Nykyään vierastetaan ajatusta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Erotaan muutaman vuoden jälkeen kun ''suhde ei toimi''

Vierailija kirjoitti:

Minä puolestani ihmettelen, miten moni ei ymmärrä, että hyvä avioliitto on kumppanuutta ja ystävyyttä, jakamista.

Intohimo laimenee joka tapauksessa, joten kannattaa valita sellainen puoliso, jonka kanssa voi olla paras ystävä. 

Hirveän monella nuorella parilla on lisäksi jonkunlainen kilpailuasetelma koko ajan menossa, on minun rahat ja sinun rahat, kuka maksaa mitäkin, ollaan tarkkana ettei vaan kumpikaan joudu tekemään enempää kotitöitä tai hoitamaan enempää lapsia kuin toinen jne jne. Sellainen yhteen hiileen puhaltaminen on kadoksissa.

Itse olen ollut naimisissa 19 vuotta, täytän kohta 45 vuotta. Paras neuvo, jonka naimisiin mennessä sain, oli se, ettei vihkikaavassa kysytä, rakastatko. Siellä kysytään, tahdotko rakastaa. Joka päivä ei tarvitse olla yhtä suurta rakkautta, se riittää, että edelleen haluaa rakastaa.

Nykyparit eivät edes kuule vihkikaavaa vaan avoliittoon mennään panemaan. Maistraatissa käyvät kunniallisimmat ateistit, ja siellä kaava on tyyliin "yritetään jotain perhettä, ehkä". Kristillinen moraali on aivan liian korkealentoinen suurimmalle osalle väestöä, joka eivät pysty toimimaan edes sekulaarin lain puitteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota."

Voi jäädä ja voi tarjota :D

Mitä nämä asiat on?

Se että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja toisin päin. Se että yhdessä on koettu ja selvitty haasteista ja alamäistä ja silti halutaan olla vielä toisen vierellä. On nähnyt toisen outoudet ja hulluudet ja ei ole säikähtänyt pois. Se että voi luottaa toiseen ja tietää että toinen on aina tukena. Joo ensi huuma on hälvennyt, mutta tilalla on jotain paljon syvempää ja arvokasta. Harmi vain että sitä ei välttämättä enää näe kun turvallinen suhde tuntuu silloin tylsältä ja tasaiselta. Silloin moni voi mokata.

Jotenkin herttaisen naivi ajatus, että kaikki nuo hehkutetut asiat vain seuraavat, kun jäädään

Ja itse nyt sitten autat muita saamaan saman kohtalon kuin sinulla? Oletko typerys vai typerys? Et oppinut mitään siitä, että sinua petettiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattua lainaten: "Jotka naimisiin haluavat, he joutuvat kärsimään vaivaa".

Rehellinen kuvaus ihmisen epätäydellisyydestä. Pettymyksiä tulee, puolin ja toisin. Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa hioo. Rakkaus voi silti kantaa, vaikka muuttaakin muotoaan, kohti kumppanuutta.

Kaikista ei tähän ole. Kuka nyt vaivaa haluaisi kärsiä? Kenties on lähdetty koko parisuhteeseen vain "hyvän päivän tuttuina".

Älä ymmärrä väärin. Avioliitto ei ole mikään työleiri. Mutta itsensä siinä joutuu kohtaamaan, ja ne ruusunpunaiset lasit, joilla itseään katselee, karisevat päästä. Ellei sitten pakene koko suhteesta ennen sitä...

Mielestäni enemmän tulee itsensä kohtaamista kyllä erossa ja siinä kun miettii millainen ihminen olikaan siinä parisuhteessa ja miten tässä näin kävi ja voisiko siitä jotain oppia. Parisuhteessa jumitaan johonkin tiettyyn kaavaan

Itsensä kohtaa yksin elämällä, erakoitumalla. Avioliitossa kohtaa toisen sukupuolen, joka on hyvin erilainen, kuin oma luonto. Miehet ja naiset muuttuvat aviossa toistensa kaltaisiksi, homogeenisissä porukoissa polarisoituvat feminiinisiksi ja maskuliinisiksi

Ihmiset jotka vaihtaa kumppania 4-5 vuoden välein eivät ole kovin varteenotettavia treffimarkkinoilla. Tietysti jos heistä haluaa irti huuman ja fyysistä kanssakäymistä, mutta sehän loppuu aina jossain vaiheessa.

Ennemmin alkaisin suhteeseen lesken kanssa tai sellaisen joka on ollut 15 vuotta naimisissa ja eronneena sittemmin 2 vuotta. Kavahdan ihmistä jolla on jo useita suhteita takanaan. 

Vierailija kirjoitti:

Suomi on vaurioituneiden kiintymyssuhteiden ja loputtoman työnteon luvattu maa, jossa rakkauskaan ei vain ole, vaan sitä duunataan hampaat irvessä.

Kiintymyssuhde kuvaa luonnollista äidin ja poikasen välistä suhdetta. Miksi se yritetään ulottaa miehiin, on täysin käsittämätön mysterri. Se ei ole nisäkäskoiraan luonnon mukainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että miksi räpiköidä ja kituuttaa huonossa suhteessa, kun voi nauttia hyvästä ja elää tyytyväisenä. 

 

Eihän se ole huono vaan hyvä suhde, jossa toista rakastetaan niin paljon, että halutaan kehittää suhdetta. Ihan kuin vaikkapa terapia olisi automaattisesti kärsimystä. Toisinaan onkin, mutta kyllä ne traumat tulee eteen joka tapauksessa seuraavissa suhteissa.

Mutta joo, olkaa te vain "täydellisissä" lyhyissä suhteissanne. 

 

Lyhyet suhteet ovat usein transitiovaihe, ennen kuin ymmärtää ettei suhdetta tarvitse ollenkaan. Eli ensin pudotetaan se vaivannäkö turhana, ja sen jälkeen koko suhde. Sitten voidaan alkaa kinastelemaan siitä, kumpi on palkitsevampaa, pitkä hyvä parisuhde vai pitkä hyvä elämä sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän parisuhteen eteen ei paljonkaan tarvitse tehdä työtä, sen olen nyt oppinut kun 6 vuotta olen ollut sellaisessa.

Aiemmin monia vaikeita parisuhteita, joista ei meinannut tulla mitään kun koko ajan oli vaikeuksia. Ei se huono parisuhde muutu hyväksi millään työllä. Silloin vain on väärä henkilö jonka kanssa on parisuhteessa.

 

Mitä sinä lasket työnteoksi? Minulle keskusteleminen on olennaisinta parisuhteen eteen tehtävää työtä. Sen avulla selviää myös, onko toinen itselle sopiva.

Mutta en usko hetkeäkään, että mikään liitto jatkuu hyvänä, jos ei koskaan tehdä töitä eli puhuta.

Niinpä. Tällää agreesiivissimmat kommentoijat ovat niitä jotka eivät avioliitoissaan ole kyenneet heti alusta lähtien puhumaan rehellisesti ja avoimesti kumppanilleen.

Sitten keksivät valheen ehdottomasta ja armottomasta kumppanista jolle ei pystykään puhumaan suoraan.

Nämå ovat ihmisiä jotka eivät ole sopivia kenellekään. Itsenäistyminen jäänyt tekemättä normaalissa täysi-ikäisyyden vaiheessa vaan sitä aletaan tekemään keski-iässä aggression kautta.

Tuollaiset tyypit tekevät useimmiten raakaa, tietoista ja tahallista vähintään henkistä väkivaltaa kunppaneilleen.

Eivät ota vastuuta teoistaan saati kadu niitä vaan avoimesti kannustavat muita samanlaiseen väkivaltaan hyväksymällä sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puolestani ihmettelen, miten moni ei ymmärrä, että hyvä avioliitto on kumppanuutta ja ystävyyttä, jakamista.

Intohimo laimenee joka tapauksessa, joten kannattaa valita sellainen puoliso, jonka kanssa voi olla paras ystävä. 

Hirveän monella nuorella parilla on lisäksi jonkunlainen kilpailuasetelma koko ajan menossa, on minun rahat ja sinun rahat, kuka maksaa mitäkin, ollaan tarkkana ettei vaan kumpikaan joudu tekemään enempää kotitöitä tai hoitamaan enempää lapsia kuin toinen jne jne. Sellainen yhteen hiileen puhaltaminen on kadoksissa.

Itse olen ollut naimisissa 19 vuotta, täytän kohta 45 vuotta. Paras neuvo, jonka naimisiin mennessä sain, oli se, ettei vihkikaavassa kysytä, rakastatko. Siellä kysytään, tahdotko rakastaa. Joka päivä ei tarvitse olla yhtä suurta rakkautta, se riittää, että edelleen haluaa rakastaa.

Nykyparit eivät edes

Sanotaanko että epävakaat ihmiset jotka eivät ennen vakavampia parisuhteitaan ole hoitaneet päätään kuntoon ovat kaikista vaarallisimpia kumppaneita henkisellä tasolla. Kenelle tahansa.

Mikä nyt sitten on työtä parisuhteessa? Kompromisseja on pakko tehdä, tietyt elämänvaiheet ja muutokset vaativat enemmän sitoutumista, kärsivällisyyttä ja epäitsekkyyttä ja sitten voi taas päästä pitkän pätkän vähemmällä vaivannäöllä. Minä-asenne ei parisuhteeseen ja perhe-elämään sovi koskaan. 

Ja jos me ei käytäisi säännöllisesti treffeillä, niin intohimo olisi takuulla jo laimentunut, mutta meillä vaan roihuaa ja paranee. Mies usein ihmetteleekin, että sillä ajalla mitä muut miehet käyttävät naistensa haluttomuuden harmitteluun, voisi tehdä edes jonkun romanttisen herrasmiehen eleen edes joskus.. Jokainen pari toki tekee omalla tavallaan. 

Mutta meillä on näin menty 27 vuotta ja hyvältä tuntuu edelleen. 

Ei se vaihtamalla parane 💕💕

Terv.yhdessä 40vuotta

Epäluotettavuus, epärehellisyys ja valheellisuus ihmisen ominaisuuksina johtavat siihen että parisuhteet eivät sellaisella kestä.

Vierailija kirjoitti:

Epäluotettavuus, epärehellisyys ja valheellisuus ihmisen ominaisuuksina johtavat siihen että parisuhteet eivät sellaisella kestä.

Oikein rakkauden lähettilään parhaita puolia. 🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Haluan parisuhteen, en työsuhdetta.

Keskustelu ja vuorovaikutus ovat monille ihmisille parisuhteessa hyvin hankala juttu, koska itsekkyys on nykypäivänä useimpien määräävä luonteenpiirre, joten riitaa tulee, ja tämän tyyppisiä asioita aloituksessa varmaankin tarkoitetaan "työllä".

Kun lisäksi molemmat elävät ns. "omaa elämää" kaveripiireineen, harrastuksineen ja mielipiteineen, ja on omat tilit ja varallisuus, on selvää, ettei yhteiselo pitemmän päälle tule kitkattomasti sujumaan. Kaiken huipuksi kunnioitus puuttuu. Ei onnistu hommat ilman "yhteistyötä" ja kompromisseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan parisuhteen, en työsuhdetta.

 

Keskustelu ja vuorovaikutus ovat monille ihmisille parisuhteessa hyvin hankala juttu, koska itsekkyys on nykypäivänä useimpien määräävä luonteenpiirre, joten riitaa tulee, ja tämän tyyppisiä asioita aloituksessa varmaankin tarkoitetaan "työllä".

Kun lisäksi molemmat elävät ns. "omaa elämää" kaveripiireineen, harrastuksineen ja mielipiteineen, ja on omat tilit ja varallisuus, on selvää, ettei yhteiselo pitemmän päälle tule kitkattomasti sujumaan. Kaiken huipuksi kunnioitus puuttuu. Ei onnistu hommat ilman "yhteistyötä" ja kompromisseja.

 

Me jutellaan paljon keskenämme. Se on ollut suhteemme suola aina, että viihdymme yhdessä ja meillä on paljon keskenään puhuttavaa

En ole koskaan ajatellut sen olevan työtä, vaan pelkästään sitä, että viihdytään hyvin yhdessä ja meillä on mukavaa keskenämme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan parisuhteen, en työsuhdetta.

 

Keskustelu ja vuorovaikutus ovat monille ihmisille parisuhteessa hyvin hankala juttu, koska itsekkyys on nykypäivänä useimpien määräävä luonteenpiirre, joten riitaa tulee, ja tämän tyyppisiä asioita aloituksessa varmaankin tarkoitetaan "työllä".

Kun lisäksi molemmat elävät ns. "omaa elämää" kaveripiireineen, harrastuksineen ja mielipiteineen, ja on omat tilit ja varallisuus, on selvää, ettei yhteiselo pitemmän päälle tule kitkattomasti sujumaan. Kaiken huipuksi kunnioitus puuttuu. Ei onnistu hommat ilman "yhteistyötä" ja kompromisseja.

 

Osut oikeaan. Monelle rehellisyys ja avoin kommunikointi tunteistaan ja tarpeistaan on niiin vaikeaa. Koska sitä tarkoitetaan työllä parisuhteen vuoksi. Mutta nämä sen vastustajat ovatkin ilmeisen kyvyttömiä tasapainoiseen, aikuiseen rakkaussuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei se vaihtamalla parane 💕💕

Terv.yhdessä 40vuotta

Onnea teille! Mutta jos olisi sattunut huono alkuun niin olisit eri mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Kun parisuhde alkaa tuntua työltä, on aika erota. Ei ennen mietitty ja pohdittu, että miltä nyt tuntuu. Ennen elettiin täysillä, joskus riideltiin ja joskus rakastettiin, mutta ei joka käänteessä mietitty, että mites me nyt tätä parisuhdetta ylläpidettäisiin.

Toisaalta ennen sitten puhumattomuuden seurauksena otettiin turpiin aviomieheltä ja katseltiin toisenpuoliskon alkoholisoitumista hiljakseen vieressä. Pieni kehityskeskustelu kai olisi ollut jopa tarpeen? Ennen eskaloitumista..

Yhteiskunnan paine oli kova pitää suhde kasassa. Vähintäänkin lasten takia. Nykyään painetta ei ole, se on hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan parisuhteen, en työsuhdetta.

 

Keskustelu ja vuorovaikutus ovat monille ihmisille parisuhteessa hyvin hankala juttu, koska itsekkyys on nykypäivänä useimpien määräävä luonteenpiirre, joten riitaa tulee, ja tämän tyyppisiä asioita aloituksessa varmaankin tarkoitetaan "työllä".

Kun lisäksi molemmat elävät ns. "omaa elämää" kaveripiireineen, harrastuksineen ja mielipiteineen, ja on omat tilit ja varallisuus, on selvää, ettei yhteiselo pitemmän päälle tule kitkattomasti sujumaan. Kaiken huipuksi kunnioitus puuttuu. Ei onnistu hommat ilman "yhteistyötä" ja kompromisseja.

 

Me jutellaan paljon keskenämme. Se on ollut suhteemme suola aina, että viihdymme yhdessä ja meillä on paljon keskenään puhuttavaa

En ole koskaan ajatellut sen olevan työtä, vaa

Tätä nyt vaan kutsutaan työksi. Ei tähän termiin kannata takertua, kun sen tarkoitus tässä aloituksessa on toivottavasti kaikille selvä. Kyllä kaikenlainen suunnittelu ja esim. yllätykset puolisoa kohtaan vaativat jonkinlaista tekemistä, eli työtä.

Keksi sinä sille parempi termi. Työ itsessään mielletään ruumiilliseksi raatamiseksi, mutta parisuhteen eteen tehtävä "työ" on pohdintaa, huomioon ottamista ja yhteispeliä. Yksin voi tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä, kaksin ei voi. Parisuhdetyötä?

Elämä lyhyt, paskassa suhteessa turha roikkua. Jos ongelmana luonne niin se ei siitä muutu miksikään ajan kuluessa.