Mikä siinä painonhallinnassa on niin vaikeaa?

Ylipainoinen vaimoni syyttää geenejä ja huonoa aineenvaihduntaa, vaikkakin syö minua enemmän. Liikuntaa ei voi harrastaa koska ei ole aikaa eikä rahaa. Vaikkakin itse teen kotona jumppaa ja viiden minuutin kävelymatkan päässä on kuntoportaat, johon vaimo ei osallistu, vaikka olisi aikaa(ja rahaahan näihin ei edes tarvitse).

Ylipainoiset mielensäpahoittajt tulevat tähän ketjuun joukolla maisemaan orgastisesti, miten heidän kehopositiivisuuttaan loukataan. Yksikään heistä ei ole vaivautunut lukemaan ketjua avausta pitemmälle, vaan he valittavat täällä tyytyväisinä siitä, että saavat kerrankin syyllistää jotakuta muuta kuin itseään.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ei osaa tehdä hyviä ruokia itse ,eikä viitsi opetella edes.

 

Laiskuus siis asian ydin, halutaan kaikkea helpolla,  mässyruokaa yms.(tietämättä edes paremmasta)

 

 

Pelkkiä ennakkoluuloja.

Minä synnyin ylipainoisena. Ihan oikeasti, vastasyntyneenä punnittiin sairaalassa, ja paino oli normaalia korkeampi. Siitä jatkoin elämääni ylipainoisena, olin vauvana ja taaperona muita ikäisiäni lapsia huomattavasti lihavampi. Äitini jaksaa kertoa miten työn ja tuskan takana oli synnyttää niin suuri vauva, ja että miten kätilö ja hoitajatkin hämmästelivät niin pulskaa vauvaa. Olin ylipainoinen lapsena, teininä ja nuorena aikuisena. Söin normaalisti, liikuin normaalisti, en herkutellut kuin karkkipäivänä. Eineksiä ja limsoja perheessämme ei tunnettu. Tiesin olevani lihava lapsena ja teininä, ja yritin epätoivoisesti laihduttaa keksimilläni opeilla (yksi kurkkuviipale päivässä ym.). Ei tietenkään onnistunut. En onneksi sairastunut syömishäiriöön, vaan olin vain surullinen.

Nyt aikuisena olen laihtunut ketoruokavaliolla normaalipainoon. Paino ei kuitenkaan mene millään ilveellä 75 kg alemmaksi (olen 175 cm), joten tässä ollaan, ja toivottavasti pysytään. Ketoosiin pääseminen kesti huomattavan kauan, normaalia pidemmin. Kalorit on pidettävä siinä 1300-1400 kcal päivässä, tai lihon heti takaisin. Jotain poikkeavaa minussa on, mutta antaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On luksusta, kun elämä on sellaisessa jamassa, että voi priorisoida painonhallintansa. Silloin on työkykyinen, ei väkivalllan lähellä, ei mitään taloudellista, juridista tms. katastrofia, ei kuolemanvaaraa itsellä tai läheisellä, ei vammaista/muistisairasta/syöpäsairasta tms. hoidettavana tai itse potilaana, ei lamaavaa masennusta. Jne jne. 

 

 

Suurimmalla osalla maailman ihmisistä elämä ei ole tuossa jamassa ja silti he onnistuvat "priorisoimaan painonhallintansa". Jännä, että kaikista asioista juuri painonhallinta, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen ja hyvinvointiin, on sinusta niin turha, että mikä tahansa asia ajaa aina edelle. Tuolla logiikalla kukaan ei koskaan voi onnistua, koska aina on jotain tärkeämpää.

Suomessa ei todellakaan ole ollut tarpeeksi ruokaa 100 vuoden ajan. Siihen ajanjaksoon osuu muutaman vuoden sota ja sitä seurannut puute. Lapsuuden kodissani 60-luvulla paremmat ruoat kuten makkarat ja lihat ostettiin niin, että niistä riitti tietty määrä jokaiselle, esim. 2 nakkia tai yksii kyljys per henkilö. Perunaa ja leipää sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Tämä oli siihen aikaan ihan tavallinen käytäntö. Paitsi tiedän jossain kaupunkikodeissa lasketun perunoitakin.

Ruoka vaan kortille taas, sillä niistä läskeistä päästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mulla oli lyhyen aikaa lääkitys, jonka myötä kaikki tällaiset kuvitelmat lensivät romukoppaan. Minulla oli aivan kammottava nälkä ja kylmyys luissa ja ytimissä, tunsin luitteni kolisevan kuin tuulikello, tunsin nääntyväni nälkään. Se, että järjellä tiesin syöneeni kylliksi ei auttanut tunteeseen. Lihoin lyhyessä ajassa 10 kg. Onneksi lääkitys ei ollut elintärkeä ja saatoin lopettaa sen. Olo ja paino normalisoitui täysin lääkityksen loputtua. "

 

Aikanaan söin serotoniini-lääkettä. Olin käyttänyt sitä samaa jo useamman vuoden. Kerran se vaihdettiin korvaavaan tuotteeseen. Alkoi ihan järkyttävä ruuan himo. Ja se himo kohdistui nimenomaan kebabeihin ja kiinalaiseen. Kävin pari kertaa kiinalaisen puffassa ja hetkeksi se himo talttui. Hetkeksi. Kahden päivän päästä olin taas sen vallassa. Se täytti kaikki ajatukset y

"Edelleenkin. Se painonnousu johtuu niistä kebabeista ynnä muista, ei mistään hormoneista. Lääkitys toki voi vaikuttaa siten, että niitä mättöjä tekee mieli suorastaan pakottavan paljon. Ihminen siis syö liikaa ja lihoo. Edelleen on täyttä puppua, että ikääntyessä aiemmin normaalipainossa pitänyt energiamäärä yhtäkkiä salaperäisesti alkaisi holtittomasti lihottaa. Ketjun luettuani olen vielä aiempaakin vakuuttuneempi siitä."

Huvittavaa (surullista) miten oma vankka mielipide asioista vaikuttaa suuresti tekstin sisällön ymmärtämiseen. Tuossa ylenpänä kerroin, että tämä kebab/kiinalaisen himo kesti sen kolme viikkoa, jonka ajan tätä lääkettä söin. Ja sitten loppui. Ennen sitä himoa ei ollut enkä harrastanut mitään mässäilyä. Kerroin siis siitä, miten yksi normaalisti käytetty lääke voi saada pään niin sekaisin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On luksusta, kun elämä on sellaisessa jamassa, että voi priorisoida painonhallintansa. Silloin on työkykyinen, ei väkivalllan lähellä, ei mitään taloudellista, juridista tms. katastrofia, ei kuolemanvaaraa itsellä tai läheisellä, ei vammaista/muistisairasta/syöpäsairasta tms. hoidettavana tai itse potilaana, ei lamaavaa masennusta. Jne jne. 

 

 

Suurimmalla osalla maailman ihmisistä elämä ei ole tuossa jamassa ja silti he onnistuvat "priorisoimaan painonhallintansa". Jännä, että kaikista asioista juuri painonhallinta, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen ja hyvinvointiin, on sinusta niin turha, että mikä tahansa asia ajaa aina edelle. Tuolla logiikalla kukaan ei koskaan voi onnistua, koska aina on jotain tärkeämpää.

Yleisesti tiedetään et huomattavasta ylipainosta voi päästä eroon, mutta vain alle 10% pääsee siitä eroon lopullisesti. Voisko ihan oikeasti olla niin, et asia ei ole niin yksinkertainen, kuin te, joilla vastaavaa tilannetta ei ole, kuvittelette??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mulla oli lyhyen aikaa lääkitys, jonka myötä kaikki tällaiset kuvitelmat lensivät romukoppaan. Minulla oli aivan kammottava nälkä ja kylmyys luissa ja ytimissä, tunsin luitteni kolisevan kuin tuulikello, tunsin nääntyväni nälkään. Se, että järjellä tiesin syöneeni kylliksi ei auttanut tunteeseen. Lihoin lyhyessä ajassa 10 kg. Onneksi lääkitys ei ollut elintärkeä ja saatoin lopettaa sen. Olo ja paino normalisoitui täysin lääkityksen loputtua. "

 

Aikanaan söin serotoniini-lääkettä. Olin käyttänyt sitä samaa jo useamman vuoden. Kerran se vaihdettiin korvaavaan tuotteeseen. Alkoi ihan järkyttävä ruuan himo. Ja se himo kohdistui nimenomaan kebabeihin ja kiinalaiseen. Kävin pari kertaa kiinalaisen puffassa ja hetkeksi se himo talttui. Hetkeksi. Kahden päivän päästä o

Huvittavaa (surullista) miten oma vankka mielipide asioista vaikuttaa suuresti tekstin sisällön ymmärtämiseen. Tuossa ylenpänä kerroin, että tämä kebab/kiinalaisen himo kesti sen kolme viikkoa, jonka ajan tätä lääkettä söin. Ja sitten loppui. Ennen sitä himoa ei ollut enkä harrastanut mitään mässäilyä. Kerroin siis siitä, miten yksi normaalisti käytetty lääke voi saada pään niin sekaisin...

Ja esim. Mysimba (laihdutuslääke) kääntää niitä vinoon menneitä aivoja puolestaan oikeaan asentoon. 

Eri

Vierailija kirjoitti:

Minä synnyin ylipainoisena. Ihan oikeasti, vastasyntyneenä punnittiin sairaalassa, ja paino oli normaalia korkeampi. Siitä jatkoin elämääni ylipainoisena, olin vauvana ja taaperona muita ikäisiäni lapsia huomattavasti lihavampi. Äitini jaksaa kertoa miten työn ja tuskan takana oli synnyttää niin suuri vauva, ja että miten kätilö ja hoitajatkin hämmästelivät niin pulskaa vauvaa. Olin ylipainoinen lapsena, teininä ja nuorena aikuisena. Söin normaalisti, liikuin normaalisti, en herkutellut kuin karkkipäivänä. Eineksiä ja limsoja perheessämme ei tunnettu. Tiesin olevani lihava lapsena ja teininä, ja yritin epätoivoisesti laihduttaa keksimilläni opeilla (yksi kurkkuviipale päivässä ym.). Ei tietenkään onnistunut. En onneksi sairastunut syömishäiriöön, vaan olin vain surullinen.

Nyt aikuisena olen laihtunut ketoruokavaliolla normaalipainoon. Paino ei kuitenkaan mene millään ilveellä 75 kg alemmaksi (olen 175 cm), joten tässä ollaan, ja t

Tämä voisi olla minun kirjoittama. Olen myös tällainen.

Kaksi lapsistani on normaalin hoikkia, mutta kolmas kuin minä. Kaikki syödään samaa ruokaa ja liikutaan samalla tavalla, tämä pyöreä lapsi itse asiassa enemmän kuin laihat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On luksusta, kun elämä on sellaisessa jamassa, että voi priorisoida painonhallintansa. Silloin on työkykyinen, ei väkivalllan lähellä, ei mitään taloudellista, juridista tms. katastrofia, ei kuolemanvaaraa itsellä tai läheisellä, ei vammaista/muistisairasta/syöpäsairasta tms. hoidettavana tai itse potilaana, ei lamaavaa masennusta. Jne jne. 

 

 

Suurimmalla osalla maailman ihmisistä elämä ei ole tuossa jamassa ja silti he onnistuvat "priorisoimaan painonhallintansa". Jännä, että kaikista asioista juuri painonhallinta, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteen ja hyvinvointiin, on sinusta niin turha, että mikä tahansa asia ajaa aina edelle. Tuolla logiikalla kukaan ei koskaan voi onnistua, koska aina on jotain tärkeämpää.

Yleisesti tiedetään et huomattavasta ylipainosta voi päästä eroon, mutta vain alle 10% pääsee siitä eroon lopullisesti. Voisko ihan oikeasti olla niin, et asia ei ole niin yksinkertainen, kuin te, joilla vastaavaa tilannetta ei ole, kuvittelette??

Voisin kuvitella, että nykyisistä ylipainoisista olisi normaalipainossa ainakin puolet, jos yksinkertaiset keinot toimisivat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

""Käypä hoidon suositusten mukaan naisilla 90 ja miehillä 100. 60-luvun lapsena näyttää siltä, että pääsen eläkkeelle ennen kuin ne kaikille povatut ylipainon terveysongelmat realisoituvat. Oikeasti niitä ei kaikille koskaan tule, riippuu paljon geeneistä. Suositusten mukaan se mikä työikäisellä on lievää ylipainoa, on eläkeikäisellä terveyden kannalta normaalipaino. Tästä voidaan päätellä se, että loputon hoikkuuden tavoittelu ei olekaan terveellistä."

Luepa tarkemmin tuo sivu:

https://www.kaypahoito.fi/nix00163

Lievä terveyshaitta on naisille, jos vyötärönympärys on välillä 80-87 cm, siitä ylöspäin se on jo vakava terveyshaitta.

Hyvä jos pääset eläkkeelle ilman ylipainoon liittyviä terveyshaittoja. Itse tähtään mahdollisimman terveeseen ja itsenäiseen vanhuuteen. Ero liikunnallisten ja normaalipainoisten ja toisaalta liikuntaa vähän harrasta

"Olen ylipainoinen, en lihava. Liikun joka ainoa päivä ulkona. Minulla on useampi normaalipainoinen ystävä, jotka saattavat olla montakin päivää putkeen pistämättä nenäänsä ulkoilmaan. Ihan vaan mietin, että siihen normaalipainoon tosiaan pitäisi liittää se liikunnallisuus myös."

Olen ikäni ollut painoindeksin mukaan lihava. Olen silti nuoresta alkaen liikkunut todella paljon. Olen ollut paremmassa kunnossa, kuin urheilevat ja hoikat ystäväni.  

Tätä näissäkin ketjuissa toiset hokee, et kannattais liikkua edes vähän. No, olen aina liikkunut paljon. Enkä ylensyönyt. Itselle tärkeintä on se kunto. 5h pyöräillen tai vaeltaen on se ihanneolo, jota tavoittelen. 

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran on pakko todeta, että mitä ihmettä ne lihavuustutkijat oikein tutkivat, kun se suurin viisaus ja ainoa oikea tieto lihavuudesta on täällä 🤔

No tämä!! Pitäiskö heille kertoa, että opiskelevat palstalaisten viisautta!! Niin viisastuisivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas kerran on pakko todeta, että mitä ihmettä ne lihavuustutkijat oikein tutkivat, kun se suurin viisaus ja ainoa oikea tieto lihavuudesta on täällä 🤔

Se on aina mielenkiintoista, kun joku pätee kovasti asiasta, mistä itsellään ei ole mitään käsitystä tyyliin painonhallinta, lastenkasvatus, parisuhde. 

Normaalipainoisilla on aika hyvä käsitys painonhallinnasta, ylipainoisilla todistetusti ei ole. Että kenenköhän kannattaisi kuunnella ketä?

 

Minulla on hyvä elämän ylläpitohallinta. Olen elossa, siis hallitsen sitä. Joku päivä menetän tän hallinnan, kun en enää ole elossa. Kysykää mitä vain siitä, miten pysyn elossa!

Vierailija kirjoitti:

Se mitä olen katsellut "my 600 lb life" -jaksoja niin nämä henkilöt on tottuneet käyttään ruokaa jo lapsesta asti lohtunaan ja tunteidensäätelyyn eli ikään kuin ruoka on hoitanut heille äidinvirkaa, tai sitten vanhemmat on käyttäneet ruokaa "rakkauskielenä" esim. lohdutuksena. Hirmu monet noista kokee tulleensa hylätyiksi ja henkisesti laiminlyödyiksi lapsena tyyliin: äiti oli yksinhuoltaja ja teki kahta työtä, söin keksejä kun ikävöin äitiä ja oli turvaton olo. Ei ihme että amerikkalaiset on lihavia kun miettii että suurella osaa vanhemmista ei ole aikaa olla lasten kanssa kotona kun pitää tehdä kahta tai kolmea työtä saadakseen minimitoimeentulon ja lapset sitten hakee lohtua ja "äitiä" ruuasta.

Vähän ärsyttää tuo dr. Now ja hänen ilkeytensä. Useimmat hänen potilaistaan "sortuvat", koska heillä on "stressiä". Dr.Now sanoo, että elämä on täynnä stressiä ja sitä on turha käyttää tekosyynä ylensyömiseen koska stressit

Yksi suomalainen lihavuustutkija sanoi, et laihtuessa elimistö menee paniikkiin ja luulee kuolevansa aliravitsemuuteen. Silloin ihmisessä kaikki keskittyy ravinnon saamiseen. Se on aikoinaan ollut ihmiskunnan keino selviytyä, kun ruokaa ei saanut säännöllisesti. Tietenkin se on häiriötila, mutta sen kanssa kamppaileminen aiheuttaa stressiä. Stressiaaä ihminen ei laihdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itsellä se oli pcos:n aiheuttama insuliiniresistenssi. Kylläisyyden tunnetta ei tullut niinkuin normaalisti vaan aina oli nälkä ja siksi jouduin syödä isoja annoksia. Mutta kun sain insuliiniresistenssiin lääkityksen niin enää ei ole yhtään vaikeaa :) Mitä olisit toivonut syyksi? Että oisin syönyt joka päivä roskaruokaa?

Heidän mielestään sinun olisi pitänyt pystyä sivuuttamaan elimistösi täysillä huutavat signaalit, koska he itse mallikelpoisesti pystyvät sivuuttamaan kuiskaukset ja hetkittäisen normaalin puheen. 

Varmaankin näin. Vähät siitä, ettei olisi ollut energiaa käydä töissä, opiskella ja harrastaa ja elämä olisi jatkuvaa nälkää. Kunhan paino olisi pudonnut :) Nämä varmaan vastustaa myös migreenilääkkeitå. Kärsiä pitäisi. 

No hei, itsekuri!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

""Käypä hoidon suositusten mukaan naisilla 90 ja miehillä 100. 60-luvun lapsena näyttää siltä, että pääsen eläkkeelle ennen kuin ne kaikille povatut ylipainon terveysongelmat realisoituvat. Oikeasti niitä ei kaikille koskaan tule, riippuu paljon geeneistä. Suositusten mukaan se mikä työikäisellä on lievää ylipainoa, on eläkeikäisellä terveyden kannalta normaalipaino. Tästä voidaan päätellä se, että loputon hoikkuuden tavoittelu ei olekaan terveellistä."

Luepa tarkemmin tuo sivu:

https://www.kaypahoito.fi/nix00163

Lievä terveyshaitta on naisille, jos vyötärönympärys on välillä 80-87 cm, siitä ylöspäin se on jo vakava terveyshaitta.

Hyvä jos pääset eläkkeelle ilman ylipainoon liittyviä terveyshaittoja. Itse tähtään mahdollisimman terveeseen ja itsenäiseen vanhuuteen. Ero liikunnallisten ja normaa

Olin nuorempana painoindeksin mukaan normaalipainoinen, urheilin paljon ja pyörryin useamman kerran. Nyt on enemmän lihaksia, vaatekoko 36/38, voin hyvin ja urheilen edelleen paljon. Painoindeksi sanoo että olen ylipainoinen. Vyötärö on todellakin kevyesti alle 80 cm siitä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset, joiden nälänsäätely toimii normaalisti, eli joille on mahdollista ylläpitää normaalipainoa ilman jatkuvaa nälkää eivät kykene koskaan ymmärtämään ihmisiä, joilla näin ei ole. Ihan turha edes yrittää. Sama kuin selittäisi sokealle värejä.

Se mikä on nälkä ja mikä ei, se on vain tottumis kysymys, ei länsimaissa asu yhtään ihmistä joka edes tietää, mikä ihan oikea näläntunne on!

Kyllä tietää. Ihmiset jotka ovat lähes kokoajaan ilman ruokaa tai vähällä ruualla heidän näläntunne katoaa pikemmin. Nähdä nälkää ja tuntea nälkää on kaksi eri asiaa. Ja jopa paljon syövät saattavat tuntea nälän tunnetta, vaikkeivät he näe nälkää. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset vetää ihan järjettömät kilarit heti kun tulee puheeksi ylipaino. 

Kilarit täällä vetää he, joilla ei ole omakohtaista ongelmaa asian suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä kunnon opiskelupaikan ja työpaikan hommaamisessa ja omavaraisuudesta on niin vaikeaa? Mikä siinä on niin vaikeaa mennä piristävällä lenkille ja ryhdistäytyä, sen sijaan että vinkuu masennnuksesta? Mikä siinä on niin vaikea mennä nukkumaan, jos on uneton? Mikä siinä on niin vaikeaa etsiä kavereita ja kumppani, jos on yksinäinen? Jos on lapseton, niin miksei vaan joka ilta käy lapsentekohommiin?

Mikä siinä on niin vaikeaa pysyä parisuhteessa? Ei vaan eroa.