En saa itseäni liikkumaan enkä syömään terveellisesti. Vaikka haluan mutta mistä motivaatio?
Ottaa jo päähän tämä oma laiska olemus kun en vain kykene lähtemään ulos ja lenkille. Keho on fyysisesti koko ajan jotenkin väsynyt ja tiedän että varmaan helpottaisi jos joskus tekisin sillä jotain. Ennen tein mutta viime vuodet olen vain ollut ihan jossain omassa kuplassa missä en saa yhtään mitään järkevää aikaiseksi. Syöminen on toinen ongelma, en jaksa viikkoa kauempaa noudattaa mitään. Alan syömään taas mitä sattuu.
Joskus olin luonteeltani vahva ja määrätietoinen. Ei se kai voi olla mikään poistuva piirre ihmisestä vai voiko? Mikään ei minua estä, on paljon vapaa-aikaa, ei vastuuta ei ole mitään velvollisuuksia tai muutakaan. Minulla olisi kaikki eväät juuri nyt tehdä itsestäni parempi ja vahvempi versio mutta en käsitä miksi en sitä tee ja miksi en nosta itseäni ylös. Tämä oleminenkin näin kyllästyttää ihan helvetisti. On niin pettynyt ja ahdas olo itseensä.
Mistä helvetistä sen tarmon ja motivaation itselleen hakee?
Kommentit (138)
Olen 63 v. lopetin työt 40 työvuoden jälkeen. Kärsin unettomuudesta ja kehoni suorastaan huusi liikuntaa. Olen nyt 2 kk ajan hiihtänyt päivittäin lenkin niin että paidan selkämys on hiestä märkä. Lisäksi päivittäin kävelen vielä 5 km. Kunto on kohentunut, samoin uni enää ei tarvitse herätä ja valvoa öisin. Ladulle jäivät lonkka- selkä- ja olkapääkivutkin. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta onko mahdollista että sinulla olisi diagnosoimaton adhd tai oletko kirjolla? Tuo aloitekyvyttömyys kuulostaa niin tutulta; vellot ajatuksessa että pitäisi sitä ja pitäisi tätä mutta et saa aloitettua, tai sitten se innostus kestää muutaman päivän ja sitten taas lipsuu vanhoihin tapoihin. Eli se uusien rutiinien muodostaminen on todella hankalaa ja raskasta henkisesti. Suosittelen tutustumaan näihin edellä mainittuihin ominaisuuksiin ja pohdiskelemaan voisiko joku niistä olla syytä tilanteelle. Paljon jaksamista ja tsemppiä!
Kirjoilla olevatkin saavat liikkua. Ja adhd:t ne vasta liikkuvaisia ovatkin.
Vaikuttaa nykyään siltä että ihmiset haluavat itselleen diagnoosin vain käyttääkseen esim. adhd:tä vain välttääkseen velvoitteita tms. On siten itselläkin parempi olla kun on se diagnoosi jonka voi vetäistä esiin aina tarpeen tullen. Minäkin sain nuoruudessa syöpädg:n ja olisin voinut uhriutua ja jäädä tuleen makaamaan. En niin tehnyt vaan opiskelin ammatin, työelämässä vuosikymmeniä.
No itsellä on sellainen huono vinkki, että aloin joskus 18-vuotiaana traumatisoituneena teininä vetää pi riä ja viinaa, ja sen jälkeen herkut ei oo juuri maistunut.
Nyt on kroppa sen verran tööt tästä muutaman vuoden viikottaiskäytöstä ja monien päivien ryyppyputkista, et tekee mieli lähinnä nukkua ja juoda vihersmoothiee sekö lopettaa tää sekoilu, josta tulee pidemmän päälle vain paha olo. Oon myös laihtunut melko paljon😅
Ap, komppaan niin sua. Koko talvi mennyt paikoillaan, milloin liukasta, milloin tuulta, pakkasta, räntäsadetta... selityksiä löytyy. Aiemmin lenkkeilin reipasta kävelyä 5-11 km/kerta vähintään neljästi viikossa!
Eilen kävelin 6km lenkin, sydän hakkasi, hirvee hiki... kunto on siis tosi huono. Herkut maistuis, yritä niissä pitää rajan. Paino noussut muutamassa vuodessa lähes 20kg...
Luen, kudon, leivon... aika kuluu mukavasti eläkeläisellä
Jospa tässä kevään edetessä liikkuisin enemmän - ennenkuin tulee kesähelteet, sateet... sun muut syyt...
Jokaisella on omat konstinsa. Yksi sopii yhdelle, toinen toiselle. Itselläni oli tuollaista taistelua tupakanpolton kanssa. Koko ajan vaivasi, että pitäisi lopettaa, kamalaa kärsimystä ja itsesyytöksiä. Sitten vaan lopetin asian ajattelun ja sanoin itselleni, että poltan silloin kun huvittaa, omatpa ovat keuhkot. Kun poistin asian kärsimyslistaltani, tupakanpoltto on vähentynyt itsestään alle puoleen aikaisemmasta. Nykyään vielä menee ehkä 8 tupakkaa päivässä, aiemmin ei aski riittänyt. No, tuo systeemi sopii mulle. Lopetin asian kanssa jahkaamisen.
Vierailija kirjoitti:
Joku muu on ottanut hallinan sinusta. Et enää itse päätä asioistasi ja olet kenties pahan hengen valtaama tai riivattu ketun tai näädän puolesta. Onko lähipiirissä kettuja tai näätiä ja kultivoitko mieltäsi säännöllisesti?
Tee paperille sopimus itsesi kanssa ja allekirjoita sopimus. Tee aluksi hyvin helppo sopimus, jossa on kolme päivää viikossa, noin tunnin tai puolentoista tunnin treenit.
Alkulämmittelyt 20-30 min ja varsinainen harjoitus siihen päälle tunti tai neljäkymmentä minuuttia. Kolmesti viikossa.
Jos tilanne on paha, niin et edes harjaa hampaitasi tai käy pesulla. Silloin et enää hallitse edes ajatuksiasi kuin muutaman prosentin päivässä. Olet käytännössä kuollut henksisesti.
Ihmisen pitää sulkea silmät ja päästä omiin asetuksiinsa. Jos hulluus tai henkivallat on ottaneet mielestä vallan, niin voi olla ettei pääse omaan valikkoon ja asetuksiin helposti.
Asetuksista voi sitten tehdä uusia säätöjä ja nähdä omia voimavaroja ja tasoja missä mennään, tehden niiden perusteella säädöt.
Henkivallat yrittävät jatkuvasti häiritä keskittymistä ja estää sinua tekemästä asioita joita haluat tehdä tai saattaa ne loppuun.
Yllättäen kun istut paikallasi ja yrität meditoida, niin sinua alkaa kutittaa tai lähistöltä alkaa kuulua ääniä kuten rapinaa tai kolahduksia.
Henkivallat häiritsevät harjoitteitasi, tehtävänäsi on jatkaa ja olla päättäväinen.
Sama pätee treenaamiseen ja mitä ikinä teetkin elämässäsi. Pahat voimat yrittävät estää meitä saavuttamasta asioita. Muista kuka olet ja mitä olet luvannut itsellesi ja mikä on tehtäväsi. Aina tulee tekosyitä ja eteesi avautuu houkuttelevia muita helppoja polkuja kulkea, mutta minne olit alunperin matkalla ja kuka olitkaan.
Löydä itsesi jo tänään ja osta kirjani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tunnin lenkki tuntuu ylivoimaiselta, käy vaikka vain 20 minuutin lenkillä. Pienikin ulkoilu auttaa, ja vie pois sohvalta ainakin hetkeksi.
Onko sinulla allergiaoireita? Nekin väsyttävät, joten voit kokeilla vaikka Histeciä tai muita reseptivapaita allergialääkkeitä.
Ja sitten kun päätät lähteä ulos, niin lähde heti. Älä jää tuumailemaan ja arpomaan ja keksimään jotain muuta tekemistä. Heti vain kengät jalkaan ja ulos. Pähkäillessä tuo toiminnan hetki vain menee ohi, ja sitten huomaat taas olleesi koko päivän sisällä.
Mutta kevät on monelle ylipäätään hankalaa aikaa. Nopeasti lisääntyvä valo voi aiheuttaa väsymystä ja masennusta (vaikka monelle ne tuovatkin lisää energiaa). Hienoa, jos olet saanut alkoholia vähennettyä, se jo yksin on hyvä juttu, ja auttaa myös väsymykseen.
Ruokavalio alkaa korjaantua lähes itsestään, kun kunto paranee jMa joudun AINA laittamaan vaatteet valmiiksi edellisena iltana, muuten ei tuu mitaan. Myoskaan ma en voi tehda paatosta etta lahden kello 10 salille tms, vaan mun pitaa ajattelematta sita sen enempaa nousta ylos, menna laittamaan lenkkarit jalkaan jne ja ovesta ulos. Ala tee tasta liian vaikeeta kun ovesta ulos vaan miettimatta sita. Jos tykkaat raakista niin voit tehda sellasia minijumppia himassa. Ma talla hetkella teen 20 haarahyppya, 10 vuorikiipeilyjuoksua (se mika tehdaan lattialla vaakatasossa "juosten"), 5 punnerrusta ja 10 vatsalihasta niin nopeeta kun vaan jaksaa - 15 kertaa. Mutta sen voi aloittaa vaikka etta tekee kerran ja sit lisaa niita kierroksia. Testaa ja kerro milta tuntui! Ja se on totta etta pitaa loytaa se oma juttu. Kavelylla ma en laihtunut yhtaan mihinkaan, vaan tarviin todellakin hikijumppaa. Kun mulla oli vamma enka pystynyt jumppaamaan niin vaivuin melkein depikseen ja rupesin juomaan kun en voinut kavella kunnolla. Sit kun se vahan parani lahdin luontoon lontystelemaan. Sekin oli ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tunnin lenkki tuntuu ylivoimaiselta, käy vaikka vain 20 minuutin lenkillä. Pienikin ulkoilu auttaa, ja vie pois sohvalta ainakin hetkeksi.
Onko sinulla allergiaoireita? Nekin väsyttävät, joten voit kokeilla vaikka Histeciä tai muita reseptivapaita allergialääkkeitä.
Ja sitten kun päätät lähteä ulos, niin lähde heti. Älä jää tuumailemaan ja arpomaan ja keksimään jotain muuta tekemistä. Heti vain kengät jalkaan ja ulos. Pähkäillessä tuo toiminnan hetki vain menee ohi, ja sitten huomaat taas olleesi koko päivän sisällä.
Mutta kevät on monelle ylipäätään hankalaa aikaa. Nopeasti lisääntyvä valo voi aiheuttaa väsymystä ja masennusta (vaikka monelle ne tuovatkin lisää energiaa). Hienoa, jos olet saanut alkoholia vähennettyä, se jo yksin on hyvä juttu, ja auttaa myös väsymykseen.
Ruokavalio alka
Tuli mieleen tosta että laihduin 20 kg, kun pistin puhelimeen muistutuksen ja äänikomennon eri voimisteluliikkeille kerran tuntiin. Kesti kymmenen minuuttia ja 10h ajan tein 10x 10 min ajan liikkeet.
Tuon takia monet ottaa valmentajan. Koska itse eivät kykene itseään käskemään
Itellä muutos lähti siitä että aloin juomaan enemmän vettä. Siitä on helppo aloittaa ja muutaman päivän kuluttua on jo pirteämpi olo kun kuonat lähtee liikkeelle. Sit jotain muuta, vaikka opettelemaan säännöllistä unirytmiä.
Motivaatio siitä, ettei kuole sydän- ja verisuonitauteihin ali-ikäisenä. Toki jos ei elää halua, niin mäkkäri on ihan hyvä vaihtoehto. Tai hese. Joku pieni säännöllinen lenkkirutiini tekee jo pidemmän päälle terveydelle ihmeitä, ihan vaikka kävelemässä vaan kävis. Metsät tuppaa olemaan monelle asvalttia kiinnostavampaa lenkkimaastoa mahdollisuuksien salliessa suosittelen kokeilemaan ja katselemaan, kuuntelemaan ympärilleen.
Ymmärrän ap:n hyvin. Juoksin ennen paljon maratoneja, treenasin joka pv, paino oli alle 70 ja oli kivaa jopa töissä. Ehdin harrastaa joka pv myös muutakin, hoitaa kotia, laitoin ruokaa joka pv vaimolle.
Nyt paino miltei 100, en tee mitään, en oikein saa edes hoidettua työtäni. En liiku, juon liikaa, yksin.
Minun kohdallani syy löytyy masennuksesta. Mistä lähti, en ole varma. Avioerosta, huonosta työpaikasta. Ehkä. En tiedä.
Yksinäisyydestä varmaan eniten. Kun ei ole enää mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Itellä muutos lähti siitä että aloin juomaan enemmän vettä. Siitä on helppo aloittaa ja muutaman päivän kuluttua on jo pirteämpi olo kun kuonat lähtee liikkeelle. Sit jotain muuta, vaikka opettelemaan säännöllistä unirytmiä.
Minulla turposi pää vedestä ja sain kramppeja ja rytmihäiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyydestä varmaan eniten. Kun ei ole enää mitään väliä.
Löysit totuuden. Millään ei ole mitään väliä, joten sillä on väliä.
Aina voi yrittää tehdä sen välin elämään, koska todellisuudessa millään ei ole mitään väliä ja kaikkea tapahtuu ilman mitään syitä ja seurauksia.
Moni elää illuusiossa että kykenisi hallitsemaan itsensä tai että oma tahto olisi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka haluan mutta mistä motivaatio?
Taitaa olla korvien välissä ongelma eli olet älyllisesti estynyt mihinkään järkiperäiseen kognitioon. Et osaa edes suomea kunnolla, onneton läskipallo. Syö sitä pullaa ja tukehdu siihen!
Kokeile eri liikuntamuotoja jos löytäisit kiinnostavamman. Uinti, hiihto, pyöräily erilaiset jumpat tai pallopelit, kuntosalit. Erilaisia seuroja ja yhdistyksiä on paljon mitkä järjestävät kaikenlaista liikuntaa, kansalaisopistot, latuyhdistykset jne.
Vierailija kirjoitti:
Kokovartalopeili on paras motivaation tuottaja.
Niin on sitten kun on saanut tehtyä siihen peilikuvaan miutoksen. Ei se läski siellä motivaatiota nosta, vaan vitutusta ja harmitusta.
Itse samassa jamassa. Aikoinaan harrastin mm korista, sählyä ja salia monta kertaa viikossa. Pelaaminen oli hauskaa, mutta en ole ikinä saanut liikkumisesta sitä hyvän olon tunnetta, jota kaikki aina hehkuttaa. Ehkä olen viallinen.
Kaiva se määrätietoisuus itsestäsi.
Mieti mikä liikuntaharrastus on se, josta ennen pidit. Kun sen tiedät, aloitat sen heti sen enempiä miettimättä. Toistat joka päivä ainakin kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen 3 krt viikossa riittää ja voit myös lisätä tai vaihtaa harrastuksen.
Pääasia että joka päivä, automaattisesti - samaan aikaan - lähdet liikkeelle.
Vahvistut siten myös henkisesti.