Kerro itsestäsi jotain, joka on ristiriidassa yleisten käsitysten tai stereotypioiden kanssa

Aika moni yllättyy kuullessaan että käyn joka sunnuntai kirkossa, ja arkenakin usein. Olen toki ihan näkyvästi mt-tapaus, mutta en "sillä tavalla". En puhu, pukeudu tai ajattele siten kuin monen mielestä uskiksen on ihan pakko. Vaalennan hiuksia, meikkaan, vaatetyyli on ainakin isäni mielestä 'koditon pultsari', kykenen jonkinlaiseen itsekritiikkiin ja jäsentelemään maailmankäsitystä faktaperäisesti niin pitkälle kuin se nyt yleensä on mahdollista. Niin ja minulla on alkeellinen käsitys evoluutiosta ja sen eri mekanismeista, maapallon arvioidusta iästä ymsp, eikä minulle tarvitse puhua lässyttäen. Teen syntiäkin alvariinsa, mutta se on työn alla.

Olen diplomi-insinööri mutta aivan surkea kaikissa teknisissä jutuissa. Myönnetään että olen vaihtanut alaa, mutta DI:n paperit löytyy ja ihmiset olettaa siksi minun olevan taitava tekniikan kanssa. 

Olen piririippuvainen tk-lääkäri.

Olen humanisti, mutta työskentelen talouden ja rahoituksen parissa johtotehtävissä. Olen myös ajattelussani aika suoraviivainen ja asiakeskeinen, ja monet kauppatieteilijäkollegat, niin miehet kuin naisetkin, tuntuvat olevan työssään huomattavasti minua pehmeämpiä ja humaanimpia. Olen siis itse nainen. 

Olen masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Nousen silti joka aamu, siivoan, huolehdin raha-asioistani ja itsestäni. Olen aina huoliteltu ja päällepäin minusta ei huomaa mitään erikoista. Olen silti masentunut, eikä elämänhalua juuri ole.

Olen keski-ikäinen nainen, enkä ole koskaan ollut naimisissa tai asunut kenenkään miehen kanssa saman katon alla.

Huolimatta siitä, että lukuaineiden keskiarvoni oli 6.6 ja kirjoitin ylioppilaaksi yleisarvosanalla "b" niin voin tänään kertoa koulutukseni olevan maisteri.

Vierailija kirjoitti:

Olen keski-ikäinen nainen, enkä ole koskaan ollut naimisissa tai asunut kenenkään miehen kanssa saman katon alla.

Ohis. Hauskaa ajatella, että miten meidän elämämme eroavat tai olisivat samanlaisia huolimatta siitä tai ehkä juuri siksi, että sinä olet nainen ja minä vastaavan kokeneena olen mies. - En malta olla jatkamatta vielä, että aina asunut kaupungissa. eli en ainakaan itse täydennä sitä kohtaanto-ongelmaksi kutsuttua, jossa sinkkumiheet elävät enempi maalaismaisemissa ja naiset kaupunkimaisemmissa.

N 55,  tää klassinen -  en pidä lapsista, en yhtään, en ole pitänyt koskaan, en ole halunnut siis omia, eikä mikään mahti tai mikään rahasumma saisi minua töihin jonnekin päiväkotiin. 

Olen kiinnostunut autoista (vanhat jenkkiautot kiinnostaa ja kääntää aina pääni, rakastan V8 murinaa. Olen hyvä ajamaan, ajan paljon ja pitkiä matkoja ihan sujuvasti ja puikkelehdin ihan sujuvasti aamuruuhkassa HKI keskustassakin.

En ole kenenkään palvelija, passaaja, asioiden huolehtija. Jokainen aikuinen (parisuhteessa siis) hoitaa vastuunsa itse, jos miehellä ei ole puhtaita vaatteita, eikä osaa ennakoida että ne loppuu kohta kaapista, olkoot alasti. JOs hän ei osaa laittaa riittävästi päälle pakkasella, niin paleltukoot, en ole hänen äiti. Jos hänellä on nälkä syökööt mitä kiinni saa, en ole hänen kokki vaikka hyvä kokki olenkin ja ruoan laitto sujuu kädenkäänteessä. Laitan meille yhteisen ruoan, mutta en erityisemmin passaa häntä enkä tee vain hänelle jotain. 

Olen koko ikäni taistellut painoni kanssa ja aina laihdutettuani lihonnut takaisin ja ylikin. Viimeiset 10 vuotta olen ollut saman painoinen, sillä laihdutus on aina laukaissut syömishäiriön takaisin enkä sitä enää halua. Nykyään syön terveellisesti ja harrastan paljon liikuntaa, mutta olen silti isokokoinen.

Kaikki kuvittelevat minun syövän valtavasti, antavat joka välissä ohjeita jne, vaikka olen sen 10 vuotta jo syönyt terveellisesti. Jos olemme vaikka viikon reissussa jonkun hoikan kaverin kanssa, he aina ihmettelevät ääneen kuinka vähän syön, vaikka syömme yhtä usein ja samaa ruokaa jos sitä yhdessä kerran teemme tai käymme samoissa ravintoloissa.

Olen opettaja ja ajattelen koulutuksen olevan yliarvostettua. En arvosta tutkintoja, vaan arvostan osaamista. Osaamisen voi hankkia muualtakin kuin koulunpenkiltä. 

Olen yksinhuoltaja ja minulla on hyväpalkkainen työ, säästöjä ja sijoituksia. En käytä tekoripsiä, rakennekynsiä, hiusvärejä enkä alkoholia.

Opiskelen ravitsemustiedettä. Minulle tärkeintä on, että ruoka on hyvää. En ole kasvissyöjä. Metsästän ja kalastan, syön myös makkaraa, leikkeleitä ja sipsiä.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen ravitsemustiedettä. Minulle tärkeintä on, että ruoka on hyvää. En ole kasvissyöjä. Metsästän ja kalastan, syön myös makkaraa, leikkeleitä ja sipsiä.

Kiintoisaa. Sivuun aiheesta, mutta mitä työtä tuolla koulutuksella saa?

Olin likimain teiniäiti, mutta hoidin asiani hyvin. Olen aina ollut raitis. 

Eli olet tasapainoton mieleltäsi. Ei kai se mitään uutta ja ihmeellistä ole?

Olen 5-kymppinen mies jota kukaan ei huomaa. Asun keskivertoalueella ja kuljen polkupyörällä kesät talvet. Tapaan käydä kirjakaupoissa ja museoissa ja kahvilla.

Mitä ei päällepäin näy on, että olen väitellyt ns. kovista tieteistä ja tehnyt vuosia tutkimusta teollisuudessa ja julkisella puolella, enimmäkseen Suomen ulkopuolella. Nimi löytyy helposti scholar Googlesta. Omaisuuttakin on kertynyt ihan kohtuullisesti, päälle miljoonan. Elämänkumppania ei ole, sitä joskus kaipaan.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelen ravitsemustiedettä. Minulle tärkeintä on, että ruoka on hyvää.

Onko näissä ristiriita? Minusta ei ole. Perusruoka on hyvää. Lihaa, kalaa, kananmunia, jne.

Minä miehenä teen kaikki kotityöt ja enemmän lastenhoitoakin kuin vaimoni....siis vahva hoivankin suhteen. Olen vieläpä hullun hyvä näissä naiselliseksi mielletyissä hoivatehtävissä.  Työelämässä olen kuitenkin johtotehtävissä ja mulla on korkea status ja 4 yliopistotutkintoakin. Kotihommat jotenkin tuo tasapainoa työstressiin. Vaimo taas on insinööri ja tekninen nero...hän hoitaa siis remontit ja miesten hommat meidän perheessä.... ja niin....vaimo tietty on ylihyvä näissä askareissaan. Voi kuulostaa oudolta näin sanottuna....mutta toimii työnjakona. Esim. Vaimo toki on hyvä ruoanlaittaja itsekin....mutta minä selkeästi parempi ja monipuolisempi....ja ennen kaikkea harrastanut. Ympäristöltä vähän piilottelemme näitä työnjakoja eli Vaimo saa kehuja tekemistäni leipomuksista ja minua puolestaan kehutaan vaikka wifi-verkon neuvokkaasta laajennuksesta kellarikerrokseen vaikka en tiedä asiasta tuon taivaallista....

Olen nelikymppinen lihava nainen, vaikutan muista lähinnä sähläävältä höpsöltä, ehkä vähän säälittävältäkin. Minulle puhutaan kuin älyllisesti vajaalle. 

En kuitenkaan kärsi älyn puutteesta, vaan olen äärimmäisen ahdistunut sekä kaikkialla alemmuutta kokeva. Ajatus juoksee jos olen itsekseni, mutta hukkaan sanani, tai kieli menee solmuun seurassa- vaikka en olisi tätä ennen jännittänyt tilanteessa ollenkaan. (Muut nauravat kömmähdyksilleni, joten on ihan turha sellaisen jälkeen edes yrittää palata älykkääseen aiheeseen...parempi vaan nauraan muiden kanssa, vaikka mielessä pyöriikin, onko yksi moka lausumisen/sanan suhteen oikeasti NOIN hauska..?)

Niin, se ahdistus. Synnyin yliherkkänä kaikelle, koin jo pikkulapsena olevani outo. Allergisoidun helposti, itken ja nauran helposti. Pienikin kipu tai epämukavuus rekisteröityy ISONA ongelmana, joka puolestaan turhauttaa mm. terveydenhuollon puolella työntekijöitä.( Nyt kun minulla on fyysisestä syystä hankaluuksia hengittää ja hemoglobiinini nousee tämän seurauksena liikaakin, sen aiheuttamia oireita on vähätelty mm. sanomalla että "YLEENSÄ ihmiset kokevat tämmöisiä oireita vasta kun...") 

Koen olevani lähinnä ongelmajätettä tässä yhteiskunnassa.