Mitä vikaa on pullantuoksuisessa äidissä
Nyt joka tuutista huudetaan ettei naisen pidä olla sellainen. No entä jos nainen haluaa olla sellainen ? Onko se väärin. Miksi ?
Esim oman äitini mielsin pitkälle tällaiseksi ja muistan häntä hyvällä. Ja minusta hän oli jopa onnellinen.
Kommentit (154)
Saa olla pullantuoksuinen äiti, samalla ei sitten saa valittaa, että kuormittuu liikaa, jos on valinnut tuon muiden passaamisen tien.
En ymmärrä miksi joku haluaa uhrata itsensä muiden tarpeille. Se ei ole enää tänä päivänä pakollista naisille. Muistakaa naiset se ja tehkää itsellenne oikeat valinnat ja kantakaa niistä vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Ihan pienille lapsille on kokeiltu opettaa sukupuolinormien vastaisia leikkejä. Kun pojille annettiin nuket leikkiä varten, he alkoivat leikkiä että ne olivat torpedoja. Feministien harmiksi he eivät alkaneetkaan leikkiä hoivaleikkejä.
Kannattaisi vain uskoa se että miehen ja naisen geenit ovat erilaiset ja ne vaikuttavat käytökseen. Ei se ole pelkkää vanhempien heille kaatamaan kulttuuria.
Et ymmärrä, että vaikutusta on edelleen sillä, millaisia roolimalleja lasten ympärillä on ja mitä he näkevät. Vaikka heille annettaisiinkin väkisin jotkin tietyt lelut käteen. Hoiva-alan ammatitkaan eivät suurelta osin ole mitään hoivaamista, vaan siellä on paljon erilaista tekniikkaa yms. Ei ne työt ole mitään halaamista ja pään silittelyä, joten taipumusta hoivaan on turha esittää väitteeksi. Jotkin saavat "hoivan tarpeensa", jos sellaista on, täytetyksi hoivatessaan omia jälkeläisiään tai lemmikkiään, ei tarvitse "hoivata" lukuisia vieraita ihmisiä pesemällä heidän selkäänsä tai jakamalla lääkkeitä.
Monet sote-alan ammatit ovat tekniikkaläheisiä, kuten röntgen- ja laboratoriohoitajan työt.
Minä ainakin koen jatkuvat ihmiskohtaamiset ja palvelemisen kuormittavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Lähtökohtaisesti ei mitään vikaa, mutta rajansa kaikella. Jos "pullantuoksuisuus" tarkoittaa muun perheen pilalle passaamista ja yliruokkimista, on se elinikäinen terveyshaitta koko perheelle. Lisäksi muut perheenjäsenet eivät opi huushollin ylläpidosta yhtään mitään, jos heiltä ei odoteta minkäänlaista osallistumista. Lopulta ovat sitten täysin hukassa oman elämänsä kanssa, kun tuo passaaja ei yhtäkkiä enää olekaan sotkuja siivoamassa ja ruokia kokkailemassa.
Tämä ei kyllä pidä paikkansa! Minä olen ollut ns. pullantuoksuinen kotiäiti ja tehnyt suurinpiirtein kaikki kotityöt, koska minulla oli siihen hyvin aikaa ja tykkäsin siitä. Leivoin jopa sitä pullaa ja sämpylöitä, mutta ruokin perheeni kuitenkin terveellisesti kotiruoalla, yksikään ei kotiruoalla lihonut tai sairastunut.
Vaikkei lasteni tai mieheni tarvinnut hikipäässä koulun ja töiden jälkeen osallistua kaikkeen kotona tehtävään, kaikki lapset osasivat kotoa pois muutettuaan hoitaa kotinsa, vaattensa ja laittaa ruokaa. Vanhin sanoi muuttaessaan, että miksi pitäisi laittaa ruokaa, hän syö pizzaa ja hampurilaisia. Meni n. 2 kk, kun alkoi tulla reseptikyselyjä ja tätä nykyä hän on loistava kokki. Muutkin lapset osaavat laittaa herkullista ruokaa.
Kyllä se ilmeisesti on esimerkki, joka sisäistyy lapsillekin, vaikkeivät joudu paljon tekemään. Kun koti on aina siisti ja ruokaa tarjotaan ajallaan ja se on hyvää, niin kai sitä haluaa itsekin jatkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pullaa on hankala leipoa korsetissa ja lateksipöksyissä.
Tai tienaamassa perheelle rahaa modernina työssäkäyvänä äitinä.
Jep. Kyllä minäkin mieluusti jäisin kotiin leipomaan pullia, mutta jääkaappiin ei ruoat ilmesty itsestään, eikä ne pullat taida kelvata maksuksi laskuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuore pulla nyt vaan on hyvää.
Ajatelkaa, jos perheenisä on ne leiponut. Wautsi, mikä sankari.
Ei perheenisän tarvitse opetella naiseksi. Hän voi ihan hyvin olla insinöörimäinen perinteinen mies. Miksi jaksat yrittää muuttaa miehiä naiseksi puhumalla että jonkun pullan leipominen tekisi miehestä sankarin. Varmaan seuraavaksi sanot että nainen on sankari jos vaihtaa renkaat autoon, vaikka mies jaksaa ne kantaa paremmin ja se on sen vuoksi enemmän miehen hommia.
Ei ole erikseen miesten tai naisten hommia.
On, jos ei ota sitä liian kirjaimellisesti. Ei kukaan kiellä tekemästä "toisen" hommia. Mutta sukupuolilla on nähtävissä selvästi eroja siinä
Minkä ikäinen olet? Olen 1950-luvulla syntyneenä opiskelin miesvaltaiselle alalle 1980-luvulla. Sillä alalla arvostettiin reserviupseerikoulutusta, johon minulla ei ollut mahdollisuutta. Siksi se ura ei oikein edennyt vaan vaihdoin alaa. 1990-luvulla syntyneet tyttäreni valmistuivat miesvaltaiselle alalle. Toinen valitsi sen kahdella perusteella: hyväpalkkainen, ja eri sukupuolta olevana sai jonkun ylimääräisen pisteen ammattikouluun. Toinen ei saanut koulutusta vastaavaa työtä, mutta uusikin työ en enemmän miestyötä ainakin perinteisten tapojen mukaan.
No, somalinaiset haluavat olla pullantuoksuisia äitejä ja täällä parissakin ketjussa tänään on tullut selväksi, ettei heitä arvosteta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan pienille lapsille on kokeiltu opettaa sukupuolinormien vastaisia leikkejä. Kun pojille annettiin nuket leikkiä varten, he alkoivat leikkiä että ne olivat torpedoja. Feministien harmiksi he eivät alkaneetkaan leikkiä hoivaleikkejä.
Kannattaisi vain uskoa se että miehen ja naisen geenit ovat erilaiset ja ne vaikuttavat käytökseen. Ei se ole pelkkää vanhempien heille kaatamaan kulttuuria.
Et ymmärrä, että vaikutusta on edelleen sillä, millaisia roolimalleja lasten ympärillä on ja mitä he näkevät. Vaikka heille annettaisiinkin väkisin jotkin tietyt lelut käteen. Hoiva-alan ammatitkaan eivät suurelta osin ole mitään hoivaamista, vaan siellä on paljon erilaista tekniikkaa yms. Ei ne työt ole mitään halaamista ja pään silittelyä, joten taipumusta hoivaan on turha esittää väitteeksi. Jotkin saavat "hoivan tarpeensa", jos sellaista on, täytetyksi hoivatessaan
Eiväthän naaraseläimetkään huolehdi vieraista uroksista tai toisista naaraista, vaan huolehtivat omista jälkeläisistään. Kaikista muista huolehtiminen on naaraallekin luonnotonta ja omien resurssien haaskausta.
Vierailija kirjoitti:
Saa olla pullantuoksuinen äiti, samalla ei sitten saa valittaa, että kuormittuu liikaa, jos on valinnut tuon muiden passaamisen tien.
En ymmärrä miksi joku haluaa uhrata itsensä muiden tarpeille. Se ei ole enää tänä päivänä pakollista naisille. Muistakaa naiset se ja tehkää itsellenne oikeat valinnat ja kantakaa niistä vastuu.
Et ymmärrä, koska katsot asiaa joko tahallaan tai ymmärtämättäsi väärin. Kyse ei ollut siitä että he päättivät uhrata itsensä. Heille uhraus olisi ollut perhehaaveista luopuminen. Ei se että hankkii perheen ja on siinä perinteisen äidin roolissa. Eikä se ollut pakollista naisille silloinkaan. Oli naisia jotka eivät perustaneet perhettä ja heidän annettiin olla ihan rauhassa.

Onpa jotkut viisaat historian saatossa olleet sitäkin mieltä, että toisten palveleminen on elämän suurin kunnia, etuoikeus ja onnellisuuden lähde. Nykyään kun kukaan ei palvele ketään muuta kuin itseään tai korkeintaan työnantajaa ja masennus on ennätyslukemissa, ehkä se olisi kokeilun arvoista joissakin tapauksissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärifeministien ja vihervasemmistolaisten aivopesua ja painostusta, että siinä olisi mitään vikaa. Miksi kuunnella muiden mielipiteitä, jos haluaa olla sellainen äiti. Olisiko röökin- ja viinanhajuinen äiti parempi? Sellainen joka laittaa einespitsan mikroon lapsille ruoaksi.
Miksi vetäisit taas kerran vihervassarit esiin, eivät liity aiheeseen yhtään enempää kuin muutkaan.
Liittyy. He vastustavat perinteisiä sukupuolirooleja äänekkäästi. Liittyy täysin otsikon aiheeseen.
Ohis. Nämä vihervassarit ovat näitä persujen sanoja saada itselleen huomiota.
Todellisuudessa suurin osa ihmisistä, ei edusta mitään poliittista suuntautumista, eikä sitoudu siihen, sillä liikkuvuus toisesta puolueesta on suurta. Ja siksi vihervassariksi tai kommariksi nimittäminen, kertoo tyypistä itsestään.
Esim. tällä hetkellä persujen kannattajista suurin osa (kannatus 10.5%) on siirtynyt kannattamaan muita puolueita, kuten SDP, Vasemmistoa, Keskustaa, jossa suurin kannatuksen nousu ja persujen kannatus alhainen.
Ja tähän kun huomioidaan nukkuvienpuolue, joka oli viime eduskuntavaalien aikaan suurin, jotka eivät edes äänestä.
Vierailija kirjoitti:
"Mahdottomuus tulee siitä, että vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja. Jos äidin työpäivä loppuu klo 16:30, hän hakee lapset päiväkodista ja kotona ollaan joskus 17:30 aikoihin ja nukkumaan pitää kuitenkin mennä noin klo 19:30 aikaisen herätyksen vuoksi, niin siinä kahdessa tunnissa ei millään ehdi tarjoamaan sitä aikaa lapsille, joka pullantuoksuiseen äitiin nyt määritelmänomaisesti liittyy. Katsos kun pullantuoksuinen äiti on se, jonka lapset ei joudu menemään koulun jälkeen iltapäiväkerhoon eivätkä joudu olemaan pitkiä päiviä päiväkodissa tai yksin kotona, vaan kun koulupäivä loppuu klo 12-13, niin lapsi kun tulee siitä heti kotiin, niin siellä on jo äiti odottamassa uunituoreiden pullien kanssa pilttiä välipalalle."
No tietenkin lasten isä hakee lapset hoidosta, kun hän pääsee aikaisemmin töistä. Sinä oletat tuossa äidin olevan yksinhuoltaja. Toinen vanhemmista huolehtii aamulla lapset hoitoon ja toinen huole
Eiköhän isä tee yhtälailla 8h työpäivää ja siihen kun lasketaan työmatkat, harvalla lapsella onnistuu alle 10h päivähoito. Ja päälle vielä "pakolliset" ylityöt.
Suurin osa ei voi itse päättää omaa työaikaansa ja suurin osa työskentelee edelleen 8-16 välillä. Ja siihen päälle 0.5-1 tunnin työmatka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa olla pullantuoksuinen äiti, samalla ei sitten saa valittaa, että kuormittuu liikaa, jos on valinnut tuon muiden passaamisen tien.
En ymmärrä miksi joku haluaa uhrata itsensä muiden tarpeille. Se ei ole enää tänä päivänä pakollista naisille. Muistakaa naiset se ja tehkää itsellenne oikeat valinnat ja kantakaa niistä vastuu.
Onpa jotkut viisaat historian saatossa olleet sitäkin mieltä, että toisten palveleminen on elämän suurin kunnia, etuoikeus ja onnellisuuden lähde. Nykyään kun kukaan ei palvele ketään muuta kuin itseään tai korkeintaan työnantajaa ja masennus on ennätyslukemissa, ehkä se olisi kokeilun arvoista joissakin tapauksissa?
Hyväntahtoisen ihmisen osa on tulla hyväksikäytetyksi. Terve itsekkyys on vain hyvä asia. Liiallisena ei.
Feministien mukaan nainen ei ole olemassa oikein, jos hän ei ole miehiä vihaava lapseton itsenäinen uraohjus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärifeministien ja vihervasemmistolaisten aivopesua ja painostusta, että siinä olisi mitään vikaa. Miksi kuunnella muiden mielipiteitä, jos haluaa olla sellainen äiti. Olisiko röökin- ja viinanhajuinen äiti parempi? Sellainen joka laittaa einespitsan mikroon lapsille ruoaksi.
Miksi vetäisit taas kerran vihervassarit esiin, eivät liity aiheeseen yhtään enempää kuin muutkaan.
Liittyy. He vastustavat perinteisiä sukupuolirooleja äänekkäästi. Liittyy täysin otsikon aiheeseen.
Ohis. Nämä vihervassarit ovat näitä persujen sanoja saada itselleen huomiota.
Todellisuudessa suurin osa ihmisistä, ei edusta mitään poliittista suuntautumista, eikä sitoudu siihen, sillä liikkuvuus to
Täsmälleen. Minutkin leimataan täällä vihervasemmistolaiseksi pelkästään siksi, että olen nainen. Toiseksi siksi, että elän sellaista elämää, kuin itse haluan.
Oikeasti minulla on paljon myös isänmaallisia arvoja, mutta sehän ei näitä lokeroon työntäjiä kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Feministien mukaan nainen ei ole olemassa oikein, jos hän ei ole miehiä vihaava lapseton itsenäinen uraohjus.
Edelleenkään itsenäisesti tehdyt päätökset ja valinnat elää omannäköistä elämää, lapsettomana tai ei, ei ole mitään miesvihaa. En ymmärrä, miten miehet saa aina naisen itsenäisyyden ja riippumattomuuden halun väännettyä heihin kohdistuvaksi vihaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa olla pullantuoksuinen äiti, samalla ei sitten saa valittaa, että kuormittuu liikaa, jos on valinnut tuon muiden passaamisen tien.
En ymmärrä miksi joku haluaa uhrata itsensä muiden tarpeille. Se ei ole enää tänä päivänä pakollista naisille. Muistakaa naiset se ja tehkää itsellenne oikeat valinnat ja kantakaa niistä vastuu.
Et ymmärrä, koska katsot asiaa joko tahallaan tai ymmärtämättäsi väärin. Kyse ei ollut siitä että he päättivät uhrata itsensä. Heille uhraus olisi ollut perhehaaveista luopuminen. Ei se että hankkii perheen ja on siinä perinteisen äidin roolissa. Eikä se ollut pakollista naisille silloinkaan. Oli naisia jotka eivät perustaneet perhettä ja heidän annettiin olla ihan rauhassa.
Milloin nämä perheensä eteen uhrautuneet naiset ovat eläneet?
Jos tarkastellaan esim. lapsen asemaa, niin lapsella on ollut ihmisarvo vasta n. 50-70v . Sitä ennen ei paljon uhriuduttu, lapsia jopa huutokaupattiin, käytettiin orja- ja pakkotyöhön. Lapset olivat oman onnensa nojassa ja heitä hoitivat vähemmän työkykyiset, kuten vanhukset, lapsipiiat jne.
Ja kun muistelen mummoni elämää, joka syntyi 1800-luvun loppupuolella tai äitiäni synt. v 1918 ei heillä ollut aikaa leipoa pullaa tai uhrautua jonkun yksilön puolesta, sillä se olisi johtanut katasrofiin, no m perheessä, kuin yhteiskunnassa, kun perheessä oli 7-9 lasta ja kaikki tehtiin itse. Joku pyykin pesu saattoi kestää päiviä.
Ja sen ajan naiset eivät suinkaan vaalineet omaa perhettään, vaan yhteinen yhteiskunnallinen etu meni yksilön edelle ja siksi lähes kehitysmaasta, jota Suomi oli vielä 60-luvulla, on nyt hyvinvointivaltio.
No täällä oli eilenkin ketju äidistä jonka ystävät hylkäsivät kun tämä tuli äidiksi ja ketjun sisältö oli enimmäkseen v***uilua siitä ettei perheellistynyt voi odottaa lapsettomien pysyvän rinnalla kun on eri elämäntilanne. Miten siinä on pullantuoksuinen kun kaveritkin häipyvät ja se on olevinaan ihan ok?
"Eiväthän naaraseläimetkään huolehdi vieraista uroksista tai toisista naaraista, vaan huolehtivat omista jälkeläisistään. Kaikista muista huolehtiminen on naaraallekin luonnotonta ja omien resurssien haaskausta."
Lisäksi luonnossa monien eläinten, etenkin, nisäkkäiden jälkeläisten eloonjääminen on suuresti riippuvainen uroksen panoksesta pentueeseen. Mutta tätä osuuttahan miehet eivät halua nähdä luonnollisena, että uroksen pitäisi mitenkään pesueeseensa panostaa.
Valitsevat vaan rusinat pullasta ja vetoavat olevansa vain siittäjiä.
Niin, tämä ei tosin varsinaisesti ollut valintani, vaan jos olisin voinut valita niin olisin saanut lapset jo vähintään 10 vuotta aiemmin.