Mikä siinä painonhallinnassa on niin vaikeaa?
Tämä on ihan aito kysymys. Itse olen normaalipainoinen ja ollut sitä koko ikäni. Olen nyt keski-ikäinen. Paino on kyllä noussut nuoruusvuosista, mutta olen edelleen hoikka ja hoikkana aion pysyä. Miksi niin monet päästää itsensä lihomaan ihan järkyttävään kuntoon? Miksi ihmiset ei osaa ottaa itseään niskasta kiinni?
Kommentit (1029)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välinpitämättömyys, laiskuus, mukavuudenhalu, itsehillinnän puute. Näistä kaikkia piirteitä omaavat ne, jotka ovat reilusti ylipainoisia. Pois lukien tietysti hormonitoiminnan häiriöt ja tiettyjen mielialalääkkeiden aikaan saama painonnousu. Ne ovat vielä ymmärrettäviä syitä painonhallinan ongelmille. Muut syyt eivät ole ymmärrettäviä.
Mainitsemasi piirteet löytyvät liki kaikista länsimaisista ihmisistä nykyään.
Ylipaino on ongelma muuallakin kuin länsimaissa. 2000-luvun alussa oli TV-dokumentti ylipainoisista intialaisista lapsista. Siitä on niin kauan, etten muista oliko myös muiden maiden lapsia. Sielläkin syöminen on muuttunut ja myydään lihottavampia ruokia kuin ennen. Vaatimattomissa oloissa kasvaneet vanhemmat ja isovanhemmat voivat jopa haluta, että lapsi on vähän pulskempi. Yhdessä tapauksessa lääkärit olivat huolestuneita lapsen terveydestä ja samaan aikaan sukulaiset "sabotoivat" lapsen saamaa hoitoa. Muistini mukaan Kiinassa alkoi jossain vaiheessa esiintyä diabetestä lapsilla, mutta syytä lasten heikkoon terveydentilaan ei aluksi ymmärretty tutkia. Siellä ei aikaisemmin ollut sitä ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Monella se johtuu tunne-elämän ongelmien väärällä käsittelyllä. Syödään iloon ja syödään lohduksi. Rakastetaankin ruoalla, niin saadaan ongelma annettua perinnöksikin.
Mitä pahaa siinä on jos haluaa tarjota välillä perheelleen tai kauempaa kylään tuleville sukulaisilleen ja ystävilleen parempaa ruokaa? Ei niitä kertoja ole vuodessa niin montaa, että niistä terveytensä menettäisi? Aivan varmasti ainakin suurimmalla osalla naisista on jonkinlainen käsitys omasta aineenvaihdunnastaan ja energiankulutuksestaan nykyään kun ovat kaiken maailman älykelloa ja treeniranneketta olemassa ja ilmoittamassa kalorienkulutusta. Sen mukaan voi tarjoiluun suunnitella ja lisätä myös ateriaa keventäviä elementtejä, jotka ovat maukkaita eikä jättää sitä joidenkin kurkkusiivujen ja salaattisilpun varaan.
Elämä on Suomessa sellaista, että sitä iloa on niin vähän että silloin kannattaa kyllä syödä yhdessä jos on aihetta jotain edes vähän juhlistaa. Eikä se ole mikään huono asia, että lapset oppivat kotoaan sukunsa ruokaperinnettä ja syömään sekä laittamaan perinneruokia. Joskus myös kenties omille lapsilleen. Täysin sairaaksi ei saa kaikkea vääntää sen vuoksi, että suomalaisilla on paino-ongelmia aivan kuten muillakin länsimaalaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmat mainitaan usein tässä yhteydessä. Miten miellätte ne? Mitä ongelmia teidän mielestä silloin on, kun puhutaan mt-ongelmista?
Masennus esimerkiksi. On vanhanaikainen käsitys, että masennus pelkästään laihduttaisi. Masennus voi aiheuttaa tunnesyömistä, ja myös lääkitys voi lihottaa. Ja (epätyypilliset) syömishäiriöt tietysti myös.
Masennus aiheuttaa paljon useammin liikasyömistä kuin syömättömyyttä. Syömättömyys surun takia on myös urbaani legenda. Myös suru aiheuttaa ylensyömistä. Syöminen vie hetkeksi ajatukset pois masennuksesta ja surusta ja ihminen keskittyy nauttimaan ruuan mausta ja vatsan täyttymisestä. Samasta syystä syöminen pitäisi vaihtaa liikuntaan. Liikunta kuluttaa yllättävän vähän kaloreita, mutta se vie jälleen ajatukset pois surusta, masennuk
Tuossa on kyse ihan kirjaimellisesti äidinmaidossa imetystä mekanismista. Vauva on saanut nälkäänsä lievitystä, hyvän maun suuhunsa, tuntenut vatsansa täyttyvän ja saavansa koko prosessissa hyvän olon. Ei mikään ihme, että suuremmalla lapsella tai aikuisella sama mekanismi toimii. Sehän on tärkeää hengissäpysymisenkin kannalta. Mikään lenkkeily ei pysty korvaamaan sitä. Aikuinen voi kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa oppia pysähtymään kysymään mikä aiheuttaa tunteen siksi, että tarvii syötåvää tai juotavaa kuten vauva äidinmaitoa. Yksi CBT:n menetelmä on myös hidastaa syömis- tai juomisprosessia soveltamalla mindfullnessia kokemaan ja havainnoimaan sitä, mitä ja kuinka syö ja juo.
Vierailija kirjoitti:
Sen kun tietäisi! Tänään aamulla painoin 800 gr enemmän kuin viimeisen viikon ajan, aamupaino oli sama kuin iltapaino ollut. Yhtään taas tajua mistä on kyse, 15 000 askelta kuitenkin tuli.
Tuo on ihan normaalia nestevaihtelua. Paino vaihtelee +-3kg riippuen ihan hikoilusta, ruoan suolasta, kuukautiskierrosta jne.
Mikä siinä aivojen käytössä on niin vaikeaa? Ihan hirveän vaikea ei ole pari aivosolua yhteen kopauttamalla keksiä, että kaikki eivät ole niin kuin sinä.
Luulenpa että nuo mäkkärit, takeaway ruoat ja herkut, kahvilat on enemmän nuorten juttuja.