Onko kunnollisen perheen merkki, että syödään yhdessä?

On !  Todellakin  on hyvä merkki, että syödään yhdessä,  mutta se ei välttämättä  ole merkki  muuten hyvästä perheestä. 

Kuitenkin  yhdessä ruokailulla on merkitystä koko perheen  yhteen kuuluvuuteen.

Hyvä perhe sisältää  niin paljon  kaikkea muutakin. Kodin koko ilmapiiri on se ydin.       Kukaan ei pompottele ketään ja asiat puhutaan selväksi.

Ennen oli niin, että vanhemmat tai toinen vanhemmista oli  hallitseva perheessä,  nykyään  on yleistä että     l a p s e t    , kaikenikäiset  lapset  pompottavat ja hallinnoivat  vanhempiaan.  Vanhemmat ovat  ns.kädet pystyssä ,  avuttomina.

Tuo on kaikissa sosiaaliluokissa  valitettavan tavallista.

Jokainen perhe on erilainen ja meillä on vapaus elää kukin tyylillään.

Tärkeintä on että sitä ruokaa on ja kaikilla mahdollisuus syödä.

Se on meidän vanhempien tehtävä huolehtia.

Se ei kerro mitään perheen kunnollisuudesta onko kaikkien varpaat yhtä aikaa pöydän alla.

Perheessä voidaan puhua muutoinkin ja kaikkki ei edes tykkää puhua ruokaillessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä ruokaillessa voi myös huomata, jos jollain nuorella on jotain ongelmia. Jos hän aina vain häipyy huoneeseensa sipsipussien kanssa pelaamaan toi somettamaan, niin voi jäädä liian yksi huoliensa kanssa.

Tämä.

Teinit viihtyvät niin kovasti omissa menoissaan ja oloissaan, että yhteiset ruokahetket ovat tällä hetkellä tosi tärkeitä. Ei välttämättä aina samaan aikaan, mutta yhteisen ruuan ääressä on kiva vaihtaa kuulumisia kun muuten arki on kiireistä palapeliä vuorotöiden ja koulun ja harrastusten ja kaiken muun kanssa.

Kummallista, että jos ei joka ilta syödä yhdessä niin oletetaan että lapsi sitten vain somettaa sipsipussin kanssa eikä ketään kiinnosta. Tietty jos ollaan enimmäkseen omissa menoissa, harrastuksissa ja töissä niin yhteinen ruokahetki voi olla melkein ainoa hetki kun ehtii vaihtamaan niitä kuulumisia. Sinänsä ymmärrän että se on tärkeää. Minä olen enimmäkseen kotona, joten olen lasten kanssa paljon, huolehdin lapset kouluun, olen kotona kun tulevat koulusta, kyselen kuulumiset ja autan läksyissä. Meillä on paljon yhteistä aikaa, eikä lapset kyllä ruokapöydässä ala avautumaan jos heitä joku painaa, kertovat murheistaan kun tulevat koulusta tai sitten illalla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on kunnollisen perheen merkki. Meillä lapsuudenkodissa kaikki söivät omalla ajallaan, lapset huoneissaan tai telkkarin ääressä, aikuiset joskus sitten omillaan. Oltiinkin dysfunktionaalinen päihdeperhe ja kaikki omissa kuplissaan toisiaan vältellen, vaikka asuttiinkin saman katon alla. Aina olen haikeudella katsonut perheitä joissa vanhemmat tekee iltaruoan ja perhe kokoontuu yhteen syömään yhdessä tuoretta ruokaa ja jotain varta vasten tehtyä tuoretta salaattia. Ihan kuin joku unelma-utopia.

Parikymppisenä hävetti aina tuoda seurustelukumppaneita lapsuudenkotiin näytille, kun ruoka-hetket olivat niin outoja ja kiusallisia. Jokainen seurustelukumppani ihmetteli miksi meillä ei syödä yhdessä kuin normaalit ihmiset ja nykyisin en halua edes viedä ketään katsomaan miten kasvoin.

Kyllä normaalit perheet nyt syö yhdessä.

Kiva että meidän lapsuudenkodin viikonloppumme olivat unelmautopiaa. Ensi kerralla jätä tuo asiaan liittymätön väliviiva pois.

Suomessa perheen merkitys on vähentynyt, kaikki on yksilöitä ja sen kyl huomaa. Kuoleva kansa.

Aamiainen ja päivällinen syödään yhdessä. Päivällinen on n.klo 19, jolloin kaikki ovat kotiutuneet, eikä kenelläkään ole kiire. Yleensä istutaan yhdessä noin tunnin verran 

Normaalissa perheessä syödään yhdessä edes joitain aterioita viikossa. Illallinen yleensä, siihen aikaan pitäisi jo kaikkien olla kokoontuneita harrastuksistaan ja ehtivän istumaan hetkeksi yhdessä. Toki on vuorotöitä ja muita, mutta muuten tämä on hyvä perussääntö. Yhteinen ruokahetki liimaa perheen yhteen, tulee juteltua miten se päivä meni, miten koulut tai harrastukset, onko mitä mielen päällä. Lisäksi se sitoo yhteen ruokatraditioita, että kodissa valmistetaan ruokaa, ehkä jopa yhdessä ja syödään valmistettua ruokaa. Työssäni näen paljon perheitä, jotka eivät syö yhdessä. Jossain saattaa olla joku pastakattila, josta kukin kauhoo ja menee sitten omien ruutujensa ääreen. Toisissa ei edes valmisteta ruokaa ja lapset kaapivat kaapista hapankorppuja ja ties mitä muuta henkensä pitimiseksi. Olen oikeasti tavannut lapsia, jotka eivät osaa syödä valmistettua ruokaa, kun kotona ei sitä koskaan ole tehty. Nämä eri huoneissa syövät monesti sanovat, että jutellaan meillä muuten. Kummasti sitten jää huomaamatta vaikka nuoren päihdeongelma tai vaikka omaan lapseen kohdistuva kiusaaminen. Kun ei tullut juteltua ja vietettyä aikaa yhdessä. t: sossu

Ei suoraan ole mikään hyvän toimivan perheen merkki, esim lapsuudenkodissani mulla oli äitini kanssa vaikea suhde ja hän (kotirouva) vahti ja ohjeisti tyrannimaisella otteella koko perhettä. Tunnelma oli aika usein tosi kireä. Söimme kyllä yhdessä aivan varmasti vähintään viikonloppuisin, muuten harrastuksen/koulujen takia epäsäännöllisemmin. Usein nuo hetket oli piinallisia ja ikäviä kun siinä pakko hänen silmien alla istua ja milloin mikäkin riita tai hermostuminen siinä alla. 

Omassa perheessäni sitten kyllä syödään usein yhdessä mutta ei aina, se ei ole minuutilleen aikataulutettua vaan paljon rennompaa ja vien kolme teiniä usein vaikka sushibuffaan vähän niinkun brunssille. Välillä joku on kaverilla tai harrastamassa ja syö sitten myöhemmin.

Vietämme muuten aikaa yhdessä ja jutellaan, olen lasten kanssa läheinen ja pääosin meillä on kiva tunnelma kotona. Yhdessä syöminen on hyvin pieni osa sitä kokonaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei suoraan ole mikään hyvän toimivan perheen merkki, esim lapsuudenkodissani mulla oli äitini kanssa vaikea suhde ja hän (kotirouva) vahti ja ohjeisti tyrannimaisella otteella koko perhettä. Tunnelma oli aika usein tosi kireä. Söimme kyllä yhdessä aivan varmasti vähintään viikonloppuisin, muuten harrastuksen/koulujen takia epäsäännöllisemmin. Usein nuo hetket oli piinallisia ja ikäviä kun siinä pakko hänen silmien alla istua ja milloin mikäkin riita tai hermostuminen siinä alla. 

Omassa perheessäni sitten kyllä syödään usein yhdessä mutta ei aina, se ei ole minuutilleen aikataulutettua vaan paljon rennompaa ja vien kolme teiniä usein vaikka sushibuffaan vähän niinkun brunssille. Välillä joku on kaverilla tai harrastamassa ja syö sitten myöhemmin.

Vietämme muuten aikaa yhdessä ja jutellaan, olen lasten kanssa läheinen ja pääosin meillä on kiva tunnelma kotona. Yhdessä syöminen on hyvin pieni osa sitä kokonaisuutta.

Sama juttu, en usko että pelkkä  yhdessä syöminen tekee jotenkin autuaaksi. Perhe voi olla läheinen, lasten asiat kuunnellaan ja kotiruokaa tehdään vaikka syömisen suhteen oltaisiin rennompia.

Vierailija kirjoitti:

Normaalissa perheessä syödään yhdessä edes joitain aterioita viikossa. Illallinen yleensä, siihen aikaan pitäisi jo kaikkien olla kokoontuneita harrastuksistaan ja ehtivän istumaan hetkeksi yhdessä. Toki on vuorotöitä ja muita, mutta muuten tämä on hyvä perussääntö. Yhteinen ruokahetki liimaa perheen yhteen, tulee juteltua miten se päivä meni, miten koulut tai harrastukset, onko mitä mielen päällä. Lisäksi se sitoo yhteen ruokatraditioita, että kodissa valmistetaan ruokaa, ehkä jopa yhdessä ja syödään valmistettua ruokaa. Työssäni näen paljon perheitä, jotka eivät syö yhdessä. Jossain saattaa olla joku pastakattila, josta kukin kauhoo ja menee sitten omien ruutujensa ääreen. Toisissa ei edes valmisteta ruokaa ja lapset kaapivat kaapista hapankorppuja ja ties mitä muuta henkensä pitimiseksi. Olen oikeasti tavannut lapsia, jotka eivät osaa syödä valmistettua ruokaa, kun kotona ei sitä koskaan ole tehty. Nämä eri huoneissa syövät monesti

Meinaat että se lapsi alkaa siinä ruokapöydässä kertoa päihdeongelmastaan tai kiusaamisesta? Jos lapsilla on jotain murheita ne keskustelut käydään kyllä ihan muuna aikana kuin syödessä.

"Meinaat että se lapsi alkaa siinä ruokapöydässä kertoa päihdeongelmastaan tai kiusaamisesta? Jos lapsilla on jotain murheita ne keskustelut käydään kyllä ihan muuna aikana kuin syödessä."

Mitä enemmän on sen lapsen kanssa tekemisissä, sitä enemmän on tilaisuuksia tarkkailla lapsen käytöstä.

Meillä on aina syöty yhdessä, lapsuudenkodissani ja omassa perheessä. Nyt kun lapset ovat jo aikuisia, ja heillä on omat perheet, niin edelleen aina sovitaan välillä aikoja, jolloin kokoonnumme yhdessä syömään, . Olen jotenkin kasvanut siihen, että syödään yhdessä ja jutellaan kaikenlaisista asioista siinä ja siihen käytetään aikaa. Siksi miehen lapsuudenkodin tapa on tuntunut kummalliselta. Heillä kyllä syötiin yhdessä, mutta jokainen lappoi mitään puhumatta ruokansa suuhun ja heti kun lautanen oli tyhjä, noustiin pöydästä ja vietiin lautanen keittiöön.

Sanotaan, että se on hyvä asia perhe-elämälle. Mutta jos mietitään perhe-elämälle haitallisia asioita niitä on paljon muita, mitkä paljon haitallisempia tapoja ta asioita.

 

Tuo yhdessä syöminen on asia mistä voidaan sanoa: Parempi olisi syödä yhdessä ainakin yksi ateria, mutta ei niin kamalaa jos ei. 

Varsinaisina kauhisteluina voidaan pitää asioita, mitkä esim. lastensuojelun näkökulmasta on huolestuttavia lasten hyvinvoinnille. Siihen ei kuulu elämäntavat sinänsä tai asioiden soveltaminen pieniä yksityiskohtia myöten esim.  ruokailussa. 

Vierailija kirjoitti:

"Meinaat että se lapsi alkaa siinä ruokapöydässä kertoa päihdeongelmastaan tai kiusaamisesta? Jos lapsilla on jotain murheita ne keskustelut käydään kyllä ihan muuna aikana kuin syödessä."

 

Mitä enemmän on sen lapsen kanssa tekemisissä, sitä enemmän on tilaisuuksia tarkkailla lapsen käytöstä.

Voi olla lapsen kanssa paljonkin tekemisissä, ei se vaadi samaan aikaan syömistä. Syöminen voi olla vain syömistä eikä välttämättä mikään perheen yhteenliimautumishetki. Eri juttu jos muuten ei ole lapselle riittävästi aikaa, silloin se yhdessä syöminen on hyväksi. Ei siitä tietenkään haittaa ole kenellekkään, mutta ei se mikään huonon perheen merkkikään ole automaattisesti. 

Meillä oli itsestäänselvyys, että ruoka tehdään kun työpäivä on päättynyt ja sitten se syötiin yhdessä. Se oli tapa, jota ei kummemmin tullut ajateltua. Lapsetkin oli siihen aikaan kotona. Sitten kun vanhin lapsista oli muuttanut muualle opiskelemaan, niin hän sanoi kerran, että siitä jäi hyvät muistot. Asiasta oli puhuttu opiskelukavereiden kanssa ja osa oli kertonut, että heillä jokainen söi milloin söi. Minustakin ne yhteiset ruokahetket oli mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meinaat että se lapsi alkaa siinä ruokapöydässä kertoa päihdeongelmastaan tai kiusaamisesta? Jos lapsilla on jotain murheita ne keskustelut käydään kyllä ihan muuna aikana kuin syödessä."

 

Mitä enemmän on sen lapsen kanssa tekemisissä, sitä enemmän on tilaisuuksia tarkkailla lapsen käytöstä.

Voi olla lapsen kanssa paljonkin tekemisissä, ei se vaadi samaan aikaan syömistä. Syöminen voi olla vain syömistä eikä välttämättä mikään perheen yhteenliimautumishetki. Eri juttu jos muuten ei ole lapselle riittävästi aikaa, silloin se yhdessä syöminen on hyväksi. Ei siitä tietenkään haittaa ole kenellekkään, mutta ei se mikään huonon perheen merkkikään ole automaattisesti. 

Kyllä yhdessä syöminen on hyväksi aina verrattuna erikseen syömiseen samassa perheessä.

Meillä ei syöty aina yhdessä. Kumpikin vuorotöissä vanhemmista ja lapsilla harrastuksia. 

Mutta totta ksi siihen koulun lappuun laitoin, että joka päivä syödään aamupala, päivällinen ja iltapala yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Meinaat että se lapsi alkaa siinä ruokapöydässä kertoa päihdeongelmastaan tai kiusaamisesta? Jos lapsilla on jotain murheita ne keskustelut käydään kyllä ihan muuna aikana kuin syödessä."

 

Mitä enemmän on sen lapsen kanssa tekemisissä, sitä enemmän on tilaisuuksia tarkkailla lapsen käytöstä.

Voi olla lapsen kanssa paljonkin tekemisissä, ei se vaadi samaan aikaan syömistä. Syöminen voi olla vain syömistä eikä välttämättä mikään perheen yhteenliimautumishetki. Eri juttu jos muuten ei ole lapselle riittävästi aikaa, silloin se yhdessä syöminen on hyväksi. Ei siitä tietenkään haittaa ole kenellekkään, mutta ei se mikään huonon perheen merkkikään ole automaattisesti. 

Kyllä yhdessä syöminen on hyväksi aina verrattuna erikseen syömiseen samassa perheessä

En väittänytkään että ei olisi hyväksi. Minusta se ei vain kerro siitä, onko perhe hyvä vai huono.

Eri juttu jos muuten lapselle ei ole riittävästi aikaa, silloin se on hyväksi.

Se on aina hyväksi.

Esiteini ei halua syödä minun kanssani, haluaa katsoa puhelinta. En minä äitinä ole niin kivaa seuraa että voisin sen kanssa kilpailla enkä edes kuvittele niin. Pöytään tulee sentään monen kerran sanomisen jälkeen.

Kun oli pienempi yhteydet ateriat olivat itsestäänselvyys. Tosin aina ei ollut varaa itse lämmintä ruokaa syödä mutta lapsi sli ja itse jotain muuta. Eipä ole vieläkään, eilen laitoin hyvää chilivalkopippuri broilerin filettä jonka sain-30 % tarjouksesta, sitä lapsi söi riisin ja salaatin kanssa ja minä puuroa. 

T: sairaseläkeläinen yh