Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ei halua tavata surevaa tai sairasta, koska siitä on tehty niin "vaikeaa"?
23.02.2025 |
Pelkään siis, että sanon tai teen jotain väärää tai olen jotenkin tahditon. Ja olen siis kyllä ihan perus käytöstavat osaava, empaattinen ihminen.
Lehdissähän on usein sellaisia juttuja, missä sairaat tai surevat kertovat mitä heille ei saa sanoa tai miten ei missään nimessä pidä käyttäytyä heidän seurassaan. Ja voin kuvitella, miten esim. vertaistukiryhmissä puhutaan läheisistä, jotka sanovat vääriä asioita ja käyttäytyvät väärällä tavalla.
Noh, minä olen ratkaissut tämän siten, että en tapaa ihmisiä, joilla on tällaista meneillään. En siten ainakaan pahenna heidän kärsimystään.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiseen tuntemaani ihmiseen taas oli pakko ottaa etäisyyttä, koska en jaksa ut hänen ainaista tökeröä käytöstään minua ja muita ihmisiä kohtaan. Ymmärrän että surun kokenut voi käyttäytyä huonosti, mutta pidemmän päälle se on todella raskasta ympärillä oleville. En ole mikään toisen ihmisen tunneroskis.
Sama. Sanoin eräälle ihmiselle kerran, siis jo pidempi aika sen jälkeen kun hänen läheisensä oli kuollut, että "mulla on niin kova ikävä Hennaa", niin hän tiuskaisi "luuletko ettei minulla ole!!??!!"
Jepjep. Annoin sitten olla. Ei olla enää juurikaan tekemisissä.
Tiuskikoon keskenään. Minä en ala kuuntelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en pysty olemaan kuolemassa olevan siskon kanssa tekemisissä. Hän itkee ja suree niin kauheasti että minulla mene loppupäivä ihan sekaisin. On kuitenkin pienet lapset joista pitää huolehtia. Mulla ei riitä voimat hänen tukemiseen. Anteeksi sisko!
Olen kärsinyt lapsettomuudessa ja näissä piireissä pahinta mitä keskenmenon saaneelle voi sanoa, on että "no ainakin tiedät, että voit tulla raskaaksi". Olen muiden kanssa kauhistellut typeryksiä jotka sanovat noin.
Sitten ystäväni kertoi saaneensa keskenmenon. Arvatkaa mitä siinä yllättävässä tilanteessa päästin suustani?
Vierailija kirjoitti:
Sehän riippuu ihan siitä surevastakin ja hänen omasta käytöksestään. Lähipiirissäni on koko perheensä menettänyt ihminen, hänen seurassaan ei ole koskaan ollut mitenkään vaikeaa olla, koska hän on ymmärtänyt myös muita ihmisiä eikä ole koskaan vaatinut toisilta mitään tiettyä sanavalintaa tai tekoa. Ymmärtää ettei tilanne ole mikään helppo toisillekaan.
Toiseen tuntemaani ihmiseen taas oli pakko ottaa etäisyyttä, koska en jaksa ut hänen ainaista tökeröä käytöstään minua ja muita ihmisiä kohtaan. Ymmärrän että surun kokenut voi käyttäytyä huonosti, mutta pidemmän päälle se on todella raskasta ympärillä oleville. En ole mikään toisen ihmisen tunneroskis.
Niin. Suru ei anna oikeutta olla hankala ja vaikea.
Tuntuu että joillekin sureville ei kelpaa mikään. Miksi siis enää yrittää näiden kohdalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua olla tekemisissä surevien kanssa koska ovat usein raskasta seuraa.
Vierailija kirjoitti:
En halua olla tekemisissä surevien kanssa koska ovat usein raskasta seuraa.
Ja jopa itsekästä ja ilkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap, mitä tarkoitat. Ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä tapaa kohdata surevaa ihmistä tai mitään tiettyjä sanoja mitkä pitäisi sanoa. On totta, että jotkut voivat loukkaantua, jos kokevat että heidät on kohdattu väärin tai että heille on sanottu jotain väärin. Se tosin yleensä osoittaa lähinnä heidän omaa ymmärtämättömyyttään muita ihmisiä kohtaan, kukaan kun ei ole mikään ajatuksenlukija, eikä osaa lukea juuri heidän ajatuksiaan siitä, miten he haluaisivat toisten ihmisten toimivan tai mitä sanovan.
Itse siis menetin kolme perheenjäsentäni onnettomuudessa kun olin yläasteikäinen. Halusin itse jatkaa arkea mahdollisimman normaalisti ja menin esimerkiksi kouluun heti kun koulu taas alkoi. Mietin toisinaan sitä, että ei ne tilanteet varmasti olleet helppoja toisillekaan ihmisille, kun esimerkiksi tapasivat minut tai toisen vanhempani ensimmäistä kertaa ta
Et kuitenkaan jäänyt orvoksi vaan sulla oli se toinen vanhempi. Orvoksi jääminen on paljon rankempaa etkä voi tietää sitä surua.
Sano tai teki mitä tahansa aina on väärin. Lisää vain paineita kun olen huono lohduttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap, mitä tarkoitat. Ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä tapaa kohdata surevaa ihmistä tai mitään tiettyjä sanoja mitkä pitäisi sanoa. On totta, että jotkut voivat loukkaantua, jos kokevat että heidät on kohdattu väärin tai että heille on sanottu jotain väärin. Se tosin yleensä osoittaa lähinnä heidän omaa ymmärtämättömyyttään muita ihmisiä kohtaan, kukaan kun ei ole mikään ajatuksenlukija, eikä osaa lukea juuri heidän ajatuksiaan siitä, miten he haluaisivat toisten ihmisten toimivan tai mitä sanovan.
Itse siis menetin kolme perheenjäsentäni onnettomuudessa kun olin yläasteikäinen. Halusin itse jatkaa arkea mahdollisimman normaalisti ja menin esimerkiksi kouluun heti kun koulu taas alkoi. Mietin toisinaan sitä, että ei ne tilanteet varmasti olleet helppoja toisillekaan ihmisille, kun esimerkiksi tapasivat
Et kuitenkaan jäänyt orvoksi vaan sulla oli se toinen vanhempi. Orvoksi jääminen on paljon rankempaa etkä voi tietää sitä surua.
Eihän kukaan sellaista sanonutkaan. Ihan typerää yrittää vertailla toisen surua johonkin toiseen tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kiinnittänyt samaan asiaan huomiota, että lehdissä haastateltava kertoo siitä, mitä vuosia sitten joku sanoi hänelle väärin. Kun toinen on hädissään, sureva tai sairas on vaikea osata sanoa mitään lohduttavaa. Ja kun ihminen on kohdannut surun tai jotenkin muuten tolaltaan, hän helposti tulkitsee toisen sanomisia tunteen läpi. Niinpä hyvää tarkoittava sana tai ele tulkitaan törkeäksi. Ihmettelen, miksi ihmiset jäävät toistelemaan näitä sanottuja juttuja ja ylläpitävät omaa pahaa mieltä niillä. Ja kun näitä juttuja lukee vuodesta toiseen, ymmärrän aloittajan ratkaisua pysytellä tilanteesta kauempana. Itse olen ratkaissut nämä tilanteet niin, että totean, ettei mitkään sanat tunnu nyt sopivalta, mutta olen tässä sinua varten.
Olisi kiinnostavaa ja opettavaista lukea juttuja siitä, miten toinen kerrankin onnistui sanomaan juuri oikeat sanat.
Minusta oli kiinnostavampaa kuulla että mitkä ne sanat ja eleet ovat olleet, jotka on koettu luokkaaviksi? Ei yllätä yhtään että kerrot vain toisen puolen tarinasta ja uhriudut että "enhän minä mitään väärää tee vaan sairas nyt vaan ymmärtää taas tahallaan väärin". Sairauteen reagoimattomuuskin on huonoa käytöstä mutta onko oikeasti noin vaikeaa KYSYÄ että saako sairaudesta puhua tai udella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraavat repliikit ovat parhaasta päästä:
En voi kuvitellakaan, miten raskaita asioita käyt läpi.
Olen tukenasi, jos haluat puhua tapahtuneesta.
Onko jotain, miten toivoisit minun olevan tukenasi?
Jos näistä loukkaantuu, niin on ihmisenä muutenkin mulkero, eikä se johdu suvusta.
Jos surevan kanssa on enemmän tekemisissä osanoton ilmaisun jälkeen voi kysyä pärjääkö sureva ja voi myös ilmaista olevansa käytettävissä jos sureva ei halua nyt olla yksin ja/tai voi tarjota apua vaikka jossain ihan käytännön asiassa jos sellaiseen on tarvis. Ei mennä liian liki surevaa jos hän selvästi ei halua näin toimittavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en pysty olemaan kuolemassa olevan siskon kanssa tekemisissä. Hän itkee ja suree niin kauheasti että minulla mene loppupäivä ihan sekaisin. On kuitenkin pienet lapset joista pitää huolehtia. Mulla ei riitä voimat hänen tukemiseen. Anteeksi sisko!
Et pysty edes pyytämään anteeksi siskoltasi kasvotusten, vaan pyydät sitä täällä? Et siis pysty kohtaamaan surevaa ja siksi mielummin hylkäät kuin kohtaat omat tunnereaktiot. Miten ajattelit selvitä myöhemmin kun väistämättä koet surua myös oman perheesi sisällä, jos lapsuudenperheesi kanssakin on jo näin vaikeaa? Jos siskosi on kuolemassa, tulet kokemaan elämäsi traumat ja syyllisyyden viimeistään sitten kun hän on lopullisesti poissa. Ehkä silloin olet itse se joka itkee ja surree niin kauheasti että joku muu läheisesi ajattelee ettei pysty olemaan kanssasi tekemisissä koska oma päivä menee pilalle?
Vierailija kirjoitti:
Olen kärsinyt lapsettomuudessa ja näissä piireissä pahinta mitä keskenmenon saaneelle voi sanoa, on että "no ainakin tiedät, että voit tulla raskaaksi". Olen muiden kanssa kauhistellut typeryksiä jotka sanovat noin.
Sitten ystäväni kertoi saaneensa keskenmenon. Arvatkaa mitä siinä yllättävässä tilanteessa päästin suustani?
Niin, eli olet ihan yhtä k*sipää kun he, jotka ovat sinua loukanneet, eli myös sinusta oli ok sanoa se pahin. Kostaminen ja näpäyttely on lapsellista, eikä kuulu kenenkään terveen aikuisen käytökseen.
Vierailija kirjoitti:
En halua olla tekemisissä surevien kanssa koska ovat usein raskasta seuraa.
Yllätys. Keneen sinä turvaudut silloin kun sinä joku päivä väistämättä suret ja muut poistuu elämästäsi koska olet raskasta seuraa?
Vierailija kirjoitti:
Ei se ollut kivaa, kun lapsena yritin surullista kaveria lohduttaa ajatuksella, joka minuun oli tehonnut eli, että en ole ainoa tämän asian kanssa, ja maailmassa on monia muitakin, jotka tällä hetkellä kokevat samaa. Kaveri vain tiuskaisi, että ei auta ja ohjeeni on paska. Satutti. Olen aina ollut herkkä muiden kritiikille. Aina ollut herkkä vihalle ja huudolle.
Vähättelyähän tollainen on. Surun aikana kokee monenlaisia tunnetiloja: epäuskoa, kieltämistä, vihaa, katkeruutta, surua ja lopulta joskus myöhemmin sen menetyksen kanssa ehkä oppii jo elämään. Se että sinä sanot surevalle että joku muukin suree tai että jollain muulla voi mennä vielä huonommin, on vähättelyä. Sinä et ole niiden muiden surun äärellä vaan kohtaamassa juuri tämän kyseisen ihmisen, keskity häneen.
Silloin kun en ollut vielä kohdannut omaa suruani (isä kuoli kun olin lapsi) nuorena aikuisena minua pelotti toisten surut ja vastoinkäymiset. En tiennyt miten pitäisi olla, mitä sanoa, kun olin lukossa oman kivun ja menetyksen kanssa. Nykyään on helpompaa. Se että yrittää olla läsnä toiselle on jo paljon, vaikka oikeita sanoja ei löytyisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap, mitä tarkoitat. Ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä tapaa kohdata surevaa ihmistä tai mitään tiettyjä sanoja mitkä pitäisi sanoa. On totta, että jotkut voivat loukkaantua, jos kokevat että heidät on kohdattu väärin tai että heille on sanottu jotain väärin. Se tosin yleensä osoittaa lähinnä heidän omaa ymmärtämättömyyttään muita ihmisiä kohtaan, kukaan kun ei ole mikään ajatuksenlukija, eikä osaa lukea juuri heidän ajatuksiaan siitä, miten he haluaisivat toisten ihmisten toimivan tai mitä sanovan.
Itse siis menetin kolme perheenjäsentäni onnettomuudessa kun olin yläasteikäinen. Halusin itse jatkaa arkea mahdollisimman normaalisti ja menin esimerkiksi kouluun heti kun koulu taas alkoi. Mietin toisinaan sitä, että ei ne tilanteet varmasti olleet helppoja toisillekaan ihmisille, kun esimerkiksi tapasivat
Hyvä esimerkki vähättelystä. "Jollain muulla menee vielä huonommin." Täyttä tunnetaitojen ja empatiakyvyn puutetta.
Ei se ollut kivaa, kun lapsena yritin surullista kaveria lohduttaa ajatuksella, joka minuun oli tehonnut eli, että en ole ainoa tämän asian kanssa, ja maailmassa on monia muitakin, jotka tällä hetkellä kokevat samaa. Kaveri vain tiuskaisi, että ei auta ja ohjeeni on paska. Satutti. Olen aina ollut herkkä muiden kritiikille. Aina ollut herkkä vihalle ja huudolle.