Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä tavalla ennen vanhaan avioero oli häpeä ja sosiaalisista paineista pysyttiin naimisissa huonossakin liitossa?
28.02.2025 |
En saa tästä ajatusmaailmasta ollenkaan kiinni, sillä en ole elänyt tuota aikakautta.
Voisko joku selittää tuon aikakauden ajatusmaailman? Miksi oli häpeä erota? Mistä ihmeestä tuli sosiaalinen paine olla yhdessä huonossakin liitossa, jossa esim. väkivaltaa tai alkoholismia?
Silloinhan ei ollut edes somea, luulisi, että kun kaikki esitellään somessa ja kaikki tietävät kaikkien asiat, että silloinpa sitä vasta olisikin paineita pysyä avioliitossa. Mutta nykyäänhän näin ei ole.
Ja huomio. Olen tullut aikuisikään ysärin lopussa. Enkä koe eläneeni aikuiselämäni aikana aikakaudessa, jossa avioero olisi syntistä ja etteikö kukaan sosiaalisen paineen takia edes eroaisi. Eli milloin asenteet avioeroa kohtaan muuttuivat ja milloin on ihan ok ollut olla sinkku omasta tahdostaan eikä kukaan nyrpistele ja pakota suhteeseen tai hauku vanhaksipiiaksi.
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Syyllinen piti myös löytää, tai ainakin niin painavaa asiaa, että ero oli pakollinen. Erothan oli ihan oikeusjuttuja.
Totta. Näin oli varmaan vielä 80-luvulla. Muistan että isä oli käräjillä todistajana, kun naapurin pariskunta erosi. Piti todistaa että vaimo oli pelehtinyt vieraan miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim aviorikos oli jos toinen puolisoista kävi pettämässä. Oikeudessa joutui kertomaan ja myös pettäjäkaveri joutui todistamaan mikäli hänet tiedettiin. Avioehtoja ei ollut joten omaisuus meni puoliksi aina. Eroaminen oli kallista kaikenkaikkiaan. Eroja kyllä tapahtui, eivät ne aivan harvinaisia olleet. Päiväkoteja oli lapsille joten yksinhuoltaja pystyi menemään töihin. Päiväkodit eli lastentarhat eli seimet ovat vanha keksintö. Väkivaltaisuus, juoppous, ja pettämiset olivat ne yleiset syyt, mitään "erilleen kasvamista" tuskin kukaan edes kehtasi ehdottaa. Jos rakkaus oli kuollut niin silti sinniteltiin yhdessä. Mielisairas puoliso laitettiin hullujenhuoneeseen mutta eroa siitä ei välttämättä otettu koskaan.
Nykyään on päinvastoin, sillä huonosta suhteesta on tullut häpeä, ja eroamaan suorastaan kannustetaan. Ei kai suhde siitä paranekaan, kun kumpikin osapuoli kuuntelee kaikessa vain itseään ja haluaa muuttaa toisen kaltaisekseen, ei pienintäkään kompromissin tai toisen ymmärtämisen halua.
Anteeksi, nyt tulee urputusta vähän yleisemmällä tasolla. Tämä käsite: ennen vanhaan olisi hyvä määritellä jokaisen kysymyksen kohdalla erikseen. Puhutaanko 1970-luvun Suomesta vai 1920-luvun Suomesta vai 1800-luvun loppupuolen Suomesta vai... miten kauaksi pitää mennä? Tällaisesta yleisestä maininnasta "ennen vanhaan" tulee väkisinkin mieleen, ettei kysyjällä ole ymmärrystä siitä, että yhteiskunnalliset ja kulttuuriset käytännöt ovat jatkuvassa muutostilassa. Ei ole mitään yhtenäistä aikaa ja paikkaa nimeltä ennen vanhaan!
Nykyään erotaan todella pienellä kynnyksellä myös liitoista, joissa ei ole aloitusviestissä kuvattuja ongelmia. Kun ei vain toinen enää miellytä, eletään hetkessä ja uskotaan sokeasti senhetkisiin tunteisiin, niin ero on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis on se joillekin ollut vielä alle 20 vuotta sittenkin. Serkkuni erosi vaimostaan ja vanhempansa olivat aivan kauhuissaan kun sehän on häpeä ja mitä muut nyt ajattelevat. Maaseutua ja sielläkin vanhuksilla suppeat piirit ja taantumukselliset ajatusmaailma. Eivät kertoneet kenellekään erosta mutta kaikkihan sen nopeasti tiesivät vaikka pariskunta oli jo toisaalla asunut. He kertoivat itse asiasta avoimesti.
Omat vanhempani eivät taas ole koskaan edes kertoneet kotikylillä että minä olen mennyt naimisiin. Eivät tulleet häihini ja sen jälkeen ei ollakaan tavattu kertaakaan.
Normaaleimmissa piireissä tuo avioeron järkytys katosi jo viimeistään 1980-luvulla. Tietenkin isommissa kaupungeissa mentiin tässäkin asiassa edellä.
Raamattu haisee jo kauas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko autisti?
Ehkä.
En vain ymmärrä, miksi ennen vanhaan oli häpeä erota. En ymmärrä oikeasti yhtään.
No silloin hävettiin ihan kaikkea muutenkin. Nykyään ei tarvitse paljoa muiden mielipiteistä välittää. Toisaalta enää ei sitten ole sellaista yhteisöllisyyttäkään mitä ennen oli, että kaikessa on hyvät ja huonot puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ei pitäisi mennä naimisiin, jos on valmis hylkäämään toisen heti, kun ei olekaan enää kivaa. Vaikkei siis olisi mitään oikeaa ongelmaa, kuten väkivaltaa.
Lieneekö kukaan tehnyt tutkimusta aiheesta, siviiliavioliiton solmineet ja eronneet, kirkossa avioliiton solmineet ja eronneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö kukaan tehnyt tutkimusta aiheesta, siviiliavioliiton solmineet ja eronneet, kirkossa avioliiton solmineet ja eronneet.
Taitaa enemmän painaa parin uskonnollinen vakaumus kuin se, missä paikassa liitto on solmittu.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei pitäisi mennä naimisiin, jos on valmis hylkäämään toisen heti, kun ei olekaan enää kivaa. Vaikkei siis olisi mitään oikeaa ongelmaa, kuten väkivaltaa.
Eihän raiskauskaan ollut väkivaltaa vielä jokunen vuosikymmen sitten kun se tehtiin avioliitossa. Oli vain normaalia seksuaalista kanssakäymistä. Ajat ja asenteet muuttuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä erosta ajateltiin, että jos on yhteen menty pitää vain yrittää. Häpeä oli merkittävin syy olla eroamatta ja koska siihen aikaan ei lapsilla ollut minkäänlaista suojaa se häpeä saattoi olla raskainta lapsille sekä miten heitä yhteisössä kohdeltiin. Ja jos eron syy oli vaimon pettäminen ei hänelle jäänyt minkäänlaisia tapaamisoikeuksia lapsiinsa, mikä on kenelle tahansa äidille hyvin raskas päätös. Näin esim,. kävi meidän suvussa 1940-luvulla , vaikka mies hyötyikin erosta taloudellisesti kuin myös hänen uusi, varaton vaimonsa. Lapsia kohdeltiin huonosti, joten kuka tahansa yrittäisi kestää huonoa avioliittoa kuin aiheuttaa lapsilleen turhaa pahaa. Ne traumat jäivät lapsille lopuksi ikää. Lasten oikeudet ovat yllättävän uusi asia ja miten heitä pitää suojella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko autisti?
Ehkä.
En vain ymmärrä, miksi ennen vanhaan oli häpeä erota. En ymmärrä oikeasti yhtään.
Ajat ja tavat (ajattelutavat) muuttuu sielä porvoossakin. Oletko ikinä tajunnut sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallisesti vain naisen halua erota miehestään on kommentoitu.
Mummoni veli 1920-l rakastui toiseen naiseen. Hän jätti vaimonsa ja neljä pientä lastaan maataloa pitämään ja itse muutti kilometrin päähän uuden naisen luo. Hylättyä vaimoa muut surkosivat ja mummonikin kävi monesti veljeään pyytämässä takaisin perheensä luo. Lopulta veli palasi. En tiedä kuinka onnellisia he olivat ja oliko tuo rakastettu vielä mukana veljen elämässä. Mutta isoa maataloa ei isäntä halunnut jättää. Koko kylä tiesi suhteesta. Surullista kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö kukaan tehnyt tutkimusta aiheesta, siviiliavioliiton solmineet ja eronneet, kirkossa avioliiton solmineet ja eronneet.
Taitaa enemmän painaa parin uskonnollinen vakaumus kuin se, missä paikassa liitto on solmittu.
Väitän, että tapauskovainen pari, joka on mennyt naimisiin kirkossa, kun "se on niin hienoo", eroaa todennäköisemmin kuin kirkkoon kuulumaton, mahdollisesti jonkin tiukasti opilliseen uskonlahkoon kuuluva pariskunta, joka menee naimisiin maistraatissa.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Tuossa jo joku ehdotti että lue kirjoja, pystyt ehkä samaistumaan ajatusmaailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lieneekö kukaan tehnyt tutkimusta aiheesta, siviiliavioliiton solmineet ja eronneet, kirkossa avioliiton solmineet ja eronneet.
Taitaa enemmän painaa parin uskonnollinen vakaumus kuin se, missä paikassa liitto on solmittu.
Totta, mutta olisi meilenkiintoista saada tietää.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei pitäisi mennä naimisiin, jos on valmis hylkäämään toisen heti, kun ei olekaan enää kivaa. Vaikkei siis olisi mitään oikeaa ongelmaa, kuten väkivaltaa.
On hirvittävää ajanhukkaa heittää menemään kumppani, johon on rakastunut, mutta sittemmin mieli muuttunut. Mikä takaa, ettei niin käy aina uudelleen ja uudelleen seuraavien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei pitäisi mennä naimisiin, jos on valmis hylkäämään toisen heti, kun ei olekaan enää kivaa. Vaikkei siis olisi mitään oikeaa ongelmaa, kuten väkivaltaa.
Jos ei siedä sitä faktaa, että kaikkeen ennen pitkää kyllästyy ja sen jälkeen pitäisi myös kantaa vastuu, olisi parasta pysyä sinkkuna koko elämä.
Alue: Aihe vapaa
Lienee kyse ennenkaikkea uskonnosta. Se on se asia, mikä on muuttunut.