Avioero. Miten kerroitte puolisolle ja muita käytännön kysymyksiä

Voi hyvänen aika, eihän tuossa ole kahta sanaa, etteikö ap:n ole syytä ottaa eroa. Sellaisen vinkin antaisin, että tee paperit valmiiksi ja pyydä häneltä allekirjoitus. Jos ei allekirjoita, niin viet ne sitten yksin ja puolen vuoden harkinta-aika alkaa silloin kait siitä kun asia saatetaan miehellesi tiedoksi. 

Jos sulla vaan on varaa, niin hanki asunto valmiiksi ja kaverit muuttoavuksi.

Vierailija kirjoitti:

Mutta tuli sieltä miehen puolesta mitä tuli, minä pidän sen mielessä että minä tunnen itseni, minä en ole täydellinen enkä vaadi sitä muilta, olen itselleni armollinen ja annan itselleni anteeksi , ja minä tiedän mitä minä haluan ja asia on avioero. 

 

en tiedä miten mies reagoi, voi olla että hän ottaa asian hyvin. Jos ei, oon henkisesti valmis ja hän saa vihata minua, jos niin tuntee. Olen siihen valmis. 

 

ap 

Et ole. Nämä kirjoitusräpellyksesi kertovat, että olet nössö, joka palaa häntä koipien välissä upeaan avioliittoonsa, kun mies saa raivarit ja kieltäytyy erosta.

Olet ymmärtänyt eroamisen väärin. 

Jotkut eroavat yhteisymmärryksessä, jotkut ei. Sä kuulut tohon jälkimmäiseen ryhmään. Olet menettänyt itsesi niin täydellisesti kun olet alistunut kaikkeen, että en jaksa vakuutella sua enempää. Et kuitenkaan usko.

Haistan silti pelon. Vaikka sanot ettet pelkää miestäsi fyysisesti, siihen voi olla silti aihetta. Henkinen väkivalta voi muuttua fyysiseksi kun tekijä tajuaa että uhri on aikeissa häipyä.

Voi olla, että sä kuulut niihin, joiden olisi turvallisinta etsiä asunto ja muuttaa pois kun mies on töissä. Muodollisuudet hoidettaisi juristin toimistossa jälkikäteen. Se ettet uskalla edes ottaa eroa puheeksi kertoo kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko nyt siis lähiviikkoina käyneet lapsen hankin keskustelun? Jos olette ja miehen kanta on selvä niin ero on ainoa mahdollisuus. Jos mies sinua rakastaa niin hän ymmärtää. Jos rakastaa todella paljon niin suostuu lapsen hankintaan. Omia toiveita ei pidä uhrata kenenkään vuoksi, mutta joskus vakava keskustelu saa mielen muuttumaan. 

Huh. En minä ainakaan hankkisi lasta vaikka kuinka rakastaisin jotain miestä.

Minäkin olin aikanaan se ymmärtävä ja myös hyväsydäminen ihminen, siksi olikin niin vaikea käsittää toisen ihmisen ei-loogista käyttäytymistä. Ensimmäiset 2v olin lähinnä hölmistynyt että miten voi joku, aikuinen, hyvässä asemassa työelämässä  oleva iso mies käyttäytyä joskus kuin joku 3v itkupotkuraivareineen, ja ties mitä tempauksia järjesti. Hulluksi minutkin haukkui, eriävää mielipidettä ei olisi saanut olla, saatikka kertoa sitä, jos muita ihmisiä oli läsnä. Koetti myös eristää minut ystävistäni ja suvustani, koska "ei hänkään tarvitse muita ihmisiä" ja hänen seuransa pitäisi riittää minulle  jne jne.

Kun olin sitten päässyt hölmistymisvaiheen yli (luulin joskus jopa että tyyppi pelleilee tai ihan läpällä tekee jotain kummallisia asioita) niin sitten seurasi kiukku vaihe, ja siinä vaiheessa minä olinkin se vaikea ihminen, kuulemma, vaikka parhaani mukaan yritin sovitella ja mukautua. Sitten seurasikin pari lamaannuksen vuotta ja voin hirvittävän huonosti. Jäljellä olevat ystävät olivat huolissaan  koska entinen minä, iloinen, avoin, ystävällinen , rauhallinen ihminen olin haihtunut savuna ilmaan, ja tilalle oli tullut hermostunut, sätkyilevä, pelokas ,iloton  ja ihmisiä välttelevä ihmisraunion alku.

Se loppui sitten aikoinaan kun sain ystäviltä ja myös ammattilaisilta apua, ja pääsin irti. Pari vuotta meni kunnes olin taas palautunut entiseksi itsekseni, ystävät huokaisivat ja toivottivat tervetulleeksi taas tähän maailmaan.

Ja kyllä sitten vuosien kuluttua löysin kivan , terveen ja lämpimän parisuhteen vaikken sitä en enää edes hakenut. Mutta ap, suosittelen todella, että pelasta itsesi kun vielä voit. Ja ota opiksi tulevaan.

ps. Palstalla on 2v pyörinyt ketju, "Pitäisi osata päästää irti." Siellä on enimmäkseen paljon  hyvää vertaistukea monenlaisiin erotilanteihin ja kohtaloihin. Kannattaa käydä tsekkaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Yritän välttää tuota N-leimakirvestä.. mutta kyllä miehessäni niitä piirteitä on. Hän ei ole paha, mutta rajoittuneesti empatiakykyinen. Ja hän on viimeisen parin vuoden aikana sanonut minulle aika usein, että minä kuvittelen että hän on narsisti alistaja, että minulla on sellainen kuvitelma. En ole koskaan sanonut mitään tällaista hänelle. En tiedä miksi hän sanoo niin. Hän on myös syyttänyt minua narsistiksi kerran. Sen vuoksi ne syytökset pelottaa mitä sieltä tulee eron vuoksi. Mutta jospa hän ymmärtää. Edes jollain tasolla, miksi haluan erota. En voi elää elämääni hänelle kun mulla on oma haave mitä minä haluan. 

ahdistaa tämä asia niin paljon. Eniten ahdistaa se jos en pystykään eroamaan. Että hän saa peloteltua tai suostuteltua mut jäämään. Mä en halua jäädä. Käyn kirjoittamassa tänne joka päivä, että pystyn siihen. Katsoin tänään jo asuntoa mutta en soita sinne ennen kuin olen keskustellut mieheni ka

Kirjoitin pitkän viestin jonka onnistuin kadottamaan. Mä neuvoisin että soita asunnosta jo ennen eroilmoitusta tai ainakin yritä löytää jokin väliaikainen paikka, jonne voit mennä heti eroilmoituksen jälkeen. Sun täytyy saada edes alkuun henkistä ja fyysistä välimatkaa mieheesi jottei hän voi vaikuttaa suhun. Vaikka miehesi olisi ihan vain normaalisti erosta surustuva ja sinua takaisin aneleva ihminen niin luulen että miellyttämisen taipumus, syyllisyydentunto ja vastuunkanto muiden tunteista on sinulla niin vahvana, että silloinkin on riskinä että myönnyt jäämään tai yrittämään uudestaan vain jotta se kamala ja stressaava tilanne mitä toisen surun katsominen on, loppuisi. Lisäksi miehesi ei vaikuta aivan täysin normaalilta vaan vähintäänkin jonkin verran manipuloivalta ja kontrollinhaluiselta. Ehkä tiedostamattaan mutta kuitenkin. Muista myös että myös itsensä satuttamisella uhkailu on väkivaltaa ja rankkaa manipulointia sinua kohtaan. Silloin voit soittaa ambulanssin. Se ja reagoimattomuus on tehokas tapa lopettaa tuollaiset tykkänään. Eikä sinun tarvitse tehdä sitäkään. Kävele vain pois. Hänen pitää nähdä ettei uhkailulla saavuta toivottua lopputulosta eikä siihen reagoida. Noin ylipäätään, sinun ei tarvitse pelastaa häntä itseltään.

Vierailija kirjoitti:

Ap on samalla tavalla rasittava kuin yksi narskun "uhri" aikanaan eroseminaarissa.

Se nainen ei uskonut mitään neuvoja. Se paasasi loputtomiin omituisesta miehestään ja sen oikuista. Naisella meni ehkä 7 vuotta lopulta käsittää että miehelle voi viitata kintaalla.

Ap näyttää samanlaiselta nöyristelijältä. Narsku ja "uhri" osaavat valita toisensa.

No sellaisia me ylikiltit ollaan. Selittellään miksi meillä itsellämme ei ole väliä ja miksi taas muilla on väliä enemmän. Miksi me ei saada haluta mutta muut saa. Miksi me ollaan paskoja ja maailma kaatuu jos me ollaan jonkun muun negatiivisten tunteiden ja konfliktin syy. Ei kestetä kantaa sitä tajuamatta, että hei ei meidän tarvitse kantaa muita ja muiden tunteita. Ollaan sokeita sille asialle ettei ollakaan vastuussa muiden hyvästä olosta, heidän onnestaan, heidän elämiensä sujumisesta ja heidän tunneilmastostaan.

Monilla on jotenkin rikkinäinen lapsuus tai vinoutunut kasvatus, jossa se jatkuva muiden tunnetilojen aistiminen, itsensä varominen ja pieneksi tekeminen on ollut selviytymismekanismi, joka ajan kuluessa automatisoituu. Tuo on mahdollista ihan hyvienkin vanhempien kanssa, koska Suomessa perinteisesti ei aina ihan osata kasvattaa lapsia terveeseen itsekkyyteen ja rajojen vetämiseen.

Tuo kun on vuosia urautunut käytösmalliksi, on siitä tosi vaikea murtautua ulos ja edes nähdä sitä oman ajattelun ja reagoinnin vinoumaa. Tuntee valtavaa syyllisyyttä, painetta ja huonommuutta siitä miten minä tässä nyt kehtaankin tehdä näin ja miten olen niin kamala ihminen että annan jonkun kokea surua ja pettymystä vuokseni. Se impulssi on heti korjata asia itsensä uhraamalla ja oman tahtonsa hiljentämällä. Siinä ei tajuta sitä että jonkun meitä kohtaan osoittama negatiivinen tunne ei olekaan ikään kuin meistä erillään oleva asia, johon ei ole pakko ja sitovaa reagoida. Se ei olekaan kuin automaattinen hermoimpulssi, johon me kuin nukkena reagoimme ja meidän tulee välittömästi reagoida. Luulemme että ympäristökin odottaa meiltä tietynlaista välitöntä meidän omasta tahdostamme riippumatonta reagointia, vaikkei näin olisikaan. Pidämme sitä normaalina ja hyvän ihmisen merkkinä että muiden vuoksi vain kuuluu uhrautua. Heitä pitää ymmärtää ja muut kuuluu pitää tyytyväisenä aina ja koko ajan. Emme osaa kyseenalaistaa sitä ettei tuo merkki jonka ympäristössä näemme, olekaan meitä tiettyyn käytökseen sitova asia, vaikka se voimakas impulssi meissä tuntuisikin. Emme ymmärrä, että tunne =/= toiminta.

Toisella tavalla rajattomat ihmiset taas osaavat käyttää tätä reagoimisemme automaattisuutta ja sokeutta hyväkseen. He osaavat vedota siihen mm. syyllistämällä ja esittämällä asiat niin kuin olisi normaalia ja täysin kohtuullista toimia muille henkisenä tuttina. Heille toinen ihminen on huono, paha, kohtuuton ja epäreilu jos heidän tunnetarpeensa ei aiheuta muissa tarvetta reagoida heidän tunteitaan tyynnyttävällä tavalla.

Meidänkaltaisemme munankuorilla kävelevä, ilmapiiriä haisteleva liian kiltti lapsi tai aikuinen ei enää luota oman tahtonsa oikeellisuuteen tai oikeutukseen Lopulta oma minuus ja tieto siitä kuka on ja mitä itse haluaa voi kadota kokonaan. Epämääräinen paha olo ja masennus voi olla ainoita mitä enää on havaittavissa siitä.

Nainen oli siis myös narsisti kunnes halusi lapsia ja muuttui ei-narsistiksi. Mielestäni oman älykkyyden ja tilannetajun pettämistä on se, kun lokeroi ihmisen muutaman rivin analyysin perusteella. Muotisanoja opetellaan lehtien ja netin palstoilta. Ei ihme, että puolet avioliitoista päättyy eroon. Naisen kanssa sovitut asiat pysyy sovittuna vain tietyn aikaa, ei loputtomiin.Pakonomaisen lapsen hankkimisen takia olisi pitänyt eräälle naiselle hakea lähestymiskieltoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on samalla tavalla rasittava kuin yksi narskun "uhri" aikanaan eroseminaarissa.

Se nainen ei uskonut mitään neuvoja. Se paasasi loputtomiin omituisesta miehestään ja sen oikuista. Naisella meni ehkä 7 vuotta lopulta käsittää että miehelle voi viitata kintaalla.

Ap näyttää samanlaiselta nöyristelijältä. Narsku ja "uhri" osaavat valita toisensa.

No sellaisia me ylikiltit ollaan. Selittellään miksi meillä itsellämme ei ole väliä ja miksi taas muilla on väliä enemmän. Miksi me ei saada haluta mutta muut saa. Miksi me ollaan paskoja ja maailma kaatuu jos me ollaan jonkun muun negatiivisten tunteiden ja konfliktin syy. Ei kestetä kantaa sitä tajuamatta, että hei ei meidän tarvitse kantaa muita ja muiden tunteita. Ollaan sokeita sille asialle ettei ollakaan vastuussa muiden hyvästä olosta, heidän onnestaan, heidän elämiensä sujumisesta ja heidän tunneilmast

Kiitos tästä pitkästä viestistä.

ap

Lisääntymisvietti on biologiaa. Jokainen ihminen ei halua lapsia. Ne lapsia haluavat tuntevat biologisen luonnollisen tarpeen saada jälkikasvua. Sitä on mahdoton paeta. 

Vinkkinä: hae itse eroa, jos sinä olet se, joka haluaa erota.

Tämä on tärkeää. Jos annat toisen hakea, hän voi vttullessaan venyttää prosessia niin, että eron saanti kestää toista vuotta. Eikä tarvitse käytännössä tehdä juuri mitään. Vie laput ja vetää pois juuri ennen kuin aika menee umpeen. Harkinta-aika nollautuu ja alkaa alusta. Kiva kuulla siinä vaiheessa ja aloittaa haku alusta. Maksoi mitä maksoi, maksa itse, että pääset äijästä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vinkkinä: hae itse eroa, jos sinä olet se, joka haluaa erota.

Tämä on tärkeää. Jos annat toisen hakea, hän voi vttullessaan venyttää prosessia niin, että eron saanti kestää toista vuotta. Eikä tarvitse käytännössä tehdä juuri mitään. Vie laput ja vetää pois juuri ennen kuin aika menee umpeen. Harkinta-aika nollautuu ja alkaa alusta. Kiva kuulla siinä vaiheessa ja aloittaa haku alusta. Maksoi mitä maksoi, maksa itse, että pääset äijästä eroon.

Kiitos tästä vinkistä.

nyt taas ahdistaa ja tulee niitä ajatuksia että mä en saisi erota. Aina kun se tunne tulee, palaan siihen tosiasiaan että minä haluan erota ja minä haluan lapsen. Niin surullista kuin se onkin, minä en halua olla naimisissa mieheni kanssa. Tätä ketjua lukevat pitävät minua varmaan jankkaajana, mutta tänne kirjoittaminen ja ihmisten kanssa keskustelu on oikeasti minulle nyt henkireikä että pääsen asiassa eteenpäin. Olen kertonut nyt myös yhdelle ystävälle ja toisen kanssa sovin että ensi viikolla nähdään ja aion häntä kysyä mukaan katsomaan asuntoa. Äitini asuu kaukana mutta tämä ystäväni on paljon vankempi  kuin minä, ja tavallaan nyt tässä tilanteessa koen että jonkilainen äidin korvike. Kuulostaa varmaan nololta. En uskalla omalle äidille vielä kertoa tai isälleni, koska en jaksa sitä jos he tuomitsee.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkkinä: hae itse eroa, jos sinä olet se, joka haluaa erota.

Tämä on tärkeää. Jos annat toisen hakea, hän voi vttullessaan venyttää prosessia niin, että eron saanti kestää toista vuotta. Eikä tarvitse käytännössä tehdä juuri mitään. Vie laput ja vetää pois juuri ennen kuin aika menee umpeen. Harkinta-aika nollautuu ja alkaa alusta. Kiva kuulla siinä vaiheessa ja aloittaa haku alusta. Maksoi mitä maksoi, maksa itse, että pääset äijästä eroon.

Kiitos tästä vinkistä.

nyt taas ahdistaa ja tulee niitä ajatuksia että mä en saisi erota. Aina kun se tunne tulee, palaan siihen tosiasiaan että minä haluan erota ja minä haluan lapsen. Niin surullista kuin se onkin, minä en halua olla naimisissa mieheni kanssa. Tätä ketjua lukevat pitävät minua varmaan jankkaajana, mutta tänne kirjoittaminen ja ihmisten kanssa keskustelu on oikeasti minulle nyt henkireikä

Siis t.ap

Ap, on hyvä jos sinulla on tuo vahvempi ystävä, mahdollisesti jo elämää nähnyt ja kokenut. Minäkin aikoinaan nousin hyvän ystävän tuella. 

Vanhemmilleni kerroin melkein viimeiseksi, koska he olivat melko vanhoillisia ja olleet aviossa yli 40v  ja vain kuolema meidät -erottaa sukupolvea (niinkuin sitten kävikin). Mutta yllätyin heidän positiivisista reaktioistaan, isäni nyt ei koskaan halunnut sekaantua muiden asioihin , mutta ätini sanoi suoraan että "kuule , ei me ihmetellä tätä yhtään, onhan me nähty jo pitkään kuinka sinä kärsit". Ja itse kerroin vasta siinä vaiheessa kun paperit oli jo jätetty ja uusi asuntokin oli itselläni katsottuna. Eli ei kannata olettaa mitään, toki voi muunkinlaisia reaktioita tulla. Mutta Sinulla on vain yksi elämä, ja vain Sinä päätät miten sen haluat elää.

Vierailija kirjoitti:

Ap, on hyvä jos sinulla on tuo vahvempi ystävä, mahdollisesti jo elämää nähnyt ja kokenut. Minäkin aikoinaan nousin hyvän ystävän tuella. 

Vanhemmilleni kerroin melkein viimeiseksi, koska he olivat melko vanhoillisia ja olleet aviossa yli 40v  ja vain kuolema meidät -erottaa sukupolvea (niinkuin sitten kävikin). Mutta yllätyin heidän positiivisista reaktioistaan, isäni nyt ei koskaan halunnut sekaantua muiden asioihin , mutta ätini sanoi suoraan että "kuule , ei me ihmetellä tätä yhtään, onhan me nähty jo pitkään kuinka sinä kärsit". Ja itse kerroin vasta siinä vaiheessa kun paperit oli jo jätetty ja uusi asuntokin oli itselläni katsottuna. Eli ei kannata olettaa mitään, toki voi muunkinlaisia reaktioita tulla. Mutta Sinulla on vain yksi elämä, ja vain Sinä päätät miten sen haluat elää.

Kiitos <3 luulen että teen juuri näin. Haluan että asiat on selviä ja pysyy selvinä minulle, ilman läheisten sekoittamista. Vaikka reaktio voi olla myös hyvä, ei ole voimia kantaa niitä muiden reaktiota..tai ettei ne vaan sekoita mun päätä. Ja kun sitä ei tiedä miten ihmiset reagoi, en kestä enkä halua ketään tai mitään keikuttamaan nyt tätä venettä. 

ihana oli tulla tähän ketjuun ja löytää taas viesti joltain. Tämä on oikeasti mulle merkityksellistä ja tuntuu että tänne voin puhua kun ei voi puhua kellekään muulle. Aamu alkoi ahdistuksella mutta pystyn pysymään rauhallisena ja mieli työstää eroa kokoajan. Tänä aamuna ahdistuksessa ajattelin sitä, miltä elämä näyttää tulevaisuudessa. Kuvittelin sen mun oman lapsen, lapset tai oman perheen, joka mua odottaa. Se toi toivoa ja jopa pientä iloa, kun ajattelen sen toteutumista. Se usko ja näkeminen tulevaisuuteen on olemassa ja se tuo tosi paljon voimia tähän tilanteeseen. 

ap

Oon miettinyt nyt myös tavaroita, muistoja.. 

 

kiinnostaa myös lisää kuulla asioita käytännön järjestelyistä, avioeron kokeneilta. Onko pakko olla asianajaja? En halua mieheltä mitään, en edes rahoja mitä hän on velkaa minulle. Enkä halua aiheuttaa mitään kiistoja. Haluan vain omat tavarani ja yhteisistä hän saa päättää. Pääsen helpommalla. 

mä niin kovasti halusin olla mun miehen kanssa onnellinen. Halusin sitä kai liikaa, liian itsepintaisesti. Halusin muuttua siksi naiseksi joka ei halua lapsia. Halusin olla ja hetken olinkin se nainen nuorempana. En vaan ole se ihminen enää. Mä selviän tästä vaikka välillä tuntuu et pyörryn kun ajattelen tätä asiaa. 

ap 

Jos saatte asiat sovittua keskenänne, ette tartte asianajajaa. Koetat olla vaan mahdollisimman asiallinen eroprosessissa, niin et anna toisen kiukuille vettä myllyyn ja säästyt itsekin isommilta tunnekuohuilta jotka voivat vaikeuttaa ns.virallista prosessia. Kysehän on sopimuksen purkamisesta lakiteknisesti. Tunteita parantelet sitten rauhassa kun olet päässyt toisesta paperilla eroon. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi vaan niin paljon helpompi erota ihmisestä joka ei olisi niin vaikea ihminen kuin puolisoni on. Mutta en aio sen pelotella mua pois tästä enää. Tulkoon se hänen paha olo ja syytökset ulos hänestä ja minä voin tyynesti kestää sen. 

 

ap 

Jos jo tiedat hyvin etta puolisosi on vaikea niin ehdottomasti kannattaa jarjestaa joku paikka johon lahtea heti erokeskustelun jalkeen. Joko oma asunto tai sukulaisen tai ystavan asunto. Ja katso etta esim kaikki tarkeat paperisi (passit, pankkijutut yms), tietokoneet ja asiakirjat ovat jo muualla turvassa eroilmoitukseen mennessa silta varalta etta mies havittaa tai piilottaa niita kiusaa tehdakseen. Samoin sellaiset esineet joilla on sinulle tunnearvoa ja ne vaatteet joita et halua menettaa. Ei ole ennenkuulumatonta etta jatetty puoliso tunnemyrskyssa kostaa havittamalla toisen tavaroita. Varaudu siihen etta huonekaluja et

Kun eroaa, on huomattavasti kohonneessa vaarassa tappaa tai tulla tapetuksi.

Ap on ihan sokea omalle tilanteelleen: hän haluaa erota mutta epäröi koska pelkää miehen reaktiota. On siinä mainio syy olla naimisissa: olisin eronnut mutten uskaltanut suututtaa puolisoa🤷.

Ap.n olisi parasta puhua tunteistaan jollekulle joka välittää hänestä. Ei vauvapalstalle. Kuka hyvänsä sanoisi suorat sanat. Ehkä ap uskoisi jopa. Kuulostaa siltä että kukaan ei tiedä miten tämä pariskunta elää. Toivon todella, että ap pääsee pakoon miestään. Ehkä hän joskus hoksaa millainen parisuhteen irvikuva hänen eka avioliittonsa oli.

Vierailija kirjoitti:

Jos saatte asiat sovittua keskenänne, ette tartte asianajajaa. Koetat olla vaan mahdollisimman asiallinen eroprosessissa, niin et anna toisen kiukuille vettä myllyyn ja säästyt itsekin isommilta tunnekuohuilta jotka voivat vaikeuttaa ns.virallista prosessia. Kysehän on sopimuksen purkamisesta lakiteknisesti. Tunteita parantelet sitten rauhassa kun olet päässyt toisesta paperilla eroon. Voimia!

Kiitos!! Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gaslighting on hienovarainen lähisuhdeväkivallan muoto, jossa kontrolloiva kumppani tarkoituksella vääristelee tai manipuloi tilanteita, toisen tunteita ja kokemusmaailmaa, jotta puoliso alkaisi epäillä omaa muistiaan ja mielenterveyttään.

Olin juuri kirjoittamassa seuraavaa kommenttia, että nyt kun iltaa kohti asiat alkoi taas ahdistaa , niin tunnen että minä olen se sekopää jos haluan erota siksi että haluan perheen ja hän ei. Enkä ymmärrä miksi tunnen niin että minä olisin tässä nyt sekopää. :/  tuntuu että tiedän vaan mitä mieheni sanoisi, näyttäisi hääkuvat ja vetoaisi häihin, kaikkeen, saisi mut epäilemään itseäni.. ehkä tämä helpottaa taas huomenna ja nyt olen vaan väsynyt. Musta vaan tuntuu että en kestä kuunnella yhtään mitä sieltä hänen päästä tulee. 

 

pahoittelut että teksti on nyt nii surkeaa ja väsynyttä. 

Taidatte kuulua johonkin ahdasmieliseen uskisyhteisöön? Ei kai vaan sellaiseen, jossa miehen sana on laki?

Sun on parasta lähteä kun mies ei ole kotona, ja sillä mielellä, että et pääse enää sen koommin nykyiseen kotiisi. Sun mies kuulostaa vaaralliselta.