Lue keskustelun säännöt.
Tabukeskustelu: oletko katunut lasten tekoa?
27.02.2025 |
Oletko toivonut voivasi siirtää kelloa taaksepäin jotta voisit korjata virheesi? Kaikistahan ei ole äidiksi...
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne lapset ovat ihan parasta elämässä. Kaikki ihanat reissut heidän kanssa jne.
Nyt haikeaa, kun eivät enää asu kotona.
N50
Eikö se ole vain ihana juttu, kun on saanut lapset kasvatettua kunnialla ja elämä kantaa eivätkä asu enää nurkissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin vuosia varma, etten halua koskaan lapsia. Tutkin jo sterilisaatiota, olin aivan ehdoton. No, hieman vahingossa tulin raskaaksi. Voisi luulla, että tällaisessa tilanteessa katumisen vaara olisi suuri? No, en kadu. Lapset ovat paras ja ihanin asia elämässäni. Sitä rakkauden määrää on vain mahdoton etukäteen kuvitella. Onneksi elämä meni näin. :) lapset ovat aivan huipputyyppejä, eivätkä juuri rajoittaneet elämää, muuttivat vain. Heidän kanssaan tulee touhuiltua valtavasti kaikkea, ja onneksi omiinkin menoihin pääsee, vaikka tukiverkostot ovat pienet.
Toivottavasti tarkoituksesi ei ole kehottaa sellaista ihmistä hankkimaan lapsia, joka ei niitä halua vedoten siihen, että ehkä hänkin sitten kuitenkin kokee samoin kun sinä.. Haiskahtaa vähän ottaen huomioon miten täällä välillä suhtaudutaan vapaaehtoisesti lapsettomiin..
Ohis, mutta olisi hyvä huomata, että kaikki ihmiset eivät tarvitse lasten apua siihen, että oman elämän prioriteetit olisivat kunnossa tai että huomaa arjen pienet hetket ja on läsnä. Jotkut meistä pystyy siihen ihan itse ilman lisääntymistä. Sääli etteivät kaikki kykene. Silloin varmaan täytyy se lapsi hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta olisi hyvä huomata, että kaikki ihmiset eivät tarvitse lasten apua siihen, että oman elämän prioriteetit olisivat kunnossa tai että huomaa arjen pienet hetket ja on läsnä. Jotkut meistä pystyy siihen ihan itse ilman lisääntymistä. Sääli etteivät kaikki kykene. Silloin varmaan täytyy se lapsi hankkia.
Tuossa nyt ei ollut mitään järkeä. Mikä sinä olet sanelemaan, mitä ovat oman elämän kunnossa olevia prioriteetteja? Eiköhän se ole ihan jokaisen oma asia millaisen perheen haluaa perustaa, jos ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta olisi hyvä huomata, että kaikki ihmiset eivät tarvitse lasten apua siihen, että oman elämän prioriteetit olisivat kunnossa tai että huomaa arjen pienet hetket ja on läsnä. Jotkut meistä pystyy siihen ihan itse ilman lisääntymistä. Sääli etteivät kaikki kykene. Silloin varmaan täytyy se lapsi hankkia.
Tuossa nyt ei ollut mitään järkeä. Mikä sinä olet sanelemaan, mitä ovat oman elämän kunnossa olevia prioriteetteja? Eiköhän se ole ihan jokaisen oma asia millaisen perheen haluaa perustaa, jos ollenkaan.
No just näin. Samalla sitä lisääntymistä tuputetaan, jotta ne prioriteetit saataisiin kohdilleen, mutta kun monella ne ovat jo kunnossa ilman lisääntymistä ja ei tarvi ulkopuolisten tulla asiaan puuttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen paukuttanut miesten peräröörejä vuosia ilman että olisi tullut lapsia. Vihreiden mukaan biologisten miesten pitäisi voida synnyttää mutta saako lapsi alkunsa poskesta vai ahterista?
En tietenkään ole katunut! Olen sitäpaitsi aika tyytyväinen suoritukseeni, lapsista on kasvanut fiksuja ja hyvin käyttäytyviä nuoria aikuisia. He puhuvat minulle myös vaikeista asioista, mikä tarkoittaa, että he voivat luottaa minuun ja tukeeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen paukuttanut miesten peräröörejä vuosia ilman että olisi tullut lapsia. Vihreiden mukaan biologisten miesten pitäisi voida synnyttää mutta saako lapsi alkunsa poskesta vai ahterista?
Annapa nyt jokin esimerkki. Kuka sanoo, että miesten pitäisi synnyttää? Ja miten? Ihan omiasi nyt heität tähän keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tästä on ääneen puhua. Ainoa jonka kanssa olen saanut aiheesta normaalin keskustelun aikaan on oma isäni. Hän on kertonut ettei olisi halunnut lapsia ei ainakaan niin nuorena mutta todennäköisesti ei ollenkaan. Äiti halusi kovasti ja siksi me ollaan olemassa. Koko lapsuuden isä oli kyllä paikalla mutta ei läsnä ja vasta aikuisina tutustuttiin paremmin ja suhteemme on nykyään tosi läheinen ja hyvä. Kaikki eivät vaan pidä perhearjesta ja elämästä ylipäätään lasten kanssa.
Hyvä, että sinulla on hyvä suhde isääsi nyt. Ongelmat lapsuudessa eivät kuitenkaan näytä johtuneen siitä, että isäsi olisi kovasti katunut perheen perustamista. Päinvastoin, hän oli alunpitäenkin sitä vastaan, eikä mieli muuttunut, vaikka hän kuitenkin painostuksen alla suostui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä katunut, rankkaa on ollut mutta ajatuskin jostain katumisesta niin en oikein saa edes kiinni miten voisi katua? En ole välttämättä edes mikään äitityyppi ollut mutta kolme lastani on kaikista rakkainta ja tärkeintä mulle. Kaikenlaista vaikeutta ja haastetta tottakai mutta pääosin vain sellasta mistä jo sillon tapahtuessaan tiedän että kaipaan tätä sitten kun he on muuttaneet pois. Odotan innolla sitäkin et saan olla isovanhempi heidän lapsille ja auttaa siinä elämänvaiheessa. Mun vanhin lapsi on jo 19v ja hänen kanssa on teini-iän jälkeen tullut sellainen aikuinen ystävyys ihan ja kaksin tehdään kaikkea kivaa. Kaikkea muuta melkein voisin elämässä katua ja itseeni olenkin usein pettynyt mut lapset on kun auringonvalo mun elämässä, sellainen ehdoton jotenkin hohtava rakkaus. Itsellä oli kylmä ja etäinen äitisuhde ja äitini oli jotenkin masentunut lapsuudessani (isä oli hyvä ja turvallinen) niin lasten kanssa on toteutunut sellanen myös että on ollut jotenkin lohdullista rakastaa heitä niin kuin itseä olisin toivonut rakastettavan ja huolehdittavan. Itse jäin liian pienenä yksin ja sitä en omille lapsille ole halunnut, ihana ollut nähdä että niitä samoja virheitä ei todella tarvitse tehdä vaan osasin olla rakastava ja läheinen äiti heille.
N47
"Miksi vihjailet että hän ei ymmärtäisi vastuutaan?"
Miksi haastat riitaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Lapset ovat parasta elämässäni. Nyt, kun olen leskenä, niin lapset tuovat iloa elämääni, vaikka ovat olleet jo vuosikymmeniä omillaan. Ja ilman lapsia minulla ei olisi noita lapsenlapsiakaan. Kuinka tylsää olisikaan olla pelkkien aikuisten ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tästä on ääneen puhua. Ainoa jonka kanssa olen saanut aiheesta normaalin keskustelun aikaan on oma isäni. Hän on kertonut ettei olisi halunnut lapsia ei ainakaan niin nuorena mutta todennäköisesti ei ollenkaan. Äiti halusi kovasti ja siksi me ollaan olemassa. Koko lapsuuden isä oli kyllä paikalla mutta ei läsnä ja vasta aikuisina tutustuttiin paremmin ja suhteemme on nykyään tosi läheinen ja hyvä. Kaikki eivät vaan pidä perhearjesta ja elämästä ylipäätään lasten kanssa.
Joillakin miehillä on sama motto, kuten meidän isälläkin: Lapsista en pidä, mutta tekotapa miellyttää. Voitte kuvitella kuinka rakastava tuollainen isä oli. No, eipä ole ikäväkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan lapsen itsensä vuoksi mutta isänsä vuoksi muutaman kerran. Ottanut elämäntehtäväkseen meidän kiusaamisen kaikilla tavoilla. Lapsi kärsii eniten joka kerta kun isä haluaa lyödä äitiä, enkä tarkoita nyt fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
En ole katunut, koska jätin lapsiluvun yhteen. Jos olisin muiden painostuksesta pyöräyttänyt sisaruksen lapselle niin satavarmasti katuisin. Yhden kanssa kaikki on helpompaa. Hirvittää seurata tuttavia joilla pari-kolme muksua, se meno on ihan jäätävää. "Byäää kun X sai teelusikallisen verran enemmän jätskiä, byäää kun X vei mun lelun äitiii byäää". Yhden kanssa on kotona rauhallista, lapsi osaa jo hetkittäin viihdyttää itseään ihan itse. Leikkikavereita löytyy sitten tutuista ihan tarpeeksi.
Minusta taas tuntuu, että toinen lapsi on parasta mitä minulle on elämässä käynyt, vaikka se tuntui silloin tulleen aivan väärään hetkeen. Tämä tunne on pelkästään voimistunut, kun lapset ovat aikuistuneet, vaikka molemmat rakkaita ovatkin.
Mutta mistä sitä tietää, miten olisi mennyt, jos olisi mennyt miten suunnitteli.
Minä kaduin niin paljon että oli pakko siirtyä oikeaan kohtaamiseen.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
En. Ovat edelleen parasta elämässäni. Olisin voinut hankkia muutaman enemmänkin, jos mies olisi ollut samaa mieltä.
En lasten tekoa, mutta sitä kenen kanssa ne tein.
Vierailija kirjoitti:
Aikalailla kaikki ovat myöntäneet, että eivät tekisi uudestaan, jos saisi nyt päättää.
Joko suoraan tai kiertoilmauksilla, näitä on tullut vastaan. Esimerkiksi "olisin muuttanut ulkomaille ja nähnyt maailmaa enemmän". Jne
Vaikea tästä on ääneen puhua. Ainoa jonka kanssa olen saanut aiheesta normaalin keskustelun aikaan on oma isäni. Hän on kertonut ettei olisi halunnut lapsia ei ainakaan niin nuorena mutta todennäköisesti ei ollenkaan. Äiti halusi kovasti ja siksi me ollaan olemassa. Koko lapsuuden isä oli kyllä paikalla mutta ei läsnä ja vasta aikuisina tutustuttiin paremmin ja suhteemme on nykyään tosi läheinen ja hyvä. Kaikki eivät vaan pidä perhearjesta ja elämästä ylipäätään lasten kanssa.