Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi puhelinluettelo ilmestyi kerran vuodessa. Sieltä löytyi aakkosjärjestyksessä kaikkien nimet ja puhelinnumerot.
Eikös siinä ollut yleensä perheen miehen nimellä vain puhelinnumero? Muistelen, että meidän numero olisi ollut vain isän nimellä, ei äidin? Voi olla että olen väärässä, mut vaikuttaa kauhealta nykypäivän näkökulmasta jos näin oli. Mies tietysti perheen pää, jonka nimellä vain perheen numero luettelossaHyh.
Taisi olla sen numero, jonka nimi oli puhelinosakkeessa (eli kenen nimissä puhelin oli). Eli ei liity syrjintään mitenkään. Se oli vaan tuota aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valvoin yöllä lapsena pimeässä huoneessani, kun kaikki muut nukkuivat, kunen jostain syystä saanut nukuttua ja koulun asiat ahdistivat.
Mietin, että koko maailma nukkuu, miten pelottavaa. Kuuntelin siis isosta mankastani yöradiota, oli ihmeen lohduttavaa kuunnella Pekka Saurin rauhoittavaa ääntä ja aikuisten kummallisia ongelmia. Silloin tiesin, että ainakin Pekka Sauri ja yölinjalle soittavat olivat myös hereillä, vaikka ikkunasta näkyi vain pimeää.
Minä taas kakarana nautin yöstä, koska kaikki (tai ainakin useimmat) muut olivat nukkumassa. Oli rauhallista. Ei tarvinnut pelätä. Kukaan ei soittanut keskellä yötä. Ainakaan huvikseen. Eikä luuriin kilahdellut viestejä tai sähköposteja, kun sellaisia ei edes ollut.
Olin arka lapsi ja pelkäsin pimeää, oli haastavaa koska asuimme maaseudulla. En uskaltanut kertoa tästä asiasta edes vanhemmilleni. Jos tulin illalla naapurista kotiin juoksin kuin henkeni edestä.
Kuukautisista, seksitermeistä, musiikista tai muista ikäisiäni puhuttaneista aiheista ei voinut googlettaa ja kirjastotäti kyyläsi tarkkaan jos yritit selvittää jotain asiaa siellä.
Elin siis pullossa kun olin arka enkä uskaltanut selvittää minua askarruttaneita asioita. Kaveriporukassa olin se nolo joka esitti tietävänsä asioista joista minulla ei ollut hajuakaan. Vanhemmat olivat niin konservatiivisia että heiltäkään ei voinut luontevasti kysyä mitään.
Lääkäriin mentiin vaan sisään ja istumaan odotustilaan. Lääkäri aukaisi oven ja sanoi "seuraava". Ei ollut edes jonotusnumeroita mutta kukaan ei etuillut.
Hammaslääkäriin meni koko luokka samaan aikaan. Yksi voihki hammaslääkärin käsittelyssä ilman puudutuksia tietenkin ja muut kuunteli kauhuissaan odotushuoneessa. Multakin poistettiin ilman puudutusta maitohampaita, lääkäri laittoi polven mun jalkojen päälle että pysyin paikoillani tuolissa. Ei tarvi ihmetellä, miksi mun ikäisillä on hammaslääkäripelko...
Vierailija kirjoitti:
Kävelin puhelinkiskalle soittamaan terkkuun - pääsin samana päivänä. Frendit kyläilivät ilmoittamatta. Miehet ja naiset olivat ystäviä. Ihmiset osasivat kieliä, varsinkin Ruotsia.
Pakkoruotsi tuli vasta 70-luvulla eikä sitä kauheasti senkään jälkeen puhuttu ellei ollut ruotsinkieliseltä alueelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävelin puhelinkiskalle soittamaan terkkuun - pääsin samana päivänä. Frendit kyläilivät ilmoittamatta. Miehet ja naiset olivat ystäviä. Ihmiset osasivat kieliä, varsinkin Ruotsia.
Pakkoruotsi tuli vasta 70-luvulla eikä sitä kauheasti senkään jälkeen puhuttu ellei ollut ruotsinkieliseltä alueelta.
Ruotsin käyttäminen riippuu ihan siitä missä päin maata asut. Pohjois-Karjalassa ei puhuttu kuin Ruotsin tunnilla, mutta myöhemmin elämässä siitä on kyllä ollut hyötyä. Eikä ruotsi ole edes vaikea kieli. Mutta ylipäätään 1980-luvulla koulussa ja etenkin lukiossa luettiin enemmän kieliä. Itse luin kolmea (jos äidinkieli lasketaan niin neljää). Harmittaa vieläkin että otin saksan kolmanneksi kieleksi. Sen piti olla "tulevaisuuden kieli" ja minä hölmö uskoin. Ranskasta olisi omassa elämässä ollut paljon enemmän iloa ja hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Tulevat TV-ohjelmat piti katsoa lehdestä. Monet tilasivat Katso-lehden, jossa oli koko viikon ohjelmat. Ei ollut ohjelmaopasta eikä suoratoistoa.
Katso-lehdessä oli myös viivakoodeja. Niiden avulla pystyi nopeasti ajastamaan VHS-nauhurin tallentamaan halutun ohjelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valvoin yöllä lapsena pimeässä huoneessani, kun kaikki muut nukkuivat, kunen jostain syystä saanut nukuttua ja koulun asiat ahdistivat.
Mietin, että koko maailma nukkuu, miten pelottavaa. Kuuntelin siis isosta mankastani yöradiota, oli ihmeen lohduttavaa kuunnella Pekka Saurin rauhoittavaa ääntä ja aikuisten kummallisia ongelmia. Silloin tiesin, että ainakin Pekka Sauri ja yölinjalle soittavat olivat myös hereillä, vaikka ikkunasta näkyi vain pimeää.
Minä taas kakarana nautin yöstä, koska kaikki (tai ainakin useimmat) muut olivat nukkumassa. Oli rauhallista. Ei tarvinnut pelätä. Kukaan ei soittanut keskellä yötä. Ainakaan huvikseen. Eikä luuriin kilahdellut viestejä tai sähköposteja, kun sellaisia ei edes ollut.
80-luvulla lapset ja nuoret oli peloteltu niin hyvin "ihan kohta koittavalla" ydinsodalla ja "agressiivisten militarististen" länsimaiden pahuudella, että valvoin usein öitä peläten ydinsotaa. Varsinkin kesällä tämä oli yleistä, kun tuli nukuttua tuuletusikkuna auki ja kuultua suihkukoneiden ääntä keskellä yötä - tosin kyseessä taisi olla joku postin kuljettaminen Helsingistä Pohjois-Suomeen. Jos yöunet ei näillä lähtenyt, niin sitten kirjastosta lainattujen vondäniken-bermudankolmio-ufosieppaukset kirjojen lukeminen iltasella varmisti asian. Noihin aikoihin lehdistökin saattoi julkaista kaikenlaisia ufosieppausjuttuja ikään kuin totena.
Kauppareissut elämys . Ei tiennyt etukäteen mitä on myynnissä .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriin mentiin vaan sisään ja istumaan odotustilaan. Lääkäri aukaisi oven ja sanoi "seuraava". Ei ollut edes jonotusnumeroita mutta kukaan ei etuillut.
Hammaslääkäriin meni koko luokka samaan aikaan. Yksi voihki hammaslääkärin käsittelyssä ilman puudutuksia tietenkin ja muut kuunteli kauhuissaan odotushuoneessa. Multakin poistettiin ilman puudutusta maitohampaita, lääkäri laittoi polven mun jalkojen päälle että pysyin paikoillani tuolissa. Ei tarvi ihmetellä, miksi mun ikäisillä on hammaslääkäripelko...
Ai jaa. Meillä oli hammashoitola muuten samassa pihapiirissä kuin koulu oli, ei sinne menty yhtäaikaa vaan opettaja lähetti kun aika oli. Sen muistan että hammashoitolaan mentiin purskuttamaan sitä punasta ainetta sen jälkeen kun oltiin pesty hampaat jotta näki mihin oli jäänyt blakkia. Mutta se oli opetustarkoituksessa. Lääkäriin oli muistaakseni jonotuslaput.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriin mentiin vaan sisään ja istumaan odotustilaan. Lääkäri aukaisi oven ja sanoi "seuraava". Ei ollut edes jonotusnumeroita mutta kukaan ei etuillut.
Sama pankissa. Kävelit vain sisään pankkiin ja suoraan tiskille, henkilöllisyystodistusta ei vaadittu. Nostaisin satasen. Ruokakaupoissa kävelit suoraan vapaalle kassalle, kassat eivät poukkoilleet välillä hyllyttämään sun muuta, vaan jos ei ollut hetkeen asiakkaita niin lukivat Seuraa. Ei mitään "kassa 5 aukeaa"-paskaa. Tuo lääkärihomma oli vielä ysärilamassa. Ei nettivarauksia, puheluita, menit terkkariin ja sanoit että haluan nyt lääkäriin. Odotit hetken, ja menit lääkäriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valvoin yöllä lapsena pimeässä huoneessani, kun kaikki muut nukkuivat, kunen jostain syystä saanut nukuttua ja koulun asiat ahdistivat.
Mietin, että koko maailma nukkuu, miten pelottavaa. Kuuntelin siis isosta mankastani yöradiota, oli ihmeen lohduttavaa kuunnella Pekka Saurin rauhoittavaa ääntä ja aikuisten kummallisia ongelmia. Silloin tiesin, että ainakin Pekka Sauri ja yölinjalle soittavat olivat myös hereillä, vaikka ikkunasta näkyi vain pimeää.
Minä taas kakarana nautin yöstä, koska kaikki (tai ainakin useimmat) muut olivat nukkumassa. Oli rauhallista. Ei tarvinnut pelätä. Kukaan ei soittanut keskellä yötä. Ainakaan huvikseen. Eikä luuriin kilahdellut viestejä tai sähköposteja, kun sellaisia ei edes ollut.
80-luvulla lapset ja nuoret oli peloteltu niin hyvin "ihan kohta koittavalla" ydin
Tässä toinen, joka pelkäsi ydinsotaa(olen syntynyt 1971) Kauhu iski joskus eka-tokaluokkalaisena, kun näin telkusta elokuvan "Viimeisellä rannalla". Pelko alkoi hälventyä vasta yläasteella.
Kerran näin aamulla kouluun mennessäni Neuvostoliitossa tapahtuneen rakettilaukaisun(Yhä käytössä olevan Plesetskin keskuksen laukaisut näkyvät joskus hyvinkin kauas) ja olin varma, että ydinsota on alkanut. Odotin levottomana koko koulupäivän, että pääsen kotiin kuuntelemaan radiosta uutiset.
UFO-jutut hieman pelottivat myös, koulun kirjastossa oli Tapani kuninkaan 1972 julkaistu kirja "Ufojen jäljillä", jossa esiteltiin ufokohtaamisia, joista osa oli hyvinkin pelottavia. Erityisen kiehtova oli brasilialaisen maajussin kohtaama himokas naishumanoidi...
Kirjoja tosiaan luettiin paljon, hyvin harva 30 oppilaan maalaiskoulun oppilaista ei lukenut minkäänlaisia kiejoja vapaa-ajallaan. Loputkin lukivat ainakin sarjakuvia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriin mentiin vaan sisään ja istumaan odotustilaan. Lääkäri aukaisi oven ja sanoi "seuraava". Ei ollut edes jonotusnumeroita mutta kukaan ei etuillut.
Hammaslääkäriin meni koko luokka samaan aikaan. Yksi voihki hammaslääkärin käsittelyssä ilman puudutuksia tietenkin ja muut kuunteli kauhuissaan odotushuoneessa. Multakin poistettiin ilman puudutusta maitohampaita, lääkäri laittoi polven mun jalkojen päälle että pysyin paikoillani tuolissa. Ei tarvi ihmetellä, miksi mun ikäisillä on hammaslääkäripelko...
Ai jaa. Meillä oli hammashoitola muuten samassa pihapiirissä kuin koulu oli, ei sinne menty yhtäaikaa vaan opettaja lähetti kun aika oli. Sen muistan että hammashoitolaan mentiin purskuttamaan sitä punasta ainetta sen jälkeen kun oltiin pesty hampaat jotta näki mihin oli jäänyt blakkia. Mutta se oli opetustarkoituksessa. Lääkäriin oli muistaakseni jonotus
Mäytännöt vaihtelivat paljon. Kuviot muuttoivat muös vuosikymmenien mittaan. "ennen netti- ja kännykkäaokaa" on kovin laaja ajanjakso, tälläkin palstalla on ihmisiä, jotka ovat eläneet lapsuuttaan 60-luvulla, toisia, jotka olivat lapsia vuosituhannen vaihteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valvoin yöllä lapsena pimeässä huoneessani, kun kaikki muut nukkuivat, kunen jostain syystä saanut nukuttua ja koulun asiat ahdistivat.
Mietin, että koko maailma nukkuu, miten pelottavaa. Kuuntelin siis isosta mankastani yöradiota, oli ihmeen lohduttavaa kuunnella Pekka Saurin rauhoittavaa ääntä ja aikuisten kummallisia ongelmia. Silloin tiesin, että ainakin Pekka Sauri ja yölinjalle soittavat olivat myös hereillä, vaikka ikkunasta näkyi vain pimeää.
Minä taas kakarana nautin yöstä, koska kaikki (tai ainakin useimmat) muut olivat nukkumassa. Oli rauhallista. Ei tarvinnut pelätä. Kukaan ei soittanut keskellä yötä. Ainakaan huvikseen. Eikä luuriin kilahdellut viestejä tai sähköposteja, kun sellaisia ei edes ollut.
80-luvulla lapset ja nuoret oli peloteltu niin hyvin "ihan kohta koittavalla" ydinsodalla ja "agressiivisten militarististen" länsimaiden pahuudella, että valvoin usein öitä peläten ydinsotaa. Varsinkin kesällä tämä oli yleistä, kun tuli nukuttua tuuletusikkuna auki ja kuultua suihkukoneiden ääntä keskellä yötä - tosin kyseessä taisi olla joku postin kuljettaminen Helsingistä Pohjois-Suomeen. Jos yöunet ei näillä lähtenyt, niin sitten kirjastosta lainattujen vondäniken-bermudankolmio-ufosieppaukset kirjojen lukeminen iltasella varmisti asian. Noihin aikoihin lehdistökin saattoi julkaista kaikenlaisia ufosieppausjuttuja ikään kuin totena.
Suomi oli vielä niin sisäänpäinkääntynyt ja herrapelkoinen, että kun ulkomaillakin asunut, koulutettu Rauni-Leena Luukanen alkoi höpötellä ufo-juttujaan, ei niitä varmaan uskallettu julkisesti hirveästi kyseenalaistaa, kun kyseinen rouva oli kuitenkin jotenkin hieno kosmopoliitti. Toinen huru oli Juhan af Grann. Hänellä taisi olla oma ohjelmakin iltayön myöhäisinä tunteina jollain uudella kanavalla 90-luvun alussa.
Aikansa tärkeää kulttuurihistoriaa tuokin. (Eivätkä kaikki Luukanen-Kilden salaliittoteoreettiset näkemykset kovin kaukana todellisuudesta ole.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittauduin tenttiin täyttämällä tenttikuoreksi kutsutun pahviläpyskän ja jättämällä sen laitoksen hyllykköön määräpaikalle. Tentin jälkeen kävin toiveikkaana katselemassa laitoksen ilmoitustaulua, olisiko tuloksia tullut.
"Tenttikuoret saa avata!", ja hirveä rapina alkoi. Ne oli aikoja.
Aikoinaan 1980-luvulla yliopiston yleiset tenttipäivät olivat vielä lauantaisin klo 9-13 mistä ne myöhemmin siirrettiin ajankohtaan perjantaina klo 13-17. Tenttitilaisuudesta sai aikaisintaan poistua puolen tunnin jälkeen. Jos piti kirjoittaa pitkiä esseevastauksia, vaikka tiesi asiat hyvin, niin 4 tuntia saattoi olla tarpeen. Ne lusmut, jotka eivät olleet jaksaneet lukea tenttiin, kävivät välillä vain hakemassa tenttikysymykset ja yrittivät uudelleen kuukauden päästä.
Mielestäni Tampereen yliopistossa oli vielä 2000-luvun alussa lauantai yleinen tenttipäivä. Toki yleisiä tenttipäiviä oli muitakin, tiedekunnan mukaan.
Lauantai oli juuri hyvä päivä. Sen jälkeen oli hyvä lähteä juhlimaan, kun kaikki tietämys oli purkautunut kokeen konseptipaperille.
Vierailija kirjoitti:
Vanhan ajan Netflix oli ihan kivijalassa toimiva videovuokraamo.
Sinne ihan fyysisesti mentiin, seinät täynnä leffoja VHS-kaseteilla ja myöhemmin DVD:illä.
Oli erikseen komedia, toiminta ja jännäriosastot.
Siellä sitten kierreltiin hyllyjen välissä muiden asiakkaiden seassa, otettiin käteen joku DVD, luettiin takakansi, että mistäs tämä kertoo jne. Auta armias, jos joku asiakas nappasi itselleen just sen leffan, mitä olisit halunnut. Suosituimmista leffoista oli useampi kopio tarjolla kylläkin. Mutta monista leffoista oli vain se tasan yksi kappale. Jos se oli jo lainassa, niin voi voi.
Sieltä sai myös irtokarkkeja.
Sitten vain tiskille vuokraamaan leffa. Sitten leffan kanssa kotiin. Seuraavana päivänä piti raahautua takaisin siihen videovuokraamoon palauttamaan se leffa, se oli kaikista työläin osuus. Jos ei palauttanut seuraavana päivänä, vaan myöhässä, siitä joutui maksamaan myöhästymismaksua.
Nuo myöhästymismaksut oli ihan kohtuullisia. Jos laiskotti tai oli krapula, antoi mennä yli ajan ja myöhemmin palauttamaan. Ei vienyt ketään konkkaan.
Nykyään kun jotain myöhästyy, niin saa maksaa itsensä kipeäksi. Itsellä jäi laukku VR:n lokeroon yöksi, kun aseman ovet meni kiinni jo yhdeksältä. 68 euroa joutui maksamaan yöltä, vaikka kolmen tunnin säilytyshinta jonka alun perin otin, oli vain 4,90. Tämmöistä ryöstelyä nykyaikana. Ennen ei toiminta ollut verenimemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki yhteydenpito "koneistoon" kuten työkkäriin, hoidettiin ainoastaan kirjeitse. Rentoa meininkiä nykyiseen verrattuna.
Silloin esimerkisi vaatimus työpaikkojen hakemisesta olisi ollut mahdoton toteuttaa jo teknisesti.
Kyllä ne hoidettiin puhelimitse.
Höpö höpö. Ei kaksikymppisellä ollut mitään puhelinta silloin ekassa asunnossaan. En koskaan ollut ysärilamassa yhteydessä työkkäriin puhelimitse. Ei ollut puhelinta.
Muutin opiskelemaan Helsinkiin 20-vuotiaana ja asuimme kahden muun tytön kanssa soluasunnossa. Oli meillä ainakin puhelin. Puhelut kirjoitettiin puhelimen vieressä olleeseen vihkoon ja lasku jaettiin puheluiden mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valvoin yöllä lapsena pimeässä huoneessani, kun kaikki muut nukkuivat, kunen jostain syystä saanut nukuttua ja koulun asiat ahdistivat.
Mietin, että koko maailma nukkuu, miten pelottavaa. Kuuntelin siis isosta mankastani yöradiota, oli ihmeen lohduttavaa kuunnella Pekka Saurin rauhoittavaa ääntä ja aikuisten kummallisia ongelmia. Silloin tiesin, että ainakin Pekka Sauri ja yölinjalle soittavat olivat myös hereillä, vaikka ikkunasta näkyi vain pimeää.
Minä taas kakarana nautin yöstä, koska kaikki (tai ainakin useimmat) muut olivat nukkumassa. Oli rauhallista. Ei tarvinnut pelätä. Kukaan ei soittanut keskellä yötä. Ainakaan huvikseen. Eikä luuriin kilahdellut viestejä tai sähköposteja, kun sellaisia ei edes ollut.
80-luvulla lapset ja nuoret ol
Olen muutaman vuoden vanhempi kuin sinä. Itselleni tuo Kuninkaan kirja "Ufojen jäljillä" osui käteen tamperelaisessa divarissa, muistaakseni vuonna 1983 tai 1984. Muistan kertomukset ufojen ryöstämistä ihmisistä. Silloin uskoin niihin todella, mikä aiheutti kylmiä väristyksiä. Varsinkin tarina 11-vuotiaasta Oliver Thomas-nimisestä walesiläispojasta, jonka muukalaiset veivät mukaansa jouluaattona 1909, jäi pysyvästi muistiin. Mutta kiitos internetin, tiedän nyt että kyseessä on täysin sepitetty juttu, joista on erilaisia muunnelmia.
80-luvun alussa ei ollut maaseudulla kaikilla taloilla varsinaista osoitetta. Posti tuli vaan nimellä avonaiseen yhteislaatikkoon. Meillä taisi olla kantopiiri 1 eli Kp1 😂