Puolisoni aikuinen lapsi ei vastaa, kun tervehdin

Vierailija kirjoitti:

Ei munkaan lapsi tervehdi mun miestä. En tee numeroa siitä.

Miksi et? Eikö se ole ihan todella epäkunnioittavaa miestäsi kohtaan? Vaikka ei oltaisi valtavan läheisissä väleissä, niin luulisi, että peruskohteliaisuudet vaaditaan.

Tervehtiikö lapsesi muita aikuisia? Jos ei, niin eikö sinua huoleta, että hänelle tulee puuttuvista käytöstavoista aikuisena hankaluuksia?

Tosi töykeää! Hävettäis aivan sairaasti jos oma teinipoika ei ystäviäni moikkais. Onneksi moikkaa ihan oma-aloitteisesti, vaikka nepsy onkin.

Autismi?

Olet hänelle yhden tekevä! 

Vierailija kirjoitti:

Olet hänelle yhden tekevä! 

Yhdentekevien ihmisten tervehdyksiin vastataan. Työpaikalla hississä kun joku, jota et edes tunne, sanoo huomenta, niin vastaat huomenta.

No esimerkiksi aamulla voi olla ettei edes tajua, sitä huomenta sanaa tai jos on niin kuin minä, aamulla ei vaan jaksa puhua yhtään mitään ja pitää saada se oma aika herätä. Ja oikeasti, ihmiset on välillä niin ajatuksissaan ettei kuule vaikka joku tervehtii.

Täällä te puolustatte AIKUISTA ihmistä joka ei tervehdi oman isänsä puolisoa. Ei aikuinen ole mikään ujosteleva pikkulapsi eikä uhmaikäinen teini. Mutta jos perheessä ei ole opetettu lapsille alkeellisiakaan käytöstapoja, milloin he oppivat tervehtimään, kiittämään tai pyytämään anteeksi?

Itse ainakin iltaihmisenä vihaan aamuja niin paljon, että en mielelläni puhu aamuisin mitään kenenkään kanssa. Etenkin näin perheellisenä. Jos on noustava aikaisin, niin haluan olla vain yksin ja ihan hiljaa.

Onko naama täynnä jotain niittejä tai nahka täynnä tatuointeja? 

Täysmusta vaatteet tai mustat kajalit?

Ihan uteliaisuuttani kysyn.

Poikaa kiinnostaisi päästä polkaisemaan äitipuolta mutta ei kehtaa ja siksi häpeilee.

Niin siis asutteko kaikki saman katon alla vain miten? Tai vietttekö muuten paljon aikaa yhdessä? Vaikka en nyt tiedä, kuinka paljon tämä vaikuttaa tuohon tervehtimiseen.

Tuli vain mieleen, että jos tämä "aikuinen" on tyyliin 18-20-vuotias, ja asuu vielä ehkä kotonakin, niin vanhempien ero on voinut ottaa koville hänellä, ja asian ksittely on vielä ihan kesken. Uusi nainen on tullut pian kuvioihin ja asuu / viettää paljon aikaa mahdollisesti hänen kotonaan tms. yhtäkkiä.

Vaikkei olisi varsinaisesti mitään henkilökohtaista uutta naista kohtaan, niin tuollaiset muutokset ja vieras ihminen yhtäkkiä omassa ennen privaatissa tilassa, ei kotona, ei välttämättä tunnu aina kivalle. Tervehtimättömyys voi siis joskus olla reagointina jotain rajan vetoa oman yksityisyyden suhteen. Eli siis esim. aamulla heräessä, ("huomenta") , ei ole valmis ottamaan vastaan vierasta omassa kotonaan, eikä ole muutenkaan intoa päästä vierasta kovin lähelle omassa elämässään tms. Teinikäytös voi toki liittyä myös asiaan ja se, että eron käsittely on pahemmin kesken.

Kuka teistä itse tykkäisi, jos yhtäkkiä joku vieras ihminen asuisi / viettäisi paljon aikaa kotonasi / tuotaisi läheisesti elmääsi, ilman omaa päätöstäsi, olisitko joka hetki valmis hänet kohtaamaan? Eli voikohan tervehtimättöyydessä olla kyse siitä, että vieras ihminen on tuotu liian läheisesti omaan elämään ilman omaa päätöstä? Samalla kun vanhempien eroa vielä käsittelee. 

Toki yleisesti ottaen tuttujen tervehtimättömys on mielestäni kummallista ja töykeää. Jotkut kumma kyllä tätä harrastaa, en oikein yleisesti ottaen tajua tät aikuisilta ihmisiltä, ilman mitään isoa kunnon syytä ja välirikkoa. Olen ajatellut että voisi useimmiten liittyä jonkinlaiseen itsekeskeisyyteen. Eroperheideissä ja vastaavissa tilanteissa syy voi kyllä olla jokin muu.

Vaikutat sen verran stanan rasittavalta ihmiseltä ollaksesi aikuinen itse etten yhtään ihmettele ettei aina jaksa vastata sulle yhtään mitään. Anna olla. 

Vierailija kirjoitti:

Lopeta väkisin tervehtiminen, mikä sua vaivaa. Miksi edes kysyä sitä. Ehkei kiinnosta. Häntä kiinnostaa oma vanhempi.

Minä olen asunut taloyhtiössä 23 v. Jotkut alkuperäisetkään asukkaat eivät tervehdi, uudet eivät lainkaan. Muutaman asukkaan olen vuosien varrella saanut vastaamaan tervehdyksen. Nyt en enää jaksa. Ollaan sitten niin kuin ei oltaisikaan. Minusta pääsee kaikkein helpoimmin/ kivuttomimmin, kun vähintään nyökkää esim portaissa sen tervehdyksen. Jotenkin kiusallista esittää sokeaa. Lähempää kanssakäymistä en naapureiden kanssa kaipaa enkä voisi kuvitellakaan utelevani jotain. Sitten on tietysti osa porukasta, joiden kanssa jutellaan ja vaihdetaan kuulumisia, mutta se perustuu vapaaehtoisuuteen. Ei väkisin eikä väsyttämällä.

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin iltaihmisenä vihaan aamuja niin paljon, että en mielelläni puhu aamuisin mitään kenenkään kanssa. Etenkin näin perheellisenä. Jos on noustava aikaisin, niin haluan olla vain yksin ja ihan hiljaa.

Toimiiko niskanikamasi (hyökkäys), vaikka suusi ei?

Vierailija kirjoitti:

Niin siis asutteko kaikki saman katon alla vain miten? Tai vietttekö muuten paljon aikaa yhdessä? Vaikka en nyt tiedä, kuinka paljon tämä vaikuttaa tuohon tervehtimiseen.

Tuli vain mieleen, että jos tämä "aikuinen" on tyyliin 18-20-vuotias, ja asuu vielä ehkä kotonakin, niin vanhempien ero on voinut ottaa koville hänellä, ja asian ksittely on vielä ihan kesken. Uusi nainen on tullut pian kuvioihin ja asuu / viettää paljon aikaa mahdollisesti hänen kotonaan tms. yhtäkkiä.

Vaikkei olisi varsinaisesti mitään henkilökohtaista uutta naista kohtaan, niin tuollaiset muutokset ja vieras ihminen yhtäkkiä omassa ennen privaatissa tilassa, ei kotona, ei välttämättä tunnu aina kivalle. Tervehtimättömyys voi siis joskus olla reagointina jotain rajan vetoa oman yksityisyyden suhteen. Eli siis esim. aamulla heräessä, ("huomenta") , ei ole valmis ottamaan vastaan vierasta omassa kotonaan, eikä ole muutenkaan intoa päästä vierasta kovin lä

Hän on 26, ja asuu omassa kodissa. Vanhempien erosta on kuusi vuotta, ja minä ja puolisokin olemme olleet yhdessä useamman vuoden. Emme asu tämän aikuisen lapsen lapsuudenkodissa. Ei varmaankaan ole kyse vanhempien eron käsittelystä? Tai mistä sitä tietää.

Hän asuu sen verran kauempana, että kun käy meillä, hän on yleensä yötä meillä. 

Uusperheissä on usein pientä kitkaa ihmissuhteissa. Ap:n tilanne ei siis ole millään lailla epätavallinen, itse asiassa se on melko yleinen.

Uusperheen suhdepulmien käsittelyssä on paljon apua vertaistuesta tai ihan vaan kokemuksista, joita vastaavaan tilanteeseen joutuneilla on ollut.

Onneksi on olemassa rohkaisevia esimerkkejä myös onnistuneista uusperheistä. Hyvä esimerkki näistä on tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin iltaihmisenä vihaan aamuja niin paljon, että en mielelläni puhu aamuisin mitään kenenkään kanssa. Etenkin näin perheellisenä. Jos on noustava aikaisin, niin haluan olla vain yksin ja ihan hiljaa.

Toimiiko niskanikamasi (hyökkäys), vaikka suusi ei?

Kyllä, kannatan kaikesta huolimatta jotain murahtamista, älähtämistä tai nyökkäystä, mutta ällöttävän iloisen pirteät "HEI!!" tai "HUOMENTA!!" pitää jättää pois. Moni haluaisi vetää turpaan sellaista "ihanaa-pirteilijää" aamuvarhaisella.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheissä on usein pientä kitkaa ihmissuhteissa. Ap:n tilanne ei siis ole millään lailla epätavallinen, itse asiassa se on melko yleinen.

Uusperheen suhdepulmien käsittelyssä on paljon apua vertaistuesta tai ihan vaan kokemuksista, joita vastaavaan tilanteeseen joutuneilla on ollut.

Onneksi on olemassa rohkaisevia esimerkkejä myös onnistuneista uusperheistä. Hyvä esimerkki näistä on tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lips

Mummolta löytyi viisaat neuvot tähänkin pulmaan. Hyvä, mummo! 👵🏻🙏🏻🍖💃🏽🎶

Neuroepätyypillisyyttä?

No se lapsi ei pidä ap:sta ja ei siksi tervehdi.

Minun täysi-ikäiset ja omilleen muuttaneet lapset kutsuvat isänsä uutta naista minun luona ämmäksi. Eivät pidä henkilöstä yhtään, mutta juovat isänsä luona ajoittain kohteliaisuudesta kahvit.

Uuspeehekuviot nyt on hankalia.