Lue keskustelun säännöt.
En jaksa huolehtia lapsesta yksin
12.03.2025 |
Olen yh, isänsä tapaa lasta meillä, lapsi ei suostu isälleen. Olen pitkäaikaistyötön ja käytännössä siis yh. Hoidan kaikki lapseen liittyvät asiat yksin. Lapsi on jo 11 v mutta koulussa alkanut ilmenemään oppimisvaikeudet eikä ole kavereita. On kotona koko ajan. Harrastuksia muutama mutta ei vaan kaveria saa. Päivöt menee niin että aamulla joudun moneen kertaan sanomaan kouluunlähdlstä ja vartioimaan että pesee hampaat jne muuten jää haaveilemaan. Teen aamiaisen valmiiksi. Päivät Olen viime aikoina tapellut Kelan kanssa, olemme muuttaneet 10 kk sisällä kaksi kertaa liian kalliin vuokran takia ja nyt tuli korotus tähän.. sen vuoksi Olen velkaantunut kuk muutot maksavat eikä ole ketään auttamassa. Haen myös töitä päivittäin. Viime aikoina olen lähinnä itkenyt päivät.
Lapsi tulee n kello 14 jonka jälkeen laitan välipalan ja alkaa tekemään läksyjä ja lukemaan kokeisiin tms. Tarvitsee joka päivä apua niissä niihin menee n 2 tuntia. Kokeisiin luku lisäksi. Sitten teen iltaruuan ja saatan lapsen harrastukseen bussilla jos on rahaa lippuun.
Sillä välillä käyn pesutuvassa ( ei ole varaa koneeseen) ja haen lapsen. Sitten iltapala ja vartiointi että menee nukkumaan
Viikonloput samaa mutta lisänä lapsen kiukuttelu kun ei ole kavereita. Pitäisi keksiä koko ajan tekemistä muuten istuu puhelimellaan. En ole ikinä viettänyt yötä erossa lapsesta.
Meillä ei ole ketään ystäviä tai sukulaisia. Olen täysin yksin aina lapsen kanssa. Nyt on niskassa taloushuolet maksan toimeentulotuesta 200 e vuokraan, lapsen oppimisen ongelmaa tutkitaan ( autismi?) ja sen mukaan olisi yläaste.
En tiedä mistä hakisin asuntoa kun lapsen tutkimukset kesken ja siksi koulu mietinnässä mutta päivittäin tilanne oksettaa ja stressaa,,olen alkanut saada paniikkikohtauksia. Tällä alueella lähellä koulua ei ole halvempia asuntoja.
En tiedä mihin meidän pitäisi muuttaa ja millä voimilla. Edellisen muuton laatikot kotona edelleen osittain. Asumme pienessä kaksiossa nyt.
Alkanut tuntua etten jaksa ja pysty enää huolehtimaan lapsesta. Hän ei halua tukihenkilöä tms sitä on ehdotettu. Ongelmana on ihan arki kun jumittuu kaikkeen tekemiseen, joka helv aamu ssa olla huolissaan ehtiikö kouluun vai ei ja illalla iltatpmissa menee 1,5 tuntia istuu vain vessassa tai katselee itseään peilistä. Olen helvetin loppu ja väsynyt.
Haluaisin töihin mutta mikää voimilla? Lapsi myös sairastelee edelleen paljon ja sen takia on nukkunut vieressäni pari viime vkoa ( avaava lääke käytössä).
En muista koska olisin katsonut telkkaria tai käynyt kävelyllä. Mihinkään harrastuksiin ei ole rahaa.
Anteeksi ja kiitos avautuminen. Tiedän että monilla on rankempaa mutta tuntuu ettei meillä ole mitään toivoa paremmasta. Rahat ei vaan helvetti riitä enkä voi edes ajatella esim vuorotyötä ei lapsi pärjää itsekseen iltoja.
Kommentit (97)
Ap kuulostaa tosi rankalta. Voisitko saada apua kunnalta, seurakunnalta tai vaikka MLL:ltä?
Ja anteeksi jos tämä on tyhmä kysymys mutta miksi lapsi ei auta kotitöissä? Voisitteko aloittaa vaikka siitä että hän opettelee tekemään illalla itselleen aamupalan valmiiksi ja koulun jälkeen välipalan. Erityislapsenkin täytyy oppia elämän taidot, jos haluat että joskus itsenäistyy. Sinulle olisi helpompaa ja hän tuntisi olonsa tarpeelliseksi ja osaavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa tosi rankalta. Voisitko saada apua kunnalta, seurakunnalta tai vaikka MLL:ltä?
Ja anteeksi jos tämä on tyhmä kysymys mutta miksi lapsi ei auta kotitöissä? Voisitteko aloittaa vaikka siitä että hän opettelee tekemään illalla itselleen aamupalan valmiiksi ja koulun jälkeen välipalan. Erityislapsenkin täytyy oppia elämän taidot, jos haluat että joskus itsenäistyy. Sinulle olisi helpompaa ja hän tuntisi olonsa tarpeelliseksi ja osaavaksi.
Sopii lapsille jotka pitävät tästä tyylistä.
Minullakin on kokemusta lapsista joita ei saa edes pakottamalla tekemään kotitöitä, eivät tee ja tämä on totuus. Olen hyväksynyt asian sillä en tuhlaa elämääni siihen että komentelen ihmisiä ja kuljen heidän perässään. Nämä ihmiset eivät saa mitään iloa kotitöistä vaan lähinnä vaativat ja tarvitsevatkn itselleen huolenpitoa, aikaa ja huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko tän aloituksen olevan aito. Jos lapsi on jo tuen piirissä mikä on ongelma. Ja miksi väkivaltainen isä kävisi lapsen luonakaan lasta tapamaassa? Sitä varten on virallinen, esim. tapaamispaikka. Sossuhan ne järjestää jos tarve. Eikö tuo ole vähän riski ottaa isä kotiin?
Koska ap on kiltti, lannistettu eikä osaa/kykene vaatimaan ja taistelemaan asioitten puolesta riittävästi. Isähän voi olla sossuille mielin kielin ja vaikuttaa ihan täysjärkiseltä sen hetken.
Erikoinen kommentti. Jostakin syystä vain jotkut saavat tämänkaltaistakin ymmärrystä asioihin. Voihan tämäkin olla totta mutta vastaavaa kyseenalaistamista ei siis aina tehdä.
Kannattiko vieraannuttaa lapsi isästään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa tosi rankalta. Voisitko saada apua kunnalta, seurakunnalta tai vaikka MLL:ltä?
Ja anteeksi jos tämä on tyhmä kysymys mutta miksi lapsi ei auta kotitöissä? Voisitteko aloittaa vaikka siitä että hän opettelee tekemään illalla itselleen aamupalan valmiiksi ja koulun jälkeen välipalan. Erityislapsenkin täytyy oppia elämän taidot, jos haluat että joskus itsenäistyy. Sinulle olisi helpompaa ja hän tuntisi olonsa tarpeelliseksi ja osaavaksi.
Sopii lapsille jotka pitävät tästä tyylistä.
Minullakin on kokemusta lapsista joita ei saa edes pakottamalla tekemään kotitöitä, eivät tee ja tämä on totuus. Olen hyväksynyt asian sillä en tuhlaa elämääni siihen että komentelen ihmisiä ja kuljen heidän perässään. Nämä ihmiset eivät saa mitään iloa kotitöistä vaan lähinnä vaativat ja tarvitsevatkn itselleen huolenpitoa, aikaa ja huomiota.
Miten tälläinen lapsi sitten pärjää maailmassa, jos ei kotona opi mitään? Ei kai se lapsen päätös ole että opetteleeko ja tykkääkö, kun ne on vaan pakko oppia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä noihin kotitöihin osallistumiseen tulee, niin vähän vaikeaa se on tietty alkaa opettaa esiteinille niitä alusta alkaen. Lapsi olisi hyvä ottaa pienestä alkaen mukaan kotihommiin, tietty iän ja kykyjen mukaan. Varsinkin pienet, alle kouluikäiset, lapset rakastaa tehdä ihan oikeita hommia itse. Esimerkkinä itse otan 2-3v lapsen mukaan tyhjenmään vaikka tiskikonetta. Annan hänelle hommaksi laittaa aterimet oikeisiin laatikoihin, hyvin onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa tosi rankalta. Voisitko saada apua kunnalta, seurakunnalta tai vaikka MLL:ltä?
Ja anteeksi jos tämä on tyhmä kysymys mutta miksi lapsi ei auta kotitöissä? Voisitteko aloittaa vaikka siitä että hän opettelee tekemään illalla itselleen aamupalan valmiiksi ja koulun jälkeen välipalan. Erityislapsenkin täytyy oppia elämän taidot, jos haluat että joskus itsenäistyy. Sinulle olisi helpompaa ja hän tuntisi olonsa tarpeelliseksi ja osaavaksi.
Sopii lapsille jotka pitävät tästä tyylistä.
Minullakin on kokemusta lapsista joita ei saa edes pakottamalla tekemään kotitöitä, eivät tee ja tämä on totuus. Olen hyväksynyt asian sillä en tuhlaa elämääni siihen että komentelen ihmisiä ja kuljen heidän perässään. Nämä ihmiset eivät saa mitään iloa kotitöistä vaan lähinnä vaativat ja tarvitseva
Miten tälläinen lapsi sitten pärjää maailmassa, jos ei kotona opi mitään? Ei kai se lapsen päätös ole että opetteleeko ja tykkääkö, kun ne on vaan pakko oppia?
Etsii itselleen uhrin hoitamaan hommat. Onhan noita äitiä etsiviä narsisteja pilvin pimein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa, niinkuin suorittaisi sitä arkea ja lapsesta huolehtimista. 11-vuotiaan pitäisi jo osata itse lähteä kouluun ja niin edelleen. Jätä tietoisesti huolehtimatta. Sitten vaikka se on joka päivä myöhässä koulusta, pesemätön ja ei kirjoja, mutta silloin apua alkaa tulemaan. Nyt sitä ei tule, koska kannattelet lastasi kuin hän olisi halvaantunut. Jos hän ei ole "halvaantunut" eli kyvytön tekemään mitään itsenäisesti niin hän alkaa tehdä kun sinä lakkaat mahdollistamasta tuota venymistä huolehtimisellasi. Jos hän on tosiaan kyvytön tekemään mitään itsenäisesti, niin sitten hän ei edelleenkään tee ja silloin joku tulee puuttumaan tilanteeseen.
Hei ap!
Sosiaalialan ammattilainen täällä. Kannattaisi olla yhteydessä oman hyvinvointialueen matalan kynnyksen sosiaalipalveluun, joilla usein on avunpyyntöpaineke sivustoillaan (voi googlettaa hyvinvointialueen nimi + lapsiperheiden palvelut). Esim. Helsingistä se löytyy scrollaamalla tätä sivua alaspäin: https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/lasten-ja-perheiden-p… ja Pirkanmaalla tästä: https://www.pirha.fi/palvelut/lasten-ja-perheiden-palvelut/apua-ja-tuke…
Palveluohjaaja soittaa ja voit hänelle kertoa perheesi tilanteen. Voit myös tehdä perheestäsi "yhteydenottopyynnön palvelutarpeen arvioimiseksi", jolloin käynnistyy samanlainen prosessi kuin käynnistyisi lastensuojeluilmoituksesta: sinua ja lasta tavataan ja arvioidaan sosiaalipalvelujen tarvetta, kuten esimerkiksi ammatillista tukihenkilöä lapselle tai tukiperhettä. Joskus sosiaalityöntekijä voi olla vetoapuna kun yrität itse saada apua omiin ongelmiisi, on surullista että niin on mutta toisinaan vasta viranomaisen jyrähdys saa pyörät liikkeelle.
Muutamia kysymyksiä minulla herää. Onko teillä eron jälkeen ollut yhteishuoltajuus? Vai onko niin, että olette lastenvalvojalla sopineet että lapsen asioista vastaat yksin sinä? Onko tapaamisista tehty sopimusta? Kuulostaa, että isän päästäminen sinun kotiisi on sinulle haavoittavaa ja vahingollista. Mannerheimin lastensuojeluliitolla (MLL) on tiloja, joissa isät voivat tavata lastaan leikin merkeissä. Tällainen ratkaisu olisi kenties kaikille parempi. Sinun ei tarvitse ottaa vastaan jatkuvaa henkistä väkivaltaa ja kontrollipyrkimyksiä lapsen isältä. Tästäkin syystä rohkaisisin ottamaan yhteyttä sosiaalihuoltoon, että asiaa käsittelisivät ammattilaiset myös isän kanssa. Hän tuntuu kaipaavan rajoja ja ihan koulutusta siitä millainen käytös lasta kohtaan on ok.
Toivotan sinulle jaksamista ja toivon, että saat apua arkeesi. Ja samaa toivon kaikille tyypeille, jotka kävivät täällä AP:ta haukkumassa ja paheksumassa: ei varmasti hyvin mene teilläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä noihin kotitöihin osallistumiseen tulee, niin vähän vaikeaa se on tietty alkaa opettaa esiteinille niitä alusta alkaen. Lapsi olisi hyvä ottaa pienestä alkaen mukaan kotihommiin, tietty iän ja kykyjen mukaan. Varsinkin pienet, alle kouluikäiset, lapset rakastaa tehdä ihan oikeita hommia itse. Esimerkkinä itse otan 2-3v lapsen mukaan tyhjenmään vaikka tiskikonetta. Annan hänelle hommaksi laittaa aterimet oikeisiin laatikoihin, hyvin onnistuu.
Mitä vaikeaa siinä on? Yksi kerrallaan haltuun ja aloitetaan helpoimmasta tai kivoimmasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen myös totaaliyh-äiti kahdelle lapselle.
Toinen lapsi valvoo myöhään illalla, mutta minä menen nukkumaan aiemmin ja annan valvoa, koska en vaan pysty selviämään seuraavasta päivästä ilman omaa lepoa.
Eli tämmöisiä joustoja, on ihan pakko tehdä, jotta itse pysyy toimintakunnossa. Vaikka ei ole oppikirjan mukaan, mutta ne on tilanteen mukaan.
Minkä ikäinen valvoo yksin? Ikä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikamoisen kultakimpaleen olet lapsellesi isäksi löytänyt. Iso HUOH.
Hei aloittaja, samaistun tilanteeseesi tosi paljon, aloituksesi oli lähes kuin minun kirjoittamani. Olis mahtavaa jutella yksityisesti toisen sellaisen kanssa joka samassa tilanteessa sillä ympärilläni olevista ihmisistä kukaan ei ymmärrä kun eivät ole tässä samassa tilanteessa.
Voimia, aloittaja. Kuulostaa minusta, että useampi haaste kerralla (rahat, yksinäisyys, lapsen haasteet ja tuen tarve, tausta väkivaltaisessa suhteessa) ovat saaneet sut uupumaan. Siinä ei ole yhtään mitään outoa eikä se tee susta huonoa tai vajaata. Ja siksi tiölannetta just on vaikea muuttaa, kun on jo uupunut ja lamaantunut eikä näe toivoa.
Mutta, aloita jostain pienestä. Kaksi asiaa. Hae apua ulkopuolelta. Kuten vaikka aiemmat ovat neuvoneet. Esimerkiksi se tukiaikuinen, jos se on mahdollista saada. Se muuttaisi dynamiikkaa myös teidän kahden välillä, ja voi olla lopulta hyvä juttu lapsenkin mielestä. Hän ei voi etukäteen asiaa tietää. Kokeilkaa.
Ja toinen asia, toivon niin, että sulla sun uupumuksesta huolimatta löytyisi voimia tehdä jotain pieniä hyviä asioita omassa elämässä. Katsoin Supernannyn toisen osan, siinä oli uupunut yksinhuoltaja. Hän sai tehtäväksi ottaa pieniä hetkiä itselleen, ihan kotona. Se vaatii vaan sen, että huomaa: tässä on mun hetki tehdä joku pieni asia, josta pidän ja saan jotain hyvää. Se voi olla ulkoilu, tai katsot jakson jotain hyvää sarjaa, kun sun lapsi on koulussa. Ajattelet, että tän kaiken työnhaun yms keskellä, minä ansaitsen tämän. Jotain, millä saat hetkeksi katkeamaan sen murehtimisen ja jotain mistä sinä itse saat iloa ja voimavaroja. Vähän sama juttu kuin tukiaikuisen kanssa, tähän sun pitää saada itsesi suostumaan. Tää on susta kiinni.
Ja täällä on pari viestiä, joissa toivotaan yhteyttä suhun. Tartu niihin. Tee joku anonyymi sähköposti, ja varmistu että on aito vertaistuki kyseessä. Ja jos on, niin ota ihmeessä se vastaan. Me ihmiset tarvitaan täällä toisiamme.
Koska ap on kiltti, lannistettu eikä osaa/kykene vaatimaan ja taistelemaan asioitten puolesta riittävästi. Isähän voi olla sossuille mielin kielin ja vaikuttaa ihan täysjärkiseltä sen hetken.