ETUAJASSA olevat ihmiset ärsyttää!
Spin offina toisesta ketjusta:
En kestä ihmisiä, jotka tulevat vaikkapa kylään tai ovelta hakemaan 10 tai jopa 30minuuttia sovittua aikaisemmin, kun itse olen ihan vaiheessa!
Ärsyttävää on myös se, että he itse tulevat johonkin sovittuun tapaamispaikkaan puoli tuntia etuajassa ja sitten kun myöhästyn pari minuuttia niin kauhea valitus, kuinka he ovat odottaneet niin ja niin kauan. (Jos olisivat itse tulleet sovittuna aikana, niin ei olisi tarvinnut montaa minuuttia odottaa, tuskin olisivat edes huomanneet myöhästymistäni.)
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Olen vahingossa ollut etuajassa. Kaverin juhlat alkoi klo 18 kuulemma, ja tähtäsin siihen. Olin sitten paikalla varmaan 17:50 jo kun uudella paikkakunnalla en osannut arvioida matkaa oikein, liikuin bussilla. Kaveri oli kuitenkin vasta tyyliin pukeutumassa eikä ollenkaan valmis, olin nolona mutta en voinut enää kääntyä takaisinkaan. Kaverin valmistautumisen tasosta päätellen paikalla olisi ollut sopivampaa olla vasta jotain puoli tuntia myöhemmin. Olen pahoillani, en ole oppinut tällaisia käytöstapoja kotona. Opin kyllä tästä, että juhliin saa tai pitääkin tulla ilmeisesti mieluummin myöhässä.
Hyvä kun opit läksysi. Juhliin ei tosiaan mennä YHTÄÄN etuajassa. Olisit odottanut jossain lähettyvillä kuuteen asti. Oikeastaa juhliin on vähän epäkohteliasta tulla juuri tasaltakaan, noin 10-15 yli on hyvä.
Tällöin emäntä on saanut viime hetken askareet (yleensä itsensä laiton) valmiiksi ja on rennommalla mielellä.
Epäkohteliasta ja junttia. Mieheni suku on aina etuajassa. Heille kannattaa ilmoittaa juhlien tms. ajankohta tuntia myöhemmäksi, en todella päästä sisään tuntia ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en enää tapaile ystävääni jota aina jouduin odottelemaan. Mulla on muita ystäviä, jotka on ajoissa. Ja jos me sovittais ap sun kanssas jotain, me tehtäis oharit ja lähdettäis ilman sua, koska oltiin ajoissa ja sinä myöhässä :D
Jokaiselle jotakin. Itsellä on onneksi varaa valita seurani, enkä katsele liian myöhään tai liian aikaisin saapuvia kavereita. Silti mielummin suosin pientä myöhästelyä kuin sitä, että huhuillaan toisen perään etuajassa ilmoittamalla, että "mä olen jo täällä".
Ei kyllä yhtään häiritse, jos joku ilmoittaa olevansa jo paikalla. En minä siitä syyllisty, vaan saavun yleensä sovittuun aikaan. Mutta jos joku alkaa siitä narisemaan, niin sehän on vain yksinkertaisesti typerää.
Minua myös ärsyttää kun tuttava aina lähettää viestin ; Nyt perillä puoli tuntia ennen tapaamista. Tasi kohta perillä vaikka treffit 45 min päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vahingossa ollut etuajassa. Kaverin juhlat alkoi klo 18 kuulemma, ja tähtäsin siihen. Olin sitten paikalla varmaan 17:50 jo kun uudella paikkakunnalla en osannut arvioida matkaa oikein, liikuin bussilla. Kaveri oli kuitenkin vasta tyyliin pukeutumassa eikä ollenkaan valmis, olin nolona mutta en voinut enää kääntyä takaisinkaan. Kaverin valmistautumisen tasosta päätellen paikalla olisi ollut sopivampaa olla vasta jotain puoli tuntia myöhemmin. Olen pahoillani, en ole oppinut tällaisia käytöstapoja kotona. Opin kyllä tästä, että juhliin saa tai pitääkin tulla ilmeisesti mieluummin myöhässä.
Hyvä kun opit läksysi. Juhliin ei tosiaan mennä YHTÄÄN etuajassa. Olisit odottanut jossain lähettyvillä kuuteen asti. Oikeastaa juhliin on vähän epäkohteliasta tulla juuri tasaltakaan, noin 10-15 yli on hyvä.
Tällöin emäntä on saanut viime hetken askareet (yleensä
Niin no, minä en sitä tiennyt kuten sanoin, turhaan läksytät enää.
Pitkällä matkalla varmistan, että olemme ajoissa. Mutta emme suinkaan syöksy juhliin etuajassa, vaan menemme huoltoasemalle veskiin ja syömme jotain, ettei olla nälissään rohmuamassa tarjottavia. Samoin vielä siistiydymme matkan jäljiltä ja menemme sitten rentoina ja hyvillä mieliin sovittuun aikaan paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Itse syöksyn sisään mikäli ovea ei tulla avaamaan. Kiroan myöhästelijät alimpaan hlvettiin. Itse olen aina tunnin etuajassa.
Helvetissä on onneksi ihan oma osasto kaltaisiasi varten.
Hyvä ketju! Toisen kotiin tai juhliin etuajassa tunkeminen sopimatta on äärimmäisen moukkamaista ja epäkunnioittavaa. Itse en avaisi ovea, sanoisin sitten että olin suihkussa ym. Tunnelman kyllä pilaa, ei ole rento olo istua vessassa ja laittautua tai viimeistellä järjestelyjä/ruokaa kun joku hullu kuuntelee ja ryskää oven takana. Ei kannata kutsua toiste niitä ketkä tätä harrastaa, itsekkäitä ihmisiä.
Minun puolesta saa kahvila ym. tapaamisiin saapua vaikka teltan kanssa edellisenä iltana, mutta en kuuntele ulinaa odottelusta jos olen itse sovittuun aikaan paikalla. Ymmärrän kyllä harmin paikan työntekijöille, jotka juhlatiloissa ym. joutuvat sijaiskärsijäksi osaltaan 🙈
Juhliin ja passattavaksi kylään on parasta saapua vähän myöhässä, 10min on hyvä. Jos järjestäjällä on hommat tasalta valmiina, ehtii hetken hengähtää ja käydä vaikka wc:ssä rauhassa, on myös pelivaraa äkillisille muuttujille vähäsen.
Reilu myöhästyminen on tottakai epäkohteliasta sekin, ruuat jäähtyy ja kaikki vartoo. Voi tulla epäilys saapuuko lainkaan.
Hox hyvä muistaa eteläisemmissä maissa akateeminen vartti, siellä ei koskaan kannata hätäillä saapumisen kanssa. Päinvastoin yksi tuttu hätähousu, hänen juhliin saavun tasan sovittuna aikana koska tiedän että on valmis ja hermoilee jo varttia ennen.
Mun äidin pitää olla paikalla vähintään 30 min ennen sovittua, "koska matkan varrella saattaa tapahtua jotain". Enkä muista, että koskaan olisi tapahtunut mitään, ja lapsena istuttiin sitten odottamassa, että tapahtuma alkaa. Oli tylsää. Yksi sisaruksistani sen sijaan on krooninen myöhästelijä, tuli häihinikin niin myöhässä, että asteli edelläni alttarille...
Sitten lapseni nimiäisiin muut sisarukseni tulivat 1-1,5 h etuajassa! Meinasin laittaa oven kiinni nenän edestä, sisään ei ole asiaa, mutta kehtasivat mankua, että kun muutkin ovat jo tulleet (vanhempani olivat meillä yötä). Ja kyse ei ollut mistään pitkänmatkalaisista, vaan taksilla tulivat muutaman kilometrin päästä. Olen liian kiltti, kun päästin sisään. Sitten mankuivat heti kahvia, osa kysyi, voiko auttaa, mutta mulla meni pasmat niin sekaisin, että huusin, ettei minulta saa mitään, kukaan ei koske mihinkään, teen nyt nämä niin kuin suunnittelin ja pysytte poissa tieltä. Puolisoni perhe tuli täsmällisesti ja he olivat kohteliaan 1 h ajan juhlissa, kun taas sisarukseni jäivät koko päiväksi... Kyllä, näemme harvoin, koska osa asuu kauempana, mutta kyse on juhlista, ei lomailusta. Useamman kerran siinä päivän aikana lukittauduin makkariin pumppaamaan maitoa/syöttämään lasta ja katsomaan puhelimesta Netflixiä, puolisonikin taisi elää omaa elämäänsä, kävi lenkillä ja suihkussa ja yhdet vaan istuivat sohvalla. Olemme oppineet tästä, ja jatkossa sisään ei ole asiaa etuajassa ja vieraat saavat lähteä ulos aiemmin.
Itse pyrin olemaan täsmällinen, mutta työpaikalla olen yleensä 10-15 min ennen töiden alkua, jotta ehdin käydä vessassa, vaihtaa vaatteet, valmistautua päivään ym. Vapaa-ajalla jos näen kavereita, niin olen paikalla täsmällisesti tai n. 5 min etuajassa, tai pari minuuttia myöhässä.
Olen täsmällinen mennessäni kutsuille tai muuten jonkun luo kyläilemään. Ei tulisi mieleenkään mennä kutsuttuna jonkun kotiin tuntia aiemmin, täsmällinen pystyy jokainen olemaan. Olen ajoissa (5-10 min. riittää) mennessäni sairaalaan tutkimuksiin tai lääkärin vastaanotolle, jonne on ilmoittautuminen sisään mennessä. Odotustilassa n. 10 minuutin odottaminen ei ole vaikeaa. Mutta olen ajoissa, sekin on jonkinlaista toisen ihmisen ajan kunnioittamista. Lääkärillä kun on aikataulutettu asiakkaiden käynnit ja yksikin myöhästelijä saa koko päivän aikataulun sekaisin.
Samoin junan tai bussin lähtöön varaan hieman aikaa asemalla liikkumiseen. Nämä ovat hieman erilaisia tapauksia, kuin tapaaminen esim. ystävän kanssa kaupungilla ym. Jos haluaa olla ajoissa, olkoon, mutta pitäköön mölyt mahassaan ajan käytöstään, ei ole tapaamiseen tulijan vika, jos itse tulee tapaamiseen ennen aikojaan.
Jännä ettei joillekin ole opetettu jo lapsena, että kylään ei ikinä mennä etuajassa. Mieluummin vaikka vähän myöhässä, mutta ei ikinä etuajassa. Mulle kyllä äiti opetti tämä jo ala-asteella, kun tuli synttärikutsuja. Kaverisynttärit oli usein lauantaisin klo 13. Itse olisin ollut tietysti menossa jo heti herättyäni, mutta äiti aina painotti että ennen klo 13 ei saa mennä, että siellä vielä pukeudutaan ja laitetaan tarjottavia pöytään silloin ja on epäkohteliasta mennä kesken valmistelujen. Että se kutsun aika tarkoittaa sitä että paikalle saa tulla alkaen kello 13.00. Että joskus klo 13.00-13.30 välillä kun menet niin on kohteliasta. Nämä säännöt lukee ilmeisesti Käytöksen kultaisessa kirjassa, sillä sellainen oli meillä aina kirjahyllyssä. Nykyihmiset eivät varmaan ole nähneetkään ko. kirjaa koskaan.
Oon tasan kerran mennyt kylään liian aikaisin. Olin 30 minuuttia ajoissa. Kaveri oli just menossa alusvaatteisillaan suihkuun, mutta avasi oven kuitenkin ja päästi mut sisälle ja kävi laittamassa vaatteet takaisin päälle. Vaikka kaveri oli samaa sukupuolta, niin koko kyläily oli sen jälkeen niin vaivaannuttava ja kaveri jotenkin loukkaantuneen oloinen, että ei olla sen jälkeen nähty ollenkaan. Oon siitä lähtien mennyt mielummin kylään vähän myöhässä. Kukaan ei ole siitä loukkaantunut.
No reilusti etuajassa tai reilusti myöhässä,yhtä paha.Miksei voi olla silloin kuin on sovittu?Toki 5 - 10 min aiemmin on parempi kuin myöhässä.Töissä esim ketuttaa kun aina odotellaan 5 min palaverin alussa....tuo 5-10x per päivä niin voi miettiä kauanko kuukaudessa odotellaan..
Sellaiset etuajassa olevat ihmiset on kans rasittavia, jotka alkaa sieltä paikan päältä laittaa jatkuvia viestejä ja kysymyksiä. On sovittu vaikka että nähdään klo 17, niin klo 16.15 tulee jo viesti "Mä oon jo täällä". Sitten jatkuvia kysymyksiä: "Käykö jos menen jo sisälle ja pöytään?", "Ootko ajatellut että syödäänkö vai juodaanko vain kahvit? Onko sulla nälkä?", "Ootko maistanut ikinä näitä ruokia. *kuva listasta *", "Niin, että mitä suosittelisit?", "Jos tilaan pullon viiniä, niin juotko ja maksatko puolet?", "Mitä viiniä sä näistä haluat?", "Heh. Tuossa viereisessä pöydässä on joku tosi pultsun näköinen tyyppi. Mitenköhän se on päässyt tänne. Toivottavasti ei tuu ahisteleen.", " Muistatko sen Peran Mutkulan kulmilta? Näyttää ihan Peralta tuo pultsu. "....
Yritä sitten olla ite ajoissa, kun sen sijaan että voisit suunnitelmien mukaan valmistautua, niin joudut vastaamaan jatkuviin kysymyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Kylään on epäkohteliasta tulla etuajassa! Usein olen emäntänä vielä imuroimassa puoli tuntia aikaisemmin ja sitten syöksyn suihkuun, pukemaan ja varttia vaille olen veskissä kampaamassa tukkaa ja meikkaamassa ja vielä siivoan vessankin samalla.
- Tai jos päivälliskutsut, niin olen vielä kokkaamassa varttia vaille ja todella hankalaa, jos siinä vaiheessa jo tullaan häiritsemään.
Vierailija kirjoitti:
Nää on kyllä välillä koomisia. Etuilija saapuu paikalle puoli tuntia ennen tapaamista ja kellon lyödessä tasan hän poistuu paikalta aivan raivona, kun toista ei näy ja hän on odottanut jo niin kauan. Tapaamisen toinen osapuoli saapuu paikalle 30 sekuntia myöhemmin ja hämmästyy.
No minkä takia sen toisen osapuolen pitää myöhästyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vahingossa ollut etuajassa. Kaverin juhlat alkoi klo 18 kuulemma, ja tähtäsin siihen. Olin sitten paikalla varmaan 17:50 jo kun uudella paikkakunnalla en osannut arvioida matkaa oikein, liikuin bussilla. Kaveri oli kuitenkin vasta tyyliin pukeutumassa eikä ollenkaan valmis, olin nolona mutta en voinut enää kääntyä takaisinkaan. Kaverin valmistautumisen tasosta päätellen paikalla olisi ollut sopivampaa olla vasta jotain puoli tuntia myöhemmin. Olen pahoillani, en ole oppinut tällaisia käytöstapoja kotona. Opin kyllä tästä, että juhliin saa tai pitääkin tulla ilmeisesti mieluummin myöhässä.
Hyvä kun opit läksysi. Juhliin ei tosiaan mennä YHTÄÄN etuajassa. Olisit odottanut jossain lähettyvillä kuuteen asti. Oikeastaa juhliin on vähän epäkohteliasta tulla juuri tasaltakaan, noin 10-15 yli on hyvä.
Tällöin emäntä on saanut viime hetken askareet (yleensä
Tämä ei ole mielestäni niin itsestäänselvää. Mielestäni virallisissa juhlissa (häät, ristiäiset, valmistujaisseremonia tms) on syytä olla paikalla ja valmiina "katsomossa" sillä kellonlyömällä kuin on ilmoitettu. Tympeää ängetä tilaisuuteen, jos vihkiminen on käynnissä tai pappi on jo aloittanut kastetilaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Meidän isä on just tuollainen. Meidän veljen häihinkin oli pakko änkeä paikalle yli tunti etuajassa pihalle seisomaan :D
Sitten hänellä menee myös hermo jos aikataulu ei pidä esim. Sovittiin yks lauantai että tullaan käymään kahvilla (asutaan parin km etäisyydellä) NOIN klo 14 kun meidän 1v taapero on herännyt päikkäreiltä. No neitipä vetelikin sitten just silloin unia päälle klo 15 ja laitoin kyllä viestiä että tullaan kun hän herää. Oltiin lopulta n.15.30 paikalla ja isä oli jo ihan hermona että kylläpä teillä kesti. Ja heillä ei siis ollut mitään suunnitelmia tai isällä edes kahvinkeittovelvollisuutta, senkin hoiti meidän äiti. Silti jaksoi sanoa varmaan kolmeen kertaan että kylläpä ihmeteltiin kun ette jo tulleet, vaikka äitikin sanoi että ei se haittaa.
Mulla samanlainen isä. Kerran mentiin sukulaisen valmistujaisiin Hämeenlinnasta Vantaalle samalla kyydillä. Kuulemma PAKKO lähteä kolme tuntia etuajassa että varmasti ehtii kun kuulemma juhlapaikka on jossain "pikkutien varrella syrjemmässä". Todellisuudessa ihan kantakaupungissa jonne ei autolla tainnut mennä kuin just ja just tunti. Noh siinä sitten istuskeltiin läheisellä huoltsikalla tunti kunnes isä ilmoitti että kyllähän sinne nyt jo voi mennä, hän ei enää aikaa täällä tuhlaa. Kello oli ehkä just ja just 13 kun kutsu oli ALKAEN klo 14. Hävetti silmät päästä kun järjestäjä perhe ollut vielä edes ehtinyt juhlavaatteita laittaa päällensä kun oltiin ovella.
Joo, varsinkin nämä "pitkänmatkalaiset", jotka änkevät etuajassa juhliin lapsineen. Tarjoutuvat "auttamaan" mutta tulevat lähinnä näpsimään paljain sormin puolivalmiita tarjottavia. Ja lapsillaan on kamala nälkä. Siihen se aika sitten hurahtaakin, kun nämä pyörivät jaloissa, kaivavat nenää ja naukuvat ruokaa.
Miten lapset voivat oppia mitään tapoja kun ei niitä vanhemmillakaan ole?