Miksi ihmeessä nämä 25-vuotiaat uupuvat aivan tavallisissa töissä?
Haetaan sairaslomaa väsymykseen, vaikka väsymykseen auttaisi lepääminen, jonka voi tehdä ihan omalla vapaa-ajalla. Samoin kannattaa pitää huolta terveellisestä ravinnosta ja liikkumisesta.
Kommentit (232)
Ottamatta kantaa sellaisten ihmisten asioihin, joita en tunne, voin kertoa omalta kohdaltani, että kun ihminen uupuu, väsymys ei mene ohi vapaa-ajalla lepäämällä. Alussa jollain tavalla kyllä, mutta lopulta olin tilanteessa, jossa lepäsin jokaisen töistä ylijäävän hetken ja silti olin myös päivät loputtoman väsynyt ja kykenemätön selviämään normaalisti töistä. Tätä on varmasti mahdotonta selittää kenellekään, joka ei ole kokenut samaa tai kukaan tarpeeksi läheinen ole sairastunut, mutta ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin hakea saikkua ja työterveydessä onneksi nähtiin, miten huonossa kunnossa olin. En ymmärrä vieläkin hyvin yleistä asennetta, että mielen sairastuminen pitäisi hoitaa irtisanoutumalla tai muuten omalla ajalla, etenkin kun se on ainakin omalla kohdallani työssä hankittu ja johti lopulta myös sairastelukierteeseen, kun elimistö oli niin loppu. Olen ollut työelämässä vuosituhannen alusta asti ja onhan työelämä nykyisin paljon rankempaa kuin aloittaessani, joten ymmärrän kyllä, miksi nuoretkaan eivät jaksa.
Uuvuttaa tämä ketju. Jo aloituksesta lähtien haetaan provokaatiota, ja sitten ryhdytään riitelemään. Ja nyt minäkin liityin siihen. :D Voi rähmä.
Vierailija kirjoitti:
En vaan kehtaisi hakea saikkua jonkun uupumuksen takia. Masennus on asia erikseen.Mutta eivät kai kaikki nämä 1-4 viikkoa saikuttavat voi olla masentuneita.
N56
Ennen sai saikkua kädestä 4 kuukautta esim. 1990-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
tuotannon tehostaminen viimeisen 30 vuoden aikana on tullut käytännössä ainoastaan työntekijöistä enemmän repimällä
buumerit ja gen-x on itse saaneet laiskotella työpaikoillansa nuorena ja palkka on juossut
Kuinkas kauan nämä 25-v:t on edes ehtineet tehdä niitä töitä? 1 vuoden 2 vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen kattonut niin heillä on heikommat palkat ja nuoret elää tosi säästäväisesti. Joku syö ruokkiksella yhden banaanin tai jugurtin ja kuvittelee sillä jaksavansa pitkän päivän.
Siinä väsyy.
Pitäisi syödä hyvin. Ja arvatenkin ne mättää illat nälkäisenä, kun alunperin piti säästää.
Matalat palkat ajaa tähän ettei ole varaa edes jaksaa töissä. Eriasia kuin meillä vanhemmilla.
Palkka kyllä nousee kun kertyy työvuosiakin. Läskien ajattelua tuo jatkuva syömisen tärkeys, hyvin vähällä sitä tarvittaessa pärjää, kun ei pidä sitä ruuan mättämistä suuhun päivän suurimpana kohokohtana. Vaikka fyysistä työtä teen, niin hyvin meni tämäkin päivä yhdellä (kaupan halpis) lihapiirakalla ja jugurtilla ilman aamupalaa. Paska asenne ja joutavuuksista murehtinen uuvuttaa enemmän. Lopettakaa somen käyttö ja korvatkaa se liikunnalla niin kummasti alkaa arki olemaan helpompaa ja virkeempää.
Kyllä. Nuoret: teillä on lupa nauttia elämästä ja pitää hauskaa! Hienoa jos olette kiinnostuneet maailmasta, mutta ei ole tervettä kuvitella olevansa maailman pelastaja. Se on raskasta hommaa, eikä tottakaan.
Voitte parhaiten osallistua yhteiskuntaan opiskelemalla pitkälle
Ketkä ovat maailman pelastajia? Nykyisen hallituksen keski-ikäsetkö?
Opiskele pitkälle? Miten, jos ei tule valituksi mihinkään oppilaitokseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen kattonut niin heillä on heikommat palkat ja nuoret elää tosi säästäväisesti. Joku syö ruokkiksella yhden banaanin tai jugurtin ja kuvittelee sillä jaksavansa pitkän päivän.
Siinä väsyy.
Pitäisi syödä hyvin. Ja arvatenkin ne mättää illat nälkäisenä, kun alunperin piti säästää.
Matalat palkat ajaa tähän ettei ole varaa edes jaksaa töissä. Eriasia kuin meillä vanhemmilla.
Palkka kyllä nousee kun kertyy työvuosiakin.
Ei rivityöntekijällä (joita suurin osa on) palkka nouse juuri mihinkään. Parin euron korotuksia per vuosi. Jee!
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen kattonut niin heillä on heikommat palkat ja nuoret elää tosi säästäväisesti. Joku syö ruokkiksella yhden banaanin tai jugurtin ja kuvittelee sillä jaksavansa pitkän päivän.
Siinä väsyy.
Pitäisi syödä hyvin. Ja arvatenkin ne mättää illat nälkäisenä, kun alunperin piti säästää.
Matalat palkat ajaa tähän ettei ole varaa edes jaksaa töissä. Eriasia kuin meillä vanhemmilla.
Ei se palkkakehitys ainakaan teollisuuden alalla niin merkittävä ole, etteikö nuorella olisi varaa kunnon eväisiin mutta pitkäaikaisella työntekijällä muka olisi. Tuntuvat nuorten palkat menevän tatuointeihin, tekoripsiin ja muuhun turhaan. Eikä uusin työntekijä ole välttämättä nuori, hän voi olla ihan vaikka keski-ikäinenkin ja työpaikalla alkupalkalla ilman mitään lisiä ja kertymiä.
Kyllä se kesämökki mikä 50-vuotiailla on on kalliimpi kuin 200 euron tatuointi.
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026.
Kaupan ala ei saanut painavaa syytä irtisanomiseen työehtosopimukseen.
Kaupan alalla oli lakko, mutta osa oli silti töissä ja osa kävi asiakkaina kaupassa.
Työehtosopimukseen ei saatu painavaa syytä irtisanomiseen eli jatkossa riittää asiallinen syy. Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026.
Työmarkkinatuki on 595 netto kuukaudessa. Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua.
Eli jos omistaa kesämökin niin ei saa toimeentulotukea lasten ruokiin eikä lääkkeisiin. Kesämökki on myytävä ja ostettava ruokaa ja lääkkeitä niillä rahoilla.
"Kesämökki esti toimeentulotuen saamisen."
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja lukiessa tulee mieleen, että onko kaikki ihmiset (joilla on täällä aikaa valittaa) jotain konttorirottia. Itse olen ollut raksalla duunaritöissä yli 35 vuotta ja ei ole vielä väsyttänyt niin paljon että sen takia ois tarvinnu saikkua hakea vaikka ruumiillinen työ. Toki eihän nykyisin kukaan edes halua raskaisiin töihin kun rahan saa helpommin. Pistänyt vaan silmään kun ei yksinkertaisesti ole alalle tulijoita kun huomaavat kuin raskasta normi työnteko on. Onhan noita kokeilijota nykyisessä työpaikassaki ollu mutta ei olekaan jaksaneet kuin sen 1vko- 2kk ja jääneet saikulle tai lähteneet pois. Itse nautin omasta työstä niin paljon että ei tekis mieleenkään lähteä mihinkään toimisto töihin. Toki voi olla pakko kun meinaa roppi loppua kesken mutta mieli ei.
Niin. Sinä et ole toimistotöitä tehnyt ilmeisesti koskaan eläessäsi, joten olet täysin turha henkilö kommentoimaan sellaisista. Oisko sulle tullut koskaan mieleen, että ehkäpä moni henkilö on kuitenkin tehnyt niitä fyysisiä töitä nuorempana ja kun älysivät, ettei sellaista halua tehdä koko loppuelämäänsä, niin menivät kouluun ja motivoituneesti opiskelivat ja menivät sitten sinne toimistolle vasta, jos siis pääsivät, sillä koulutus nykyään on lähinnä riski (menettää tuloja vähintäänkin kun työssä normaalisti kuluva aika kuluu kouluun, pahimmillaan joillain tulee paljon opintovelkaa, itse tosin en ottanut aikoinaan yhtään). "Toki eihän nykyisin kukaan edes halua raskaisiin töihin kun rahan saa helpommin." <- Tästä jo huomaa asennevamman. Olet siis tehnyt samaa hommaa ilmeisesti koko elämäsi ja siitä ammennat koko elämänviisautesi. :D Mun eka "kunnon työ" oli varastolemppausta. Kerääjiä oli vaikka kuinka paljon, mutta lemppaajana minä yksin. Siinä sit lempattiin parhaimmillaan yli 50 kg paketteja lavoille ja rullakoihin. Huono palkka ja en edes silloin ollut tietoinen että yli 25 kg tavaroiden käsittelyistä pitäisi saada raskaan työn lisää, enkä sellaista edes saanut. No mutta eka työn on eka työ. Muitakin varastohommia aikoinaan tein + myös tuotantotöitä. Onneksi en ollut niin latvalaho, että oisin tuollaisiin hommiin ehdoin tahdoin jäänyt. "Toki voi olla pakko kun meinaa roppi loppua kesken mutta mieli ei." <- Elikä huomaatko, olet kuitenkin töissä joka kuluttaa vartaloa, muttei näköjään mieltä. Monessa toimistotyössä menee just toisin päin ja sinun mielestäsi kyse on "helposta toimistotyöstä", muttet osaa perustella miksi se on helppoa koska sinulla ei ole siitä mitään kokemusta. Koko maailmankuvasi lähtee omasta navastasi. Töitä ja työnantajia on paljon erilaisia ja eri aloilla. Tuollainen yleistäminen on typerää ja junttia.
T: Se 8v samalla työnantajalla ollut toimistotyöläinen.
Hallitus poisti ikäsidonnaisuudet työttömyystuista eli työkkärin ei enää tarvitse hommata 57 - vuotiaana irtisanotulle työpaikkaa josta kertyisi uusi ansiosidonnainen. Velvoitetyö poistui. Ja ansiosidonnaisen keräysaika pidentyi 12 kuukauteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole niin merkittävä ihminen, että sinun kannattaa polttaa itsesi loppuun murehtimalla. Et hyödytä yhteiskuntaa siinä ollenkaan, päinvastoin.
juujuu päättäjät ja rikkaat tietää mikä meille on parasta tyhmät orjat älkää osallistuko maailman menoon mitenkään tehkää vaan työnne niinkn käsketään
Hehee, ajattelet ilmeisesti puhuvasi rikkaan päättäjän kanssa ;) Ulkona on kaunis ilma, menen sinne. Suosittelen samaa!
ajattelen puhuvani typerän gen-x/buumerin kanssa jonka hengellisen laiskuuden vuoks maailma on niin persiillään mitä on
Maailmanparantajat ne usein pahimman sopan keittävät. Nytkin Putin, Trump ja Musk yrittävät muuttaa maailmaa mieleisekseen. Ja heillä on resurssejakin siihen, toisin kuin suomalaisella perusjantterilla.
Töitä ei meinaa löytyä, ei ole kavereita, turvallisuustilanne heikkenee jatkuvasti jne. Mikään ihmekään, että ahdistaa
Vierailija kirjoitti:
Minä olen huomannut että nämä haukutut buumerit usein hoitavat tyynesti työpaikalla vastuunkannon ja noin nelikymppiset ovat jatkuvilla uupumussaikuilla. 25-vuotiaita ei meidän työpaikalla ole joten heistä en tiedä.
Veikkaan että uupumukseen voi vaikuttaa liika miellyttämisen halu ja se ettei osaa priorisoida, kaikkea ei ehdi tehdä täydellisesti. Pitää hahmottaa mikä on tarpeeksi hyvä ja kestää se että siihen pitää tyytyä. Uupujat tyypillisesti keskittyvät omiin tunteisiin joko liikaa tai liian vähän, omaa oloa joko ei osata kuunnella tai siinä vellotaan
T. Kolmikymppinen
Buumereiden osalta on helppoa kantaa vastuu, kun on mahdollisesti jo virallisessa eläkeiässä tai muutaman hetken päästä. Jos tulee liikaa vastuuta, niin voi suunnilleen saman tien ottaa lopputilin.
Nelikymppisten osalta on vähän eri tilanne, kun ikä alkaa jo hieman painamaan, mutta vielä noin 20 vuotta pitäisi jaksaa.
Jos kännykän hieronta on kovin urheilulaji niin varmaan pelkkä arkielämiäkin alkaa helposti väsyttämään.
No sitten on tietty tämä. Tietty ikäluokka on opetettu siihen, että hammasta purren vaan on jaksettava ja kaikki muu on heikkoutta. Mutta toisaalta kokemustakin on jo ehtinyt kerätä ja asiat eivät saa niin isoja mittasuhteita kuin nuorena. Onneksi nykyään nuoret kehtavaat ja mahdollisesti sitten välttyävt joiltain ongelmislta joita hammasta purreet ikäryhmät ovat kärsineet.