Kielten opiskelu. Jotainhan tavassa opiskella kieltä on pielessä, jos opiskelet vuosia, muttet sitten osaa edes kahvilassa tilata.

Olen nyt tahkonnut Duolingolla pian 100 päivää putkeen; joka päivä n. 30- 60 min mahdollisimman "ajatuksella" ja voin ilokseni todeta että olen oppinut jo melkoisesti kielioppia, uusia sanoja ja osaan muodostaa jo paljon yksinkertaisia lauseita :) Ainakin jotkut monesti harjoitellut jutut alkaa tulla jo kuin vettä vaan, ns. "selkärangasta".

Huomasin tällä viikolla, että pystyn jo JOTENKUTEN lukemaan kohdekielellä selkouutisia ja facebookin ryhmäjulkaisuja. Se ei ole kyllä vielä mitenkään sujuvaa, mutta sanavaraston laajentuessa varmaan helpottuu. Kuullun ymmärtäminenkin on parantunut ja erotan jo huomattavasti paremmin äänitehtävissä natiivipuhujan sanat toisistaan, mikä tuntui alussa aivan mahdottomalta. 

Ihana huomata, että jotain edistystä sittenkin tapahtuu, vaikka tässä oli jo hetken pieni suvantokohta, kun tuntui ettei mikään oppi tartu.

Minulla kielen oppiminen tehostui opin vieraan kielen kun rakastuin.

Koulussa oli sitä verbien taivutusta ja sijamuotoja jne. Piti osata lausua oikein ( jota ei puhekielessä natiivit lausu tai käytä) jne. 

Englanti kolahti ensi, sitten ruotsi jne. 

Opettele arkipäivän sanontoja vaikka youtubesta. Puhumalla kehityy sanavarasto ja lausuminen. Korva harjaantuu kuulemaan sanoja oikein.

Itsellä käy siten että ykskas kieli avautuu ja pystyt seuraamaan ja ymmärtämään kaikkien puhetta mitä kuulet. Kuukausi sitten olit tullut melkein ummikkona ja nyt ymmärrät mitä tavallisesti puhutaan. Siitä se sitten kielitaito karttuu. Jos et ymmärrä jotain pyydä että puhuja selittää mitä tarkoittaa ja päinvastoin.

Aivan samaa ihmetellyt! Lukenut ruotsia 10 vuotta, mutta en osaa yhtään puhua sitä. Jotain todellakin opetuksessa on pielessä.

Jotain tavassa OPETTAA kieliä on perusteellisesti pielessä, kun 12 vuotta jotain kieltä opiskellut ei edes uskalla puhua sitä, eikä ymmärrä sitä kieltä puhuvia. Kaikkien näitten vuosien jälkeenkin sanavarasto on suorastaa säälittävä eikä riitä alkuunkaan arkikeskusteluun.

Pitää käyttää sitä uutta kieltä,yksinkertaista.

Itse inhosin ruottia ja sitä opettajaa varsinkin, aina oli 5 tai 6 toikkarissa.

Tapasin sitte ruotsalaisen tytön ja niin.. meniköhän jokunen viikko ja osas vähä puhua, pari kk ja juttelut suju  hyvin (kai jotain oli jäänyt koulustaki päähän vaikkei se numeroissa näkyny). 

Aloitin venäjän lukemisen joskus 14-15 -vuotiaana ja enemmän tai vähemmän opiskellut sitä vuosien varrella. Yliopistossakin sitä luin, vaikka ei omiin opintoihin kuulunutkaan.

Todella paljon painotettiin kielioppia opiskeluaikana ja tietysti se puhuminen oli hankalaa, kun pelkäsit koko ajan tekeväsi virheitä ja mietit sanajärjestyksiä, sija- ja taivutusmuotoja, prepositioita, jne. 

Nyt olen 53 ja puhun venäjää aika hyvin. Asiakastapaamiset ja puhelutkin hoituu venäjäksi. 

Tässä puhumisessa on auttanut pirusti se, että en enää välitä, vaikka varmuudella teen kielioppivirheitä paljon. Mitä sillä väliä loppupeleissä on? Pääasia kuitenkin, että ymmärretään täysin toisiamme. Monesti joudun toki venäläistä pyytämään puhumaan hitaammin, sillä sitä konekivääripuhetulvaa on vaikea tajuta. Mutta kuten jo totesin, pääasia on ymmärtää ja tulla ymmärretyksi.

Ei kannata olla kxhitysvammainen, kuten AP. Siitä on hyvä aloittaa. Itse opin kolmessa vuodessa seiskalta alkaen ruotsin niin hyvin, että pystyn keskustelemaan ja pärjään Ruotsissa kielellä.

Jotain tavassa OPETTAA on pielessä.

Ongelma on siinä, kun kouluissa keskitytään kielioppiin eikä puhuta kieltä. Itse olisin toivonut että jos vaikka jokainen kielten tunti olisi aloitettu pienellä keskustelulla että kerro kaverillesi englanniksi mitä teit viikonloppuna. Sillä saataisiin ihan sitä perus puhumisen taitoa vahvistettua joka ainakin itsellä on tosi heikko. En uskalla puhua, koska pelkään tekeväni virheitä ja kaikki nauraa. Ja tämä aika hyvin kuvastaa kielten oppitunteja 2000 luvun alkupuolella.