Onko kunnollisen perheen merkki, että syödään yhdessä?

Meillä kaikki syövät tietokoneen ääressä omissa huoneissaan. Joku varmaan tuostakin pahoittaisi mielensä.

Mielestäni on kunnollisen perheen merkki. Meillä lapsuudenkodissa kaikki söivät omalla ajallaan, lapset huoneissaan tai telkkarin ääressä, aikuiset joskus sitten omillaan. Oltiinkin dysfunktionaalinen päihdeperhe ja kaikki omissa kuplissaan toisiaan vältellen, vaikka asuttiinkin saman katon alla. Aina olen haikeudella katsonut perheitä joissa vanhemmat tekee iltaruoan ja perhe kokoontuu yhteen syömään yhdessä tuoretta ruokaa ja jotain varta vasten tehtyä tuoretta salaattia. Ihan kuin joku unelma-utopia.

Parikymppisenä hävetti aina tuoda seurustelukumppaneita lapsuudenkotiin näytille, kun ruoka-hetket olivat niin outoja ja kiusallisia. Jokainen seurustelukumppani ihmetteli miksi meillä ei syödä yhdessä kuin normaalit ihmiset ja nykyisin en halua edes viedä ketään katsomaan miten kasvoin.

Kyllä normaalit perheet nyt syö yhdessä.

No ei ole. Meillä kaikilla on eri aikataulut, joten aika harvoin voisi yhdessä syöminen toteutua.

On. Kunnollinen perhe kokoontuu yhteen säännöllisesti ja juttelee toistensa kanssa samalla. Aika tollo saa olla joka ei tätä oikeasti tajua. 

Kyllä se on yksi parhaista tuokioista. En tiedä onko se nyt mikään kunnollisuuden merkki, mutta kyllä se hyvä tapa on.

Kyllä se ihan aidosti on perheelle hyväksi syödä yhdessä. Eli vastaan kyllä. Perhettä pitää pitää yllä, ei se itsestään pysy hyvänä vaan etääntyy kämppissuhteiksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaikki syövät tietokoneen ääressä omissa huoneissaan. Joku varmaan tuostakin pahoittaisi mielensä.

Aika kamala millainen perhe. 

Kyllä. Perheessä vietetään aikaa yhdessä vaikka just syöden. 

Se on hyvä tapa. Kun kokoonnutaan yhdessä pöydän ääreen, kyse ei ole pelkästään ravinnosta, vaan perheen yhteisestä hetkestä. Jutellaan ja kohdataan toiset. Tämä pitäisi ymmärtää.

On se mun mielestä tosi tärkeä hetki. Kaikilla on kiireitä ja menoja ja yhdessä syöminen kasaa meillä porukan yhteen ja ehditään vaihtaa kuulumiset. Tietty lipsutaan kun on vaikea saada yhteen, mutta aika harvoin. 

Ei se itsessään kerro mitään. Ihan riippuu siitä, millaisia ihmisiä siinä pöydän äärellä istuu.

Vi har alltid haft gemensamma middagar inom familjen. Emellanåt får man höra, hur underbart det är annanstans, där man inte behöver äta tillsammans och alla kan ta för sig vad de vill och när de vill. Konstigt nog, äter dessa familjers barn som hästar då de kommer som gäster till våra gemensamma måltider. Samma gör de egna efter en kväll annanstans.

Vierailija kirjoitti:

On. Kunnollinen perhe kokoontuu yhteen säännöllisesti ja juttelee toistensa kanssa samalla. Aika tollo saa olla joka ei tätä oikeasti tajua. 

Tolloksi kutsuisin sellaista, joka osaa ajatella asioita vain omasta näkökulmastaan.

Ihan tulee kamala olo, en muista kuinka usein me syötiin perheenä yhdessä kun lapset oli vielä kotona... Meillä oli miehen kanssa vuorotyöt joten kyllähän se ruokailu meni vähän miten meni. Nojoo, tokihan me ruokapöydässä yhdessä sitte istuttiin kun kaikki oli koolla, ainakin tämän tuosta.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on kunnollisen perheen merkki. Meillä lapsuudenkodissa kaikki söivät omalla ajallaan, lapset huoneissaan tai telkkarin ääressä, aikuiset joskus sitten omillaan. Oltiinkin dysfunktionaalinen päihdeperhe ja kaikki omissa kuplissaan toisiaan vältellen, vaikka asuttiinkin saman katon alla. Aina olen haikeudella katsonut perheitä joissa vanhemmat tekee iltaruoan ja perhe kokoontuu yhteen syömään yhdessä tuoretta ruokaa ja jotain varta vasten tehtyä tuoretta salaattia. Ihan kuin joku unelma-utopia.

Parikymppisenä hävetti aina tuoda seurustelukumppaneita lapsuudenkotiin näytille, kun ruoka-hetket olivat niin outoja ja kiusallisia. Jokainen seurustelukumppani ihmetteli miksi meillä ei syödä yhdessä kuin normaalit ihmiset ja nykyisin en halua edes viedä ketään katsomaan miten kasvoin.

Kyllä normaalit perheet nyt syö yhdessä.

Mikä ihmeen ilta ruoka? Onko se iltapala?

meillä syötiin yleensä puoli viiden aikaan perheessä päivällinen. Se oli ihan kamalaa. Vanhempi sisarukseni kerran nousi ylös käveli viereeni ja kaatoi kuuman lihakeiton syliini. Sen jälkeen hän kävelipaikallensa. Reitin olivat pitkän aikaa kipeät kuuman keiton jäljiltä. Vanhempani sanoivat vain että mitäs ärsytit oma oli vikasi. Ärsyttävämiseni oli sitä että istuin hiljaa paikallani ja söin. Aika tarkka saa olla kun rupeaa määrittelemään perheitä hyviksi tai huonoiksi sen perusteella syödäänkö yhdessä vaiko ei 

Meillä perheenjäsenet syö kotonaan.  Ei olisi järkeä ajella 170-240km yhteiseen ruokahetkeen.

Minustakin tuo kysymys kertoo paljon perheen kulttuurista ja vuorovaikutuksesta. Yhdessä syömään kokoontuminen on jopa sellainen perheen perustoiminto, ennen kutsuttiinkin samaan perheeseen kuuluvia ruokakunnaksi. On eri asia, jos joinain iltoina harrastuksen takia joku syö eri aikaan, kuin se, ettei yhteistä ruokailuhetkeä ole juuri koskaan arjessa.

Erityisesti lapsille luo turvaa, että arkeen kuuluu yhteisen ruokailun kaltainen toistuva, yhteinen tilanne. Minun lapsuudenperheessäni ei ollut itsestään selvää, että olisi aina syöty yhdessä, mutta onneksi myös niitä hetkiä oli, ja ne jättivät jäljen. Nyt omassa perheessäni on täysin itsestäänselvää, että arjen iltaruoka on tarjolla klo 17 ja kaikki kotona olevat kokoontuvat sitä syömään. Viikonloppuisin ja lomilla kellonaika voi joustaa.

Parhaita päiviä ovat ne, kun istutaan aamiaisella yhdessä, sitten töiden ja koulun jälkeen iltaruoalla ja vielä iltapalallakin.

Meillä syödään joka lauantai yhdessä, ja muina päivinä mahdollisuuksien mukaan. Alakouluikäinen lapsi ei syö koskaan yksin, aina on jompikumpi hänen kanssaan. Kerran kuussa tilataan pizzaa ja jokainen katsoo omia ohjelmiaan. Eikä ole surullista. Lapsi haluaa katsoa niitä huutavia tubettajia, isänsä Squid gamea ja minä jotain dokumenttia.

Kyllä on hyvä tapavarsinkin kun lapset ovat isompia. Kunnon perheen määritelmästä en automaattisesti ole samaa mieltä. Pikkulapsiperheaikana tämä oli vaikeampaa, sillä aina toisen vanhemman piti nousta jos lasta piti ruuan jälkeen auttaa peseytymään tms. Tuohon aikaan myös söin itse lasten kanssa usein ennen kuin mies oli kotona. Sitten toki elämässä voi tulla kriisitilanteita, kuten yhden perheenjäsenen vakava sairastuminen (tämänkin olemme kokeneet), joka syöksee perhettä pois rutiinista ja yhtäkkiä havahdutaan siihen kun normaali ympärillä on kadonnut. Silloinkin yhteinen ateria on hyvä tavoite. 

Mutta elämä ei ole yksioikoista. Täyshullunkin perheessä saattaa olla yhteinen ateria ja normaalissa hyvässä perheessä ei syistä, joita voi ulkopuolisen olla vaikeaa hahmottaa. Se on kuitenkin hyvä tapa, joka tukee perhettä monella tapaa.

Kuuluu tiettyyn konservatiiviseen kasvatukseen, että syödään. Sekä family dinnereitä että illallisia, missä on vieraita. Olit minkä ikäinen hyvänsä ja huvitti tai ei. Nälkää ei edes kysytä.