Nykyään vierastetaan ajatusta, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä. Erotaan muutaman vuoden jälkeen kun ''suhde ei toimi''

Vierailija kirjoitti:

"Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota."

Voi jäädä ja voi tarjota :D

Mitä nämä asiat on?

Se että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja toisin päin. Se että yhdessä on koettu ja selvitty haasteista ja alamäistä ja silti halutaan olla vielä toisen vierellä. On nähnyt toisen outoudet ja hulluudet ja ei ole säikähtänyt pois. Se että voi luottaa toiseen ja tietää että toinen on aina tukena. Joo ensi huuma on hälvennyt, mutta tilalla on jotain paljon syvempää ja arvokasta. Harmi vain että sitä ei välttämättä enää näe kun turvallinen suhde tuntuu silloin tylsältä ja tasaiselta. Silloin moni voi mokata.

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan, että parisuhtella pitäs olla annettavaa, vaikka se on toisinpäin, että siihen pitää panostaa.

Pitaisi olla annettavaa pillua ja peppua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärsin vasta noin 30-vuotiaana, kuka olen ja millaisen kumppanin tarvitsen. Sitä ennen seurustelin aina muutaman vuoden ajan ja kun oli helvetillistä, hoin itselleni että ei parisuhteen kuulu helppoa ollakaan.

Oikeasti se on varsin helppoa, kun oikeat ihmiset ovat löytäneet toisensa. 

Ei pidä lähteä parisuhteisiin jos ei tiedä kuka on ja millaisen kumppanin haluaa. 

Aika kamala vaatimus nuorille ihmisille!

Miten niin? Itsetunto ja itsetuntemus kuntoon ennen parisuhteilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvän parisuhteen eteen tarvitse tehdä työtä tai hokkus pokkus temppuja. Hyvä parisuhde boostaa itse itseään ja roihuaa itsellään. Pari vaan pitää valita siten että on muitakin yhteisiä kiinnostuksen aiheita kuin se seksi joka loppuu 4 vuoden kuluttua.

Kyllä suhteeseen pitää panostaa (eli tehdä töitä, tai miten kukakin sen haluaa ilmaista), eikä pitää toista itsestään selvyytenä joka roikkuu siinä mukana. 

Yleensä ne jotka kovaan ääneen meuhkaavat ettei pidä tehdä työtä parisuhteen eteen ovat ohikäveleviä, välinpitämättömiä, itsekeskeisiä ja toisia itsestäänselvinä esineinä, kuin huonekaluina, pitäviä,

Ehkä olen juuri tuollainen sika. Mutta onneksi minulle on sattunut niin mielenkiintoinen kumppani, että joka päivä olen valtavan iloinen ihan pelkästään siitä että saan juoda aamukahvia hänen kanssaan. Täysin ilman omia ponnisteluja ja ansioita olen tämän onnen saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvän parisuhteen eteen tarvitse tehdä työtä tai hokkus pokkus temppuja. Hyvä parisuhde boostaa itse itseään ja roihuaa itsellään. Pari vaan pitää valita siten että on muitakin yhteisiä kiinnostuksen aiheita kuin se seksi joka loppuu 4 vuoden kuluttua.

Kyllä suhteeseen pitää panostaa (eli tehdä töitä, tai miten kukakin sen haluaa ilmaista), eikä pitää toista itsestään selvyytenä joka roikkuu siinä mukana. 

Yleensä ne jotka kovaan ääneen meuhkaavat ettei pidä tehdä työtä parisuhteen eteen ovat ohikäveleviä, välinpitämättömiä, itsekeskeisiä ja toisia itsestäänselvinä esineinä, kuin huonekaluina, pitäviä,

Ehkä olen juuri tuollainen sika. Mutta onneksi minulle on sattunut niin mielenkiintoinen kumppani, e

No, tulee se aika milloin asiat ovat toisin. Se on monelle oikein.

Vierailija kirjoitti:

"Nyt kun olen oikeasti rakastavassa, turvallisessa ja onnellisessa suhteessa, niin työtä ei ole oikeastaan ollenkaan. Ainoa vaiva on se, että huononakin hetkenä koettaa muistaa kommunikoida ja tehdä sen rakentavasti."

Niin, tuohan on juuri sitä työntekoa, josta tässä puhutaan. Ei tarkoiteta, että pitäisi sietää henkistä väkivaltaa tms vaan juuri tuollaisia juttuja mistä annoit esimerkin. 

Aloituksessa oli oletuksena että työnteko on vaihtoehto erolle, joten aika kovasta urakasta tässä puhutaan eikä mistään normaalista toisen huomioimisesta ihmisenä.

Ap esitti, ettei suhteesta pitäisi erota muutaman vuoden jälkeen, vaan tehdä sen eteen työtä. Eli kun alkuhuuman haihduttua on huomattu ettei ihminen ja suhde ole syystä tai toisesta sellainen jota haluan jatkaa pitäisi alkaa työnteon kautta väkisin tekohengittää suhdetta.

Keskustelussa moni tuntuu pitävän ihmisiä niin perustavalla tavalla tyhminä ja umpi-itsekkäinä, että normaali toisen huomioiminen ei ole osa elämää vaan jotain ihmeellistä työntekoa. Jokainen normaali ihminen tekee tuota ihan jatkuvasti osana elämää ja se on normaalien ihmissuhteiden edellytys. Hyvä suhde voi hyvin normaaleilla käytöstavoilla ja rakkaudella. Se EI tarvitse suurempaa työntekoa. Josta tässä siis puhutaan, koska sen vaihtoehto oli aloituksessa ero.

Nykyään nyt vierastetaan kaikkea minlä eteen pitäisi tehdä jotain. Kaikki pitäisi saada valmiina ja helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota."

Voi jäädä ja voi tarjota :D

Mitä nämä asiat on?

Se että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja toisin päin. Se että yhdessä on koettu ja selvitty haasteista ja alamäistä ja silti halutaan olla vielä toisen vierellä. On nähnyt toisen outoudet ja hulluudet ja ei ole säikähtänyt pois. Se että voi luottaa toiseen ja tietää että toinen on aina tukena. Joo ensi huuma on hälvennyt, mutta tilalla on jotain paljon syvempää ja arvokasta. Harmi vain että sitä ei välttämättä enää näe kun turvallinen suhde tuntuu silloin tylsältä ja tasaiselta. Silloin moni voi mokata.

Moni joka ei ole menneisyyttään käsitellyt mokaa juuri tuossa vaiheessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paremminkin antaisin ohjeeksi, että jos muutaman vuoden kuluttua toinen tympii niin miksi pitäisi jäädä yhteen? Jos suhteen perustat ovat kunnossa, ei sen eteen tarvitse tehdä erikseen mitään erityistä työtä. Sanon tämän kokemuksesta. Toisaalta ihminen, joka ei osaa huomioida toista ja toisen tunteita ei ole parisuhdeainesta ollenkaan, sitä ei työnteolla paranneta.  

Yleensä se työnteko liittyy omaan itseen. Itsensä kohtaamiseen eikä pakenemiseen itseltään.

Itse erosin 5 vuoden jälkeen. Oli ensirakkaus ja olin umpirakastunut. Jossain vaiheessa aloin/aloimme tajuta, että haluamme erilaisia asioita. Tuli riitaa ja rakkauskin alkoi kuihtua. Lopulta ei ollut jäljellä, kuin toveruus.

Uusi suhteeni on ollut erilainen. Halusimme kumpikin perheen ja harrastukset oli samoja. Rakkauskin oli tasaisempaa, kuin ensirakkauden huuma. Yhteistä elämää on nyt takana 28 vuotta. 

Tämän parisuhde ja työ ajatuksen mukaan, meidän olisi exäni kanssa pitänyt jäädä ensimmäiseen suhteeseen tekemään töitä loppuiäksi, vaikka halusimme elämältämme ihan eri asioita. Vaikka nyt on kummallakin hyvä. Hän on onnellinen nykyisen vaimonsa kanssa, minä nykyisen mieheni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan neuvo on yksi tuhoisimmista, jota tässä yhteiskunnassa jauhetaan. Toinen on "ei se vaihtamalla parane". Näiden nojalla sitten ihan yhteensopimattomat ihmiset roikkuvat onnettomissa, toksisissakin suhteissa, ja tekevät työtä niin maan perkeleesti. Nimim kokemusta on.

Nyt kun olen oikeasti rakastavassa, turvallisessa ja onnellisessa suhteessa, niin työtä ei ole oikeastaan ollenkaan. Ainoa vaiva on se, että huononakin hetkenä koettaa muistaa kommunikoida ja tehdä sen rakentavasti. On ohitettu aloittajan aikamääreet kyllä ja juu, liekehtivää rakkautta on edelleen.

Rakkaus ei ole työtä, eikä hyvä suhde vaadi työtä, vaan keventää sitä työn tunnetta, mitä elämä on muutenkin täynnä. Älkää antako uskotella muuta. 

Höpsistä hapsusta. Monesti omista aidosta tunteistaa ja tarpeistaa kommunikointikyvytön aiheuttaa tahallaan ja tietoisesti henkistä

Ja silloinko sen kumppanin on kuitenkin jäätävä "tekemään töitä"? 

Vierailija kirjoitti:

Yhdenkään suhteen ei tarvitse olla työläs. Riittää, kun rakastaa ja joustaa puolison hyväksi. Valitettavasti se on itsekkyys, joka tulee monissa suhteissa ongelmaksi. Kun huuma on ohi niin ei halutakaan sille rakkaalle mitään hyvää, vaan itsekkäästi vaaditaan kaikkea ja unohdetaan oman toiminnan merkitys. 

Joo. Omat suhteet ovat kaatuneet puolisoiden, siis kahden naisen, käytökseen. Ihan tyhmistä jutuista. On oltu eri mieltä joistain asioista ja hän on alkanut huutaa ja räyhätä. Vaikka pyysin monta kertaa lopettamaan niin jatkoivat vaan. Ei siis mitään kunnioitusta. Tämä toistui muutaman kerran ja lähtö tuli. En siedä huutamista. Aina voi keskustella. Nyt olen hyvässä suhteessa, sanoin heti alussa että minulle ei huudeta tai lähtö tulee. Naimisiin en enää suostu.

Vierailija kirjoitti:

Henkisesti jälkeenjääneiden ja keskenkasvuisten juttuja.

Niin mikä? Aihe vai aiheen esille ottaminen?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nyt vierastetaan kaikkea minlä eteen pitäisi tehdä jotain. Kaikki pitäisi saada valmiina ja helpolla.

Nykyään? 

Isovanhempani kommunikoivat nyrkeillä. Vanhempani kommunikoivat mykkäkoululla. Heille yhdessäolo oli todellakin työlästä, veren maku suussa kuvaannollisesti ja  osin kirjaimellisestikin.

Minä kommunikoin sanoilla ja yritän tehdä enemmän hyvää kuin pahaa. Se ei ole työntekoa, vaan pikemminkin lomailua, ihan seurausta siitä, että olen katsellut ympärilleni maailmassa, tarkastellut sukuani, juossut juoksuni, rakastunut monta kertaa ja lopulta löytänyt puolison kolmekymppisenä. Elän sen mukaan, mitä olen oppinut elämästä. 20-vuotiaana en olisi tähän pystynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärsin vasta noin 30-vuotiaana, kuka olen ja millaisen kumppanin tarvitsen. Sitä ennen seurustelin aina muutaman vuoden ajan ja kun oli helvetillistä, hoin itselleni että ei parisuhteen kuulu helppoa ollakaan.

Oikeasti se on varsin helppoa, kun oikeat ihmiset ovat löytäneet toisensa. 

Ei pidä lähteä parisuhteisiin jos ei tiedä kuka on ja millaisen kumppanin haluaa. 

Aika kamala vaatimus nuorille ihmisille!

Miten niin? Itsetunto ja itsetuntemus kuntoon ennen parisuhteilua.

Kun rakastuminen sattuu kohdalle, se vie jalat alta. Se on luonnollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvän parisuhteen eteen tarvitse tehdä työtä tai hokkus pokkus temppuja. Hyvä parisuhde boostaa itse itseään ja roihuaa itsellään. Pari vaan pitää valita siten että on muitakin yhteisiä kiinnostuksen aiheita kuin se seksi joka loppuu 4 vuoden kuluttua.

Kyllä suhteeseen pitää panostaa (eli tehdä töitä, tai miten kukakin sen haluaa ilmaista), eikä pitää toista itsestään selvyytenä joka roikkuu siinä mukana. 

Yleensä ne jotka kovaan ääneen meuhkaavat ettei pidä tehdä työtä parisuhteen eteen ovat ohikäveleviä, välinpitämättömiä, itsekeskeisiä ja toisia itsestäänselvinä esineinä, kuin huonekaluina, pitäviä,

Ja jada jada taas. Voit kysyä puolisoltani näkemystä tuohon. Tai minä voin kertoa, että omani on kaikkea muuta. Ja ollaan aina oltu aivan yksimielisiä siitä, että työntekoa ei tämä suhde ole eikä siitä sellaista tule.

Kun kaikki toimii, on hyvin helppoa olla toiselle hyvä. 

Usein ne työntekoa vaativat ovat suoraan sanottuna työläitä kumppaneita, ilman ei selviäisikään. 

Naiset ovat kyllä huomanneet, että kaikki työt jäävät naisen harteille.

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan, että parisuhtella pitäs olla annettavaa, vaikka se on toisinpäin, että siihen pitää panostaa.

Juu ei noin. Jos tuntuu ettei suhteella ole annettavaa niin kaikki on pielessä. Suosittelen terapiaa jos on silti tarve jäädä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hyvän parisuhteen eteen tarvitse tehdä työtä tai hokkus pokkus temppuja. Hyvä parisuhde boostaa itse itseään ja roihuaa itsellään. Pari vaan pitää valita siten että on muitakin yhteisiä kiinnostuksen aiheita kuin se seksi joka loppuu 4 vuoden kuluttua.

Kyllä suhteeseen pitää panostaa (eli tehdä töitä, tai miten kukakin sen haluaa ilmaista), eikä pitää toista itsestään selvyytenä joka roikkuu siinä mukana. 

Yleensä ne jotka kovaan ääneen meuhkaavat ettei pidä tehdä työtä parisuhteen eteen ovat ohikäveleviä, välinpitämättömiä, itsekeskeisiä ja toisia itsestäänselvinä esineinä, kuin huonekaluina, pitäviä,

Ja jada jada taas. Voit kysyä puolisoltani näkemystä tuohon. Tai minä voin kertoa, että omani on

Siehän oikeen tarinaniskijä oot. Sepittelit sitten semmosen. Hoivasuhteet eivät ole rakkaussuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletetaan, että parisuhtella pitäs olla annettavaa, vaikka se on toisinpäin, että siihen pitää panostaa.

Juu ei noin. Jos tuntuu ettei suhteella ole annettavaa niin kaikki on pielessä. Suosittelen terapiaa jos on silti tarve jäädä. 

Sama pisti silmään. Mikä helkkarin parisuhde se sellainen on, josta ei tunne saavansa mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Monelta jää kokematta hienoja asioita, joita pitkä suhde voi tarjota."

Voi jäädä ja voi tarjota :D

Mitä nämä asiat on?

Se että tuntee toisen kuin omat taskunsa ja toisin päin. Se että yhdessä on koettu ja selvitty haasteista ja alamäistä ja silti halutaan olla vielä toisen vierellä. On nähnyt toisen outoudet ja hulluudet ja ei ole säikähtänyt pois. Se että voi luottaa toiseen ja tietää että toinen on aina tukena. Joo ensi huuma on hälvennyt, mutta tilalla on jotain paljon syvempää ja arvokasta. Harmi vain että sitä ei välttämättä enää näe kun turvallinen suhde tuntuu silloin tylsältä ja tasaiselta. Silloin moni voi mokata.

Ei aina näinkään. Tämäkin palsta on täynnä jätettyjä naisia nimenomaan pitkistä liitoista, noin 20 vuoden liitoista. Miehet ovat lähteneet yllättäen salarakkaan matkaan ja jättäneet vaimonsa. Pitkä suhde ei todellakaan ole synonyymi sille, että voit luottaa toiseen ja että toinen olisi aina tukena. Et voi luottaa, etteikö toinen hommaisi salarakasta ja jättäisi sua, vaikka kuinka olisitte kokeneet sitä ja tätä yhdessä.

Monesti miehiin iskee se neljän- tai viidenkympin kriisi. Siinä vaimo jää. Millään yhdessä koetulla ei ole siinä kohtaa mitään painoarvoa.

Itsekin jouduin yllättäen jätetyksi 19 vuoden yhdessäolon jälkeen, toisen naisen takia.