Nykyään vierastetaan ajatusta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Erotaan muutaman vuoden jälkeen kun ''suhde ei toimi''

Vaivannäkö suhteen eteen sivuaa omalla laillaan työntekoa. Kyllä sun täytyy tehdä tekoja sen hyvän olon ja tyytyväisyyden eteen. Ei pelkkä rakastan sua riitä, jos sitä toistellaan kaavamaisesti ja luullaan, että tällä sitä taas mennään ensi viikkoon kepeästi.

Monet kertovat järjestävänsä lapsiarjen keskellä kerran kuussa treffi-illan. No mitäpä siihenkin  tarvitaan kuin sitä tekemistä ja panostusta, kun tilaat pöydän ja järjestelet lapsille hoitajan jne. Sä teet siinä pienimuotisen työn, kun hoidat homman.

Niinhän se pappikin joskus kehottaa kilvoittelemaan liitossa ja siis tekemään se kumppani onnelliseksi. Mikään ei ole valmista, eikä kestä, jos ei itse panosta.

Ja jotkut tarvitsevat siihen panostamiseensa hieman työtä, toisilta tulee ihan luonnostaan jonkinlainen tapa tai piirre tehdä toisen hyväksi jotain ihanaa.

DiCaprio vaihtaa naisen aina kun se täyttää 25v ja vaikuttaa olevan maailman onnellisin mies, yhtä maireaa hymyä koko äijä ja tämä on kyllä juuri se elämä minkä minäkin haluan!

Vierailija kirjoitti:

DiCaprio vaihtaa naisen aina kun se täyttää 25v ja vaikuttaa olevan maailman onnellisin mies, yhtä maireaa hymyä koko äijä ja tämä on kyllä juuri se elämä minkä minäkin haluan!

Kannattaa aina ilmoittaa sille toiselle osapuolelle, että elää kuin Di Caprio. Ja ehkä huolehtia ehkäisystä.

Tämän töihin kehottamisen suurin ongelma taitaakin olla: kenelle se on oikein tarkoitettu? 

Jos ihminen on tunne-elämältään terve ja ihan tavallisella tavalla sosiaalistunut, riittävä panostaminen ihmissuhteisiin tulee luonnostaan eikä tarvitse erikseen ryhtymistä. Kahden tällaisen liitto sujuu pitkälle omalla painollaan. Jos taas haksahtaa ymmärtäjäksi jollekin vaikealle ihmiselle, jolle ei tuo perusoleminen riitä, tottahan se munankuorilla kävely työstä käy, mutta tilannetta ei paranna ponnistelu vaan ero.

Sitten on se porukka, jolle kaikki perustason käyttäytyminen, omien jälkien siivoaminen, päivää, kiitos ja anteeksi, jutteleminen jne. ovat sietämätöntä raatamista ja monimutkaisia sirkustemppuja. Tällöin esteeksi nousee asenne ja ihan vain se tosiseikka, että omaa luonnettaan on ihan oikeasti vaikeaa kehittää. Ne, jotka hyötyvät eniten terapioista, ovat jo valmiiksi luonteeltaan avoimempia ja pystyvät kuvailemaan sisäistä elämäänsä.

Onko jossain oikeasti kehityskelpoisia välimallin räpeltäjiä, jotka vain tarvitsevat vähän kehotusta ja hyvää esimerkkiä? Onko joku aidosti hyötynyt tästä hommiin patistuksesta? 

Vierailija kirjoitti:

Tämän töihin kehottamisen suurin ongelma taitaakin olla: kenelle se on oikein tarkoitettu? 

Jos ihminen on tunne-elämältään terve ja ihan tavallisella tavalla sosiaalistunut, riittävä panostaminen ihmissuhteisiin tulee luonnostaan eikä tarvitse erikseen ryhtymistä. Kahden tällaisen liitto sujuu pitkälle omalla painollaan. Jos taas haksahtaa ymmärtäjäksi jollekin vaikealle ihmiselle, jolle ei tuo perusoleminen riitä, tottahan se munankuorilla kävely työstä käy, mutta tilannetta ei paranna ponnistelu vaan ero.

Sitten on se porukka, jolle kaikki perustason käyttäytyminen, omien jälkien siivoaminen, päivää, kiitos ja anteeksi, jutteleminen jne. ovat sietämätöntä raatamista ja monimutkaisia sirkustemppuja. Tällöin esteeksi nousee asenne ja ihan vain se tosiseikka, että omaa luonnettaan on ihan oikeasti vaikeaa kehittää. Ne, jotka hyötyvät eniten terapioista, ovat jo valmiiksi luonteeltaan avoimempia ja pystyvät kuvailemaan s

Monesti tuolla työn tekemisen halveksunnalla jotkut peittelevät omaa täysin törkeää käytöstään. Somessa tätä näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän töihin kehottamisen suurin ongelma taitaakin olla: kenelle se on oikein tarkoitettu? 

Jos ihminen on tunne-elämältään terve ja ihan tavallisella tavalla sosiaalistunut, riittävä panostaminen ihmissuhteisiin tulee luonnostaan eikä tarvitse erikseen ryhtymistä. Kahden tällaisen liitto sujuu pitkälle omalla painollaan. Jos taas haksahtaa ymmärtäjäksi jollekin vaikealle ihmiselle, jolle ei tuo perusoleminen riitä, tottahan se munankuorilla kävely työstä käy, mutta tilannetta ei paranna ponnistelu vaan ero.

Sitten on se porukka, jolle kaikki perustason käyttäytyminen, omien jälkien siivoaminen, päivää, kiitos ja anteeksi, jutteleminen jne. ovat sietämätöntä raatamista ja monimutkaisia sirkustemppuja. Tällöin esteeksi nousee asenne ja ihan vain se tosiseikka, että omaa luonnettaan on ihan oikeasti vaikeaa kehittää. Ne, jotka hyötyvät eniten terapioista, ovat jo valmiiks

 

>> Monesti tuolla työn tekemisen halveksunnalla jotkut peittelevät omaa täysin törkeää käytöstään. Somessa tätä näkee. >>

Tämä tuli jo moneen kertaan selväksi. Olisiko kellään mitään hyödyllistä, oivaltavaa näkökulmaa?

Vierailija kirjoitti:

Minulle töiden tekeminen parisuhteen eteen tarkoittaa, että toista ei pidä itsestäänselvyytenä eikä jätä heti, kun elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Joten kyllä, parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, ainakin jos minun kanssa haluaa parisuhteessa olla. 

No juuri näinhän se on, ja sitten yleistä toisen osapuolen huomioimista ja oman korren kantamista kekoon.

Nämä kaikki jotka lässyttävät, että parisuhteen "ei pidä tuntua työltä", tuntuvat tarkoittavan työllä jotain rasittavaa ja vastenmielistäkin tekemistä, vaikka se olennaisesti tarkoittaa tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä tekemistä. He kuitenkin todellisuudessa puhuvat motivaatiosta, jaksamisesta ja viitsimisestä tehdä (tai opetella tekemään) hyödyllisiä asioita eli työtä parisuhteen eteen, eivätkä siitä itse työstä.

Muiden suhteet ei kuulu sulle, ap. Eikä muiden tatskat.

Mielenvikaiset ei osaa elää itse niin ne kyylää muiden elämää.

Vierailija kirjoitti:

Muiden suhteet ei kuulu sulle, ap. Eikä muiden tatskat.

Mielenvikaiset ei osaa elää itse niin ne kyylää muiden elämää.

Miksi noin defensiivinen kulma sinulla? Ei sun ole pakko tällä kommenttipalstalla käydä kyttämäässä aiheeseen liittyviä ketjuja jos noin pahalta tuntuu.

No jaa. En itse ole kokenut mitään rakastumista enkä alkuhuumaa, että ei ne erot mistään dopamiinitason laskusta johtuneet vaan ihan järkisyistä. Siinä vaan menee se muutama vuosi, että kunnolla opitaan tuntemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vaivannäkö suhteen eteen sivuaa omalla laillaan työntekoa. Kyllä sun täytyy tehdä tekoja sen hyvän olon ja tyytyväisyyden eteen. Ei pelkkä rakastan sua riitä, jos sitä toistellaan kaavamaisesti ja luullaan, että tällä sitä taas mennään ensi viikkoon kepeästi.

Monet kertovat järjestävänsä lapsiarjen keskellä kerran kuussa treffi-illan. No mitäpä siihenkin  tarvitaan kuin sitä tekemistä ja panostusta, kun tilaat pöydän ja järjestelet lapsille hoitajan jne. Sä teet siinä pienimuotisen työn, kun hoidat homman.

Niinhän se pappikin joskus kehottaa kilvoittelemaan liitossa ja siis tekemään se kumppani onnelliseksi. Mikään ei ole valmista, eikä kestä, jos ei itse panosta.

Ja jotkut tarvitsevat siihen panostamiseensa hieman työtä, toisilta tulee ihan luonnostaan jonkinlainen tapa tai piirre tehdä toisen hyväksi jotain ihanaa.

 

Ero tässä on varmaan se, että en koe näitä työksi. 

Kävin sinkkunakin ravintoloissa ja tein kaikkea kivaa kavereiden kanssa. Ei se ollut työtä, vaan hauskanpitoa

Nyt käyn myös usein puolison kanssa, eikä se edelleen tunnu työltä, vaan pidämme hauskaa

Miksi se mitä tehtiin ennen kavereiden kanssa, muuttuu työksi, kun ollaan parisuhteessa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle töiden tekeminen parisuhteen eteen tarkoittaa, että toista ei pidä itsestäänselvyytenä eikä jätä heti, kun elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Joten kyllä, parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, ainakin jos minun kanssa haluaa parisuhteessa olla. 

No juuri näinhän se on, ja sitten yleistä toisen osapuolen huomioimista ja oman korren kantamista kekoon.

Nämä kaikki jotka lässyttävät, että parisuhteen "ei pidä tuntua työltä", tuntuvat tarkoittavan työllä jotain rasittavaa ja vastenmielistäkin tekemistä, vaikka se olennaisesti tarkoittaa tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä tekemistä. He kuitenkin todellisuudessa puhuvat motivaatiosta, jaksamisesta ja viitsimisestä tehdä (tai opetella tekemään) hyödyllisiä asioita eli työtä parisuhteen eteen, eivätkä siitä itse työstä.

Niin. Joku voi pitää rasittavana työnä esim. sitä, että puoliso toivoo hänen muistavan syntymäpäivän, vaikka vain kortilla tai kukkakimpulla. Joku toinen taas tykkää, että on kivaa käydä valitsemassa kumppanille syntymäpäiväkimppu eikä pidä sitä minään työnä vaan huvina.

Toinen esimerkki: jonkun mielestä on kivaa ja rentouttavaa jutella puolison kanssa työpäivän jälkeen. Joku toinen ei työpäivän jälkeen jaksaisi kuunnella puolison jorinoita eikä puhua hänen kanssaan, vaan pitää sellaista rasittavana.

Jne.

Vierailija kirjoitti:

Raamattua lainaten: "Jotka naimisiin haluavat, he joutuvat kärsimään vaivaa".

Rehellinen kuvaus ihmisen epätäydellisyydestä. Pettymyksiä tulee, puolin ja toisin. Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa hioo. Rakkaus voi silti kantaa, vaikka muuttaakin muotoaan, kohti kumppanuutta.

Kaikista ei tähän ole. Kuka nyt vaivaa haluaisi kärsiä? Kenties on lähdetty koko parisuhteeseen vain "hyvän päivän tuttuina".

Älä ymmärrä väärin. Avioliitto ei ole mikään työleiri. Mutta itsensä siinä joutuu kohtaamaan, ja ne ruusunpunaiset lasit, joilla itseään katselee, karisevat päästä. Ellei sitten pakene koko suhteesta ennen sitä...

Näin. Itse olen ajatellut aina, että liiton ei tarvitse olla erityisen helppo. Sairaskaan se ei tietenkään saa olla, eli missään nimessä minkäänlaista väkivaltaa ei kärsitä.

Mutta helpon elämän toive on minusta paitsi inhimillisesti ymmärrettävä, myös vähän naiivi. Vaikeat päivät tulee jokaiselle, eli sitten yksin tai erikseen. Karkuun ei tarvitse lähteä, vaan kohdataan haasteet ja kehitytään ihmisiä. Parisuhteessa olevat yhdessä miettivät ratkaisukeinoja ja toisen tukemista, SE on rakkautta.

Nykynuoret pelkäävät niin paljon. Koittavat välttää edeltävien sukupolvien virheitä, mikä onkin sinänsä viisasta. Liika pelko taas vie elämästä elämän eikä tuo onnea. Itsessäkin on kestämistä ja kärsimistä aina välillä, miksi ihmeessä puolisossa ei olisi.

Olemme epätäydellisiä, mutta silti voimme yhdessä onnistua, kunhan kummallakin on tahtoa <3

"Onko jossain oikeasti kehityskelpoisia välimallin räpeltäjiä, jotka vain tarvitsevat vähän kehotusta ja hyvää esimerkkiä? Onko joku aidosti hyötynyt tästä hommiin patistuksesta? "

Aiheellinen kysymys sinänsä. Vastaan kyllä, koska tunnen useammankin. Ero meinasi tulla, mutta joko toinen osapuoli tai ulkopuolinen sai "patistettua" hakemaan apua, ja suhde elpyi ja parani.

Kokemusteni mukaan varsinkin miehet ujostelevat puhua ulkopuoliselle haasteista. Jos hän jää oman ajattelun varaan, niin mieluummin eroaa kun "alentuu" terapiaan. Onneksi monet myös ottavat itseään niskasta kiinni ja valitsevat sen panostamisen, avautumisen ja refletoinnin. Siitä on aina hyötyä, vaikka ero tulisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle töiden tekeminen parisuhteen eteen tarkoittaa, että toista ei pidä itsestäänselvyytenä eikä jätä heti, kun elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Joten kyllä, parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, ainakin jos minun kanssa haluaa parisuhteessa olla. 

No juuri näinhän se on, ja sitten yleistä toisen osapuolen huomioimista ja oman korren kantamista kekoon.

Nämä kaikki jotka lässyttävät, että parisuhteen "ei pidä tuntua työltä", tuntuvat tarkoittavan työllä jotain rasittavaa ja vastenmielistäkin tekemistä, vaikka se olennaisesti tarkoittaa tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä tekemistä. He kuitenkin todellisuudessa puhuvat motivaatiosta, jaksamisesta ja viitsimisestä tehdä (tai opetella tekemään) hyödyllisiä asioita eli työtä parisuhteen eteen, eivätkä siitä itse työstä.

"Toinen esimerkki: jonkun mielestä on kivaa ja rentouttavaa jutella puolison kanssa työpäivän jälkeen. Joku toinen ei työpäivän jälkeen jaksaisi kuunnella puolison jorinoita eikä puhua hänen kanssaan, vaan pitää sellaista rasittavana."

Työnteko voisi tässä tapauksessa olla sitä, että haetaan kumpaakin osapuolta tyydyttävä ratkaisu, kompromissi. Ei voi olla niin, että vain toinen joustaa aina, puoleen tai toiseen.

Joskus on hankala löytää ratkaisua, jossa kumpikaan ei joudu tinkimään omista tarpeistaan liikaa. Se voi tuntua työltä, ärsyttävyyden lisäksi, jonka sietäminen voidaan myös laskea työksi. Toiselle taas kompromissit voi olla helppo nakki, mutta ei kannata halveksua niitä, jotka kokevat eri tavalla, JA haluavat sen "työn" rakkauden eteen tehdä.

Parisuhteen pitää olla täydellinen että naisena siihen kannattaa jäädä ja eihän se ole täydellinen jos nainen joutuu sen eteen työskentelemään joten kaikki parisuhteen työ täytyy olla pelkästään miehen vastuulla että kaikki olisi täydellistä naiselle kun eihön miehillä ole merkitystä muuten kuin tekijänä, mahdollistajana ja maksajana

En enää uskalla tavoitella parisuhdetta, kun edellinenkin kumppani teki sen, mitä hänen ei pitänyt missään nimessä tehdä, eli kyllästyä ja jättää minua. Ei ollut kuulemma riittävästi yhteisiä harrastuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kun parisuhde alkaa tuntua työltä, on aika erota. Ei ennen mietitty ja pohdittu, että miltä nyt tuntuu. Ennen elettiin täysillä, joskus riideltiin ja joskus rakastettiin, mutta ei joka käänteessä mietitty, että mites me nyt tätä parisuhdetta ylläpidettäisiin.

Itsekkyys kunniaan. Miksi minun pitäisi antaa yhtään mitään kenellekään? Minä vain otan kaiken, minkä irti saan ja kaikki muut saavat olla ilman. Tyhjin käsin. Yksin. Minäminäminä.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen pitää olla täydellinen että naisena siihen kannattaa jäädä ja eihän se ole täydellinen jos nainen joutuu sen eteen työskentelemään joten kaikki parisuhteen työ täytyy olla pelkästään miehen vastuulla että kaikki olisi täydellistä naiselle kun eihön miehillä ole merkitystä muuten kuin tekijänä, mahdollistajana ja maksajana

Tämä on väärä, sairas ja vahingollinen narratiivi. Suosittelen ettet jatka tuollaista ikävää asennetta enää itsekään, vaan aidosti työskentelet terveen ja tasapainoisen suhtekäsityksen eteen. Myös netissä sanallisesti.

Miehen pitää olla mies, eikä alistua tähän sairaaseen kuvaan. Vastaus ei ole viha naisia kohtaan, vaan oikea rakkaus. Se taas on eri asia kuin tossukkana olo. Rakasta ensin itseäsi terveesti, niin voit rakastaa naistakin.