Miten voisin hyväksyä sen, että jään työttömäksi ja täysin yksinäiseksi koko loppuelämän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole miettinyt terapiaa kun toistaiseksi olen vielä suht järjissäni. Ja olen luonteeltani hiirulainen niin on vähän hankalaa toimia vastuullisissa pesteissä jos siihen kuuluu vuorovaikutus muiden kanssa.

ap

Terapia auttais siihen, että näkisit itsesi arvokkaana ja myös rakastamisen arvoisena, vaikka sinulla ei ole työpaikkaa. Voisit saada tukea myönteisen minäkuvan rakentamiseen. Kun sinulla on myönteinen minäkuva, pystyt helpommin näkemään itsesi myös työpaikan arvoisena etkä vähättele osaamistasi, vaan osaat tuoda sen esiin positiivisesti. Työhakemuksen pitää kuulostaa vähän siltä, että työnantajalle tulee fiilis, että nyt on kyllä löytynyt varsinainen helmi! Tai vähintään hiomaton timantti. Ja sitten siellä työhaastattelussa pitäisi olla sopivan supliikki ja esiintyä itsevarmasti.

Arvottomuuden tunne ja huono minäkuva voi olla ihan lapsuudest

Juu vihon viimeinen asia mitä työttömän kannattaa alkaa tekemään on roikkumaan lääketeollisissa palveluissa ja syytämään rahaa siihen mustaan aukkoon. Päin vastoin. Omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan vio ottaa itse kopin ja opetella huolehtimaan terveydestään, virkeydestään, hyvinvoinnistaan, mielialastaan omin keinoin. Maksavan terapeutin jahtaaminen ja häneltä huomion vonkaaminen ei todellakaan tee kenestäkään autuasta, vaan päin vastoin alistaa ja alentaa entisestään

Työttömyydestä myös sen verran, että tämä palkka- tai orjatyömalli joka meillä on käytössä, on hyvin keinotekoinen. Suurin osa maailmaa järjestäytyy ihan muilla perusteilla kuin avoimilla työpaikoilla ja palkalla. Mieti asiaa perinteisin menetelmin. Jos kaipaat seuraa ja tekemistä, suomi on pullollaan pk-yrityksiä, jotka eivät järjestä rekryprosesseja. Lähesty sellaisia, ns. moderneja poikamieslaumoja

Toinen vaihtoehto on pohtia sitä, mitä omistava luokka ja heidän jälkeläisensä tekevät. Iso osa hikikomoreista on hyvin toimeentulevien perheiden jälkeläistöä, joille duunarielämä ei ole enää relevanttia, vaan heiltä odotetaan enemmänkin perijä-tyyppistä, luovaa tai johtajuutta osoittavaa käytöstä. Sinä tulet selvästi duunarisuvusta, kun lamaannut jos sinua ei johdeta. Yrittäjä- ja omistajasuvuissa tuollaiset vapauden hetket ovat aina täynnä etenemistä, omia projekteja, haaveiden toteuttamista, lomia, ym. Laajenna siis hieman ajatteluasi tuosta duunarimentaliteetista ja ota ilo irti siitä, että saat tutkia maailmaa vaihteeksi täysin vapaasti, ilman että joku ohjaa huomiotasi ja tekemistäsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja unohdin kertoa, että minulla on jonkinlainen nettiaddiktio, josta yritän kovasti päästä eroon..

ap

Suurimmalla osalla ihmisistä on nettiaddiktio.

Mutta jos nettiaddiktio on keskimääräistä pahempi niin se voi johtaa syrjäytymiseen.

Ihmisten kanssa täällä netissäkin vuorovaikutetaan, joten ei se ole mitään syrjäytymistä sen enempää kuin työelämä perheestä syrjäytymistä, jne. Ihme demonisointia

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä karulta, jos 29-vuotias noin ajattelee. Itse olen 50-vuotias, petetty, jätetty ja nyt työtönkin vielä. Itselleni voin antaa luvan luovuttaa. Elämässä on ollut sen verran pettymyksiä, että minä en enää jaksa yrittää. Mutta jospa ap vielä saisi valoa elämään vaikka jonkun harrastuksen myötä? Seuraava vuosikymmen voisi olla elämäsi parasta aikaa, jospa vain saisit jostain jotain työtä, joka antaisi mahdollisuuden mennä eteenpäin.

Iso osa menestysyrityksistäkin on perustettu 50-vuotiaana. Monet menestyksekkäimmät muoti-brändit ovat vanhusten perustamia. Oliko Ikeakin itse asiassa jonkun guben perustama. Noh joka tapauksessa ikä on vain numero. Sosiaalinen pettymys kuten perheen hajoaminen on iso pala, jota suomalaisilla ei ole vielä oikein kollektiivina kapasiteettia käsitellä. Todellisuuessa se ei kuitenkaan eroa siitä, että taapero kaatuu juostessaan. Voi jäädä maahan makaamaan ja itkemään, tai nousta ylös ja jatkaa matkaa. Tarvitsetko äidin ottamaan kainalosta ja nostamaan pystyyn, sanomaan että "ei sattunut". Menkää eteenpäin, jatkakaa elämää. Olette aikuisia, osaatte tehdä ruokaa ja etsiä elämään pieniä iloja. Siitä sitten pikku hiljaa ylemmäs ja ylemmäs

Hae Amerikan ilmavoimiin!

Vierailija kirjoitti:

Niin ja se on ihan sama mitä teen, niin aina tulee "valitettavasti valintamme" viesti.. Siksi tämä työnhaku tuntuu niin mahdottomalta..

ap

Avoimiin rekryprosesseihin tulee satoja hakemuksia joka paikkaan. Panosta itse avoimiin hakemuksiin. Juuri noissa pk-firmoissa ei ole aikaa tai kiinnostusta rekrytä, vaikka hommia ja ylimääräistä rahaakin saattaa olla

Sitten on iso kasa firmoja, jotka ovat todella vakaita, mutta jotka rekryävät vain omissa portaaleissaan tai eivät rekryä missään. Esimerkiksi itse en ole koskaan törmännyt jätehuollon, vesihuollon tai energiaverkon ilmoituksiin. Lakkaa tuijottamasta niitä avoimia työpaikkoja ja katsele ympärillesi vähän avoimemmin. Soittele palvelunumeroihin ja kysele mihin voisit lähettää avoimen hakemuksen, jos et löydä suoraan sähköpostia. Yleensä pk-yritykset arvostavat reippaita ja luotettavia tekijöitä, eivätkä ne edes tajua syrjiä sinua kouluttautuneisuutesi perusteella, toisin kuin aktiivisia rekryprosesseja ylläpitävät

Kokeile jotain toista valtiota

Jos ei arvosta itseään ei kukaan muukaan arvosta. Opittua. Suomi on kaikenliäski erittäin miesvihamielinen maa. Jos opiskelee kannattaa opiskella sellaista josta on varma työllistyminen. Kaikki muu on ajanhukkaa. Periaatteessa sulla on hyvä paperi, jotain täydentävää jota kautta pääsee palkalliseen töihin varmasti. Ikuisuusopiskelijat on oma porukkansa. Miehenä lähtisin suomesta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä karulta, jos 29-vuotias noin ajattelee. Itse olen 50-vuotias, petetty, jätetty ja nyt työtönkin vielä. Itselleni voin antaa luvan luovuttaa. Elämässä on ollut sen verran pettymyksiä, että minä en enää jaksa yrittää. Mutta jospa ap vielä saisi valoa elämään vaikka jonkun harrastuksen myötä? Seuraava vuosikymmen voisi olla elämäsi parasta aikaa, jospa vain saisit jostain jotain työtä, joka antaisi mahdollisuuden mennä eteenpäin.

Ei 50v ole niin vanha että pitäisi luovuttaa muuta kuin suomalaisten mielestä. Suomi on hyvin sairas maa. Naurettava itsesääli.

Vierailija kirjoitti:

Hae Amerikan ilmavoimiin!

Suomesta on vaikea löytää töitä mutta jossain maissa voi olla tarjolla töitä. Toinen vaihtoehto on opiskella uusi tutkinto ja toivoa että siltä alalta löytyy töitä. Jos valmistumisesta on jo vuosia niin aika vaikea on löytää sen avulla töitä kun joka vuosi valmistuu uusia ilman cv-aukkoa. 

Monet yliopiston tarjoamat koulutusohjelmat eivät valmista suoraan mihinkään ammattiin. Huonoina aikoina töiden löytäminen on vaikeaa kun harvoista työpaikoista kamppailevilla valinta kohdistuu niihin jolla on työkokemusta, kielitaitoa, ulkonäköä ja suhteita.  

Suomessa koulutetaan aivan liian paljon joillekin aloille. Peruste on ollut pitemmälle koulutettujen parempi työllistyminen. Toisaalta nuorille pitää tarjota jotain tekemistä (koulutuspaikka) kun töitä ei ole koska muuten vielä useampi syrjäytyisi yhteiskunnan ulkopuolelle. 

Viitisen vuotta on aikaa vielä korjata tilanne. Kun nelikymppiset lähenee niin sitten ollaan pulassa.

Kaikkea ei tietenkään voi korjata, mutta joitain asioita silti. 

Ehkä jonkun työpaikan voit löytää ja jostain harrastuksesta kavereita saada. Kuuta taivaalta ei kannata tavoitella. Sen aika meni jo. Maailma on armoton paikka ja jos valitsee poistua normaalilta polulta niin sitten pitää vain tiedostaa, että jostain joutuu luopumaan.