Nykyään vierastetaan ajatusta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Erotaan muutaman vuoden jälkeen kun ''suhde ei toimi''

Rakkaus on ennen kaikkea tekoja <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nyt vierastetaan kaikkea minlä eteen pitäisi tehdä jotain. Kaikki pitäisi saada valmiina ja helpolla.

Niinpä! Ei haluta elämänmittaista vankilaa huonossa suhteessa kuten vanhemmat ikäluokat saivat halusivatpa tai eivät. Törkeää! 

Kommenttisi paljastaa lapsellisuutesi ja henkisen kehittymättömyytesi.

Jos pidät parisuhdetta vankilana niin miksi kenties olet ollut sellaisissa.

 

Kannattaisiko katsoa peiliin ja lopettaa syyttävän sormen kääntämisen itsestäsi poispäin?

Voi Jeesus teitä katkeria vanhuksia. Onneksi moni asia on paremmin kuin ennen ja yksi tärkeä on se, ettei vahingolliseen parisuhteeseen tarvitse hirttäytyä, vaan voi ihan ilman kenenkään lupaa erota. Vaikka se teitä harmittaakin. 

En muuten keksi yhtäkään syytä, miksi pitäisi alkaa tekemään töitä vain muutaman vuoden alkuhuuman kestäneen huonoksi paljastuneen suhteen vuoksi. Mikä arvo on sillä, että kaksi toisilleen hankalaa ihmistä jää suhteeseen keskenään? Ketä se palvelee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että väsyttää ihmiset jotka eivät halua ymmärtää mitä tarkoittaa, että parisuhteen eteen tulee tehdä töitä. Ei se tarkoita työläyttä, vaan sitä, ettei anneta heti periksi, kun ei enää tunnukaan maailman upeimmalta.

"Työnteko" parisuhteessa voi tarkoittaa myös sitä, että haetaan apua, jos on ongelmia vaikka kommunikaation kanssa. Näitä taitoja voi opetella, aina voi kehittää itseään ja tulla paremmaksi itselleen ja puolisolleen. Tämäkö on väärin, pariako pitää vaihtaa, kun ei ollutkaan täydellistä?

 

Se on samantekevää, kuinka paljon kehittää itseään, jos kumppani ei kehitä itseään tai puolisot kehittävät itseään eri suuntiin. Jollakin tavalla tuo ajatus, että juuri minä voin ratkaista suhteen ongelmat, kun vain riittävästi teen töitä, on paradoksaalisen itsekeskeinen.

Samaa mieltä, että sen yksin pusertaminen ei auta. Hyvässä suhteessa molemmat "tekevät töitä". Ei työläästi vaan rakkaudella ja ilolla.

Se on oikeasti ihan kivaa :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että miksi räpiköidä ja kituuttaa huonossa suhteessa, kun voi nauttia hyvästä ja elää tyytyväisenä. 

 

Eihän se ole huono vaan hyvä suhde, jossa toista rakastetaan niin paljon, että halutaan kehittää suhdetta. Ihan kuin vaikkapa terapia olisi automaattisesti kärsimystä. Toisinaan onkin, mutta kyllä ne traumat tulee eteen joka tapauksessa seuraavissa suhteissa.

Mutta joo, olkaa te vain "täydellisissä" lyhyissä suhteissanne. 

 

Eipä kukaan meistä tiedä, kuinka pitkäksi meneillään oleva suhde muodostuu. Itse toivon kanssakeskustelijoille sekä pitkiä että onnellisia suhteita.

Ennen olikin pakko olla parisuhteessa, että selvisi jotenkin. Nykyään ei ole, joten ne työtkin voi heittää hevon helv ettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nyt vierastetaan kaikkea minlä eteen pitäisi tehdä jotain. Kaikki pitäisi saada valmiina ja helpolla.

Niinpä! Ei haluta elämänmittaista vankilaa huonossa suhteessa kuten vanhemmat ikäluokat saivat halusivatpa tai eivät. Törkeää! 

Kommenttisi paljastaa lapsellisuutesi ja henkisen kehittymättömyytesi.

Jos pidät parisuhdetta vankilana niin miksi kenties olet ollut sellaisissa.

 

Kannattaisiko katsoa peiliin ja lopettaa syyttävän sormen kääntämisen itsestäsi poispäin?

Voi Jeesus teitä katkeria vanhuksia. Onneksi moni asia on paremmin kuin ennen ja yksi tärkeä on se, ettei vahingolliseen parisuhteeseen tarvitse hirttäytyä, vaan voi ihan ilman kenenkään lupaa erota. Vaikka se teitä harm

Tässähän riidellään ja puhutaan taas ihan eri asioista. Ei kannata, turhaa verenpaineen nostatusta.

Vahingollisesta suhteesta ei ole kukaan pitkän suhteen kannattaja tainnut puhua. Hyväkin suhde "vaatii työtä", eli mm. keskustelemista sen puolison kanssa. Ja kyllä, tämäkin on liikaa työntekoa jollekin. Mieluummin ollaan mykkäkoulussa ja erotaan kun vähän nähdään vaivaa ja puhutaan hankalista asioista. 

Tuo töiden paiskiminen parisuhteess olisi ehkä jotenkin perusteltavissa, jos yksin ei olisi niin paljon kivempaa kuin työtä vaativassa parisuhteessa. Mutta kun yksin on kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että miksi räpiköidä ja kituuttaa huonossa suhteessa, kun voi nauttia hyvästä ja elää tyytyväisenä. 

 

Eihän se ole huono vaan hyvä suhde, jossa toista rakastetaan niin paljon, että halutaan kehittää suhdetta. Ihan kuin vaikkapa terapia olisi automaattisesti kärsimystä. Toisinaan onkin, mutta kyllä ne traumat tulee eteen joka tapauksessa seuraavissa suhteissa.

Mutta joo, olkaa te vain "täydellisissä" lyhyissä suhteissanne. 

Näin minäkin sen ajattelen. Oma kokemus on, että yhteinen vaivannäkö vie liittoa aina paremmaksi ja syvemmäksi, ja pitkässä liitossa on oma ihanuutensa ja siunauksensa.

Mutta ihmiset puhuvat nyt samoilla sanoilla eri asioista, tuskin oikeasti ovat niin eri linjoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että miksi räpiköidä ja kituuttaa huonossa suhteessa, kun voi nauttia hyvästä ja elää tyytyväisenä. 

 

Eihän se ole huono vaan hyvä suhde, jossa toista rakastetaan niin paljon, että halutaan kehittää suhdetta. Ihan kuin vaikkapa terapia olisi automaattisesti kärsimystä. Toisinaan onkin, mutta kyllä ne traumat tulee eteen joka tapauksessa seuraavissa suhteissa.

Mutta joo, olkaa te vain "täydellisissä" lyhyissä suhteissanne. 

 

Näin minäkin sen ajattelen. Oma kokemus on, että yhteinen vaivannäkö vie liittoa aina paremmaksi ja syvemmäksi, ja pitkässä liitossa on oma ihanuutensa ja siunauksensa.

Mutta ihmiset puhuvat nyt samoilla sanoilla eri asioista, tuskin oikeasti ovat niin eri linjoilla.

 

Mitään yhteistä vaivannäköä tuskin on. Nainen puhuu ja puhuu ja vaatii pariterapiaa ja järjestää romanttisia viikonloppumatkoja. Ja mies roikkuu perässä ja myötäilee. Tuon verran voi odottaa että miehet tekee noita töitä. Mutta ei tuota nyt kyllä yhteiseksi tekemiseksi kannata sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nyt vierastetaan kaikkea minlä eteen pitäisi tehdä jotain. Kaikki pitäisi saada valmiina ja helpolla.

Niinpä! Ei haluta elämänmittaista vankilaa huonossa suhteessa kuten vanhemmat ikäluokat saivat halusivatpa tai eivät. Törkeää! 

Kommenttisi paljastaa lapsellisuutesi ja henkisen kehittymättömyytesi.

Jos pidät parisuhdetta vankilana niin miksi kenties olet ollut sellaisissa.

 

Kannattaisiko katsoa peiliin ja lopettaa syyttävän sormen kääntämisen itsestäsi poispäin?

Eli siis paheksutko sinä mahdollisuutta erota huonosta suhteesta vai jäämistä huonoon parisuhteeseen (=elämänmittainen vankila huonossa suhteessa) ? Tästä ei nyt oikein käynyt ilmi.



Minä paheksun ainoastaan ihmisiä, jotka tuomitsevat ihmisiä, jotka päättävät itse millaiseen suhteeseen haluavat jäädä. Mitä se on keneltäkään pois, jos Markku ja Mirja toteavat kolmen vuoden jälkeen, ettei tätä kannata jatkaa? Tarkemmista syistä harvemmin kerrotaan ulkopuolisille ja ne voivat olla vaikka miten vakavia.

Vierailija kirjoitti:

Tuo töiden paiskiminen parisuhteess olisi ehkä jotenkin perusteltavissa, jos yksin ei olisi niin paljon kivempaa kuin työtä vaativassa parisuhteessa. Mutta kun yksin on kivaa.

Kyse on myös sosiaalisista paineista. Siihen aikaan, kun ero väistämättä tarkoitti joko maineen menettämistä tai taloudellista syöksykierrettä tai molempia, oli suhteen kuntoon pistämiseen ihan eri motiivi.

Mutta nykyään - kun yksinkin tosiaan on kivaa - miksi pitäisi tehdä työtä sellaisen tyypin eteen, jota ei pidä työnteon arvoisena? Eli näin koulutermein: jos ennen suhde pidettiin kasalla ulkoisen motivaation keinoin, on nykyään ensisijaisesti kyse sisäisestä motivaatiosta. Ja kun ihminen on sisäisesti motivoitunut, ohjaa häntä mielihyvä, eikä työ tunnu työltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että miksi räpiköidä ja kituuttaa huonossa suhteessa, kun voi nauttia hyvästä ja elää tyytyväisenä. 

 

Eihän se ole huono vaan hyvä suhde, jossa toista rakastetaan niin paljon, että halutaan kehittää suhdetta. Ihan kuin vaikkapa terapia olisi automaattisesti kärsimystä. Toisinaan onkin, mutta kyllä ne traumat tulee eteen joka tapauksessa seuraavissa suhteissa.

Mutta joo, olkaa te vain "täydellisissä" lyhyissä suhteissanne. 

 

Näin minäkin sen ajattelen. Oma kokemus on, että yhteinen vaivannäkö vie liittoa aina paremmaksi ja syvemmäksi, ja pitkässä liitossa on oma ihanuutensa ja siunauksensa.

Mutta ihmiset puhuvat nyt samoilla sanoilla eri asioista, tuskin o

"Mitään yhteistä vaivannäköä tuskin on."

Sinä olet oman elämäsi kokemusekspertti, mutt kokemuksia on onneksi erilaisia. Jos puolisosi ei halua yhtään panostaa liittoonne, niin huonoilta näyttää onnistumisen mahdollisuudet. Mutta kaikki eivät ole samanlaisia. Usko pois, osa miehistä osaa keskustella oikeinkin hyvin, ilo nähdä vaivaa sellaisen kanssa :)

29v avioliittoa takana ja edelleen panostetaan meihin, ihan molemmat

Työ on ehkä väärä sana. Parisuhteessa on hyvä panostaa ja halua tehdä toisen eteen tekoja. Sen pitäisi tulla luonnostaan ei pakottamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan parisuhteen, en työsuhdetta.

Haluat lemmikin

Ei halua ihmistä vaan lelun, huonekalun. Yleistä henkisesti vajaaksi jääneillä tai muutoin epävakailla.

Kova tarve diagnosoida nyt muita, todella vajailla tiedoilla vieläpä. Raskasta olis olla sun puoliso kun aina olis joku ylemmyydentuntoinen sepustus tulossa. Työtäkö? No kyllä. 

Hyvän parisuhteen eteen ei paljonkaan tarvitse tehdä työtä, sen olen nyt oppinut kun 6 vuotta olen ollut sellaisessa.

Aiemmin monia vaikeita parisuhteita, joista ei meinannut tulla mitään kun koko ajan oli vaikeuksia. Ei se huono parisuhde muutu hyväksi millään työllä. Silloin vain on väärä henkilö jonka kanssa on parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että miksi räpiköidä ja kituuttaa huonossa suhteessa, kun voi nauttia hyvästä ja elää tyytyväisenä. 

 

Eihän se ole huono vaan hyvä suhde, jossa toista rakastetaan niin paljon, että halutaan kehittää suhdetta. Ihan kuin vaikkapa terapia olisi automaattisesti kärsimystä. Toisinaan onkin, mutta kyllä ne traumat tulee eteen joka tapauksessa seuraavissa suhteissa.

Mutta joo, olkaa te vain "täydellisissä" lyhyissä suhteissanne. 

 

Näin minäkin sen ajattelen. Oma kokemus on, että yhteinen vaivannäkö vie liittoa aina paremmaksi ja syvemmäksi, ja pitkässä liitossa on oma ihanuutensa ja siunauksensa.

Mutta ihmiset

Sinä olet oman elämäsi kokemusekspertti, mutt kokemuksia on onneksi erilaisia. Jos puolisosi ei halua yhtään panostaa liittoonne, niin huonoilta näyttää onnistumisen mahdollisuudet. Mutta kaikki eivät ole samanlaisia. Usko pois, osa miehistä osaa keskustella oikeinkin hyvin, ilo nähdä vaivaa sellaisen kanssa :)

29v avioliittoa takana ja edelleen panostetaan meihin, ihan molemmat

 

Joo no siltä pohjalta ei kannata alkaa muita neuvomaan. Tuollainen mies on harvinaisempi kuin lentävä lehmä. En kyllä ymmärrä mitä töitä tuollaisen kanssa edes tarvitsee tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että miksi räpiköidä ja kituuttaa huonossa suhteessa, kun voi nauttia hyvästä ja elää tyytyväisenä. 

 

Eihän se ole huono vaan hyvä suhde, jossa toista rakastetaan niin paljon, että halutaan kehittää suhdetta. Ihan kuin vaikkapa terapia olisi automaattisesti kärsimystä. Toisinaan onkin, mutta kyllä ne traumat tulee eteen joka tapauksessa seuraavissa suhteissa.

Mutta joo, olkaa te vain "täydellisissä" lyhyissä suhteissanne. 

 

Näin minäkin sen ajattelen. Oma kokemus on, että yhteinen vaivannäkö vie liittoa aina paremmaksi ja syvemmäksi, ja pitkässä liitossa on oma ihanuutensa ja siunauksensa.

Mutta ihmiset puhuvat nyt samoilla sanoilla eri asioista, tuskin oikeasti ovat niin eri linjoilla.

 

Minusta panostus on hyvä sana, työ on huono. En pidä työnteosta, mutta pidän kumppanin ilahduttamisesta. Jollakin muulla voi olla eri konnotaatiot. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota."

Voi jäädä ja voi tarjota :D

Mitä nämä asiat on?

Se että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja toisin päin. Se että yhdessä on koettu ja selvitty haasteista ja alamäistä ja silti halutaan olla vielä toisen vierellä. On nähnyt toisen outoudet ja hulluudet ja ei ole säikähtänyt pois. Se että voi luottaa toiseen ja tietää että toinen on aina tukena. Joo ensi huuma on hälvennyt, mutta tilalla on jotain paljon syvempää ja arvokasta. Harmi vain että sitä ei välttämättä enää näe kun turvallinen suhde tuntuu silloin tylsältä ja tasaiselta. Silloin moni voi mokata.

Jotenkin herttaisen naivi ajatus, että kaikki nuo hehkutetut asiat vain seuraavat, kun jäädään tahkoamaan toimimattoman suhteen kimpussa. Sellaisen asian oppii tuntemaan, joka kiinnostaa, eikä se välttämättä ole oma puoliso. On aina niitä, jotka eivät opi puolison mieltymyksiä, harrastuksia, syntymäpäivää tai mitään muitakaan yksilöllisiä asioita, vaikka aikaa olisi vuosikymmeniä. Myös pitkässä suhteessa puoliso voi lähteä äkkiä huitelemaan omille teilleen, kun tulee sairauksia tai vastoinkäymisiä. Outouksia ja hulluuksia on monenlaisia - ei ole ollenkaan sama asia, onko se outous eriparisukat vai omituiset raivokohtaukset. Tällaisen ns. kumppanin kanssa suhde on todellakin työmaa, ja se on oikeastaan helpotus, kun vaivannäkö loppuu siipan ikäkausivillitykseen. Onneksi nuoret ihmiset ovat fiksuja ja jättävät korjausprojektit jo ajoissa sikseen.

Raamattua lainaten: "Jotka naimisiin haluavat, he joutuvat kärsimään vaivaa".

Rehellinen kuvaus ihmisen epätäydellisyydestä. Pettymyksiä tulee, puolin ja toisin. Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa hioo. Rakkaus voi silti kantaa, vaikka muuttaakin muotoaan, kohti kumppanuutta.

Kaikista ei tähän ole. Kuka nyt vaivaa haluaisi kärsiä? Kenties on lähdetty koko parisuhteeseen vain "hyvän päivän tuttuina".

Älä ymmärrä väärin. Avioliitto ei ole mikään työleiri. Mutta itsensä siinä joutuu kohtaamaan, ja ne ruusunpunaiset lasit, joilla itseään katselee, karisevat päästä. Ellei sitten pakene koko suhteesta ennen sitä...

Vierailija kirjoitti:

Hyvän parisuhteen eteen ei paljonkaan tarvitse tehdä työtä, sen olen nyt oppinut kun 6 vuotta olen ollut sellaisessa.

Aiemmin monia vaikeita parisuhteita, joista ei meinannut tulla mitään kun koko ajan oli vaikeuksia. Ei se huono parisuhde muutu hyväksi millään työllä. Silloin vain on väärä henkilö jonka kanssa on parisuhteessa.

Mitä sinä lasket työnteoksi? Minulle keskusteleminen on olennaisinta parisuhteen eteen tehtävää työtä. Sen avulla selviää myös, onko toinen itselle sopiva.

Mutta en usko hetkeäkään, että mikään liitto jatkuu hyvänä, jos ei koskaan tehdä töitä eli puhuta.