Annatteko 10-vuotiaan päättää oikomishoidosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaisin lapsen päättää. Lapsuus on vain kerran ja jos se menee jatkuvissa kivuissa ja pahimmillaan kiusaamisessa, ei oikomishoito ole sen arvoista. Aikuisena voi sitten itse ostaa haluamansa hoidot. 

Ne kivut tukee siitä, ettei oiota. Aikuisena se oikominen on sekä kallista että hankalampaa. 

Väärin. Tietäisit totuuden, jos sinulla ikinä olisi ollut hammasraudat. Voin kokemuksesta kertoa, että kivut alkoivat tasan sillä hetkellä, kun raudat oli laitettu suuhun ja ne alkoivat väkisin vetää hampaita "oikeille" paikoilleen. 

Minulla on ollut aikuisena 2 vuotta kiinteät hammasraudat ja sen päälle sama aika irrotettava retentiokoje.

Sen jälkeen vielä kiinteä ret

Kyllä se leukojen lukkiutuminen on kuule seurausta itse purentaviasta.

(minulla sama asia)

Mun lapsella oli yläpurenta ja hoito aloitettiin jo ennen kouluikää, joten en niin pieneltä kysellyt. Hoito oli sellainen härvelikisko öisin suussa. Hoito onnistui, mutta toi mukanaan univaikeudet. Hampaat palasivat hoidon loputtua hieman takaisin ja lapselle ehdotettiin uutta hoitoa 10 v. Hän kieltäytyi ehdottomasti, koska nukkuminen oli muuttunut niin huonoksi. En pakottanut häntä uuteen hoitoon. Purenta on ihan ok ja hän on jo aikuinen. Huono nukkuja hän on edelleen. En tiedä auttaako tämä pohdinnassasi.

Mulla oli oikomishoito lapsena,  aloitettiin kun olin 10 v. ( olen syntynyt v.82) Oli raudat ylhäällä ja alhaalla. Ja öisin piti käyttää niskavetoa. Oli varsin epämukava pitää sitä ja vähän ennen yläastetta käytiin hammaslääkärissä neuvottelua siitä, eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa tilalle. Sain sitten sellaisen retentio levyn, joka laitettiin kitalakea vasten ja hampaiden edessä oli sellainen kaari. Se retentio levy oli aika paksu ja kun sitä olisi pitänyt pitää koko ajan, niin ei sitä tullut pidettyä. Hampaat lähtivät menemään uudestaan vinoon. 

No aikuisena menin yksityiselle erikoishammaslääkärille. Hinta-arvio oli n. 3000 e kaiken kaikkiaan. Raudat laitettiin v. 2005 ensin ylös ja sitten alas. Lisäksi keskussairaalassa tehtiin leukaleikkaus eli alaleukaa siirrettiin eteenpäin. Sen jälkeen kumilenkit kiinni raudoissa ristikkäin pitämään kaikki kohdallaan. Lenkit oli käytössä ainakin puolen vuoden ajan. Toki syödessä sai ottaa ne pois. 

Rautojen "kiristys" maksoi n. 90 e/kerta. Piti alussa käydä 4-5 viikon välein. Kyllähän raudat alussa ylähuuleen hankasivat, mutta äkkiä niihin tottui. Ja rautojen kiristyksen jälkeen hampaat oli vähän kipeät päivän ajan. Keskussairaalassa normi maksut ja tietysti lääkkeet apteekista, kun pääsin kotiin ( 4 yötä olin sairaalassa). Töistä olin 5 viikkoa sairauslomalla leikkauksen jälkeen. Seurantakäyntejä sairaalassa 4-5 kpl leikkauksen jälkeen ja erikoishammaslääkärillä ensin tiiviimmin ja sitten harvemmin. Ja hoidon kesto v. 2005-2009. Alahampaiden taakse asetettiin retentiokaari ( on koko loppuelämän) ja rautojen poiston jälkeen käytin myös retentiolevyä, ensin koko ajan ja sitten vain öisin. On paljon ohuempi, mitä aikoinaan on ollut. Lähes huomaamaton käytössä.

Jos vain mahdollista, niin kannattaa oikomishoito tehdä lapsena. Mutta en ole katunut, vaikka aikuisena tämän tein. Lähtötilanne oli kuitenkin aika vaikea ja olisi voinut tulla pahoja särkyjä pään alueelle, kuten erikoishammaslääkärikin sanoi.

Tämä on sama aihe kuin aiemmin palstalla. Eikö ole vieläkään tullut ratkaista, mitä teet? Kyllä minä äitinä annan lapseni itse päättää oikomishoidosta. Lähtökohtaisesti ajattelen, että siihen pitää sitoutua.

Meillä esikoiselle tuli yöllä suussa pidettävä muovinen koje, kun hän oli 14 v. Todella myöhään, koska täällä on hammastarlastuksia niin harvoin. Kasiluokalla oli tarkastus, edellinen oli muistaakseni kolmosluokalla, missä katsottiin purentaa. Kolmosella poikien suussa ei todellakaan yleensä ole vielä kuin osa pysyvistä hampaista. Hän joutui lopulta käyttämään kojetta 3 vuotta joka yö. Pitkä pätkä elämässä, ja siihen mahtui mm. rippikoulu (koje suussa yöt sielläkin) ja ensimmäinen seurustelusuhde. Nuorimmalla lapsellani 11 v. on seuranta, aloitetaanko oikomishoito vai ei. Sitä on kohta vuosi mietitty ja jotain hammasta odotetaan suuhun vielä. Ymmärrän, että hoito on kallista, minkä takia siitä säästetään rajusti hyvinvointialueilla.

Mun vanhemmat antoi mun päättää (=kieltäytyä) juuri 11-12-vuotiaana. Aikuisiällä olen ihmetellyt tuota päätöstä ja ollut katkerakin siitä, koska purentavirheet todella vaikeat ja korjausleikkaus oikomisineen on nyt niin pitkä ja kallis projekti, etten siihen pysty. Julkisella jonot liian pitkät, vaikka olisin diagnooseillani sitä kautta oikeutettu hoitoon.

Itse en saanut aikoinaan lapsuudessani ja nuoruudessani päättää mistään, eikä mielipidettäni kuunneltu. Tästä on jäänyt pahat traumat ja vahingollistakin käytöstä. Syön esim. mitä sattuu ja herkkuja joka päivä, tasan sitä mitä haluan kun aikoinaan herkkujen syöminen oli kielletty ja piti syödä pahaa ruokaa. Käytän myös mustia vaatteita ja mustia alusvaatteita kun sekin oli kielletty. Olen iloinen siitä, että sisareni antaa vielä pienten lastensa päättää pieniä elämäänsä vaikuttavia vaatteita esim. minkä värisiä ja millaisia vaatteita haluavat, millaisen hiustyylin haluavat ja mitä haluavat syödä. Sisareni on toki rajannut mahdottomuuden pois ja antaa useita vaihtoehtoja, joista lapset saavat valita, eikä suinkaan kaikkeen suostu. Sisareni sanoo kuitenkin myös ei, eikä lapset paljoa herkkuja syö. Lapset pitävät paljon lohesta, hedelmistä ja smoothiesta.

Taisin olla jotain 14-vuotias kun yhdellä kiristyskäynnillä halusin että raudat otetaan pois ja hoito jäi näin kesken. Vuosia oli jo oiottu, leikattu, poistettu hampaita... Enkä tiedä kuinka kauan oikomishoitoa oli vielä tarkoitus jatkaa, hampaat olivat siinä vaiheessa edelleen vinot ja ahtaat. En muista että minulle olisi koskaan kerrottu mitään suunnitelmaa hoidon suhteen. Koko prosessi tuntui loputtomalta ja tunsin itseni niin vastenmielisen epäkelvoksi että se vaikutti kaikkeen. Muistan kuinka rautojen poistamisen jälkeen aloin hymyillä ja puhua enemmän.