Muita ketkä heränneet vuosien avioliiton jälkeen siihen, että se ei ollutkaan rakkautta koskaan mitä koit?

Mun mies usein jankkaa sitä, että "ei osaa" kiittää tai sanoa edes kerran viikossa jonkun asian minkä olen tehnyt oikein. Silti hän aivan hyvin osaa kritisoida ja olen kuullut hänen puhuvan muiden ihmisten kanssa täysin normaalisti, kokonaisina lausein ja joskus jopa ostanut kehaista jonkun saavutuksia.

Olen sitten yrittänyt miestä kannustaa, että miten oisi, jos opettelisi, mutta eihän se hänelle käy.

Muistutuksena: 'kuka' on kysymyspronomini, jota ei ole tarpeen käyttää silloin, kun ei kysytä vaan viitataan.

Mutta koska nyt menit kysymään, niin kerro ihmeessä meillekin, ketkä ovat kokeneet saman kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huono kommunikoimaan parisuhteessa näitä juttuja, usein jää esim kiittämättä tai muuten ääneen toteamatta, että vaimoni on hoitanut monta juttua hienosti.

Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi asiaa huomannut ja ettenkö pitäisi sitä merkittävänä. 

Kuten sanottu, en ihan oikeasti osaa keskustella kaikista arkipäivän asioista ja jaksa huomioida toisen suorittamista koko ajan. 

Enkä toisaalta saa omistakaan tekemisistäni mitään kiitosta tai huomiota. 

Mutta eipä toisaalta vaimonikaan innostu kanssani keskustelemaan minun mielestäni innostavista aiheista.

Miksi ajattelet näiden juttujen liittyvän rakkauteen?

Ja tarkoitatko, että mies on valehdellut rakastavansa? 

Jos mies sanoo rakastavansa, mutta ei millään tavalla näytä sitä, niin kyllä se silloin on valhe. 

 

Ne rakkaudelliset teot ei tarkoita ainakaan minulle mitään lähentelyä tai hiplausta. Aidosti rakastava mies huomioi naistaan ihan arkisissa asioissa. Kun nainen on väsynyt oman työnsä, lasten hoidon ja kodinhoidon komboon, niin rakastava mies huomaa sen, ja keventää naisen taakkaa. Ottaa siis huolekseen esim. lasten iltatoimet ja sanoo naiselleen, että "lepää, minä huolehdin". 

 

Suurta rakkautta osoittaisi myös se, jos mies järjestäisi yhteistä parisuhdeaikaa oma-aloitteisesti. Jos miestä ei kiinnosta viettää aikaa naisensa kanssa kahden, antaa aikaa naiselleen ja hemmotella häntä edes joskus, niin silloin mies pitää naistaan itsestäänselvyytenä. Näin ollen mies ei rakasta naistaan, vaan valehtelee rakastavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne. Namisissa oltu yli 20 vuotta.  Mies kyllä sanoo rakastavansa, mutta käytös ei kyllä kerro rakkaudesta. Pakko pikkuhiljaa alkaa hyväksymään, että koko suhde on perustunut valheeseen. Himo ei ole rakkautta. Rakkautta on kulkea rinnalla, olla se tukeva olkapää sillon kun on vaikeaa, tehdä se toinen osapuoli onnelliseksi ja olla "samalla aaltopituudella".

Se on kaveruutta. Ei rakkautta. Rakkaus on intohimoa.

Ei, vaan se on henkistä yhteyttä, jota ilman ei ole rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Miehet sanoo sen, minkä sanomisesta he hyötyvät. Kukapa ei lurittelisi rakkaudentunnustuksia silloin, kun ilmainen kotiorja suunnittelee eroa.

Äitini on antanut minulla yhden ainoa parisuhdeneuvon mutta sitäkin paremman: sanat ovat halpoja, teot kalliita.

Pätee aloittajan tilanteeseen mutta myös toisin päin. Kun olin tavannut mieheni niin hetken seurustelun jälkeen olin hiaman epävarma siitä miten isoja miehen tunteet ovat. Hän kyllä sanoin rakastavansa mutta ei koskaan hehkutellut suhdettamme tms. Mutta sitten mietin mitä kaikkea mies tekee suhteemme eteen niin tajusin miten valtavan sitoutunut hän on koko elämän tasolla, miten asettaa minut ja minuin hyvinvointini kaiken edelle ja miten hän haluaa selvästi viettää kaiken vapaa-aikansa minun kanssani jne.

Ja silloin muistin äitini neuvon ja olen siitä kiitollinen sillä sain todella hyvin miehen jonka sitoutuminen suhteeseen on jatkunut vahvana yli 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne. Namisissa oltu yli 20 vuotta.  Mies kyllä sanoo rakastavansa, mutta käytös ei kyllä kerro rakkaudesta. Pakko pikkuhiljaa alkaa hyväksymään, että koko suhde on perustunut valheeseen. Himo ei ole rakkautta. Rakkautta on kulkea rinnalla, olla se tukeva olkapää sillon kun on vaikeaa, tehdä se toinen osapuoli onnelliseksi ja olla "samalla aaltopituudella".

Se on kaveruutta. Ei rakkautta. Rakkaus on intohimoa.

Ei ole. Intohimo on intohimoa. Lastakin rakastaa, ja sama rakkauden alkuperä on kyseessä kuin kumppanin kohdalla. Rakkaus on sitä, että tahtoo toiselle pelkkää hyvää. Eikä vain tahdo, vaan osoittaa sen konkreettisesti.

Tällainen seurustelukokemus on. Ainoa josta on jäänyt oikeasti traumat. Vaikka on tullut jopa turpaan toisessa suhteessa, niin tästä jäi pahempi fiilis. 

Nyrkkitappelut lähinnä hymyilyttää jälkeenpäin, soossissa sattuu ja tapahtuu, mutta tämän kauhun muistaa yhä. Kun tajuat yhtäkkiä, että toinen on täysin tunteeton. Kaikki on feikkiä. Mikään ei ole totta. Se ihana, vakaa ja harkitseva mies onkin täysin välinpitämätön ääliö!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne. Namisissa oltu yli 20 vuotta.  Mies kyllä sanoo rakastavansa, mutta käytös ei kyllä kerro rakkaudesta. Pakko pikkuhiljaa alkaa hyväksymään, että koko suhde on perustunut valheeseen. Himo ei ole rakkautta. Rakkautta on kulkea rinnalla, olla se tukeva olkapää sillon kun on vaikeaa, tehdä se toinen osapuoli onnelliseksi ja olla "samalla aaltopituudella".

Se on kaveruutta. Ei rakkautta. Rakkaus on intohimoa.

Ei ole. Intohimo on intohimoa. Lastakin rakastaa, ja sama rakkauden alkuperä on kyseessä kuin kumppanin kohdalla. Rakkaus on sitä, että tahtoo toiselle pelkkää hyvää. Eikä vain tahdo, vaan osoittaa sen konkreettisesti.

Nuo intohimosta mantraa hokevat ovat usein hyvin maanis-depressiviivisiä sekä epävakaita tavassaan ns rakastaa. Siksi heidän juttujaan ei pidä ottaa turhan vakavasti. Lähinnä kyseessä jo ikääntyneitä ja höpsähtäneitä reunaihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se ole aina miesten kanssa niin että ne rakastaa sitä mitä sinulla voi tehdä ja mihin käyttää. Ihmisenä olet täysin merkityksetön. Muiden ihmisten palvelemisen ulkopuolella et ole edes olemassa. Siksi sinua ei huomioida eikä muisteta missään muussa yhteydessä muuta kuin silloin kun sinua tarvitaan johonkin tehtävään.

Ei se _aina_ ole miesten kanssa niin, mutta joidenkin miesten kanssa se on. Osa miehistä ei pidä naisia ihan oikeina ihmisinä, ja tämä on heille semmoinen itsestäänselvyys, että eivät he itse edes tajua koko  asiaa.

Heille tulee yhtä vähän mieleen miettiä, mitä vaimo oikeasti tarvitsee kuin vaikka miettiä, mitä koira elämältään toivoo. He voivat sanoa rakastavansa naista ja tarkoittaa sitä vilpittömästi. Mutta heille se tarkoittaa, että haluavat kyseisen naisen hoitavan kotiansa, synnyttävän ehkä lapsia, laittavan joulun ja juhannuksen. Ei se mitään aitoa kumppanuutta tarkoita. 

Tämä on naisena vaikea huomata ja ymmärtää, koska itselle on tietysti selvää, että on oikea ihminen. Ja vaikka tekisi kotitöitä, itse ei koe olevansa hyödyke tai palvelija. Menee aikaa ennen kuin tajuaa, että toisen mielestä näin on ja on itse asiassa koko ajan ollut.

Miksi olet tuollaisessa suhteessa? Eroa hyvä ihminen. Et ole kynnysmatto.

Näitä kommentteja kun lukee, niin ei enää ihmetytä, miksi miesten ja naisten seksihalut ei kohtaa pitkässä parisuhteessa. Miehille on aivan sama kunhan on reikä, mitä saa panna. Reijän ympäryksellä ei ole mitään väliä. Ei ole kumma, että naisilla halut lopahtaa, kun hän on vain reikä. Siihen hommaan käy kuka tai mikä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se ole aina miesten kanssa niin että ne rakastaa sitä mitä sinulla voi tehdä ja mihin käyttää. Ihmisenä olet täysin merkityksetön. Muiden ihmisten palvelemisen ulkopuolella et ole edes olemassa. Siksi sinua ei huomioida eikä muisteta missään muussa yhteydessä muuta kuin silloin kun sinua tarvitaan johonkin tehtävään.

Ei se _aina_ ole miesten kanssa niin, mutta joidenkin miesten kanssa se on. Osa miehistä ei pidä naisia ihan oikeina ihmisinä, ja tämä on heille semmoinen itsestäänselvyys, että eivät he itse edes tajua koko  asiaa.

Heille tulee yhtä vähän mieleen miettiä, mitä vaimo oikeasti tarvitsee kuin vaikka miettiä, mitä koira elämältään toivoo. He voivat sanoa rakastavansa naista ja tarkoittaa sitä vilpittömästi. Mutta heille se tarkoittaa, että haluavat kyseisen naisen hoitavan kotiansa, synnyttävän ehkä lapsia, laittavan joulun ja ju

Mistä tämä johtuu?

Sattumalta löysin tämän keskustelun, ja aihe osui hyvin omaan elämään. 20 vuotta oltu yhdessä, oltiin nuoria kun tavattiin. Elämä on ollut aika mutkatonta tässä suhteessa, mutta viime aikoina olen huomannut, että mies huomioi vain itsensä ja on tainnut tehdä niin aina.

Olen yrittänyt puhua. Olisi kiva jos mies joskus järjestäisi vaikka treffejä ja haluaisi kuunnella. Tilanne muuttuu aina hetkeksi, mutta sitten palautuu ennalleen. Itse olen yrittänyt kuunnella ja tukea vaikeissa tilanteissa, mutta en saa samaa tukea. Kun puhun vaikka päivästäni, lakkaa kuuntelemasta jo alkumetreillä. Olen huomannut, etten enää halua puhua hänen kanssa mieltä painavista aiheista. En kaipaa enää kosketusta, kun henkinen yhteys tuntuu kadonneen. Tuntuu, että perheen hyvinvointi on omilla hartioilla. Kaipaisin edes pientä huomintia arjessa, kumppania jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Ero on pyörinyt mielessä usein, mutta tuntuu vaikealta ottaa tämä askel.