Opettajana näin jo ala-asteikäisistä elämässä epäonnistujat

Vierailija kirjoitti:

Koulussa opettajat keskittyivät vaan lellikkeihinsä ja häiriköiden sättimiseen. Sitten oltiin me muut, joihin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. Sä ap et edes muista meitä. 

Valitettavasti kaikki opettajat eivät vain pysty siihen, että ottaisivat kaikki oppilaat yksilöinä ja auttaisivat oppilaiden taustoista välittämättä siinä missä heillä kullakin on puutteita ja kannustaisivat ja kehuisivat siinä missä kukin onnistuu ja mihin kullakin on taipumuksia. Kukaan ei ole eikä tarvitsekaan olla koulussa kaikessa erinomainen ja hyvä ja jokainen on kuitenkin jossain asiassa hyvä ja  kenties myös parempi kuin joku toinen/toiset.

Sinä et ainakaan mitään vuoden opettaja palkintoa saa. Ja voin  sanoa suoraan että kannattaisiko miettiä ammatinvaihtoa narsismin kitkemiseksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinno, se akateeminen koulutus ei ole tae onnellisesta elämästä. Monesti ne akateemiset valmistuu kolmikymppisenä, jäävät työttömäksi, huomaavat että kaikki ikäisensä ovat perheellisiä ja katkeroituvat

Eikä liikakansoittaminen. Moni katkeroituu tajuttuaan pakottaneensa omien tarpeidensa vuoksi oman lapsensa kärsimään ja kuolemaan.

No tämä on oma keskustelunsa.. mutta ei minunkaan mielestä pienillä resursseilla VÄLTTÄMÄTTÄ kannata suurperhettä perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tämän huomaamiseen tarvitse olla edes opettaja. Kyllä omien lasten päiväkoti ja koulukavereistakin on nähnyt kenellä on potentiaalia ja kenellä ei. Kyse on nimenomaan potentiaalista, ei siitä minkälainen perhe on kyseessä. Näin se valitettavasti vain menee tuntui se kuinka pahalta tahansa. Fiksut ja kurinalaiset lapset erottaa helposti, samoin kuin tyhmät ja itsekurittomat. Suurin osa on tietysti keskikastia jotka voivat suoriutua tai olla suoriutumatta.

Potentiaalin voi nähdä, mutta sitä ei voi varmuudella ennustaa, menestyykö lapsi myöhemmässä elämässään. Moni koululahjakas ei menesty älystä huolimatta. 

Tässä taas tullaan siihen että mitä on menestyminen? Onko se pelkästään yliopistokoulutus ja vakituinen työsuhde? Omakotitalo ja liuta lapsia? Minä olin koulussa lahjakas, mutta en päässyt yliopistoon. En olisi ollut sinne valmis. Pääsin ammattikouluun, pariinkin. Sain niistä harrastuksen joka tuottaa myös rahaa. Hankin kolmannenkin ammatin ja tein alalla töitä liki parikymmentä vuotta. Kaikki alat voin yhdistää jos joskus perustan oman yrityksen. Minulla on kokemusta todella monelta alalta ja siitä olen aina ollut kiinnostunut, erilaisista töistä. Olen kiitollinen että olen saanut kokeilla monenlaisia töitä. Lähipiirissäni ei kenelläkään ole näin monipuolisesti kokemusta ja tietotaitoa eri aloista. Säälin heidän kapeakatseisuuttaan. Koen olevani menestynyt. On minulla oma velaton asuntokin ja lapsia. 

Minulle opettaja sanoi, ettei sinusta tule koskaan mitään. Vaan toisin kävi. Pakko tunnustaa, että hieman nautin tilanteesta, jossa törmäsimme, kun olin jo työelämässä, ja hän tajusi, kuka olen. 

Miksi joku ohmknen- okk hän sitten opettajat tai kuka tahansa- sanoo toiselle, että sinusta ei tule mitään? Naurettava ajatuskin. 

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on provo. Ei kukaan opettaja ehdi eikä ole kiinnostunut seuraamaan entisten oppilaidensa aikuiselämää.

Tottakai jokainen seuraa kättensä töitä, kuinka se meni. Jokainen kirjailija seuraa luetaanko hänen kirjoittamaansa kirjaa ja somesyttyrät seuraavat minuutti minuutilta tykkäyksiä.

Minä seuraan kuinka lasteni opiskelukaverit ovat menestyneet. 

Vierailija kirjoitti:

Kunhan et näitä ennustuksiasi jaa oppilaille. Liian monen itsetunto on lytätty, kun opettaja kertoo jo etukäteen, ettei sinusta mihinkään ole.

Ei tarvitse sanoa. Käytöksestä jne oppilas ymmärtää sen kyllä. Koulussa luokalla osa oppilaista sai huonompia arvosanoja ja joutui tekemään huonompia homma koska opettajan asenne oli tämä.  "Turha tätä on nyt auttaa koska kuitenkin syrjäytyy"

Törmäsin entiseen  lukionopettajaani opettajien ammattipäivillä. Hän möläytti: oletko sinäkin muka opettaja?

Hymyilin hänelle takaisin.

Samoin esiripun toiselta puolelta näkee opettajista, kuka on onnistunut valitsemaan itselleen oikean alan ja kuka on opettajana muista syistä. Useamman lapsen koulunkäyntiä kotikoukkojen puolelta seuranneena kyllä todella huomaa, mikä vaikutus on sillä, onko opettajalla oikeasti lahjoja tuohon tehtävään ja valmiutta kehittää itseään muuttuvan maailman mukana. Nuoret opettajat ovat monet jo itsekin tuon rikotun peruskoulun käyneitä.

Ja tämän näkee myös niistä ns.hyvien perheiden lellityistä täysin rajattomista kullanmuruista. On pidetty käytöksen vuoksi palaveria palaverin perään. Huoltajan mukaan kaikki ongelmat johtuvat koulusta ja vedetään silmätikkukortti heti esiin. No useampi näistä on nuorena aikuisena ollut jo istumassa vankilassakin (juorujen mukaan huumetuomioita). Vieläkin varmaan vanhempien mielestä muiden vika ja se oma lapsi on täysin väärinymmärretty pyhimys.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen opettanut teinejä. Siellä näkee kyllä monenlaisia ihmisiä. Itse koetin suhtautua kunnioittavasti kaikkiin oppilaisiini. Välillä puhutin vilkkaan luokan ja kerroin että te kyllä tulette saamaan vaikka mitä aikaan kun teissä on tuota energiaa niin paljon. Suunnatkaa se hyvään ja menestytte taatusti. 

Juuri näin! Hyvän opettajan merkki.

Toivottavasti ap ei ainakaan äidinkieltä opeta.

Koulun tehtävä nimenomaan on tasata eroja, jotka johtuvat kotitaustasta. Peruskoulun ajatus on tarjota kaikille yhtäläiset mahdollisuudet, mutta ap:n kaltaiset opettajat eivät vain osaa hommaansa. Ei se ole lapsen vika, jos perhe on köyhä tai vanhemmat eivät tue koulunkäyntiä.

En epäile etteikö joskus voisi tehdä oikeaan osuvia ennustuksia oppilaiden tulevaisuudesta, mutta moni kympin tyttö on uupunut taakkansa alla ja moni levoton pikkupoika on hyvinkin menestynyt, kun vaan on löytänyt oman alansa. Ja sitä paitsi raha ja status ei välttämättä tee onnelliseksi. Menestystä voi mitata niin monella tavalla, eivätkä kaikki edes kaipaa suurta omaisuutta tai perhettä.

Saatan kuvitella että minua on varmaan arvioitu häviäjäksi jo ala-asteella, eikä elämä kyllä ole mennytkään hyvin, mutta en ole julkaissut someen yhtään mitään milloinkaan. Kukaties entisiä opettajia sapettaa niin maan vietävästi kun eivät tiedä minun elämästä mitään, hähä.

Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.

Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.

On tutkittu että syrjäytymisen voi ennustaa/nähdä jo 4-vuotiaasta, tai siitä 4-vuotiaan käytöksestä, eli kauan ennen ala-astetta. Ei se mitään fakiirin kykyjä tarvitse. Tai opettajankaan. Sinkkonen tästä tutkimuksesta taisi jossan puhua, linkkejä varmasti netistä löytyy jos jotakuta kiinnostaa. 

Että sellainen provo tänään. Mitä jos menisit raittiiseen ilmaan hengittelemään. 

Itse kuulun siihen porukkaan, joka oli koulussa sosiaalisesti kömpelö perustason oppilas. Vasta ammattikorkeakoulussa opin tuntemaan itseäni paremmin ja samalla myös ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin, että on asioita joissa olen hyvä ja onnistun. Varmaan minulla on ollut onneakin mukana, mutta nyt on takana 20 vuotta työelämää, olen esimiesasemassa ja pidetty työkaveri. Välillä se peruskoulun minä nousee vieläkin esille, kun tapahtuu jotain hyvää ja mietin, että kuinka kauas olenkaan päätynyt lähtökohdistani. En usko, että peruskoulun opettajani olisivat osanneet minulle tällaista aikuisuutta ennustaa.

Sen näkee jo päiväkodissa mikä kenenkin tulevaisuus on. Omena ei kauas puusta putoa.

Vierailija kirjoitti:

Millaisista merkeistä alakouluikäisestä näkee, tuleeko hän menestymään. 

Aloittaja perustaa mielipiteensä ja arvionsa ainoastaan sen mukaan kenestä tykkää ja ketä inhoaa. Näinhän se aina menee opettajien kanssa, myös opetettujen aineiden numerot. Huomasin ammattikoulussa tuotesuunnittelun opettajan vaihduttua että saman tyylisistä töistä sain inhottavalta opettajalta huonompia numeroita kuin mukavalta opettajalta.