Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millä tavalla ennen vanhaan avioero oli häpeä ja sosiaalisista paineista pysyttiin naimisissa huonossakin liitossa?
28.02.2025 |
En saa tästä ajatusmaailmasta ollenkaan kiinni, sillä en ole elänyt tuota aikakautta.
Voisko joku selittää tuon aikakauden ajatusmaailman? Miksi oli häpeä erota? Mistä ihmeestä tuli sosiaalinen paine olla yhdessä huonossakin liitossa, jossa esim. väkivaltaa tai alkoholismia?
Silloinhan ei ollut edes somea, luulisi, että kun kaikki esitellään somessa ja kaikki tietävät kaikkien asiat, että silloinpa sitä vasta olisikin paineita pysyä avioliitossa. Mutta nykyäänhän näin ei ole.
Ja huomio. Olen tullut aikuisikään ysärin lopussa. Enkä koe eläneeni aikuiselämäni aikana aikakaudessa, jossa avioero olisi syntistä ja etteikö kukaan sosiaalisen paineen takia edes eroaisi. Eli milloin asenteet avioeroa kohtaan muuttuivat ja milloin on ihan ok ollut olla sinkku omasta tahdostaan eikä kukaan nyrpistele ja pakota suhteeseen tai hauku vanhaksipiiaksi.
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis on se joillekin ollut vielä alle 20 vuotta sittenkin. Serkkuni erosi vaimostaan ja vanhempansa olivat aivan kauhuissaan kun sehän on häpeä ja mitä muut nyt ajattelevat. Maaseutua ja sielläkin vanhuksilla suppeat piirit ja taantumukselliset ajatusmaailma. Eivät kertoneet kenellekään erosta mutta kaikkihan sen nopeasti tiesivät vaikka pariskunta oli jo toisaalla asunut. He kertoivat itse asiasta avoimesti.
Omat vanhempani eivät taas ole koskaan edes kertoneet kotikylillä että minä olen mennyt naimisiin. Eivät tulleet häihini ja sen jälkeen ei ollakaan tavattu kertaakaan.
Normaaleimmissa piireissä tuo avioeron järkytys katosi jo viimeistään 1980-luvulla. Tietenkin isommissa kaupungeissa mentiin tässäkin asiassa edellä.
Raamattu haisee jo kauas.
Jätin itsestäänselvyyden mainitsematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä luulen, että me ei oikein ymmärretä uskonnon roolia yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä joskus muinoin. Siihenhän tuo avioeron paheksunta ja häpeä liittyy.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä erosta ajateltiin, että jos on yhteen menty pitää vain yrittää. Häpeä oli merkittävin syy olla eroamatta ja koska siihen aikaan ei lapsilla ollut minkäänlaista suojaa se häpeä saattoi olla raskainta lapsille sekä miten heitä yhteisössä kohdeltiin. Ja jos eron syy oli vaimon pettäminen ei hänelle jäänyt minkäänlaisia tapaamisoikeuksia lapsiinsa, mikä on kenelle tahansa äidille hyvin raskas päätös. Näin esim,. kävi meidän suvussa 1940-luvulla , vaikka mies hyötyikin erosta taloudellisesti kuin myös hänen uusi, varaton vaimonsa. Lapsia kohdeltiin huonosti, joten kuka tahansa yrittäisi kestää huonoa avioliittoa kuin aiheuttaa lapsilleen turhaa pahaa. Ne traumat jäivät lapsille lopuksi ikää. Lasten oikeudet ovat yllättävän uusi asia ja miten heitä pitää suojella.
Jep, kaikki fyysinen ja henkinen väkivalta lapsia kohtaan oli jopa suotavaa. Kehuakaan ei saanut, etteivät vaan...hui kamala: ylpisty. Itsekin sain kasvatuksen, jossa annettiin selkäsaunoja ja lähinnä vain pilkattiin ja arvosteltiin. Myöhemmin sitten vanhemmat niin pahoittelivat kun kuulemma ajattelivat vain parastani.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, nyt tulee urputusta vähän yleisemmällä tasolla. Tämä käsite: ennen vanhaan olisi hyvä määritellä jokaisen kysymyksen kohdalla erikseen. Puhutaanko 1970-luvun Suomesta vai 1920-luvun Suomesta vai 1800-luvun loppupuolen Suomesta vai... miten kauaksi pitää mennä? Tällaisesta yleisestä maininnasta "ennen vanhaan" tulee väkisinkin mieleen, ettei kysyjällä ole ymmärrystä siitä, että yhteiskunnalliset ja kulttuuriset käytännöt ovat jatkuvassa muutostilassa. Ei ole mitään yhtenäistä aikaa ja paikkaa nimeltä ennen vanhaan!
No sanotaanko, että puhutaan koko 1900-luvusta kokonaisuudessaan eli 100 vuoden ajanjaksosta
Kristinuskon hedelmiä. Suomessa ja useimmissa muissa maissa oli tasa-arvoinen yhteiskunta ennen kristinuskoa tai islamia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempien avioero oli kuulemma 1920-luvulla syntyneille isovanhemmille (äidin vanhemmat) kova paikka. Äiti sinnitteli parikymmentä vuotta henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisen isäni kanssa, mutta loppuajasta oli mummi sitten kuulemma tokaissut että jos pitää oman hengen puolesta pelätä, niin kyllä sitten on parempi lähteä. Ero tapahtui ysärin loppupuolella.
Ihme, että nykyaikana on enää pysyviä parisuhteita, kun yhä useamman ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan sen ympärillä, mitä MINÄ haluan juuri NYT.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Agraariyhteiskunnassa työ ja koti olivat samassa talossa. Siitä on vaikea erota. Tilaa ei haluttu pilkkoa pienemmäksi eikä muuta ammattia isännällä tai emännällä ollut. Vasta kaupungistuminen ja tehdastyö muuttivat tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Siis on se joillekin ollut vielä alle 20 vuotta sittenkin. Serkkuni erosi vaimostaan ja vanhempansa olivat aivan kauhuissaan kun sehän on häpeä ja mitä muut nyt ajattelevat. Maaseutua ja sielläkin vanhuksilla suppeat piirit ja taantumukselliset ajatusmaailma. Eivät kertoneet kenellekään erosta mutta kaikkihan sen nopeasti tiesivät vaikka pariskunta oli jo toisaalla asunut. He kertoivat itse asiasta avoimesti.
Omat vanhempani eivät taas ole koskaan edes kertoneet kotikylillä että minä olen mennyt naimisiin. Eivät tulleet häihini ja sen jälkeen ei ollakaan tavattu kertaakaan.
Normaaleimmissa piireissä tuo avioeron järkytys katosi jo viimeistään 1980-luvulla. Tietenkin isommissa kaupungeissa mentiin tässäkin asiassa edellä.
Seksuaalinen suuntautuminen aivan varmasti syynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Se mahti, että yhteiskunnan perusyksikkö oli silloin enemmän perhe kuin yksilö. Odotettiin että aikuistuttuaan kukin perheellistyy, piste. Tämä tehtiin myös helpommaksi kuin nykyään koska odotukset toiselta ja suhteelta eivät olleet järjettömiä: odotettiin tavallista työteliästä perusarkea lapset ilopilkkuina ja apureina.
En nyt tiedä oltiinko ainakaan onnettomampia. Erottiin silloin jos kumppani oli ns hullu, hakkasi (liikaa) tai muuta sellaista sietämätöntä. Mutta koska sota-aika hämötti lähellä tajuttiin varmasti miten se rikkoi miehiä ja ehkä tekisi naisista sitkeitä. Ei haihateltu. Romanttisuus oli hyvin pienellä sijalla, ehkä maustetta jossain.
Yksinelävät olivat poikkeus. Kuten sanottu, nyt alkaa kallistua toiseen suuntaan: perheellistyminen on hyvä harvemman herkkua. Saati että eletään yhdessä tyytyväisinä pitkään. Ihan hirveän moni asia tuohon vaikuttaa. Näyttää selvästi siltä että meidän ei haluta enää lisääntyvän ainakaan perusperheinä.
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että nykyaikana on enää pysyviä parisuhteita, kun yhä useamman ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan sen ympärillä, mitä MINÄ haluan juuri NYT.
Ei ihmiset olleet ennenkään yhtään epäitsekkäämpiä. Silloin vain tosi monet asiat oli pakon sanelemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Raha eli toimeentulo. Ei ollut yhteiskunnan tukia,tai oli mutta köyhäinavun nimellä eikä haluttu leimautua siihen,eli häpeä. Ja naiset ei käyneet töissä niin kuin nykyään ja jos kävivät sillä palkalla ei lapsia elätetty. Vasta 70- luvulla alkoi olemaan kaikuja nykyajasta. Ohimennen sanon että jopa tanssi ravintolaan naiset pääsi ilman mies seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Mun isovanhemmat erosivat 60-luvun alussa. Käytännössä pappa lähti toisen naisen matkaan ja jätti raskaana olevan mummoni selviytymään 4 lapsen kanssa. Ei ollut paljon mahdollisuuksia mummolla vaan antoi vauvan heti synnytyksessä adoptioon ja muut lapset olivat sitten vanhojen sukulaisten hoidettavina ja käytännössä katsoivat toistensa perään, kun mummo meni töihin.
Juuri näin. Yksinhuoltajan taloudellinen turva oli olematon ja lastenhoitoa hyvin huonosti saatavilla vielä 70-luvun alkupuolellakin. Vaikka ei olisi pelännyt häpeää tai ympäristön arvostelua, ihan käytännön syistä ero oli usein mahdoton vaihtoehto.
Muistan jonkun dokumenttipätkän sotaleskistä ei siis eronneita, mutta yksinhuoltajia joka tapauksessa, joiden alle kouluikäiset lapset olivat kaduilla ja pihoilla koko päivän, kun äiti kävi töissä. Joku talkkarin rouva ehkä maksusta antoi soppaa, mutta muuten saivat lapset selviytyä itsekseen. Jotkut onnekkaat pääsivät pariksi tunniksi leikkikouluun, mutta suuri osa vain odotti koko pitkän päivän ulkosalla äitiä kotiin. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko autisti?
Ehkä.
En vain ymmärrä, miksi ennen vanhaan oli häpeä erota. En ymmärrä oikeasti yhtään.
Ajat ja tavat (ajattelutavat) muuttuu sielä porvoossakin. Oletko ikinä tajunnut sitä?
Etkö malta edes lukea kommentteja ja ymmärrä, että ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että me ei oikein ymmärretä uskonnon roolia yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä joskus muinoin. Siihenhän tuo avioeron paheksunta ja häpeä liittyy.
Sehän oli yhteiskunnan tahtotila: perhe ennen yksilön himoja ja hetken viirauksia. Tyypillisesti asuttiin omalla tilalla ja sitä hoidettiin yhdessä. Tämähän on jo ihan selvä syy pysyä kimpassa,talous.
Varmasti isossa kaupungissa oli helpompi silloinkin sulautua ja luoda uutta elämää. Elämä oli pitkäjänteisempää ja äärettömän käytännönläheistä, konkreettista. Aika iso se ero tähän aikaan missä elämme paljon mielikuvamaailmassa ja itseämme jatkuvasti viihdyttäen. Silloin arvostettiin tekevyyttä, taitoja, ahkeruutta.
Vierailija kirjoitti:
Lue vaikka muutama kirja tuolta aikakaudelta niin pääset paremmin sisään siihen maailmaan.
Älkää lukeko. Ne hirviöt on haudattu syystä. Nauttikaa siitä, että nykyään saa erota ja elää ilman seks.hyväksikäyttöä, r aiskauksia, väkivaltaa, jne. Orjamentaliteettiinkin on tullut jo isolle osalle muutos, osa vielä kamppailee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, että nykyaikana on enää pysyviä parisuhteita, kun yhä useamman ajatukset pyörivät vain ja ainoastaan sen ympärillä, mitä MINÄ haluan juuri NYT.
Ei ihmiset olleet ennenkään yhtään epäitsekkäämpiä. Silloin vain tosi monet asiat oli pakon sanelemaa.
Epäitsekkyys oli ihanne. Sehän tulee Raamatusta, anteliaisuus, auttamisenhalu (maaseudulla etenkin), kyky jakaa. Hyvä arvo. Nyt tätä vastaa ehkä monenkirjava lahjoitus/hyväntekeväisyyskulttuuri. Tai miksei vapaaehtoistyö.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ainakaan yhtään hetkauta mitkään sosiaaliset paineet tai joku häpeä. Jos olisin halunnut erota 50-luvulla, olisin eronnut. Mikä oli se mahti, mikä sai ihmiset sinnittelemään paskoissa suhteissa? En ymmärrä.
Ja mihin olisit mennyt ja millä elänyt, jos vaikka olisi ollut kaksi pientä lasta. Ei ollut asuntotoimistoa. Oli lastenkoti ja köyhäinapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue vaikka muutama kirja tuolta aikakaudelta niin pääset paremmin sisään siihen maailmaan.
Älkää lukeko. Ne hirviöt on haudattu syystä. Nauttikaa siitä, että nykyään saa erota ja elää ilman seks.hyväksikäyttöä, r aiskauksia, väkivaltaa, jne. Orjamentaliteettiinkin on tullut jo isolle osalle muutos, osa vielä kamppailee.
Olet tainnut imeä vähän liikaa feminististä miesvihapropagandaa, anteeksi nyt vaan mutta en suostu uskomaan että naisen osa olisi Suomessa ollut onneton vain sukupuolen takia. Moni mies oli yhtä lailla osaton onnenkerjäläinen ja ehkä vielä enemmän. Ei näistä vaan hisahdetakaan, kun ei sovi vihafeminismin uhriutumispirtaan.
Alue: Aihe vapaa
Mun isovanhemmat erosivat 60-luvun alussa. Käytännössä pappa lähti toisen naisen matkaan ja jätti raskaana olevan mummoni selviytymään 4 lapsen kanssa. Ei ollut paljon mahdollisuuksia mummolla vaan antoi vauvan heti synnytyksessä adoptioon ja muut lapset olivat sitten vanhojen sukulaisten hoidettavina ja käytännössä katsoivat toistensa perään, kun mummo meni töihin.