Miten ihmeessä yliymmärtämiseen tottuneet lapset/nuoret pärjäävät myöhemmin työelämässä?
Olen seurannut lasten/nuorten muutosta viimeisen +10 vuoden ajan työelämässä. Aina on ollut erityisempiä oppilaita, mutta yliymmärtämistä ja loputonta joustoa vaativia oppilaita (ja heidän vanhempiaan) on nykyään huomattavasti enemmän. En hetkeäkään usko, että nykyisin noin iso osa olisi erityisoppilaita.
"Jos meidän Liisi-Ilari ei vaan halua pitää luokan edessä esitelmää, niin ei ole pakko pitää."
"Tiina-Julius jännittää ääneen puhumista, joten hänen ei tarvitse sanoa mitään oppitunneilla eikä osallistua puhumista vaativiin paritehtäviin."
"Kerkko-Matildan on vaikea herätä aamuisin, niin jätetään aamun eka tunti väliin."
Jatkuvasti hoetaan, miten jokainen on yksilö ja pitää huomioida omana itsenään. Jatkuvasti tehdään kaikenlaisia isoja mukautuksia, kun kyky sietää epämukavuuden tunnetta on monilla lapsilla ja nuorilla nolla. Koululuokassakin on lohdukkeena isoillakin oppilailla pehmoleluja tai osa oppilaista istuu lattialla nurkassa, kun penkillä istuminen ahdistaa. Mutta kun ei se elämä aikuisena tätä ole. Ei yhteiskunnassa ole erityisoikeuksia aikuisille, vaan aikuisten maailmassa täytyy pärjätä. Ei työelämässä tulla sanomaan, että nuku vaan aamuisin myöhään, jos et jaksa herätä. Eikä sanota, että on täysin ok jättää pois työtehtävät x, y ja z, jos ei vaan huvita. Iso osa aikuisista joutuu työssään puhumaan edes joidenkin ihmisten kanssa, joten ihan tuppisuuna ei voi olla. Eikä töissä hyväksytä sitä, jos toisille mennään haistattelemaan tai puhutaan muuten epäkunnioittavasti (tätä näkee paljon jo pienten koululaisten keskuudessa).
Yhteiskunta nyt vaan on koneisto, jossa ei ole mahdollisuutta huomioida jokaisen erityispiirteitä ja ahdistusta. Sitä paitsi tuollainen arkinen ahdistuksen kokeminen tekisi hyvääkin. Kun se lapsi/nuori näkee, että selviää kyllä epämukavasta tunteesta ja haastavasta tilanteesta (vaikka se esitelmän pitäminen), niin itsetunto vahvistuu.
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
On näitä jo työelämässä. Minä törmäsin teologian maisteriin, joka halusi papiksi. Kuitenkin sanoi, että hän ei oikein tykkää jutella surevien ja itkevien ihmisten kanssa, eikä tykkäisi hautajaisista.
Onnea vaan, peruspappi tekee vuodessa useammat kymmenet hautajaiset. Ei mitään mahdollisuutta sanoa jossain perus seurakuntatyössä, että en muuten sitten halua hautajaisia.
Papeilla on muitakin töitä kuin seurakuntatöitä. Voit toimia järjestöissä, herätysliikkeissä, piispojen kansioissa.
Ja kuka nyt haluaisi hautajaisia työtehtävikseen?
Yliymmärrettyjen nuorten perehdyttäminen työhön on aika rankka prosessi perehdyttäjälle. Ei käy kateeksi! Ehkä nuoren äiti tai iska soittaa, että minun lastani ei voi kohdella noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap lisää vielä kuvioon loputon jankkaus ja omista tunteista ja niiden analysointi. Oletko nyt pettynyt, voi varmasti olet nyt väsynyt. Miltä tuntuu, tuntuuko pahalta. Tarvitseeko terapiaa? Tunnekortit valtaavat työpaikat päiväkotien ja koulujen lisäksi. On tunnenallea ja varista ja ties mitä, että Pirkko-Petteri ja Alma-Joonatan jaksavat raskaan työpäivän.
Nämä on yliopistossakin. Miltä tänään tuntui? Mitkä on tuntemukset tulevasta harjoittelusta? Miltä se ja tämä tuntuu? Tuntuu, tuntuu, tuntuu, miltä sinusta nyt juuri tällä hetkellä tuntuu? Ei tämä maailma pyöri jos joka välissä pysähdytään tunnustelemaan tuntemuksia ja tuntuuko ehkä epämukavalta joku asia. Sitten ahdistutaan minkä ehditään kun huomataan, että joku asia tuntui ehkä hieman epämukavalta. Piehtaroidaan niissä tuntemuksissa ja päädytään terapiaan. Sitkeys, sisukkuus ja sinnikkyys eivät kuulu enää tunneskaalaan.
Millä alalla yliopistossa? Lasten varhaiskasvatusta opiskelevillako?
Vierailija kirjoitti:
Tässä yhteydessä jätetään aina mainitsematta, että koulu- ja työelämäkin on muuttunut. Nykyään otetaan jo alakoulussa tehot irti lapsista. Työelämä on nykyään sellainen lihamylly, että ihmiset uupuvat. Harvaa nuorta sellainen kiehtoo, ja minusta se on terve merkki. Verrattuna entsiaikaan, kun monessa toimistotyösskin kudottiin sukkia työn ohella, tai sairaalassa oli aika tervehtiä toisiaan tai huolehtia potilaista kunnolla.
Miten tämä yhtälö toimii, että alakoulussa otetaan "tehot irti lapsista", mutta koulujen vaatimustaso laskee vuosi vuodelta kuin lehmän häntä?
Miten vielä 90-luvulla onnistuttiin vaatimaan lapsilta enemmän, puristamatta tehoja irti? Ja toisaalta, millä tavalla ne tehot otetaan irti nykylapsilta, kun he eivät opi juuri mitään verrattuna edellisiin sukupolviin? Mikä näitä lapsia uuvuttaa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On näitä jo työelämässä. Minä törmäsin teologian maisteriin, joka halusi papiksi. Kuitenkin sanoi, että hän ei oikein tykkää jutella surevien ja itkevien ihmisten kanssa, eikä tykkäisi hautajaisista.
Onnea vaan, peruspappi tekee vuodessa useammat kymmenet hautajaiset. Ei mitään mahdollisuutta sanoa jossain perus seurakuntatyössä, että en muuten sitten halua hautajaisia.
Papeilla on muitakin töitä kuin seurakuntatöitä. Voit toimia järjestöissä, herätysliikkeissä, piispojen kansioissa.
Ja kuka nyt haluaisi hautajaisia työtehtävikseen?
Piispojen kansioissa... hyvä ettei sentään lakanoissa. Toivottavasti tarkoitit "kanslioissa".
No nehän ei kestä työelämää ( jotkut ei kestä opiskeluaikaakaan) kun kaikki ei pyörikään heidän ympärillään ja he eivät saa tahtoaan aina läpi.
Töissä he ovat heti konfliktissa joidenkin kanssa jotka eivät suostu siiheen että he ovat kokoajan kaiken keskiössä ja ehkä kaikki eivät tosiaankaan ymmärtä ja hyväksy heidän tempauksia, rajojen (sääntöjen) rikkomista, omaa päätäntävaltaa jne. Töissä tulee nokkapokkaa ja nää hellanteltut kuormittuu ja jää saikulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on turhaa sanoa lapsille/nuorille, että teistä voi tulla ihan mitä tahansa vain omalla omia itsejänne. Kyllä moniin ammatteihin/yhteiskunnallisiin asemiin pääseminen vaatii paljon opiskelua ja vaivannäköä. Se pitäisi sanoa nuorille ihan suoraan. Että jos haluaa 5000 e/kk-liksan, niin ei se tule sillä, että jättää läksyt tekemättä, saa huonoja arvosanoja ja v_ttuilee muille.
Mutta, kun oppilas on valikoivasti kuullut opon sanoneen, että putkimies tienaa sen viistonnia ja että amiksesta pääsee lääkikseen.Asun paikkakunnalla, jossa tytöistä tulee omien puheidensa mukaan lääkäreitä ja pojista hävittäjälentäjiä.
Kyllä on amislaisia jotka jatkaneet lääkikseen.
Nuorissa on hyviä ja osaavia yksilöitä. On kuitenkin liian paljon heitä, jotka ovat saaneet mennä siitä, missä aita on matalin tai poistettu kokonaan.
Näen tätä jo ihan omassa ystäväpiirissä. Lapsista on kasvamassa riiviöitä, joilla pitää olla mukavaa koko ajan eikä mitään saa vaatia. Aikuiset fiksuja ja koulutettuja ihmisiä, jotka tarkoittavat hyvää, mutta eivät katso asiaa pitkällä horisontilla.
Itsellä erityislapsi, jolle aivan kaikki on vamman vuoksi vaikeampaa kuin terveille. Ja silti vaadin häneltä ja annan velvollisuuksia. Eipä ole ahdistunut ei, on tottunut tähän taaperosta asti.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti nämä sitten luovat mieleisensä yhteiskunnan. Ei me eletä ikuisesti ja menneet sukupolvet voivat todellakin jättäytyä yhteiskuntaan vaikuttamisen ulkopuolelle. Toivon että tekevät vähemmän kapitalistisen, kulutus ja kasvuhysterian sijaan tasapainoisemman kaikin puolin. Me pärjättäisiin oikeasti erittäin vähällä.
No tuo ihanteellinen yhteiskunta ei kyllä toteudu, jos lapsista kasvatetaan mukavuudenhaluisia ja nettiriippuvaisia.
Hassua kyllä, ison osan 1900-luvusta suomalainen yhteiskunta oli vähemmän kapitalistinen, vähemmän kulutushysteeerinen ja tasapainoisempi. Ihmiset tyytyivät vähempään vielä muutama vuosikymmen sitten. Voisi ehkä katsoa, mitä 1900-luvun alkupuolella tehtiin kasvatuksessa oikein (vaikka paljon tehtiin myös väärin).
Eiköhän noista tule kelaloisia koko ikänsä ajaksi. Kuka tuollaisen luuserin haluaisi edes palkata kun se alkaisi saikuttaa heti ensimmäisestä päivästä.
Ei ole yhdelläkään työpaikalla kukaan tuonut mitään tunnekortteja. Höpöä.