Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä yliymmärtämiseen tottuneet lapset/nuoret pärjäävät myöhemmin työelämässä?
07.02.2025 |
Olen seurannut lasten/nuorten muutosta viimeisen +10 vuoden ajan työelämässä. Aina on ollut erityisempiä oppilaita, mutta yliymmärtämistä ja loputonta joustoa vaativia oppilaita (ja heidän vanhempiaan) on nykyään huomattavasti enemmän. En hetkeäkään usko, että nykyisin noin iso osa olisi erityisoppilaita.
"Jos meidän Liisi-Ilari ei vaan halua pitää luokan edessä esitelmää, niin ei ole pakko pitää."
"Tiina-Julius jännittää ääneen puhumista, joten hänen ei tarvitse sanoa mitään oppitunneilla eikä osallistua puhumista vaativiin paritehtäviin."
"Kerkko-Matildan on vaikea herätä aamuisin, niin jätetään aamun eka tunti väliin."
Jatkuvasti hoetaan, miten jokainen on yksilö ja pitää huomioida omana itsenään. Jatkuvasti tehdään kaikenlaisia isoja mukautuksia, kun kyky sietää epämukavuuden tunnetta on monilla lapsilla ja nuorilla nolla. Koululuokassakin on lohdukkeena isoillakin oppilailla pehmoleluja tai osa oppilaista istuu lattialla nurkassa, kun penkillä istuminen ahdistaa. Mutta kun ei se elämä aikuisena tätä ole. Ei yhteiskunnassa ole erityisoikeuksia aikuisille, vaan aikuisten maailmassa täytyy pärjätä. Ei työelämässä tulla sanomaan, että nuku vaan aamuisin myöhään, jos et jaksa herätä. Eikä sanota, että on täysin ok jättää pois työtehtävät x, y ja z, jos ei vaan huvita. Iso osa aikuisista joutuu työssään puhumaan edes joidenkin ihmisten kanssa, joten ihan tuppisuuna ei voi olla. Eikä töissä hyväksytä sitä, jos toisille mennään haistattelemaan tai puhutaan muuten epäkunnioittavasti (tätä näkee paljon jo pienten koululaisten keskuudessa).
Yhteiskunta nyt vaan on koneisto, jossa ei ole mahdollisuutta huomioida jokaisen erityispiirteitä ja ahdistusta. Sitä paitsi tuollainen arkinen ahdistuksen kokeminen tekisi hyvääkin. Kun se lapsi/nuori näkee, että selviää kyllä epämukavasta tunteesta ja haastavasta tilanteesta (vaikka se esitelmän pitäminen), niin itsetunto vahvistuu.
Kommentit (248)
Minusta on turhaa sanoa lapsille/nuorille, että teistä voi tulla ihan mitä tahansa vain omalla omia itsejänne. Kyllä moniin ammatteihin/yhteiskunnallisiin asemiin pääseminen vaatii paljon opiskelua ja vaivannäköä. Se pitäisi sanoa nuorille ihan suoraan. Että jos haluaa 5000 e/kk-liksan, niin ei se tule sillä, että jättää läksyt tekemättä, saa huonoja arvosanoja ja v_ttuilee muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen yhteistyötä koulujen kanssa. Jos ennen saattoi luokassa olla 1-2 oppilasta, joilla oli jotakin isompaa haastetta, niin nykyisin on tavallista, että hyvin haastavia tapauksia on jopa 20 % luokan oppilaista.
Ei käy kateeksi nykykoulua, jossa opettajilta on viety kaikki oikeus pitää järjestystä luokassa.
Minulla on tullut työelämässä vastaan nykyparikymppisiä. Selvästi huomaa, että ihan perus työelämätaidot ovat monilla hakusessa.
-Puhelinta käytetään töissä silloinkin, kun ei saisi. Käytöstavat ovat muutenkin töksähtelevät, kiittämisen osaa tosi harva.
-Ei hoideta itse kaikkia työtehtäviä ja kysytään, voisiko toinen hoitaa. Jos sanoo jonkun asiakirjan olevan Teamsin kansiossa, niin pyydetään, etkö voisi laittaa sitä minulle suoraan.
-Eräs tapaus tuli suoraan baarista aamulla töihin ja ihmetteli, miksi hänen työsuhteensa purettiin koeajalla tuon takia. Ei käynyt mielessä, että pitkä baari-ilta humalassa ei ole ok ennen työpäivää.
Mä kävin kouluni pääosin 90-luvulla ja lukiossa ja yläasteen viimeisellä luokalla kärsin hirveästi esiintymispelosta. En tiedä mikä siihen johti, ehkä pari huonosti mennyttä esitelmää.
Aloin karttamaan lukiossa esitelmiä ja joskus sanoin että en pysty pitämään niitä. Suurin osa opettajista ymmärsi.
Aika auttoi ja yliopistoaikana se ei ollutkaan niin kamalaa. Ja minusta tuli opettaja. Enpä osaa sanoa, mikä olisi ollut lopputulos jos olisi laitettu selkä seinää vasten silloin kun se oli kamalinta,mitä osasin kuvitella
On näitä jo työelämässä. Minä törmäsin teologian maisteriin, joka halusi papiksi. Kuitenkin sanoi, että hän ei oikein tykkää jutella surevien ja itkevien ihmisten kanssa, eikä tykkäisi hautajaisista.
Onnea vaan, peruspappi tekee vuodessa useammat kymmenet hautajaiset. Ei mitään mahdollisuutta sanoa jossain perus seurakuntatyössä, että en muuten sitten halua hautajaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisiin ujoihin oppilaisiin vain ei kiinnitetä huomiota, koska he ovat ns. harmittomia eli eivät häiritse muiden opiskelua.
Mulle töissä yks lapsi perusteli diagnoosilla sitä, miksi ei noudata tiettyä sääntöä. Ilmoitin että ihan sama, kyllä sä osaat sitä sääntöä noudattaa ja teet jatkossa niin. Ja osasihan hän ja on ihan hyvä tyyppi.
Mutta selvästi hänellä kokemus, että kun sanoo ääneen tietyt diagnoosit niin aikuiset heti yliymmärtää eikä vaadi edes peruskäytöstapoja. Ajattelen että tässä on palvelus lapselle opettaa ettei jonkun diagnoosin takia voi olla miten vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärvistelevät koulutukset läpi ja suuntautuvat töihin, joissa ei tarvitse olla esillä.
Ei nuo joustamiset liity vain johonkin esiintymistilanteisiin. Itse olen joutunut mm. vääntämään seuraavista asioista:
-ei ole ok piiloutua kaappiin kesken oppitunnin
-ei ole ok lähteä koulualueelta kauppaan
-ei ole ok olla 8 tunnin päivää täysin syömättä ja juomatta kovalla helteellä
-ei ole ok, että jättää tehtävät oppitunnilla tekemättä siksi, ettei huvita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eikö se ole hyvä, että karsiutuvat pois ammateista, joissa eivät vain pärjää?? Töissä pitää nykyään olla huippu, ihan liekeissä ja ties mitä mahtavaa. Entisaikaan riitti vähempikin.
Itse kävin koulut hammasta purren ja olen kyllä töissä kuin neliskulmainen palikka pyöreässä aukossa. Varmasti uuvun lähiaikoina. Mutta en ole vaatinut tai saanut erityiskohtelua.
Tottakai liika myötäily on pahasta ja epämukavuusalueella käyminen on ihan hyvästä. Mutta kohta ei edes tunnista mikä on ominta alaa ja mikä täyttä kidutusta.
Ihmisen ymmärtäminen toimii kahteen suuntaan. Toista ihmistä ei voi yliymmärtää. Empatia molemmin puolin tuottaa parempia ihmissuhteita työssä ja vapaa-ajala ja vaikuttaa pelkästään positiivisesti yhteiskuntaan.
Ajattelusi AP on on omituista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on ollut lapsia ja nuoria, jotka ovat saaneet tehdä esitelmät kirjallisena. Olen 40 v. ja kärsin nuorena paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. En pitänyt esitelmiä pelon takia. Musta tuli silti ihan normaali ihminen ja työssäkäyjä. En ole edes halunnut hakeutua aloille, joissa olen esillä. Selviän kyllä työelämässä ja kokouksissa. Pelkoni on laimentunut iän myötä. Töissä ei myöskään naureta ja ilkuta, eikä ole opettajia, jotka katsovat muualle, kun toiset kiusaavat. Ihan turhaa laittaa nuoria pakkoesiintymisiin, jos ei vain pysty siihen.
Ja jokainen sukupolvi haukkuu nuorempiaan. Mulla on vain hyviä kokemuksia nuorisosta työelämässä. Jos joku ei osaa jotain, mun tehtävä ohjaajana ja perehdyttäjänä on auttaa ja kertoa. Aikuisten asenne on esimerkkinä nuorille.
Te, ketkä sanotte, että hyvä vaan, kun eivät suuntaudu sosiaalisiin ammatteihin. Aika monessa ammatissa ei tulisi kuuloonkaan seuraavat asiat, joihin törmää koulumaailmassa:
-Työssä pitää pysyä työpisteellä, ei voi mennä tekemään töitä jonnekin pöydän alle.
-Asiakkaille/työkavereille pitää jutella. Äärimmäisen harvassa on työt, joissa ei olla missään kontaktissa ihmisten kanssa.
-Töissä on oltava ajoissa. Ei voi tulla tunnin myöhässä töihin siksi, että nukutti tai ei osannut hahmottaa aamun aikataulua. Hyvin harvassa on työt, joihin voi mennä ja tulla miten haluaa.
-Työtehtäviä ei voi valita. Iso osa ammateista on sellaisia, että pitävät sisällään useampia työtehtäviä, osa mieluisia ja osa vähemmän mieluisia. Harva voi työssään valita, ettei tee niitä epämieluisia asioita lainkaan.
Sekin vielä, että ne "ei niin hyvät ja monia haasteita omaavat oppilaat" ovat harvemmin siinä asemassa, että voisivat valita minkä tahansa ammatin. Kiva juttu, jos digiklinikan etälääkärinä voit täysin välttää kontaktit ihmisten kanssa kasvokkain ja tehdä vajaata työaikaa hyvän palkan takia, mutta harva sinne lääkikseen pääsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimpia ovat nämä opettajat, jotka eivät ymmärrä yhtään. Saavat paljon pahempaa jälkeä aikaiseksi kuin "yliymmärtäjät".
nykyään järjestetään esimiehille koulutuksia miten kohdataan nuori työelämässä..ja siihen kuuluu juuri tuo että nätisti kerrotaan että töihin pitää tulla silloin kun työaika alkaa, palavereihin kuuluu osallistua jos on kutsun saanut, puhelinta ei saa selata jatkuvasti koko työpäivän aikana etc. ja tämä ei ole vitsi valitettavasti. Aiemmin homma meni silleen että elämä opetti ja aika äkkiä porukka pääsi tehtävään sisälle, enkä nyt meina ettei perehdytettäisi ketään vain nuoretkin ymmärsi että työt vaati opettelua alkuun ja epävarmuuta ja virheitä ja palautetta. Niin ja sitten toki nykyään on täysin ok saikuttaa jos on ollut pari päivää vähän ahdistunut olo.
Monet näyttelijät ja muusikot ovat kertoneet olevansa ujoja tai introverttejä. Silti he ovat päätyneet ammattiin, jossa ollaan paljon esillä. Miettikääpä sitä.
Ikäluokkansa parhaimmisto pärjää. Keskiverto vaatii tukea ja kannustusta. Heikot sortuu elontiellä.
Nuoren aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi saakka. Antakaa armoa, nuoren ei tarvitse osata, pystyä ja tehdä kaikkea mitä aikuisena. Tiettyihin rooleihin kasvetaan, myös yhteiskunnan työmyyräksi. Nuorta nimenomaan PITÄÄ ymmärtää. Jos ei itse aikuisena vielä OSAA ymmärtää, on itse aivan väärällä alalla.
Vierailija kirjoitti:
On näitä jo työelämässä. Minä törmäsin teologian maisteriin, joka halusi papiksi. Kuitenkin sanoi, että hän ei oikein tykkää jutella surevien ja itkevien ihmisten kanssa, eikä tykkäisi hautajaisista.
Onnea vaan, peruspappi tekee vuodessa useammat kymmenet hautajaiset. Ei mitään mahdollisuutta sanoa jossain perus seurakuntatyössä, että en muuten sitten halua hautajaisia.
Pappi ei tee hautajaisia. Hänellä on (työssään) yhdet kahdet tai kolmet hautajaiset jollakin viikolla.Hän "käy hautajaisissa" tai "siunaa vainajan" .
Ei ne selviäkään.