Elämässä aina huono onni

Minustakin tuntuu, että aikuisen elämä on vain sarja vastoinkäymisiä, vaikka toki on paljon asioita, jotka ovat hyvin. Olen viisikymppinen ja tapellut jo useampaa kroonista sairautta vastaan. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Minua on kiusattu töissä ja olen saanut potkut yt-neuvotteluissa. Uudessa työpaikassa sain burnoutin. Tuntuu, että asioita ei ehdi käsittelemäänkään ennen seuraavaa tragediaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuntuu, että aikuisen elämä on vain sarja vastoinkäymisiä, vaikka toki on paljon asioita, jotka ovat hyvin. Olen viisikymppinen ja tapellut jo useampaa kroonista sairautta vastaan. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Minua on kiusattu töissä ja olen saanut potkut yt-neuvotteluissa. Uudessa työpaikassa sain burnoutin. Tuntuu, että asioita ei ehdi käsittelemäänkään ennen seuraavaa tragediaa. 

Sairaudet tai burnout eivät kuitenkaan ole huonoa tuuria vaan ihan sen ihmisen fyysisistä ja henkisistä ominaisuuksista johtuvia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuntuu, että aikuisen elämä on vain sarja vastoinkäymisiä, vaikka toki on paljon asioita, jotka ovat hyvin. Olen viisikymppinen ja tapellut jo useampaa kroonista sairautta vastaan. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Minua on kiusattu töissä ja olen saanut potkut yt-neuvotteluissa. Uudessa työpaikassa sain burnoutin. Tuntuu, että asioita ei ehdi käsittelemäänkään ennen seuraavaa tragediaa. 

Sairaudet tai burnout eivät kuitenkaan ole huonoa tuuria vaan ihan sen ihmisen fyysisistä ja henkisistä ominaisuuksista johtuvia asioita.

 

No huonoa tuuria on se, että sattuu olemaan sairasteleva yksilö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuntuu, että aikuisen elämä on vain sarja vastoinkäymisiä, vaikka toki on paljon asioita, jotka ovat hyvin. Olen viisikymppinen ja tapellut jo useampaa kroonista sairautta vastaan. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Minua on kiusattu töissä ja olen saanut potkut yt-neuvotteluissa. Uudessa työpaikassa sain burnoutin. Tuntuu, että asioita ei ehdi käsittelemäänkään ennen seuraavaa tragediaa. 

Sairaudet tai burnout eivät kuitenkaan ole huonoa tuuria vaan ihan sen ihmisen fyysisistä ja henkisistä ominaisuuksista johtuvia asioita.

Kiitos kun laitat burnoutin omaksi syykseni, kun vika oli työoloissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuntuu, että aikuisen elämä on vain sarja vastoinkäymisiä, vaikka toki on paljon asioita, jotka ovat hyvin. Olen viisikymppinen ja tapellut jo useampaa kroonista sairautta vastaan. Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet. Minua on kiusattu töissä ja olen saanut potkut yt-neuvotteluissa. Uudessa työpaikassa sain burnoutin. Tuntuu, että asioita ei ehdi käsittelemäänkään ennen seuraavaa tragediaa. 

Sairaudet tai burnout eivät kuitenkaan ole huonoa tuuria vaan ihan sen ihmisen fyysisistä ja henkisistä ominaisuuksista johtuvia asioita.

Samalla logiikalla talon palaminen ei ole huonoa tuuria, vaan talon fyysisistä ominaisuuksista johtuva asia. Tai autokolarin. Tai yhtään mikään, koska kaikki on fyysistä tai henkistä. 

Ota se niin, että teidän ei kuulunut mennä paikkaan x. Siellä olis tapahtunut jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Sinä ja miehesi saatte sentään siirrettyä lomapäiviä jos lomalla sairastuu? Sitten vaan lapsille anomaan koulusta uusi vapaa ja reissuun! Lopeta turha marina.

En saa, olen opettaja

Ja käsien peseminen ei paljon koulussa töissä ollessa auta, kun lapset ovat puolikuntoisina siellä pärskimässä ja aivastelemassa päin. Meillä ainakin joka ikinen opettaja on ollut kipeä jo useaan kertaan tänä talvena, ilmeisesti tätä huonogeenistä porukkaa paljon vai olisiko sittenkin kyse työoloista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on lapsia. Älä nyt heille tuollaista sontaa opeta.

Mihin viittaat? He kyllä ihan ulkopuolisten toimesta saavat kuulla tätä mantraa, ei tarvitse itse sanoa. Lääkäri, valmentaja, kaverit, isovanhemmat, aina joku on sanomassa ääneen sen mitä itsekin tiedetään, olipa nyt huonoa tuuria. Ja kun tämä toistuu x1000 kertaa niin mietin että mitä pahaa meidän perhe on tehnyt.

No sano niille että mitä pikkuasioista, niillä on sentään elossa olevat vanhemmat ja isovanhemmat, sisaruksia, varaa harrastaa asioita mitkä vaatii valmentajan.. Ja tosi monen perhe sairastelee aina loma-aikaan, ihan normaalia kun stressi purkautuu vapaalla. 

Tuokin, siis varaa harrastuksiin. Itse asun lapseni kanssa kaksin pikkuruisessa asunnossa suht syrjässä, tämän parempaan ei olisi varaa. Ja harrastuksen lapsi joutui lopettamaan, koska autoni hajosi niin, että korjaushinta olisi ollut jo kohtuuton. "Uutta" autoa en uskalla ostaa, koska olisi katsottava niin halvasta päästä, että voi jo odottaa kaupanpäälle tulevia kalliita vikoja.

Ja auto hajosi juuri kun oltiin innoissaan jo suunniteltu muutamaa pikku päiväreissua, jotka vaativat auton mahdollisuutta. 

Mutta eilen olin iloinen, kun ilma tuntui keväiseltä. On löydettävä iloa edes pienistä asioista, silloin kun asioita menee pieleen. Mielelläni minäkin olisin ydinperheessä varailemassa lomamatkoja, mutta näillä korteilla eteenpäin mennään. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen onnekseni onnekas ihminen. Viimeisin onnen aihe on se, että sain uusittua vuokrasopimukseni (määräaikainen), eikä vuokra noussut. Eikä se ole noussut koko edellisen määräaikaisuuden aikanakaan, ja yleinen inflaatio on kuitenkin ollut aika hurja. 

Mietin tätä juuri aamulla, ja miten kivaa on olla pikkuonnekas. En ole sillä tavalla onnekas, että voittaisin 90 miljoonaa Eurojackpotissa, mutta kaikenlaisia pieniä onnekkaita asioita on usein.

Tässä vastauksessa tiivistyy onnellisuuden ydin. Se on kiitollisuus. Negatiivisempi ihminen ei olisi vastaavassa tilanteessa edes pysähtynyt ajattelemaan, että olinpa onnekas, kun vuokra ei noussut. Negatiivinen olisi ajatellut omaa surkeuttaan, kun ei ole varaa ostaa omaa asuntoa, vaan vuokralla pitää asua. Ap:n perheen epäonnessa saattaa ainakin osittain olla kyse siitä, että epäonnisten hetkien jälkeen on alettu jo odottaa seuraavaa ikävää yllätystä. Tällä negatiivisella energialla suorastaan lietsottu sitä tapahtuvaksi. Lapsetkin on opetettu odottamaan aina pahinta. Niinpä sitten koko perhe on esim.nyt talvilomalla kipeä.

Sanoisin, että kierteestä pääsee vain massiivisella asennetyöskentelyllä. Aloittaa voi vaikka päättämällä tietoisesti olla viikon valittamatta mistään ja aina nukkumaanmennessä luetella kymmenen kivaa asiaa, josta kuluneessa päivässä on kiitollinen.

Kyllä minullakin aloituksesta tulee lähinnä mieleen uhriutuminen ja kiitollisuuden puute.

Sairastumisiin voi vaikuttaa myös itse. Toki kaikista käsienpesusta, sairaiden välttelystä, rokotuksista ja kitarisojen leikkaamisesta huolimatta joskus se sairastuminen osuu kohdalle. Mutta kuten moni muukin on sanonut, niin paljon voi vaikuttaa myös itse. Meillä esimerkiksi korona ei tarttunut muihin perheenjäseniin, kun ei nuohottu sairastuneen kanssa kylki kyljessä.

Harrastuksissa loukkaantumisia ei tule juurikaan niille, joilla on hyvä tekninen hallinta ja jotka pitävät huolta lihaskunnosta, liikkuvuudesta, venyttelyistä, jne. Ei siinä ole kyse mistään onnesta kuka loukkaantuu ja kuka ei. Loukkaantumisia on mahdollista estää. Vaikka joutuisi toisen tönäisemäksi, niin se, jolla on lihaksissa ja nivelissä joustavuutta, selviää tilanteesta loukkaantumatta, ja se joka on jäykkä, saa revähtymän tmv.

Ja kuten jo sanottu, niin vastoinkäymisiin voi varautua. Voi seurata säätiedotuksia ja ottaa sateenvarjon mukaan, jos on yhtään sateen riskiä. Tämä varautunut ihminen ei kastu.

Voi lähteä niin ajoissa, ettei myöhästy, vaikka matkalla olisi hidastuksia. Tietysti voi olla jokin onnettomuus, joka sulkee tien tunneiksi. Mutta normaaleihin arjen hidastuksiin varaudutaan huomioimalla ne lähtöajassa. Varautuja ei myöhästy hammaslääkäristä, vaikka olisi ruuhkaakin.

Ehkä ap:n mielestä nämä varautumiset, käsien pesut ja venyttelyt ovat turhia. Mutta meillä, jotka noita teemme, ei taida olla yhtä paljon sitä huonoa onnea. Sillä me tiedämme, että ei siinä mistään onnesta ole kysymys, vaan siitä että kantaa vastuun omista teoista (tai tekemättä jättämisistä) ja niiden seurauksista.

On minunkin tuttavapiiriini kuulunut noita, jotka väittävät olevansa huono-onnisia. Jotenkin heiltä näyttäisi puuttuvan kyky ymmärtää miten heidän omat tekonsa vaikuttavat heihin itseensä. Että potkut tuli, koska heillä oli niin huono onni. Eikä mukamas mitään tekemistä asian kanssa ollut sillä, että jätti töitä kesken, huijasi työnantajaa tai muuten lusmuili. Kun hänhän tuli aina ajallaan töihin, niin se on merkki siitä, että hän on hyvä työntekijä. Toki se onkin hyvän työntekijän merkki, mutta kun se ei ihan yksin riitä...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minullakin aloituksesta tulee lähinnä mieleen uhriutuminen ja kiitollisuuden puute.

Sairastumisiin voi vaikuttaa myös itse. Toki kaikista käsienpesusta, sairaiden välttelystä, rokotuksista ja kitarisojen leikkaamisesta huolimatta joskus se sairastuminen osuu kohdalle. Mutta kuten moni muukin on sanonut, niin paljon voi vaikuttaa myös itse. Meillä esimerkiksi korona ei tarttunut muihin perheenjäseniin, kun ei nuohottu sairastuneen kanssa kylki kyljessä.

Harrastuksissa loukkaantumisia ei tule juurikaan niille, joilla on hyvä tekninen hallinta ja jotka pitävät huolta lihaskunnosta, liikkuvuudesta, venyttelyistä, jne. Ei siinä ole kyse mistään onnesta kuka loukkaantuu ja kuka ei. Loukkaantumisia on mahdollista estää. Vaikka joutuisi toisen tönäisemäksi, niin se, jolla on lihaksissa ja nivelissä joustavuutta, selviää tilanteesta loukkaantumatta, ja se joka on jäykkä, saa revähtymän tmv.

Ja kuten jo sanottu, niin vastoinkä

Jatkan tähän vielä, ennen kuin joku alkaa haukkumaan, että on itsestään selvää, että hyvälläkään varautumisella ei voi estää ihan kaikkia vastoinkäymisiä. Ei ympäristöä voi niin täydellisesti hallita. Mutta vastoinkäymisten suuruutta, vaikuttavuutta ja taajuutta voi pienentää omalla toiminnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuko se onnelta, jos joskus joku suunnitelma onnistuu ihan normaalisti? Käyt vaikka ruokakaupassa katkaisematta jalkaasi tai lääkärissä, etkä saa diagnoosia parantumattomasta sairaudesta vaan närästyslääkettä. Äitisi soittaa, eikä isäsi olekaan kuollut?

Se tuntuu siltä normaalilta elämältä, mitä muut ihmiset ympärillä elävät. Somea kun selaan niin 99 prosenttia tutuista ei sairasta tätä lomaa vaan on kuka missäkin ja postaa lomakuvia.

Kuvittelet, että somenäkymä on niiden ihmisten normaalia elämää?

Realismin puute sinua vaivaa eikä huono onni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko opettanut lapset pesemään käsiä? Pesettekö aina kädet, kun tulette ulkoa sisään? Tässä yksi keino, jolla saa perheen pysymään terveenä. Aika monessa lapsiperheessä on aika tarkka komento tässä.

Lapset ovat teini-ikäisiä eivätkä mitään 3-vuotiaita. 

Niin ovat minunkin lapseni teini-ikäisiä. Ja he pesevät kätensä, kun tulevat sisään.

Vierailija kirjoitti:

Jopa psykoterapeuttini toistelee, että minulle on kasautunut käsittämätön määrä epäonnea ja kuormittavia tekijöitä. 

Tähän minunkin huomioni kiinnittyi.

Psykoterapeutit hokevat noita asioita siksi, koska noin asiakas haluaa sen kuulla. Tuolla kommentilla terapeutti esittää empatiaa. Jos psykoterapeutti vain täräyttäisi, että pitäisikö sinun tehdä asioillesi jotain, niin asiakas lähtisi menemään eikä palaisi takaisin. Puhumalla epäonnesta terapeutti saa pidettyä asiakkaansa tyytyväisenä ja saa häneltä rahat jatkossakin.

Terapeutin sanaan ei pidä luottaa kuin absoluuttiseen totuuteen. Terapeutilla on kaikkeen sanomiseensa aina jokin syy. Tässä se voi olla vaikkapa asiakkaan kannattelu.

Vaikka terapeutti tuolla kannattelullaan sinua hämääkin, niin ei se poista sitä, että sinun tulee ihan itse ottaa vastuu oman elämäsi sujumisesta, jos haluat, että se on sujuvampaa. Sinua ei vie eteenpäin muiden ihmisten kadehtiminen heidän somepäivitystensä perusteella. Eikä sinua vie eteenpäin vastuun välttely. Vaan terapian on tarkoitus edetä tuosta empatian keräämisestä jossain vaiheessa vastuun kantamiseen omasta elämästä. Silloin ei enää puhuta hyvästä ja huonosta onnesta. Vaan silloin puhutaan siitä miten eri asioita voisi ratkaista niin, että ne eivät enää olisi niin hallitsevia sinun elämässäsi.

Joku keksi ettei meillä pestä käsiä ja sen perusteella tehty johtopäätöksiä. Ei pidä paikkaansa. Kerroin, että olen koulussa töissä, jossa jatkuvasti on pöpöjä liikkeellä ja lapset yskivät ja aivastavat päin naamaa. Kaikki opettajat meillä sairastavat, en ole poikkeus.

Ja tuo onnettomuuden välttely nyt on naurettavaa spekulaatiota, että voisi jotenkin itse vaikuttaa siihen, jos joku tulee päin ennalta arvaamatta ja se on päälletulijan vika. 

 

Tämä kertoo vaan siitä, että kuvittelet itse voivasi vaikuttaa asioihin, joihin todellisuudessa et voi. Syöpä ei lihaskuntoa tai käsienpesua kysele, eikä moni muukaan asia. Loukkaantumiset ovat usein seurausta myös kasvusta, toiset kasvavat tasaisemmin kuin toiset eikä siihen voi itse vaikuttaa.

Kaverilla on mielestään huono onni naisasioissa. Hän on sitä tuskaillutkin, että miten hänellä on niin huono onni.

Hänelle on siitä suoraan kerrottukin, että miksi hänellä on niin huono onni, mutta ei ole noita näkemyksiä hyväksynyt. Ymmärrän kyllä, että on vaikea kohdata omia puutteitaan. Mutta onnea on turha syyttää huonoksi, kun ihmissuhteet kariutuvat valehteluun, empatian puutteeseen, vastavuoroisuuden puutteeseen, jne.

Esimerkiksi käsien hygienia ei läheskään aina ole tuurin varassa. Pöpöjen siirtymistä voi tehostaa.

Sä olet kuitenkin saanut lapsia. Itse kärsin aikoinaan paljon lapsettomuudesta ja kalliiden hoitojen jälkeen sain lapset, ja olen onnellinen ja kiitollinen, enkä ajattele että onpa huonoa tuuria kun jouduin käymään vuosien kalliit ja kivuliaat hoidot.

Onko lapset vammaisia tai vakavasti sairaita? Jos ovat perusterveitä niin myös siitä kannattaa olla kiitollinen, joillakin on niin huonoa onnea että lapset ovat kroonisesti sairaita tai vammaisia, sitäkin voi miettiä kun joku flunssa iskee lomalla.