Mikä siinä painonhallinnassa on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä kunnon opiskelupaikan ja työpaikan hommaamisessa ja omavaraisuudesta on niin vaikeaa? Mikä siinä on niin vaikeaa mennä piristävällä lenkille ja ryhdistäytyä, sen sijaan että vinkuu masennnuksesta? Mikä siinä on niin vaikea mennä nukkumaan, jos on uneton? Mikä siinä on niin vaikeaa etsiä kavereita ja kumppani, jos on yksinäinen? Jos on lapseton, niin miksei vaan joka ilta käy lapsentekohommiin?

Jotenkin ajattelisi, että henkilö, jolla on koko paketti kunnossa kuormittumatta siitä eikä lisäksi mitään elämän ikäviä ylläreitä tyyliin syöpää perheessä, olisi niin älykäs, että ymmärtäisi olevansa onnekas ja edustavansa vähemmistöä. 

Tämä hämmentää, miksi hyväosaisella ei usein ole ymmärrystä toisenlaisten suhteen. Tutkittu juttu, et kun ihminen rikastuu, muuttuu hän usein epäempaatisemmaksi. Vaikka olisi alunperin ollut rahaton. Ilmeisesti koskee monenlaista menestystä, vaikka vaan hoikkana pysymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku kertoa miten ihmeessä siellä Allun leireillä ei ollut ylipainoisia? Kun joillakin ei paino tipu, koska geenit ja kilpirauhanen.

Olet naurettava. Mene pois.

Miksi? Tämähän vain todistaa, että ylipaino ei synny tyhjiössä, vaan sen ylläpitoon tarvitaan kaloreita. Tämä on se epämiellyttävä totuus mitä et halua kuulla. T: entinen läski

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monia syitä. Geenit, se että keho pyrkii aina korkeimpaan saavuttamaansa painoon takaisin, hormonit, erityisesti nälkä- ja kylläisyyshormonit jotka lihavilla usein toimii epänormaalisti, suolistobakteerit, mitokondrioiden heikentynyt toiminta lihavuuden takia jne. Se ei oikeasti ole helppoa enää sen jälkeen, jos on päästänyt itsensä merkittävästi kerran lihomaan.

Miksi sitten päästää itsensä kertaakaan lihomaan merkittävästi, painonhallinastahan tässä juuri puhuttiinkin. Itsellä jos vatsa alkaa pömpöttää niin pistän stopin saman tien hieman vähentämällä syömisiä ja pikkasen lisäämällä liikuntaa

Mites kun minä synnyin yli viiskiloisena? Ja kasvukäyrä kaikin osin oli jyrkästi nousujohteinen? Liikunnan aloitin heti, kun tolpilleni pääsin. Ja siitä lisäsin ikätasoisesti vähän liian aikaisin. Karkailin jo 2v. Lapsena ja teininä lähdin kotoa aamulla ja tulin kotiin illalla. Nälkäisenä. Ja olin pullea. Aina vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, joiden nälänsäätely toimii normaalisti, eli joille on mahdollista ylläpitää normaalipainoa ilman jatkuvaa nälkää eivät kykene koskaan ymmärtämään ihmisiä, joilla näin ei ole. Ihan turha edes yrittää. Sama kuin selittäisi sokealle värejä.

Se mikä on nälkä ja mikä ei, se on vain tottumis kysymys, ei länsimaissa asu yhtään ihmistä joka edes tietää, mikä ihan oikea näläntunne on!

Kyllä tietää. Ihmiset jotka ovat lähes kokoajaan ilman ruokaa tai vähällä ruualla heidän näläntunne katoaa pikemmin. Nähdä nälkää ja tuntea nälkää on kaksi eri asiaa. Ja jopa paljon syövät saattavat tuntea nälän tunnetta, vaikkeivät he näe nälkää. 

Voi olla, että ylipainoinen ei tunne nälkää. 

Vierailija kirjoitti:

Ylipainoiset mielensäpahoittajt tulevat tähän ketjuun joukolla maisemaan orgastisesti, miten heidän kehopositiivisuuttaan loukataan. Yksikään heistä ei ole vaivautunut lukemaan ketjua avausta pitemmälle, vaan he valittavat täällä tyytyväisinä siitä, että saavat kerrankin syyllistää jotakuta muuta kuin itseään.

En ole lukenut ihan jokaista sivua, mutta en ole törmännyt yhteenkään tuollaiseen kommenttiin. Oletko sinä tätä ketjua lukenut? Keitäs täällä on syyllistetty, muita kuin ylipainoisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hauskaa kysyä ensin, mikä siinä painonhallinnassa on niin vaikeaa ja sitten, kun ihmiset kertovat, mikä on vaikeaa, todetaan, että ei se ole vaikeaa. 

Jep. Ja ihmisten omat kokemukset nollataan pelkkinä tekosyinä.

Ihan yhtälailla täällä nollataan niiden ex-ylipainoisten kokemukset, vaikka he ovat pysyneet uudessa normaalissa painossa jo vuosia. Tehtävässä, jonka piti olla lähes mahdoton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mulla oli lyhyen aikaa lääkitys, jonka myötä kaikki tällaiset kuvitelmat lensivät romukoppaan. Minulla oli aivan kammottava nälkä ja kylmyys luissa ja ytimissä, tunsin luitteni kolisevan kuin tuulikello, tunsin nääntyväni nälkään. Se, että järjellä tiesin syöneeni kylliksi ei auttanut tunteeseen. Lihoin lyhyessä ajassa 10 kg. Onneksi lääkitys ei ollut elintärkeä ja saatoin lopettaa sen. Olo ja paino normalisoitui täysin lääkityksen loputtua. "

 

Aikanaan söin serotoniini-lääkettä. Olin käyttänyt sitä samaa jo useamman vuoden. Kerran se vaihdettiin korvaavaan tuotteeseen. Alkoi ihan järkyttävä ruuan himo. Ja se himo kohdistui nimenomaan kebabeihin ja kiinalaiseen. Kävin pari kertaa kiinalaisen puffassa ja hetkeksi se

"Ja esim. Mysimba (laihdutuslääke) kääntää niitä vinoon menneitä aivoja puolestaan oikeaan asentoon. 

Eri"

Miksi olisin sellaista syönyt, kun pelkkä väärän lääkkeen lopettaminen lopetti häiriötilan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, joiden nälänsäätely toimii normaalisti, eli joille on mahdollista ylläpitää normaalipainoa ilman jatkuvaa nälkää eivät kykene koskaan ymmärtämään ihmisiä, joilla näin ei ole. Ihan turha edes yrittää. Sama kuin selittäisi sokealle värejä.

Se mikä on nälkä ja mikä ei, se on vain tottumis kysymys, ei länsimaissa asu yhtään ihmistä joka edes tietää, mikä ihan oikea näläntunne on!

Kyllä tietää. Ihmiset jotka ovat lähes kokoajaan ilman ruokaa tai vähällä ruualla heidän näläntunne katoaa pikemmin. Nähdä nälkää ja tuntea nälkää on kaksi eri asiaa. Ja jopa paljon syövät saattavat tuntea nälän tunnetta, vaikkeivät he näe nälkää. 

Voi olla, että ylipainoinen ei tunne nälkää. 

Niinpä. Nälän tunnekin on varsin monimutkainen yhtälö ja siinä monta tekijää: mahalaukun seinämien reseptorit, suolistobakteerit, aivot, hormonit... Ja kun on monta tekijää, on myös paljon vaihtelua. Sinun tuntemasi nälkä voi olla aivan erilainen tunne kuin naapurilla. Ihminen on aika ihmeellinen otus.

Ruoan hintaa pitäisi nostaa korkealle jotta ihmiset alkaisivat laihtua. Onhan se hirveää miten läskit vetävät ruokaa sata kiloa kassehinsa jotta voivat ahtaa kidasta alaa ruokaa kaksin käsin. Helpompi olisi tietysti katkaista kädet tai toinen ylipainoisilta niin syöminen olisi vähän hankalampaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä kunnon opiskelupaikan ja työpaikan hommaamisessa ja omavaraisuudesta on niin vaikeaa? Mikä siinä on niin vaikeaa mennä piristävällä lenkille ja ryhdistäytyä, sen sijaan että vinkuu masennnuksesta? Mikä siinä on niin vaikea mennä nukkumaan, jos on uneton? Mikä siinä on niin vaikeaa etsiä kavereita ja kumppani, jos on yksinäinen? Jos on lapseton, niin miksei vaan joka ilta käy lapsentekohommiin?

Siihen syömiseen ei tarvita muita ihmisiä, niin kuin aika moneen juttuun, mitä tässä listasit. Vähän kuin vertaisin omenoita ja appelsiineja. Molemmat on hedelmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hauskaa kysyä ensin, mikä siinä painonhallinnassa on niin vaikeaa ja sitten, kun ihmiset kertovat, mikä on vaikeaa, todetaan, että ei se ole vaikeaa. 

Jep. Ja ihmisten omat kokemukset nollataan pelkkinä tekosyinä.

Ihan yhtälailla täällä nollataan niiden ex-ylipainoisten kokemukset, vaikka he ovat pysyneet uudessa normaalissa painossa jo vuosia. Tehtävässä, jonka piti olla lähes mahdoton.

Ei nollata, yritetään vain saada ymmärtämään, että omaa kokemusta ei voi yleistää koskemaan kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä synnyin ylipainoisena. Ihan oikeasti, vastasyntyneenä punnittiin sairaalassa, ja paino oli normaalia korkeampi. Siitä jatkoin elämääni ylipainoisena, olin vauvana ja taaperona muita ikäisiäni lapsia huomattavasti lihavampi. Äitini jaksaa kertoa miten työn ja tuskan takana oli synnyttää niin suuri vauva, ja että miten kätilö ja hoitajatkin hämmästelivät niin pulskaa vauvaa. Olin ylipainoinen lapsena, teininä ja nuorena aikuisena. Söin normaalisti, liikuin normaalisti, en herkutellut kuin karkkipäivänä. Eineksiä ja limsoja perheessämme ei tunnettu. Tiesin olevani lihava lapsena ja teininä, ja yritin epätoivoisesti laihduttaa keksimilläni opeilla (yksi kurkkuviipale päivässä ym.). Ei tietenkään onnistunut. En onneksi sairastunut syömishäiriöön, vaan olin vain surullinen.

Nyt aikuisena olen laihtunut ketoruokavaliolla normaalipainoon. Paino ei kuitenkaan mene millään ilveellä 75 kg

Tämä voisi olla myös oma kertomus... Aikuisena lasten jälkeen menin työelämään. Aloin syödä vähähiilarista, liikuin edelleen paljon (kuten siis olin tehnyt aina) ja laihduin. Kunnes sairastuin. Seurasi monta keikkuvaa vuotta. Kolme kertaa anemia, kaksi isoa kasvainten poistoa vatsasta, sairas lapsi, jonka kanssa elin 24/7 pitäen hänet hengissä, kymmenen vuoden raju unettomuus...en syönyt tai mässäillyt erityisesti, kun en ees jaksanut. Mutta toki palstan paremmin tietäjät olisi näissäkin vaiheissa keskittyneet ensisijassa painonhallintaan. Minä olen sillai henkisesti laiska, etten kyennyt. Nyt olen kiloistani huolimatta onnellinen, että nyt aikuinen tyträreni on elävien kirjoissa, menossa naimisiin, avioliitoni on kestänyt kaiken tämän, ja saan iloita ensimmäisestä lapsenlapsestani. Lihavana joo, mut silti elämästä kiitollisena.

Minäkin synnyin kunnon pullukkana. Ihan hoikka aikuinen musta tuli. Itseasiassa se on ollut niin päin, että rääpälevauvoista tulee lihavia aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut ovat koko elämänsä kusipäitä eikä luonne muutu paremmaksi millään? Tämä on ihan aito kysymys.

Mikä tässä painoasiassa on niin kummallista, että siitä ei saa keskustella? Olenko haukkunut ketään? Sinusta on ok kutsua ihmisiä k-pääksi?

En vaan tajua sitä, että jos ja kun huomaa, että paino alkaa nousta, miksi sille asialle ei vaan tee jotain? Ilman laihdutustakin se on vaan niin helppoa syödä vähän terveellisemmin ja liikkua vähän enemmän. Ne tulokset näkyy sitten pitkässä juoksussa.

Ap

Yksi syy on kaikenkarvaiset terveysintoilijat. Jankataan ja jankataan eikä neuvoista tule loppua. Hirveitä ankeuttajia. Kyttäävät toisten tekemisiä ja jääkaappeja. Itsellä monella syömishäiriö.Tekevät valtavasti hallaa asialleen. Sama kun menisivät juopolle hokemaan, että raitistu, raitistu, enhän minäkään juo.

Muutoksen täytyy aina lähteä ihmisen omasta motivaatiosta. En minä ainakaan välitä laihduttaa. On kiva herkutella hyvässä seurassa. Askeettisuus ja muu kurinalaisuus eivät ole kovin korkeassa kurssissa elämässäni. Pidän henkisiä arvoja tärkeämpänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, joiden nälänsäätely toimii normaalisti, eli joille on mahdollista ylläpitää normaalipainoa ilman jatkuvaa nälkää eivät kykene koskaan ymmärtämään ihmisiä, joilla näin ei ole. Ihan turha edes yrittää. Sama kuin selittäisi sokealle värejä.

Se mikä on nälkä ja mikä ei, se on vain tottumis kysymys, ei länsimaissa asu yhtään ihmistä joka edes tietää, mikä ihan oikea näläntunne on!

Kyllä tietää. Ihmiset jotka ovat lähes kokoajaan ilman ruokaa tai vähällä ruualla heidän näläntunne katoaa pikemmin. Nähdä nälkää ja tuntea nälkää on kaksi eri asiaa. Ja jopa paljon syövät saattavat tuntea nälän tunnetta, vaikkeivät he näe nälkää. 

Voi olla, että ylipainoinen ei tunne nälkää. 

No niin, näin juuri. Itse en vuosikausiin tuntenut nälkää. Kun lisäsin ruokakertoja ja kaloreita, alkoi näläntunne vasta tulla, ja laihtuminen. Olen siis ikäni ollut ylipainoinen, mutta söin liian harvoin ja liian vähän. Se terve näläntunne on ihana. Sen saavuttaminen on ollut vaikeaa. On todella vaikea syödä väkisin.

Ja bessereissereille tiedoksi, ruokavaliota on tutkittu ihan ammattilaisten toimesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hauskaa kysyä ensin, mikä siinä painonhallinnassa on niin vaikeaa ja sitten, kun ihmiset kertovat, mikä on vaikeaa, todetaan, että ei se ole vaikeaa. 

Jep. Ja ihmisten omat kokemukset nollataan pelkkinä tekosyinä.

Ihan yhtälailla täällä nollataan niiden ex-ylipainoisten kokemukset, vaikka he ovat pysyneet uudessa normaalissa painossa jo vuosia. Tehtävässä, jonka piti olla lähes mahdoton.

Ei kukaan ole lytännyt heidän kokemuksiaan. Vain sen, jos ovat sitä mieltä, että mikä onnistunut heiltä, ei voi olla vaikeaa muillekaan.

Vierailija kirjoitti:

Ruoan hintaa pitäisi nostaa korkealle jotta ihmiset alkaisivat laihtua. Onhan se hirveää miten läskit vetävät ruokaa sata kiloa kassehinsa jotta voivat ahtaa kidasta alaa ruokaa kaksin käsin. Helpompi olisi tietysti katkaista kädet tai toinen ylipainoisilta niin syöminen olisi vähän hankalampaa.

Oot sairas. Toivottavasti oma ruokavaliosi koostuu pelkistä kasviksista. Itse kasvattamistasi. Ilman alkoholia tietenkin.

Outoa, että joittenkin elämä pyörii ruumiinpainon ympärillä.

Mistähän tämä tolkuton kurinalaisuuden vaatimus kumpuaa? 

Nykyään pitää omaa kehoa tarkkailla herkeämättä. Onko paino ok? Onko rasvaprosentti ok? Erilaiset härpäkkeet mittaa pulssia ja askelmääriä. Siis terveen ihmisen!

Mitä jos jättäisimme hetkeksi ruumiin rauhaan ja siirtyisimme henkiselle puolelle? Millainen ihminen olemme? Millainen työkaveri, naapuri, puoliso, esimies, alainen, vanhempi? Miten kohtelemme itseämme ja muita? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä kunnon opiskelupaikan ja työpaikan hommaamisessa ja omavaraisuudesta on niin vaikeaa? Mikä siinä on niin vaikeaa mennä piristävällä lenkille ja ryhdistäytyä, sen sijaan että vinkuu masennnuksesta? Mikä siinä on niin vaikea mennä nukkumaan, jos on uneton? Mikä siinä on niin vaikeaa etsiä kavereita ja kumppani, jos on yksinäinen? Jos on lapseton, niin miksei vaan joka ilta käy lapsentekohommiin?

Siihen syömiseen ei tarvita muita ihmisiä, niin kuin aika moneen juttuun, mitä tässä listasit. Vähän kuin vertaisin omenoita ja appelsiineja. Molemmat on hedelmiä.

Mihin tarvitaan toisia ihmisiä? Lenkille lähdössä? Unettomuudessa? Omavaraisuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Outoa, että joittenkin elämä pyörii ruumiinpainon ympärillä.

Mistähän tämä tolkuton kurinalaisuuden vaatimus kumpuaa? 

Nykyään pitää omaa kehoa tarkkailla herkeämättä. Onko paino ok? Onko rasvaprosentti ok? Erilaiset härpäkkeet mittaa pulssia ja askelmääriä. Siis terveen ihmisen!

Mitä jos jättäisimme hetkeksi ruumiin rauhaan ja siirtyisimme henkiselle puolelle? Millainen ihminen olemme? Millainen työkaveri, naapuri, puoliso, esimies, alainen, vanhempi? Miten kohtelemme itseämme ja muita? 

Tälle monta peukkua!