Nykyään vierastetaan ajatusta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Erotaan muutaman vuoden jälkeen kun ''suhde ei toimi''

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota."

Voi jäädä ja voi tarjota :D

Mitä nämä asiat on?

Se että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja toisin päin. Se että yhdessä on koettu ja selvitty haasteista ja alamäistä ja silti halutaan olla vielä toisen vierellä. On nähnyt toisen outoudet ja hulluudet ja ei ole säikähtänyt pois. Se että voi luottaa toiseen ja tietää että toinen on aina tukena. Joo ensi huuma on hälvennyt, mutta tilalla on jotain paljon syvempää ja arvokasta. Harmi vain että sitä ei välttämättä enää näe kun turvallinen suhde tuntuu silloin tylsältä ja tasaiselta. Silloin moni voi mokata.

Jotenkin herttaisen naivi ajatus, että kaikki nuo hehkutetut asiat vain seuraavat, kun jäädään tahkoamaan toimimattoman suhteen kimpussa. Sellaisen

Jees, itselläni suhde tuollaiseen perheenisään, josta kukaan ei kuvittelisi ikinä että pettää. Potee huonoa omaatuntoa siitä kun vaimo kehuu miten ihanaa kun häneen voi luottaa. Olleet yhdessä parikymmentä vuotta.

Oma avioliittoni rikkoutui aikoinaan myös siihen, että mies johon luotin enemmän kuin omaan lapsuudenperheeseeni, teki jänniä juttuja selkäni takana.

Luottaa saa ja kannattaa, mutta samalla tiedostaen että hairahtelevia ihmisiä me kaikki ollaan. Ei sokeasti.

Minä puolestani ihmettelen, miten moni ei ymmärrä, että hyvä avioliitto on kumppanuutta ja ystävyyttä, jakamista.

Intohimo laimenee joka tapauksessa, joten kannattaa valita sellainen puoliso, jonka kanssa voi olla paras ystävä. 

Hirveän monella nuorella parilla on lisäksi jonkunlainen kilpailuasetelma koko ajan menossa, on minun rahat ja sinun rahat, kuka maksaa mitäkin, ollaan tarkkana ettei vaan kumpikaan joudu tekemään enempää kotitöitä tai hoitamaan enempää lapsia kuin toinen jne jne. Sellainen yhteen hiileen puhaltaminen on kadoksissa.

Itse olen ollut naimisissa 19 vuotta, täytän kohta 45 vuotta. Paras neuvo, jonka naimisiin mennessä sain, oli se, ettei vihkikaavassa kysytä, rakastatko. Siellä kysytään, tahdotko rakastaa. Joka päivä ei tarvitse olla yhtä suurta rakkautta, se riittää, että edelleen haluaa rakastaa.

Ihan siitä syystä olen eronnut, että suhde on sisältänyt henkistä väkivaltaa. Se oli melkoinen autuus tajuta, että mennyt ei enää palaa eikä kukaan pakota olemaan yhdessä ihmisen kanssa joka käy enemmänkin hermoille. Jos jokin rasautti, niin se boomereiden alituinen palopajatus siitä, miten parisuhteiden kuuluu kestää vuosia ja suhteita ei saa lopettaa vaikka henki menisi. Mitä olen muille kertonut, niin syyt eivät ulkopuolisille kuulu. Kaikkein uteliaimmille olen sanonut, että tuli tylsää, kipinä puuttui tai seksi ei sujunut. :D

Vierailija kirjoitti:

Raamattua lainaten: "Jotka naimisiin haluavat, he joutuvat kärsimään vaivaa".

Rehellinen kuvaus ihmisen epätäydellisyydestä. Pettymyksiä tulee, puolin ja toisin. Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa hioo. Rakkaus voi silti kantaa, vaikka muuttaakin muotoaan, kohti kumppanuutta.

Kaikista ei tähän ole. Kuka nyt vaivaa haluaisi kärsiä? Kenties on lähdetty koko parisuhteeseen vain "hyvän päivän tuttuina".

Älä ymmärrä väärin. Avioliitto ei ole mikään työleiri. Mutta itsensä siinä joutuu kohtaamaan, ja ne ruusunpunaiset lasit, joilla itseään katselee, karisevat päästä. Ellei sitten pakene koko suhteesta ennen sitä...

Mielestäni enemmän tulee itsensä kohtaamista kyllä erossa ja siinä kun miettii millainen ihminen olikaan siinä parisuhteessa ja miten tässä näin kävi ja voisiko siitä jotain oppia. Parisuhteessa jumitaan johonkin tiettyyn kaavaan ja aletaan pitämään toista itsestäänselvyytenä. Osittain se ilmenee sinä sokeana luottamisena. Toisesta on niin varma ettei se mihinkään lähde, että hällä väliä.

"Jotenkin herttaisen naivi ajatus, että kaikki nuo hehkutetut asiat vain seuraavat, kun jäädään tahkoamaan toimimattoman suhteen kimpussa."

Kuka ihme on näin ajatellut? En ole ainakaan tässä ketjussa nähnyt.

"Onneksi nuoret ihmiset ovat fiksuja ja jättävät korjausprojektit jo ajoissa sikseen."

Monet nuoret on sekaisin Tinderin-tapailujensa kanssa. Kehenkään ei osata sitoutua, eikä kannatakaan, kun karkkikaupasta saa aina uudennäköisen ja -makuisen namun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän parisuhteen eteen ei paljonkaan tarvitse tehdä työtä, sen olen nyt oppinut kun 6 vuotta olen ollut sellaisessa.

Aiemmin monia vaikeita parisuhteita, joista ei meinannut tulla mitään kun koko ajan oli vaikeuksia. Ei se huono parisuhde muutu hyväksi millään työllä. Silloin vain on väärä henkilö jonka kanssa on parisuhteessa.

 

Mitä sinä lasket työnteoksi? Minulle keskusteleminen on olennaisinta parisuhteen eteen tehtävää työtä. Sen avulla selviää myös, onko toinen itselle sopiva.

Mutta en usko hetkeäkään, että mikään liitto jatkuu hyvänä, jos ei koskaan tehdä töitä eli puhuta.

Moni sellainen joka täälläkin kovaan ääneen mesoaa ettei pidä tehdä työtä parisuhteen vuoksi on elämässään ollut epäluotettava, epärehellinen ja valheellinen. Koska ei uskalla puhua rehellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Minä puolestani ihmettelen, miten moni ei ymmärrä, että hyvä avioliitto on kumppanuutta ja ystävyyttä, jakamista.

Intohimo laimenee joka tapauksessa, joten kannattaa valita sellainen puoliso, jonka kanssa voi olla paras ystävä. 

Hirveän monella nuorella parilla on lisäksi jonkunlainen kilpailuasetelma koko ajan menossa, on minun rahat ja sinun rahat, kuka maksaa mitäkin, ollaan tarkkana ettei vaan kumpikaan joudu tekemään enempää kotitöitä tai hoitamaan enempää lapsia kuin toinen jne jne. Sellainen yhteen hiileen puhaltaminen on kadoksissa.

Itse olen ollut naimisissa 19 vuotta, täytän kohta 45 vuotta. Paras neuvo, jonka naimisiin mennessä sain, oli se, ettei vihkikaavassa kysytä, rakastatko. Siellä kysytään, tahdotko rakastaa. Joka päivä ei tarvitse olla yhtä suurta rakkautta, se riittää, että edelleen haluaa rakastaa.

Ei se intohimo kyllä itselläni laimennut kahdessakymmenessä vuodessa. Loppuaikoina oltiin itseasiassa kokeilunhaluisempia, rohkeampia ja himokkaampia kuin ikinä ennen. Ihan muihin syihin kaatui se liitto. Jos ei tee mieli seksiä, niin ei ehkä kannata uskotella itselleen ettei kenenkään muunkaan tekisi mieli ja tällaista plääh se on kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota."

Voi jäädä ja voi tarjota :D

Mitä nämä asiat on?

Se että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja toisin päin. Se että yhdessä on koettu ja selvitty haasteista ja alamäistä ja silti halutaan olla vielä toisen vierellä. On nähnyt toisen outoudet ja hulluudet ja ei ole säikähtänyt pois. Se että voi luottaa toiseen ja tietää että toinen on aina tukena. Joo ensi huuma on hälvennyt, mutta tilalla on jotain paljon syvempää ja arvokasta. Harmi vain että sitä ei välttämättä enää näe kun turvallinen suhde tuntuu silloin tylsältä ja tasaiselta. Silloin moni voi mokata.

Jotenkin herttaisen naivi ajatus, että kaikki nuo hehkutetut asiat vain seuraavat, kun jäädään

Suhteissa joissa petetään nimenomaan EI olla tehty töitä. Päinvastoin:

kun omista tarpeista on niin vaikeaa kertoa sille toiselle, jäädään kuvitelmaan että kumppani osaa lukea ajatuksia, ja sitten petytään. Kun petytään omaan puolisoon ja tarpeet jää huomiotta, on isompi kiusaus pettää. Näin se menee 97% pettämiskuvioissa.

terapeutti

Vierailija kirjoitti:

Ihan siitä syystä olen eronnut, että suhde on sisältänyt henkistä väkivaltaa. Se oli melkoinen autuus tajuta, että mennyt ei enää palaa eikä kukaan pakota olemaan yhdessä ihmisen kanssa joka käy enemmänkin hermoille. Jos jokin rasautti, niin se boomereiden alituinen palopajatus siitä, miten parisuhteiden kuuluu kestää vuosia ja suhteita ei saa lopettaa vaikka henki menisi. Mitä olen muille kertonut, niin syyt eivät ulkopuolisille kuulu. Kaikkein uteliaimmille olen sanonut, että tuli tylsää, kipinä puuttui tai seksi ei sujunut. :D

Olen pahoillani kärsimästäsi väkivallasta.

Mutta onhan tuo nyt oman oksasi sahaamista, että annat noin kauheita syitä. Jos sanot et tuli tylsää, niin älä ihmettele kun saat saarnoja periksi antamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän parisuhteen eteen ei paljonkaan tarvitse tehdä työtä, sen olen nyt oppinut kun 6 vuotta olen ollut sellaisessa.

Aiemmin monia vaikeita parisuhteita, joista ei meinannut tulla mitään kun koko ajan oli vaikeuksia. Ei se huono parisuhde muutu hyväksi millään työllä. Silloin vain on väärä henkilö jonka kanssa on parisuhteessa.

 

Mitä sinä lasket työnteoksi? Minulle keskusteleminen on olennaisinta parisuhteen eteen tehtävää työtä. Sen avulla selviää myös, onko toinen itselle sopiva.

Mutta en usko hetkeäkään, että mikään liitto jatkuu hyvänä, jos ei koskaan tehdä töitä eli puhuta.

Olen eri, mutta minulle puolison kanssa jutteleminen on elämän suurimpia iloja, enkä oikein mitenkään näe sitä työntekona. Arjessa meillä on mahtavaa huumoria, ja tunnen voivani puhua mistä vain. Kumppanilleni on välillä vaikeampaa puhua hankalista asioista, joten hän ehkä saattaisikin kokea puhumisen työläänä. Mutta ei kai se nyt niinkään voi mennä, että minä pystyn karjalaisella vilkkaudella kompensoimaan sen, mikä muille on työntekoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattua lainaten: "Jotka naimisiin haluavat, he joutuvat kärsimään vaivaa".

Rehellinen kuvaus ihmisen epätäydellisyydestä. Pettymyksiä tulee, puolin ja toisin. Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa hioo. Rakkaus voi silti kantaa, vaikka muuttaakin muotoaan, kohti kumppanuutta.

Kaikista ei tähän ole. Kuka nyt vaivaa haluaisi kärsiä? Kenties on lähdetty koko parisuhteeseen vain "hyvän päivän tuttuina".

Älä ymmärrä väärin. Avioliitto ei ole mikään työleiri. Mutta itsensä siinä joutuu kohtaamaan, ja ne ruusunpunaiset lasit, joilla itseään katselee, karisevat päästä. Ellei sitten pakene koko suhteesta ennen sitä...

Mielestäni enemmän tulee itsensä kohtaamista kyllä erossa ja siinä kun miettii millainen ihminen olikaan siinä parisuhteessa ja miten tässä näin kävi ja voisiko siitä jotain oppia. Parisuhteessa jumitaan johonkin tiettyyn kaavaan

Mutta kun vois kohdata ja oppia itsestään jo siinä liiton aikana, kun vähän näkisi vaivaa jo silloin. Tavallaan turha erota sen takia, kun tämän matkan voisi tehdä yhdessäkin.

Siis jos molemmilla on tahtoa. 

Ei kaavoille

Enemmän ihmiset tuntuu karsastavan ajatusta, että kaikki ei olekaan vain ja ainoastaan mukavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan siitä syystä olen eronnut, että suhde on sisältänyt henkistä väkivaltaa. Se oli melkoinen autuus tajuta, että mennyt ei enää palaa eikä kukaan pakota olemaan yhdessä ihmisen kanssa joka käy enemmänkin hermoille. Jos jokin rasautti, niin se boomereiden alituinen palopajatus siitä, miten parisuhteiden kuuluu kestää vuosia ja suhteita ei saa lopettaa vaikka henki menisi. Mitä olen muille kertonut, niin syyt eivät ulkopuolisille kuulu. Kaikkein uteliaimmille olen sanonut, että tuli tylsää, kipinä puuttui tai seksi ei sujunut. :D

 

Olen pahoillani kärsimästäsi väkivallasta.

Mutta onhan tuo nyt oman oksasi sahaamista, että annat noin kauheita syitä. Jos sanot et tuli tylsää, niin älä ihmettele kun saat saarnoja periksi antamisesta.

Mitä se muille kuuluu miksi joku eroaa.

eri

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tuota juttua, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Mitä töitä? Mentävä terapiaan? Vai käytävä treffeillä? Meillä ei ole harrastettu kumpaakaan, mutta ihan ilman työn tekemistä ollaan oltu yhdessä 25 vuotta, tai ihan kohta 26 vuotta. Parisuhteessa on erilaisia vaiheita. On se huuma, kun kaikki on ihanaa. Sitten on arkea. On erilleen kasvamista, kun ihmiset voi haluta eri asioita. Annetaan toiselle tilaa, myös omien haaveiden toteuttamiseen. Tehdään yhdessä asioita, jaetaan arkea. Ei tarvita mitään työn tekemistå parisuhteen eteen, kun se suhde on niin pitkään olemassa kunnes toinen haluaa jotain muuta. Voihan olla, että mekin ollaan mieheni kanssa yhdessä vielä seuraavat 26 vuotta. Sen pidemmälle ei uskalla ajatella, kun aika voi jättää. Joka tapauksessa minun toiveeni on, että jos sairastun vakavaan muistisairauteen, minua ei alkaisi hoitaa kukaan läheinen. Valitettavasti olen ollut sekö äidin että myöhemmin mummon kohdalla i

Tuo kosketti. Että ei omaishoitajan rooliin. Mä ajattelen ihan samalla tavalla. Niin myötä- kuin vastamäessä tiettyyn pisteeseen asti. Sitten kun se piste tulee, ei puolison eikä meidän kolmen lapsen pidä alkaa minulle hoitajaksi. Meillä on ollut se jo kerran lähellä, mutten enempää kerro. Kyseessä ei ollut muistisairaus vaan muu vakava syy, mikä olisi voinut rikkoa parisuhteen. Olen miettinyt paljon vanhenemista, kun mun mies on jo reilusti päälle 50 v,. Toivon, että hän myös alkaa ajatella, ettei minun tarvitse olla hoitaja hänelle ikinä. Nämä on myös ikäerosta johtuvia mietteitä.

Minusta päin vastoin, että nykyisin tehdään parisuhteen eteen töitä paljon enemmän kuin koskaan ennen. Ennen saattoi luottaa siihen, että parisuhde on solmittu ja se on jollain tavalla pysyvä olotila. Se ajatus on ollut, ettei jatkuvasti kyseenalaisteta, onko hyvä olla parisuhteessa.

Eipä nuoremmilla sukupolvilla enää ole sitä samaa. Jos minä ajattelen oman äitini ja isäni sukupolvea (80+ v.), niin ei se sukupolvi tehnyt töitä parisuhteen eteen. Oman sukupolveni 70-luvulla syntyneiden ajatusmaailma on jo hiukan erilainen. Eronneita on paljon. Jos ei toisen naama miellytä, on voitu laittaa vaihtoon. Sitten kun ajattelee omien lasten sukupolvea 20+ v., niin eihän ne edes seurustele tosissaan, siis poikkeuksia lukuun ottamatta. Ei ne samalla tavalla enää ajattele, että ollaan pariskunta, tehdään yhteisiä päätöksiä yms. Ne ajattelee, miltä minusta tuntuu. Töitä voidaan tehdä paljonkin, siis puhutaan tunteista ja mitä toinen tekee oikein tai väärin ja erityisesti mitä minä haluan tällä hetkellä. Se vaan että kun on kaksi, jotka haluaa eri asioita, erohan siitä seuraa. Paljon on heitäkin, joille ei kelpaa mikään.

"parisuhteen eteen on tehtävä töitä" tarkoittaa, että miehen on tehtävä kaikki kotityöt jotka nainen määrää hän tehtäväkseen. Vain silloin parisuhdenainen voi olla juuri sellainen kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan siitä syystä olen eronnut, että suhde on sisältänyt henkistä väkivaltaa. Se oli melkoinen autuus tajuta, että mennyt ei enää palaa eikä kukaan pakota olemaan yhdessä ihmisen kanssa joka käy enemmänkin hermoille. Jos jokin rasautti, niin se boomereiden alituinen palopajatus siitä, miten parisuhteiden kuuluu kestää vuosia ja suhteita ei saa lopettaa vaikka henki menisi. Mitä olen muille kertonut, niin syyt eivät ulkopuolisille kuulu. Kaikkein uteliaimmille olen sanonut, että tuli tylsää, kipinä puuttui tai seksi ei sujunut. :D

 

Olen pahoillani kärsimästäsi väkivallasta.

Mutta onhan tuo nyt oman oksasi sahaamista, että annat noin kauheita syitä. Jos sanot et tuli tylsää, niin älä ihmettele kun saat saarnoja periksi antamisesta.

Vain idiootti utelee asioita, jotka ei hänelle kuulu. Samantyylisen selityksen olen itsekin joskus antanut. Ero oli tullu ilmi ja syitä kyseltiin, mutta en todellakaan puhu parisuhteestani puolituttujen kanssa. Mielipidekään ei sikäli hirveämmin kiinnostanut. -eri 

Onko niihin ennenkään panostettu, kärsitty vain yhdessä.

Ei ne muut tiedä, mitä siinä parisuhteessa on ollut. Jos on yhteiset lapset, ei kukaan normaali ala mustamaalata sitä toista osapuolta, jos ero tulee. Minun mieheni ex hyppi sängystä toiseen, petti ja karkaili kotoa omien intohimojensa perässä. Tätähän ei tiedä kukaan. Minä tiedon heidän eronsa taustat, muttei edes heidän kummankaan vanhemmat tai sisarukset tiedä. Semmoinen kantautuu lasten korviin, jos isä alkaa kertoa äidistä ympäriinsä, että se oli sellainen lunttu, joka jakoi kaikille, että ero tuli.

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvän parisuhteen eteen tarvitse tehdä työtä tai hokkus pokkus temppuja. Hyvä parisuhde boostaa itse itseään ja roihuaa itsellään. Pari vaan pitää valita siten että on muitakin yhteisiä kiinnostuksen aiheita kuin se seksi joka loppuu 4 vuoden kuluttua.

Niin eli käytännössä nainen luopuu naiseudestaan ja ryhtyy miehen koiraksi. Naisellisista jutuista kiinnostuneet miehet ovat sitten homoja

Parisuhde ei ole nisäkkäille soveltuva instituutio, ellei asu metsässä missä ei ole muita nisäkkäitä. Isommissa yhteisöissä pätevät enemmänkin apinalauman säännöt, missä tuo parisuhdeleikki on pääasiassa feikkaamista. En tiedä ketään, joka olisi pystynytbsiihen aiheuttamatta merkittävää haittaa toisilleen, ympäristölleen tai lapsilleen, sillä se on niin vaistojen vastaista

Naisena en suosittele parisuhdetta alkuunkaan. Jos pystyy elättämään itsensä, vaikkapa edes sosiaalituilla, kannattaa pysyä täysin sinkkuna. Lisääntymistä kannattaa harkita vasta sitten, kun laki ei pakota myöskään lapsia asumaan miesten kanssa.