Lue keskustelun säännöt.
Millainen on hyvä resilienssi?
09.02.2025 |
Ajatteletko että sinulla on hyvä resilienssi?
Itse koen resilienssini olevan ihan hyvä. Yritän ajatella positiivisesti, mutta toisaalta tiedostan ettei kaiken tarvitse aina olla pelkästään positiivista. Ehkä joskus stressaan aika helposti, mutta perusasiat on ok kuitenkin.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä resilienssi tarkoittaa että jatkaa elämää vaikeuksista huolimatta. Monet lannistuu pienistäkin vastoinkäymisistä eikä heillä ole resilienssiä selvitä. Olen menettänyt vanhempani nuorena ja minulla on hyvin vahva resilienssi. Ihmettelen usein miten pienistä asioista ihmiset esim kaverit valittaa eikä kaikki osaa arvostaa sitä mitä heillä on esimerkiksi että vanhemmat on elossa. Joskus se ärsyttää ja turhauttaa mutta tiedän olevani heitä vahvempi.
Olet tainnut ymmärtää resilienssin ihan väärin. Ei resilienssi ole mikään kilpailu siitä, kuka on kokenut "rankimpia" asioita, eikä tuollainen omien kokemusten nostaminen muiden yläpuolelle ole mitään resilienssiä, vaan ymmärtämättömyyttä.
Ethän sinä voi tietää sitä millaisia asioita muut ihmiset tai läheisesi ovat kokeneet, kaikki kun eivät kerro kaik
Huomaa ettet ole koskaan menettänyt ketään. Sori nyt vaan mutta kyllä vanhempien kuolema on rankempaa kuin jotkut kotiriidat tai huonot lapsuusmuistot. En kavereille nyt aina suoraan sano mutta kyllä ei jaksa aina kuunnella näiden mitättömiä ongelmia siitä miten oma ero oli vaikea, vaikeat välit äidin tai isän kanssa, kun omia vanhempia ei ole. Minä antaisin mitä vaan jos vanhempani olisivat vielä täällä.
No nyt oli kyllä aika nolo kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse käsitän resilienssin niin, että pystyykö elämään jotenkin toimintakykyistä arkea, vaikka on isoja stressinaiheita.
En tiedä, onko minulla resilienssiä. Parantumaton syöpä ja kuolema voi tulla yllättäen minä päivänä vain. Välillä masentaa rajusti, vaikka on henkisesti hyviäkin päiviä.
Ei pitäisi vaatia kohtuuttomia ihmiseltä. Se että epätoivo ja masennus valtaa välillä, on ihan ymmärrettävää ja luonnollista. Nykyään kaikkien pitäisi olla aina vaan super onnellisia selviytyjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin jotkut luulee, vastoinkäymiset itsessään ei kasvata resilienssiä.
Ei kai kukaan näin luule??!
Toivottavasti ei. Voin olla väärässä, mutta en olisi yllättynyt, jos hyvä ja tasapainoinen lapsuus ilman suurempia traumoja johtaisi itseasiassa parempaan resilienssiin kuin lapsuus täynnä vaikeita vastoinkäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä resilienssi tarkoittaa että jatkaa elämää vaikeuksista huolimatta. Monet lannistuu pienistäkin vastoinkäymisistä eikä heillä ole resilienssiä selvitä. Olen menettänyt vanhempani nuorena ja minulla on hyvin vahva resilienssi. Ihmettelen usein miten pienistä asioista ihmiset esim kaverit valittaa eikä kaikki osaa arvostaa sitä mitä heillä on esimerkiksi että vanhemmat on elossa. Joskus se ärsyttää ja turhauttaa mutta tiedän olevani heitä vahvempi.
Olet tainnut ymmärtää resilienssin ihan väärin. Ei resilienssi ole mikään kilpailu siitä, kuka on kokenut "rankimpia" asioita, eikä tuollainen omien kokemusten nostaminen muiden yläpuolelle ole mitään resilienssiä, vaan ymmärtämättömyyttä.
Ethän sinä voi tietää sitä millaisia asioita muut ihmiset tai läheisesi ovat kokeneet, kaikki kun eivät kerro kaik
Huomaa ettet ole koskaan menettänyt ketään. Sori nyt vaan mutta kyllä vanhempien kuolema on rankempaa kuin jotkut kotiriidat tai huonot lapsuusmuistot. En kavereille nyt aina suoraan sano mutta kyllä ei jaksa aina kuunnella näiden mitättömiä ongelmia siitä miten oma ero oli vaikea, vaikeat välit äidin tai isän kanssa, kun omia vanhempia ei ole. Minä antaisin mitä vaan jos vanhempani olisivat vielä täällä.
Luuletko ihan tosissasi, että vanhempien kanssa eläminen on noin mustavalkoista ja ongelmatonta? Ihan kuin vanhempien kuolema voisi olla ainoa vaikeus. Helppohan se on toki huudella, jos itsellä on ollut helppo ja normaali lapsuus ja vanhemmistakin jäänyt lapsentasoinen ajatus, missä vanhemmat on supersankareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin jotkut luulee, vastoinkäymiset itsessään ei kasvata resilienssiä.
Ei kai kukaan näin luule??!
Toivottavasti ei. Voin olla väärässä, mutta en olisi yllättynyt, jos hyvä ja tasapainoinen lapsuus ilman suurempia traumoja johtaisi itseasiassa parempaan resilienssiin kuin lapsuus täynnä vaikeita vastoinkäymisiä.
Allekirjoitan tämän. Itse koen nimenomaan hyvän, turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden olevan tärkein tekijä resilienssini suhteen. Kun on lapsesta asti kokenut maailman olevan myös hyvä, niin on helpompaa uskoa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä. Juoksen coopperissa 3200. Kaikki lähtee siitä - jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Ravinto, uni, lepo, määrätietoisuus ja kiitollisuus
Erikoista, että hyvä fyysinen kunto sai mammoilta alapeukkuja. Kyllä se kasvattaa myös resilienssiä. Ylipaino ja huono fyysinen kunto taas heikentää sitä.
-sivusta
Valitettavasti on aika mahdoton ennustaa, miten sille omalle resilienssille käy.
Minulla oli aiemmin aivan erinomainen resilienssi, vaikka itse sanonkin. Tunnuin kestävän mitä tahansa ja suhtautuvan kaikenlaisiin elämän vastoinkäymisiin ja menetyksiin järjellä. Surin aikani, mutta en ikinä jäänyt pyörimään negatiivisuudessa.
Sitten tuli pitkittynyt stressijakso ja muutama sinänsä ihan normaali menetys elämässä. En siis joutunut mihinkään dramaattisiin traumatilanteisiin - en kokenut sotien pommituksia, en luonnonkatastrofia, en väkivaltaa - vaan läheiset sairastuivat vakavasti, pidin heistä huolta, ja he kuolivat. Ihan tavallinen tarina.
Ja resilienssini oli yhtäkkiä tiessään. Monta vuotta on kulunut, enkä edelleenkään tiedä, miten saan sen takaisin. Olen kaikenlaista yrittänyt. Olen antanut itselleni aikaa. Olen tietoisesti yrittänyt "korjata" itseäni. Mikään ei vaan toimi, olen varjo entisestäni.
Olen jopa ollut vähän vihainen itselleni siitä, että "romahdin" näin helposti. Olen nuorempana kohdannut tilanteita, joista luulisi jääneen traumoja, mutta niistä ei tullut mitään seurauksia. Ei minkäänlaisia. Sen sijaan se, että pitkän sairauden jälkeen läheinen kuolee syliin - ihan odotettavasti - on sitten sellainen asia, joka palaa painajaisiin yhä uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Positiivinen pohjavire auttaa jaksamaan. Pitää tunnistaa myös omat rajansa ja osata tarpeen vaatiessa sanoa ei. Motivaatio on merkittävä tekijä, jotta voi venyä parhaaseen potentiaaliinsa. Tähän tarvitaan läheisiä ja rakkaita ihmisiä. Uskovana sanon, että myös Jumala voi toimia motivaation ja resilienssin lähteenä. Raamattua lainaten: "Eihän kukaan elä itseään varten eikä kukaan kuole itseään varten".
Resilienssini pääsee oikeuksiinsa erityisesti töissä. Teen kahta työtä, joista kumpaakin jo yksistään pidetään kuormittavana ja uupumista aiheuttavana. Ilman edellä mainittuja motivaatiotekijöitä minulla ei olisi motivaatiota tehdä niin. Kuulun kutsumusammattilaisten hupenevaan joukkoon. Hymyssä suin, omasta vapaasta tahdostani :)
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti on aika mahdoton ennustaa, miten sille omalle resilienssille käy.
Minulla oli aiemmin aivan erinomainen resilienssi, vaikka itse sanonkin. Tunnuin kestävän mitä tahansa ja suhtautuvan kaikenlaisiin elämän vastoinkäymisiin ja menetyksiin järjellä. Surin aikani, mutta en ikinä jäänyt pyörimään negatiivisuudessa.
Sitten tuli pitkittynyt stressijakso ja muutama sinänsä ihan normaali menetys elämässä. En siis joutunut mihinkään dramaattisiin traumatilanteisiin - en kokenut sotien pommituksia, en luonnonkatastrofia, en väkivaltaa - vaan läheiset sairastuivat vakavasti, pidin heistä huolta, ja he kuolivat. Ihan tavallinen tarina.
Ja resilienssini oli yhtäkkiä tiessään. Monta vuotta on kulunut, enkä edelleenkään tiedä, miten saan sen takaisin. Olen kaikenlaista yrittänyt. Olen antanut itselleni aikaa. Olen tietoisesti yrittänyt "korjata" itseäni. Mikään ei vaan toimi, olen varjo entisestäni.
Olen j
Vai voisiko olla, että ne aiemmat kokemukset kuitenkin vaikutti toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti on aika mahdoton ennustaa, miten sille omalle resilienssille käy.
Minulla oli aiemmin aivan erinomainen resilienssi, vaikka itse sanonkin. Tunnuin kestävän mitä tahansa ja suhtautuvan kaikenlaisiin elämän vastoinkäymisiin ja menetyksiin järjellä. Surin aikani, mutta en ikinä jäänyt pyörimään negatiivisuudessa.
Sitten tuli pitkittynyt stressijakso ja muutama sinänsä ihan normaali menetys elämässä. En siis joutunut mihinkään dramaattisiin traumatilanteisiin - en kokenut sotien pommituksia, en luonnonkatastrofia, en väkivaltaa - vaan läheiset sairastuivat vakavasti, pidin heistä huolta, ja he kuolivat. Ihan tavallinen tarina.
Ja resilienssini oli yhtäkkiä tiessään. Monta vuotta on kulunut, enkä edelleenkään tiedä, miten saan sen takaisin. Olen kaikenlaista yrittänyt. Olen antanut itselleni aikaa. Olen tietoisesti yrittänyt "korjata" itseäni. Mikään ei v
"Vai voisiko olla, että ne aiemmat kokemukset kuitenkin vaikutti toisin?"
En tiedä. Niistä on kauan aikaa, enkä ajattele niitä koskaan. Vaikeahan sitä kuitenkin on tietää, millä tavalla resilienssi mureni ennen kuin se lopulta romahti.
Minulla oli joka tapauksessa hyvin turvallinen ja onnellinen lapsuus ja nuoruus, minkä ansiosta luullakseni olinkin niin optimistinen ja vahva pitkän aikaa.
En osaa analysoida juurisyitä sille, miksi kävi kuten kävi, mutta pointtini oli vain, ettei se hyväkään resilienssi välttämättä ole ikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä. Juoksen coopperissa 3200. Kaikki lähtee siitä - jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Ravinto, uni, lepo, määrätietoisuus ja kiitollisuus
Erikoista, että hyvä fyysinen kunto sai mammoilta alapeukkuja. Kyllä se kasvattaa myös resilienssiä. Ylipaino ja huono fyysinen kunto taas heikentää sitä.
-sivusta
Ei keho ole noin yksinkertainen
Resilienssi on laskenut iän myötä. Pärjään kuitenkin; 2 x 30 mg Opamox vuorokaudessa. Tarpeen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi toiset huutaa että heillä on mahtavan hyvä resilienssi vaikka eivät ole edes kokeneet mitään erityisen raskasta?
Vierailija kirjoitti:
Miksi toiset huutaa että heillä on mahtavan hyvä resilienssi vaikka eivät ole edes kokeneet mitään erityisen raskasta?
Mistä sinä voit tietää toisten kokemuksia?
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin jotkut luulee, vastoinkäymiset itsessään ei kasvata resilienssiä.
Et sinä noin voi sanoa. Omia kokemuksia on siitä, että vastoinkäymiset ovat vahvistaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin jotkut luulee, vastoinkäymiset itsessään ei kasvata resilienssiä.
Ei kai kukaan näin luule??!
Toivottavasti ei. Voin olla väärässä, mutta en olisi yllättynyt, jos hyvä ja tasapainoinen lapsuus ilman suurempia traumoja johtaisi itseasiassa parempaan resilienssiin kuin lapsuus täynnä vaikeita vastoinkäymisiä.
Allekirjoitan tämän. Itse koen nimenomaan hyvän, turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden olevan tärkein tekijä resilienssini suhteen. Kun on lapsesta asti kokenut maailman olevan myös hyvä, niin on helpompaa uskoa siihen.
Ja sitten kun kokee jotain negatiivista, ei kestäkään, kun maailma ei ollutkaan hyvä.
Ja kyllä sinun pitäisi tietää, ettei se ole. Länsimaisen holhousvaltion hemmoteltu kakara.
Se on hyvä jos pärjää 72 tuntia ilman kenenkään apua.
Huvittaa nämä Minulla on hyvä resilienssi, koska olen saanut elää turvallisen ja rakastavan lapsuuden -tyypit.
Keittiöpsykologiaa.
Resilienssi on sitä, että et kaadu, vaikka juurta sahattaisiin.