Suomen terveydenhoitojärjestelmä on EU:n epätasa-arvoisimpia
Suomessa terveydenhuollon kustannukset eivät jakaudu oikeudenmukaisesti eivätkä kaikki saa tarvitsemaansa hoitoa.
Länsi-Euroopassa terveydenhuolto on yleensä laajasti julkisesti rahoitettua ja ihmisten itse maksama osuus on pieni. Suomi poikkeaa keskiarvosta: järjestelmämme ei ole tasa-arvoinen eikä oikeudenmukainen, summaa tutkijatohtori Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta.
Suomen terveydenhuolto oli OEDC-maiden vertailussa neljänneksi eriarvoisinta Puolan, Yhdysvaltojen ja Espanjan jälkeen. Meillä kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.
Suomi on eriarvoisimpien EU-maiden joukossa verrattaessa lääkärikäyntien määrää tulotasoon, toteaa tutkimustiimin päällikkö Jenni Blomgren Kelasta.
Suomessa suurimmat terveydenhuollon asiakasmaksut.
Monessa EU-maassa, kuten Tanskassa ja Englannissa, perusterveydenhuolto on käyttäjälle ilmaista. Suomessa julkisen rahoituksen osuus terveyspalveluista on Pohjoismaiden pienin, hiukan yli 70 %, ja asiakasmaksut ovat Pohjoismaiden suurimpia.
Työttömät ja pienituloiset käyttivät tutkimuksen mukaan yleensä vain julkisia palveluja tai jäivät täysin terveyspalvelujen ulkopuolelle.
https://sosiaalivakuutus.fi/suomen-terveydenhoitojarjestelma-eun-epatas…
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kaikkien etu, että työntekijät hoidetaan kuntoon työterveydessä.
Kaiken lisäksi työnantaja maksaa ison osan siitä, usein vielä vakuuttaa työntekijät erikoislääkäreitä ja vapaa-aikaa varten. Kaikki voittavat tässä järjestelyssä. Se, että työssäkäyvät jonottaisivat terveyskeskuksessa, eivätkä toipuisi nopeasti sekä olisivat pois töistä, alentaa verotuloja ja noidankehä on valmis.
No höpö höpö nyt! Työterveyspalvelut voidaan aivan hyvin järjestää julkisella puolella, ja niitähän järjestetäänkin. Eihän ne samaan jonoon mene, kun resursoidaan erikseen. Vaikka onhan se toki ymmärrettävää, että lääkäri mieluummin työskentelisi yksityisellä, koska saa parempaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, näin se on. Tämä näkyy käytännössä mm. siten, että Suomessa on Länsi-Euroopan jyrkimmät sosio-ekonomiset terveyserot. Köyhät ovat sairaampia ja kuolevat nuorempina.
Kaksi keskeistä syytä:
- Kelan tuki yksityisille terveyspalveluille
- Työterveyshuolto
Tämä! Jotkut työssäkäyvät saa hyvää hoitoa, loput saa jämät.
Järjetön kolmikaista jossa on kolmen eri tason hoitoa; yksityinen jos maksaa itse (erittäin hyvä hoito), työterveys joka maksetaan kaikki yhdessä (hyvä) ja yleinen joka maksetaan myös yhdessä mutta se on huonoa.
Onko missään maassa näin tyhmää systeemiä?
höpöhöpö taas! Olen käyttänyt kaikkia kolmea ja ihan samanlaista kohtelua olen saanut! Nyt olen terkkarin asiakas ja ihan on asiallisesti hoidettu!
<
Ei todellakaan ole samanlaista. Se, että saat julkiselta puolelta hoitoa on kovan taistelu tulos. Moni ehtii kuolla yrittäessään.
Suomen terveydenhuolto oli vuonna 2009 OEDC-maiden vertailussa neljänneksi eriarvoisinta Puolan, Yhdysvaltojen ja Espanjan jälkeen. Meillä kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.
Eli nämä on niitä lukuja joiden jälkeen Kataisen-Stubbin hallitukset päätti alkaa vääntää SOTE-uudistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan järkyttynyt terveydenhuollon tasosta. Jouduin työkyvyttömäksi ja pois työterveydenhuollon piiristä. Julkiselle ei pääse millään. Asiat ei hoidu edes netin kautta. Tänään soitin terveysasemalle, olisin tarvinnut ajan. Sanottiin vain että nyt ei ole aikoja, soita joskus toiste uudestaan. Nyt mietin että otanko oman vai koko perheen nirrin. Ei tätä jaksa enää.
Silti tästä lystistä maksaa jokainen suomalainen, vaikka terveysasemalle ei ole asiaa.
Mitä jos vain siirryttäisiin siihen vakuutuspohjaiseen malliin, vaikka vasemmalla olevat sitä vastustavatkin ideologisista syistä?
Ongelmahan johtuu siitä, että valtion rahoista tuetaan sekä yksityistä että julkista terveydenhoitoa. Vakuutuspohjainen malli voisi ratkaista ongelman, jos samaan aikaan lopetetaan yksityisen terveydenhoidon tukeminen valtion rahoista ja ohjataan julkiselle puolelle se raha, millä nyt tuetaan yksityistä. Sen jälkeen yksityisen puolen palvelut olisivat vapaasti niiden käytettävissä, jotka ottavat yksityisen terveysvakuutuksen tai maksavat itse. Olen kok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, näin se on. Tämä näkyy käytännössä mm. siten, että Suomessa on Länsi-Euroopan jyrkimmät sosio-ekonomiset terveyserot. Köyhät ovat sairaampia ja kuolevat nuorempina.
Kaksi keskeistä syytä:
- Kelan tuki yksityisille terveyspalveluille
- Työterveyshuolto
Tämä! Jotkut työssäkäyvät saa hyvää hoitoa, loput saa jämät.
Järjetön kolmikaista jossa on kolmen eri tason hoitoa; yksityinen jos maksaa itse (erittäin hyvä hoito), työterveys joka maksetaan kaikki yhdessä (hyvä) ja yleinen joka maksetaan myös yhdessä mutta se on huonoa.
Onko missään maassa näin tyhmää systeemiä?
USA:ssa? Erona USA:n ja Suomen välillä on, että USA:ssa tuo on viety vielä pitemmälle, eli kuviossa ovat mukana myös vakuutusyhtiöt. Ilman yksityistä terveysvakuutusta nim
Ei hoideta yhtä hyvin. Syynä on se, että julkisella on tarkkaan rajattu, mitä tutkimuksia voidaan kenellekin tehdä. Esim. kilpirauhasarvoja ei osata tulkita yhtään. Ja listaa ongelmista voisi jatkaa loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, näin se on. Tämä näkyy käytännössä mm. siten, että Suomessa on Länsi-Euroopan jyrkimmät sosio-ekonomiset terveyserot. Köyhät ovat sairaampia ja kuolevat nuorempina.
Kaksi keskeistä syytä:
- Kelan tuki yksityisille terveyspalveluille
- Työterveyshuolto
Terveyskeskusten toiminnassa on ollut paikallista ja ajoittaista ongelmaa jo vuosikymmenien ajan eikä lääkärikoulutuksen lisääminen ole auttanut syrjäseutujen lääkäripulaan. Kun omalle terveysasemalla ei pääse niin moni menee työterveyslääkärin tai yksityispuolen vastaanotolle jos ei voi odottaa tk-lääkärin aikaa.
Ajamalla alas työterveyshuolto saadaan pitemmät jonot niin terveyskeskuksiin kuin yksityiselle puolelle. Voi olla että terveyskeskuslääkärin aikaa joutuu odottamaan vielä pitempään. Eiköhän tästäkin yritetä päästä lisäämällä lääkärikoulutusta edell
Kyllä vaikeampi pääsy vaikuttaa ja paljon. Työterveyteen kiireettömän ajan voi saada hyvinkin nopeasti, jopa samalle päivälle. Työtön odottaa kuukausia (esim. 3-4kuukautta) ja usein vielä turhaan, koska mitään ei suostuta tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silti tästä lystistä maksaa jokainen suomalainen, vaikka terveysasemalle ei ole asiaa.
Mitä jos vain siirryttäisiin siihen vakuutuspohjaiseen malliin, vaikka vasemmalla olevat sitä vastustavatkin ideologisista syistä?
Ongelmahan johtuu siitä, että valtion rahoista tuetaan sekä yksityistä että julkista terveydenhoitoa. Vakuutuspohjainen malli voisi ratkaista ongelman, jos samaan aikaan lopetetaan yksityisen terveydenhoidon tukeminen valtion rahoista ja ohjataan julkiselle puolelle se raha, millä nyt tuetaan yksityistä. Sen jälkeen yksityisen puolen palvelut olisivat vapaasti niiden käytettävissä, jotka ottavat yksityisen terveysvakuutuksen tai maksavat itse. Olen kok.
Nopeasti ajateltuna se menee tuolla tavalla. Mutta käytännön esimerkit maailmalta, esim. USA:sta osoittavat kuitenkin, että vakuutuspohjainen malli nostaa terveydenhoidon kustannuksia. Kustannusten nousu tarkoittaa mm. terveydenhoitohenkilökunnan palkkojen, lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden hintojen nousua sekä vakuutusyhtiöille ja yksityisille terveyspalveluyrityksille tulevia voittoja. Kustannusten nousu tietysti koskee koko maata, ja myös julkista sektoria, joten myös julkiselle sektorille tarvitaan enemmän rahoitusta, jos halutaan säilyttää edes nykyinen taso. Eli kalliimmaksi tämä tulee. Voittajia ovat nuo tuossa mainitut, ja keskiluokkahan tämän lystin tietysti sitten loppupeleissä maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan järkyttynyt terveydenhuollon tasosta. Jouduin työkyvyttömäksi ja pois työterveydenhuollon piiristä. Julkiselle ei pääse millään. Asiat ei hoidu edes netin kautta. Tänään soitin terveysasemalle, olisin tarvinnut ajan. Sanottiin vain että nyt ei ole aikoja, soita joskus toiste uudestaan. Nyt mietin että otanko oman vai koko perheen nirrin. Ei tätä jaksa enää.
Tuo on muuten todella yleistä. "Nyt ei ole aikoja, soittele parin viikon päästä." Ja parin viikon päästä sama homma... Vaatii sinnikkyyttä saada aika. Tämän takia ihmiset päätyvät lopulta päivystykseen hakemaan apua. Tsemppiä taisteluun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan järkyttynyt terveydenhuollon tasosta. Jouduin työkyvyttömäksi ja pois työterveydenhuollon piiristä. Julkiselle ei pääse millään. Asiat ei hoidu edes netin kautta. Tänään soitin terveysasemalle, olisin tarvinnut ajan. Sanottiin vain että nyt ei ole aikoja, soita joskus toiste uudestaan. Nyt mietin että otanko oman vai koko perheen nirrin. Ei tätä jaksa enää.
Silti tästä lystistä maksaa jokainen suomalainen, vaikka terveysasemalle ei ole asiaa.
Mitä jos vain siirryttäisiin siihen vakuutuspohjaiseen malliin, vaikka vasemmalla olevat sitä vastustavatkin ideologisista syistä?
Miten paljon vakuutuspohjainen malli lisää kuolleisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveyskeskusten toiminnassa on ollut paikallista ja ajoittaista ongelmaa jo vuosikymmenien ajan eikä lääkärikoulutuksen lisääminen ole auttanut syrjäseutujen lääkäripulaan. Kun omalle terveysasemalla ei pääse niin moni menee työterveyslääkärin tai yksityispuolen vastaanotolle jos ei voi odottaa tk-lääkärin aikaa.
Ajamalla alas työterveyshuolto saadaan pitemmät jonot niin terveyskeskuksiin kuin yksityiselle puolelle. Voi olla että terveyskeskuslääkärin aikaa joutuu odottamaan vielä pitempään. Eiköhän tästäkin yritetä
Kyllä vaikeampi pääsy vaikuttaa ja paljon. Työterveyteen kiireettömän ajan voi saada hyvinkin nopeasti, jopa samalle päivälle. Työtön odottaa kuukausia (esim. 3-4kuukautta) ja usein vielä turhaan, koska mitään ei suostuta tekemään.
Vaikuttaa kyllä. Hoitoon pääsy on suuri pullonkaula, ongelman ydin. Siitähän tässä yritetään päästä eroon, jotta vähäiset resurssit riittäisi kaikille.
Myös julkisella puolella järjestettyyn työterveyshuoltoon pääsee kyllä samana päivänä, koska se on erikseen resursoitu. Työnantaja voi valita, ostaako työterveyspalvelunsa yksityiseltä vai julkiselta.

Voi vain arvata, kenen etu on puolustella yksityisten voittofirmojen toimintaa pelottelemalla julkisen palvelujen jonoilla. Vaikka juuri siitähän ne julkisen puolen jonot juuri aiheutuu, kun resursseja syydetään yksityisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kaikkien etu, että työntekijät hoidetaan kuntoon työterveydessä.
Kaiken lisäksi työnantaja maksaa ison osan siitä, usein vielä vakuuttaa työntekijät erikoislääkäreitä ja vapaa-aikaa varten. Kaikki voittavat tässä järjestelyssä. Se, että työssäkäyvät jonottaisivat terveyskeskuksessa, eivätkä toipuisi nopeasti sekä olisivat pois töistä, alentaa verotuloja ja noidankehä on valmis.
No höpö höpö nyt! Työterveyspalvelut voidaan aivan hyvin järjestää julkisella puolella, ja niitähän järjestetäänkin. Eihän ne samaan jonoon mene, kun resursoidaan erikseen. Vaikka onhan se toki ymmärrettävää, että lääkäri mieluummin työskentelisi yksityisellä, koska saa parempaa palkkaa.
Miksi pitäisi myllertää toimiva työterveys ja siirtää ne julkiselle? Mitä siinä voitetaan kun sen järjestäminen julkisella on varmasti kalliimpaa. Yritykset sitä paitsi siltikin haluaisivat tarjota työntekijöille paremmat terveyspalvelut yksityiseltä, ei sitä voi kieltää.
Vierailija kirjoitti:
Myös julkisella puolella järjestettyyn työterveyshuoltoon pääsee kyllä samana päivänä, koska se on erikseen resursoitu. Työnantaja voi valita, ostaako työterveyspalvelunsa yksityiseltä vai julkiselta.
Kuinka järkevää verorahojen käyttöä tämä sitten on, että lääkäri työterveydessä pyörittelee peukalojaan kun taas toisella puolella ollaan helisemässä?
Ikärasismia kin on. Ei hoideta, jos ei kuulu yläluokkaan, tai ole näkyvyyttä ja valtaa. Polvi ja lonkka leikkaukset estetään, josko potilas kuolisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kaikkien etu, että työntekijät hoidetaan kuntoon työterveydessä.
Kaiken lisäksi työnantaja maksaa ison osan siitä, usein vielä vakuuttaa työntekijät erikoislääkäreitä ja vapaa-aikaa varten. Kaikki voittavat tässä järjestelyssä. Se, että työssäkäyvät jonottaisivat terveyskeskuksessa, eivätkä toipuisi nopeasti sekä olisivat pois töistä, alentaa verotuloja ja noidankehä on valmis.
No höpö höpö nyt! Työterveyspalvelut voidaan aivan hyvin järjestää julkisella puolella, ja niitähän järjestetäänkin. Eihän ne samaan jonoon mene, kun resursoidaan erikseen. Vaikka onhan se toki ymmärrettävää, että lääkäri mieluummin työskentelisi yksityisellä, koska saa parempaa palkkaa.
Mistä sinne saa lääkäreitä lisää työssäkäyvien terveydenhuoltoon kun nykyisiinkään positioihin ei löydy lääkäreitä? Yritykset jatkaisivat terveyspalveluiden ostamista yksityiseltä edelleen taatakseen nopean hoidon, vaikka eivät saisi enää julkista rahaa siihen yhtään.
Maksaisi tietty yrityksille enemmän kuluissa ja vähentäisivät työntekijöitä, ei säästöjä verotuloissa synny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silti tästä lystistä maksaa jokainen suomalainen, vaikka terveysasemalle ei ole asiaa. Mitä jos vain siirryttäisiin siihen vakuutuspohjaiseen malliin, vaikka vasemmalla olevat sitä vastustavatkin ideologisista syistä?
Ongelmahan johtuu siitä, että valtion rahoista tuetaan sekä yksityistä että julkista terveydenhoitoa. Vakuutuspohjainen malli voisi ratkaista ongelman, jos samaan aikaan lopetetaan yksityisen terveydenhoidon tukeminen valtion rahoista ja ohjataan julkiselle puolelle se raha, millä nyt tuetaan yksityistä. Sen jälkeen yksityisen puolen palvelut olisivat vapaasti niiden käytettävissä, jotka ottavat yksityisen terveysvakuutuksen tai maksavat itse. Olen kok.
Voidaan se vakuutuspohjaisestikin järjestää. Se on yksi malli. Kyseessä on sitten nimenomaan ideologinen valinta, jossa raha ei ole ratkaiseva tekijä, vaan vapaa kilpailu ja sääntelyn välttäminen. Nimittäin rahaa siinä ei säästy, siitä on maailmalta paljon esimerkkejä.
- terveystieteilijä, ei poliitikko
Maksut pitäisi olla toisinpäin asiakasmaksut pitäisi olla pieniä, mutta jos tarvitsee kallista hoitoa, se myös kustannetaan itse, eikä verorahoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan järkyttynyt terveydenhuollon tasosta. Jouduin työkyvyttömäksi ja pois työterveydenhuollon piiristä. Julkiselle ei pääse millään. Asiat ei hoidu edes netin kautta. Tänään soitin terveysasemalle, olisin tarvinnut ajan. Sanottiin vain että nyt ei ole aikoja, soita joskus toiste uudestaan. Nyt mietin että otanko oman vai koko perheen nirrin. Ei tätä jaksa enää.
Silti tästä lystistä maksaa jokainen suomalainen, vaikka terveysasemalle ei ole asiaa.
Mitä jos vain siirryttäisiin siihen vakuutuspohjaiseen malliin, vaikka vasemmalla olevat sitä vastustavatkin ideologisista syistä?
Miten paljon vakuutuspohjainen malli lisää kuolleisuutta?
En tiedä paljonko voi nostaa jos nykyisinkään ei pääse sinne terveyskeskukseen hoitoon.