Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla joku trauma lapsuudesta?
20.03.2025 |
Tai no kaikilla on, mutta tarkoitan sellaista jolla on vaikutusta. Miten olet pärjännyt sen kanssa?
Kommentit (110)
On niin paljon, että mä en oikein edes tiedä että missä trauma alkaa ja missä minä. Tai siis millainen mä olisin, jos olisi ollut ns. normaali lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien liitto oli sen verran riitaisi että aloin karttamaan kaikkea perhe-elämään johtavaa. Elän siis vannoutuneena "sinkkuna" elämäni loppuun asti.
Ihanaa kun kotona saa olla omassa rauhassa. Ei enää koskaan huutoa, riitelyä, draamaa, vihaa, jännittynyttä ilmapiiriä, pelkoa siitä mikä odottaa kun tulee kotiin, jne.
Inhoan myös kaikkia juhlapäiviä samasta syystä, koska niihin liittyy lähinnä pahoja muistoja.
M37
Minun lapsuudenkodissani oli juuri tuollaista kuin kuvailit, mukaanlukien juhlapäivät, mutta minulla on perhe. Joku suukopu pari kertaa vuodessa, ei muuta. Nainen
On todella paljon, koska lapsuus oli yhtä isoa traumaa vanhempien epävakaan ja arvaamattoman käytöksen takia. Turvattomuuden tunne on edelleen läsnä koko ajan ja kärsin mm. dissosiaatiosta ja kehonkuvanhäiriöstä.
On. Ajauduin todella nuorena vielä pahempaan liittoon. Olen päälle 40, käyn traumaterapiassa ja olen lähes työkyvytön ahdistuksen takia. Nyt aikuistuneet lapseni elivät huonon lapsuuden myös ja olen sen vuoksi elämänhaluton. Mietin joka päivä kaiken lopettamista, koska huonojen muistojen ja katumuksen vuoksi tuntuu raskaalta elää.
Totaalihylkäys vuoden vanhana ja sen jälkeen pari "pienempää".sikäl
Turvattomuus, yksinäisyys, kelpaamattomuuden tunne ja vaikeus luottaa. Näitten kanssa on eletty. Onneksi olen peruspositiivinen, joten asenne auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Ajauduin todella nuorena vielä pahempaan liittoon. Olen päälle 40, käyn traumaterapiassa ja olen lähes työkyvytön ahdistuksen takia. Nyt aikuistuneet lapseni elivät huonon lapsuuden myös ja olen sen vuoksi elämänhaluton. Mietin joka päivä kaiken lopettamista, koska huonojen muistojen ja katumuksen vuoksi tuntuu raskaalta elää.
Jätä taaksesi. Menneelle ei oikein voi muuta kuin päästää siitä irti. Anna lapsillesi se hyvä, minkä nyt voit, äläkä pyytele anteeksi. Aikuisina he ymmärtävät kyllä.
Tiedän, ettei se helppoa ole, koska tämän kanssa taistelen lähes päivittäin. Tsemppiä sinulle ja tsemppiä minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Ajauduin todella nuorena vielä pahempaan liittoon. Olen päälle 40, käyn traumaterapiassa ja olen lähes työkyvytön ahdistuksen takia. Nyt aikuistuneet lapseni elivät huonon lapsuuden myös ja olen sen vuoksi elämänhaluton. Mietin joka päivä kaiken lopettamista, koska huonojen muistojen ja katumuksen vuoksi tuntuu raskaalta elää.
Jätä taaksesi. Menneelle ei oikein voi muuta kuin päästää siitä irti. Anna lapsillesi se hyvä, minkä nyt voit, äläkä pyytele anteeksi. Aikuisina he ymmärtävät kyllä.
Tiedän, ettei se helppoa ole, koska tämän kanssa taistelen lähes päivittäin. Tsemppiä sinulle ja tsemppiä minulle.
Kiitos, annoin heille päihteettömän ja rauhallisen äidin, mitä minulla ei ollut, mutta en uskaltanut lähteä ajoissa. Se ei riittänyt. En pystynyt suojelemaan kaikelta, en lähellekään tarpeeksi. Voin itsekin niin huonosti, jatkuvassa jäätymistilassa ja kauhun kuplassa. Minua rakastetaan ja minusta välitetään, mutta tuntuu että ansaitsen jotain ihan muuta.
Ehkä tämä tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Ajauduin todella nuorena vielä pahempaan liittoon. Olen päälle 40, käyn traumaterapiassa ja olen lähes työkyvytön ahdistuksen takia. Nyt aikuistuneet lapseni elivät huonon lapsuuden myös ja olen sen vuoksi elämänhaluton. Mietin joka päivä kaiken lopettamista, koska huonojen muistojen ja katumuksen vuoksi tuntuu raskaalta elää.
Vanhemman itsemurha vasta onkin traumaattista lapsille. Senkö heille haluat vielä antaa taakaksi?
Vastaukset meni taas miten sattuu. Niin, tsemppiä sinulle takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Ajauduin todella nuorena vielä pahempaan liittoon. Olen päälle 40, käyn traumaterapiassa ja olen lähes työkyvytön ahdistuksen takia. Nyt aikuistuneet lapseni elivät huonon lapsuuden myös ja olen sen vuoksi elämänhaluton. Mietin joka päivä kaiken lopettamista, koska huonojen muistojen ja katumuksen vuoksi tuntuu raskaalta elää.
Vanhemman itsemurha vasta onkin traumaattista lapsille. Senkö heille haluat vielä antaa taakaksi?
En aio tehdä sitä. Se on sitä ideaatiota, pakkoajattelua. Ehkä terapia auttaa jossain vaiheessa.
Pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Vanhemmat oli riitaisia, isä väkivaltainen alkoholisti joka hakkasi meitä. Enkä tarkoita mitään pieniä napsuja vaan murtuneita luita ja irronneita hampaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien liitto oli sen verran riitaisi että aloin karttamaan kaikkea perhe-elämään johtavaa. Elän siis vannoutuneena "sinkkuna" elämäni loppuun asti.
Ihanaa kun kotona saa olla omassa rauhassa. Ei enää koskaan huutoa, riitelyä, draamaa, vihaa, jännittynyttä ilmapiiriä, pelkoa siitä mikä odottaa kun tulee kotiin, jne.
Inhoan myös kaikkia juhlapäiviä samasta syystä, koska niihin liittyy lähinnä pahoja muistoja.
M37
Sama. Vihaan joulua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On montakin traumaa,Psykoterapia auttoi. Ainoa johon olen omaehtoisesti jotunut töitä tekemään on läheisriippuvuus. On vaikeaa erottaa miellyttäminen ja hyvyys. Välillä tulee hyväksikäytetty olo. Osaan kuitenkin jo asettaa rajat ja pitää niistä kiinni. N54
Oon miettinyt, että kuinka kauan lapsena koettua traumaa voi "syyttää" kaikesta, mitä elämässä myöhemmin tapahtuu? Mulla on äidin takia lapsuuden traumoja. Oon tehnyt aikuisiällä huonoja valintoja ja kokenut niistä traumoja, mutten syytä niistä lapsuuttani. Sanokoot psykoterapeutit mitä tahansa, jossain vaiheessa on otettava itse vastuu valinnoistaan ja siitä, mitä niistä seuraa. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta se, miten suhtautuu ja käsittelee tulevaa, on paljolti kiinni itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Oon miettinyt, että kuinka kauan lapsena koettua traumaa voi "syyttää" kaikesta, mitä elämässä myöhemmin tapahtuu? Mulla on äidin takia lapsuuden traumoja. Oon tehnyt aikuisiällä huonoja valintoja ja kokenut niistä traumoja, mutten syytä niistä lapsuuttani. Sanokoot psykoterapeutit mitä tahansa, jossain vaiheessa on otettava itse vastuu valinnoistaan ja siitä, mitä niistä seuraa. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta se, miten suhtautuu ja käsittelee tulevaa, on paljolti kiinni itsestä.
trauma saattaa aktivoitua vasta 20-30v päästä, siihen asti sen on saattanut onnistua ohittamaan. Kannattaa kuunnella youtubesta esim. Tim Fletcherin videoita, niihin saanee varmaan teksityksen jos ei enkku taivu. Tämä siis ei tarkoita että kaikessa mennään trauman taakse, mutta hänen videot selittää asioita aika hyvin. t. nelikymppinen joka suoritti hemmetin hyvin elämää kunnes seinä tuli vastaan. Nyt opitaan elämään omana itsenä.
Isäni nukkui pois ollessaan 45-vuotias.En tiedä täyttääkö se trauman tunnusmerkit mutta tietyllä tasolla odotan kuolemaa joka päivä 11-vuotiaasta asti. Ehkä siksi koska hän lähti niin yllättäen. En panosta täysiä mihinkään,koska ali tajuisesti odotan sitä omalle kohdalleni. En ihmissuhteisiin enkä työelämään. m32
On varmaan. Sellainen varuillaolo- ja ylivireystila, jota ei saa poikki millään. Hyvin pienestä lähtien vastasin siitä, että vanhemmat eivät saaneet tapettua toisiaan ja eron jälkeen toimin vanhempana pikkusisaruksilleni, kun äiti keskittyi juomiseen. Kaikkea muutakin hauskaa ja vähemmän hauskaa toki sattui ja tapahtui.
Edelleenkin olen kaikkien tuki ja turva, ja välillä aika uupunut ns. työnkuvaan, kun olis tämä omakin elämä. Omille lapsille myös vähän ylikompensoinut sitä, mitä itse jäänyt vaille, ja ehkä siinäkin vähempikin olis riittänyt.
On ja huonosti on pärjätty, mutta päivä kerrallaan.
Vanhempien liitto oli sen verran riitaisi että aloin karttamaan kaikkea perhe-elämään johtavaa. Elän siis vannoutuneena "sinkkuna" elämäni loppuun asti.
Ihanaa kun kotona saa olla omassa rauhassa. Ei enää koskaan huutoa, riitelyä, draamaa, vihaa, jännittynyttä ilmapiiriä, pelkoa siitä mikä odottaa kun tulee kotiin, jne.
Inhoan myös kaikkia juhlapäiviä samasta syystä, koska niihin liittyy lähinnä pahoja muistoja.
M37