilta!
No meillä oli eräs nainen kioskilla joka oikein suositteli ,katso tuo eroottinen video ,hyvä että tutustutte aiheeseen .Jallut ja Kallet pystyi ostamaan ilman poskien punoitusta.
KELA:n konttorissa käytiin täyttämässä lomake ja otettiin vuoronumero että pääsi asiakaspalveluun ja sai takaisin osan reseptilääkkeen tai lääkärin maksusta.
No meillä oli eräs nainen kioskilla joka oikein suositteli ,katso tuo eroottinen video ,hyvä että tutustutte aiheeseen .Jallut ja Kallet
Ota huomioon, että minä olenkin RAAHESTA kotoisin. Siellä ei ollut niin liberaali meininki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tallentava VHS-laite oli kätevä. Pystyit nauhottamaan kasetille telkkarista sen, mitä halusit, sarjat ja leffat. Kasetteja oli eri pituisia, toisiin kasetteihin mahtui monta tuntia tavaraa, toisiin mahtui vähemmän. Meidän vehje oli 70-luvun lopusta ja siinä oli jopa ajastin, ostettiin satoja tyhjiä kasetteja ja tehtiin omia leffoja telkkarista tulleilla leffoilla eli nauhoitettiin ne suoraan telkkarista itsellemme.
Vasta 80-luvun lopussa kavereidenkin perheet ostivat tallentavan VHS-laitteen.
Sen jälkeen tuli tallentavat DVD-soittimet, mutta ne poistui vähin äänin jonkun tekijänsuojajuttujen takia, muistan äänittäneeni 2000-luvun alussa DVD:lle telkkarista itselleni leffoja. Sitten tuli tallentavat digiboksit, jonne pystyi tallentaa sarjoja ja leffoja telkkarista suoraan.
Meillä oli eräs kaveri jonka kanssa hankittiin kimpassa toinen nauhuri ja vuokrattiin videoita kimpassa ja katsottiin tai joku katsoi, pikkuveli, sisko tai kukaan ei edes katsonut mutta filmin piti pyöriä normaalisti alusta loppuun normivauhtia kopioidessa. Jos oli turhia tekstejä alussa, ne jätettiin yleensä pois. Filmejä kerääntyi kymmeniä parissa vuodessa. Niitä lainattiin kaveripiirissä. Onnistui harrastajalta C- kasetinkin kopiointi ennen tupladekkejä ja levyn nauhoitus vanhoillakin laitteilla. Vähän piuhaa ja askartelua. Jotain hyötyä ammattikoulusta. Pieniä tikkuaskin kokoisia radiolähettimiä värkättiin, niillä tehtiin jekkua vanhemmille tai naapurille, lähetettiin omaa ohjelmaa. Se oli kyllä laitonta muttei lähetykset kauas kantaneet.